KORONA ROKOTE EI TURVALLINEN

Anonyymi

Suomi on aina kehunut kuinka kaikki on maailman huippua Suomessa. Miksi eisitten ole kehitetty turvallista rokotetta Koronaan.
Samoin kuin Hallitus jamuut nvalehtelevat niin rokotteista nkuin muistakin asioista . Kehuvat vaan itseään ja siinä kaikki.
MIKSI SUOMESSA EI OLE KERROTTU ETTÄ ITALIASSA TUTKITUSTI ON 5 HENKILÖÄ KUOLLUT KORONA ROKOTTEESEEN. No, eihän Suomi tunne mistään vastuuta. Että sellaista. ASIA SAATU TIETÄÄ Italiassa asuvalta henkilöltä. EN ota rokotetta. Niinhän muutama kuoli Amerikassakin. Eihän vajaassa vuodessa pystytä kehittämän turvallista rokotetta sehän on selvä asia. Rokotteista on tullut vaarallisia ALLERGIOITA. Rokotteita ei ole tutkittu allergisilla lainkaan. Yleensä menee noin 10 v kehittää lähes turvallinen rokote, näinhän sanoi myös suomalainen tutkija. Totta se on.

49

1014

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vihreät kieltää rokotukset omilta jäseniltään !

      • Anonyymi

        Hienoa!

    • Anonyymi

      Tutkimuksissa ei aiheuteta tahallaan testihenkilöille sairauksia. Siksi testeihin voi osallistua vain täysin terveet ihmiset, eli allergiset eivät saa osallistua. Koska rokotteiden sisältämät aineet tiedetään, tiedetään myös sen mahdollisesti aiheuttamat allergiat. Siksi aina ennen rokottamista kysytään rokotettavalta onko hän jollekin allerginen.

      Minkä tahansa rokotuksen sivuvaikutuksena joku voi sairastua ja jopa kuolla, mutta aina ei voida osoittaa että se on johtunut nimenomaan rokotteesta.

      Kuopion yliopisto on kehittelemässä koronarokotetta, mutta ei voida koskaan sanoa että onko se yhtään turvallisempi kuin muutkaan rokotteet. Suomessa ei ole suuria rahoja käytettävissä kehitystyöhön, joten työ on hidasta.

      • Anonyymi

        Ketkä rikastuu koronalla. Lääkefirmat,suojavarusteita valmistavat yritykset. Kansa maksaa. Viruksia on aina ja aina tulee olemaan. Korona virus ei ole mikään uusi virus. Influenssat ja flunssat eivät poistu maailmasta rokottamalla. Virukset muuntuvat jatkuvasti ihmiskunta on lähtenyt taisteluun niitä vastaan. Taistelu on kuitenkin aivan turha. Historia osoittaa miten pandemiat ovat tappaneet kautta aikojen. Pandemia tulee ja menee. Vanhuksia muka suojellaan joo millä hinnalla yksinäisyys ei saa tavata ketään. Nyt hallitaan pelolla ihmiset pelkää peloissaan noudattavat hallitusten suosituksia. Nyt ollaan vaarallisella tiellä aletaan puuttumaan yksilön vapauteen. Pakko rokotetaan palvelutaloissa asuvia ihmisiä. Vanhuksen luo tullaan ja sanotaan rokotus on pakollinen, vaikka ei ole. Asukas asuu vuokraamassaan asunnossa ei ole ympärivuorokautinen hoiva. Asukkaalla on oikeus itse päättää ketä hänen asunnossaan vierailee. Mutta palveluasunnon henkilökunta on tehneet omat lait asunnossa saa vierailla vain yksi ja sekin 10 minuuttia. Koronan pelolla hallitaan ja pelotellaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne rikastuu ketkä rikastuu ja kehittää ja yrittää. Sossupummit hiljaa!

        Ainakin rikas Bill Gates rikastuu vielä lisää. Hän julisti jo vuosi sitten että kaikki maailman 7 miljardia ihmistä rokotetaan. Hänen sijoituksensa rokotevalmistajille ("Hyvntekeväisyys") kaksikymmenkertaistuvat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketkä rikastuu koronalla. Lääkefirmat,suojavarusteita valmistavat yritykset. Kansa maksaa. Viruksia on aina ja aina tulee olemaan. Korona virus ei ole mikään uusi virus. Influenssat ja flunssat eivät poistu maailmasta rokottamalla. Virukset muuntuvat jatkuvasti ihmiskunta on lähtenyt taisteluun niitä vastaan. Taistelu on kuitenkin aivan turha. Historia osoittaa miten pandemiat ovat tappaneet kautta aikojen. Pandemia tulee ja menee. Vanhuksia muka suojellaan joo millä hinnalla yksinäisyys ei saa tavata ketään. Nyt hallitaan pelolla ihmiset pelkää peloissaan noudattavat hallitusten suosituksia. Nyt ollaan vaarallisella tiellä aletaan puuttumaan yksilön vapauteen. Pakko rokotetaan palvelutaloissa asuvia ihmisiä. Vanhuksen luo tullaan ja sanotaan rokotus on pakollinen, vaikka ei ole. Asukas asuu vuokraamassaan asunnossa ei ole ympärivuorokautinen hoiva. Asukkaalla on oikeus itse päättää ketä hänen asunnossaan vierailee. Mutta palveluasunnon henkilökunta on tehneet omat lait asunnossa saa vierailla vain yksi ja sekin 10 minuuttia. Koronan pelolla hallitaan ja pelotellaan.

        Kallein tarjolla olevista covid-rokotteista joka ikiselle suomalaiselle annettuna kahteen kertaan maksaisi noin 132 miljoonaa yhtenä vuonna, joka on noin yksi kuudesosa siitä, mitä KELAn asiakkaat käyttävät vuodessa taksimatkojen kustannuksiin joka ikinen vuosi.

        Taloudellisesti rokotteet ovat valtiontaloudessa täysin merkityksetön kertakustannus.

        Suojaimiin menee paljon enemmän rahaa, mutta tämä taas on suomen kelvottomien poliitikkojen vika, jotka ensin myivät suomen oman tuotannon ulkomaille alihintaan, sitten eivät huolehtineet HVK:n ohjeistuksesta, sitten eivät anna poikkeuslupaa kotimaisille tuotteille myyntiin saattamiseksi ja tuskinpa ovat taaskaan mitenkään valmistautuneet tautimäärien kasvuun uusien kantojen myötä.

        Jokaisen pitää nyt ottaa rokote mutisematta ja ne jotka ei ota, pitäisi eristää muista kansalaisista erilleen kunnes ottavat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketkä rikastuu koronalla. Lääkefirmat,suojavarusteita valmistavat yritykset. Kansa maksaa. Viruksia on aina ja aina tulee olemaan. Korona virus ei ole mikään uusi virus. Influenssat ja flunssat eivät poistu maailmasta rokottamalla. Virukset muuntuvat jatkuvasti ihmiskunta on lähtenyt taisteluun niitä vastaan. Taistelu on kuitenkin aivan turha. Historia osoittaa miten pandemiat ovat tappaneet kautta aikojen. Pandemia tulee ja menee. Vanhuksia muka suojellaan joo millä hinnalla yksinäisyys ei saa tavata ketään. Nyt hallitaan pelolla ihmiset pelkää peloissaan noudattavat hallitusten suosituksia. Nyt ollaan vaarallisella tiellä aletaan puuttumaan yksilön vapauteen. Pakko rokotetaan palvelutaloissa asuvia ihmisiä. Vanhuksen luo tullaan ja sanotaan rokotus on pakollinen, vaikka ei ole. Asukas asuu vuokraamassaan asunnossa ei ole ympärivuorokautinen hoiva. Asukkaalla on oikeus itse päättää ketä hänen asunnossaan vierailee. Mutta palveluasunnon henkilökunta on tehneet omat lait asunnossa saa vierailla vain yksi ja sekin 10 minuuttia. Koronan pelolla hallitaan ja pelotellaan.

        Pelko ja stressi huonontaa vastustus kykyä,tämä on huomioitu pelottelu strategiassa.
        D vitamiini 100mg ja sinkki 25mg päivittäin lisää vastustuskykyä ja pienentää infektio riskiä ja infektion tullessa vähentää oireita javakavaa tauti muotoa.
        Esim.Brasilian suurempi kuolleisuus selittyy pitkälti sillä,että puolella kansasta D vitamiinin puutos.

        Joo. Brasiliahan on tuolla arktisen rajan toisella puolella ja siellä ei aurinko koskaan paista, niin eivät saa d-vitamiinia... Eiku :)

        Toinen huomioitava asia on se että Brasiliassa on kesä päättymässä ja syksy edessä. Silti korona on levinnyt paikallisessa kesässä valtavasti ja D-vitamiinia on saatu auringosta ylenmäärin. Selittäkääpä tämä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Minä en ota, riittää kun muut ottaa ja saavuttaa laumasuojan!

      • Anonyymi

        Vapaamatkustajina olette järkevästi toimivien ihmisten rokotteiden suojaamia.

        Se on huomattu niin moneen kertaan, että antivacciinit eivät ymmärrä edes rokotteiden perusperiaatteista mitään, mutta pitävät itseään silti riittävän tietävinä, että voivat "opettaa" (=pelotella täysin hölynpölyjutuilla) muita.

        Minulle kyllä sopii, että ette ota rokotetta, mutta sovitaanko sitten myös niin, että jos jotain hoitoa tarvitsette, niin maksatte sen sitten itse täysin lyhentämättömänä, ilman mitään sosiaalitukia ja toki jos hoitopaikoita on pulaa, teidät laitetaan iästä, sukupuolesta ja muusta terveydentilasta riippumatta listan hännille?

        Sinäkään et sitten varmaankaan kysele korvauksia "rokote"haitoista tai hakeudu niiden vuoksi hoitoon tai hae mitään avustuksia kun et pärjää yksin ilman avustajaa.

        Alkaa noita "rokote" kuolleita kertyä ja vammautuneita hirveät määrät,näistä ei paljon uutisoida.

        https://healthimpactnews.com/2021/10570-dead-405259-injuries-european-database-of-adverse-drug-reactions-for-covid-19-vaccines/

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ei ole näyttöä, että rokote olisi aiheuttanut oireet

        Jos viidelle miljoonalle ihmiselle annetaan lasi vettä, osa heistä kouristelee, saa sydänkohtauksen, halvauksen tai muuta - ei siis veden takia, vaan koska näitä asioita tapahtuu joka päivä ihmisille ympäri maailman. Se että joku saa rokotteen ja lähipäivinä siitä saa jonkin kohtauksen tai sairauden, ei tarkoita että rokote aiheuttaisi sen.

        Klassisia tapauksia ovat esimerkiksi lasten sairastelu ja rokotteet. Siinä iässä, jossa tietyt rokotteet annetaan, lapset ovat kautta historian saaneet yleensä ensimmäisen oireen jostain sairaudesta - jo kauan ennen kuin maailmassa oli ensimmäistäkään rokotetta.

        Voisi esimerkiksi sanoa, että lähes jokainen suomalainen syöpään sairastunut on lukenut iltasanomia vain päiviä ennen diagnoosin saamista, mutta ei näillä silti ole mitään tekemistä keskenään.

        Covid-rokoteannoksia on jaettu miljoonia ja miljoonia, eikä esimerkiksi tällaista vapina-ongelmaa ole esiintynyt muilla. On paljon todennäköisempää, että se johtuu jostain muusta, kuin rokotteesta.

        Entä sitten tilastot pahamaineisimmasta rokotteesta, sikapiikistä. Sikainfluenssa tappoi maailmassa vähintään 150 000 ihmistä. Sivuvaikutuksen rokotteesta sai muistaakseni kolmisen tuhatta. Sikainfluenssan sairastaminen aiheutti osalle potilaista narkolepsian, mutta julkisuudessa puhutaan vain rokotteen aiheuttamista tapauksista ja mekanismi (syy miksi näin kävi) tiedetään nykyään.

        Tilastollisesti on aivan järjettömän paljon turvallisempaa ottaa sikainfluessarokote tai covid-rokote, kuin olla ottamatta.

        Suomessa "rokotteeseen kuollut 73 ja yli tuhat saanut hengenvaarallisia oireita/vammautunut.
        Euroopassa "rokotteeseen kuollut 8.5 mennessä 10570 ja haittoja saanut yli 400 000.
        Ei nämä ole YKSITTÄIS tapauksia.
        https://healthimpactnews.com/2021/10570-dead-405259-injuries-european-database-of-adverse-drug-reactions-for-covid-19-vaccines/

    • Anonyymi

      Koko virukseen edes tarvisi mitään helvatan rokotetta. Lähinnä voi olla vaarallinen todella heikkokuntoisille sairaille ja heikkokuntoisille vanhoille niikuin mikä tahansa muuki tauti voi koitua heidän kohtaloks. Näköjään sillä on väliä kuoleeko sairas vai vanha ihminen koronaan vaiko norovirukseen. Noroon saa kuolla, muttei koronaan . ei mitään järkeä. Terveille ihmisille ei aiheuta juuri mitään ja valtaosa sairastaa kotona, suurin osa riskiryhmäläisistäkin parantuu vaikka olisivat sairastuneetkin. On myös täysin järjetöntä, että nyt saadaan se kuva, että tartunta ois sama asia kuin sairastunut näinhän ei ole. Valtaosa vielä tartunnankin saaneista on oireettomia joka jo kertoo, että ei ole kyseessä mikään tappavin virus.

      • Anonyymi

        Ei kannattaisi puhua asioista, joista ei tiedä. Maailmassa arvioidaan kuolleen esimerkiksi pelkästään työikäisiä terveydenhuollon ammattilaisia yli kymmenen tuhatta covidiin. Tauti aiheuttaa monille vakavammin sairastuneille pysyviä neurologisia vaurioita.

        Nykykäsityksen mukaan taudin oireet ovat oletettavasti lievemmät jos tartunta on lievempi. Tähän asti kanta on ollut ei-herkästi tarttuvaa ja on ollut erilaisia suojautumistoimia. Nyt kun herkemmin tarttuvat muunnokset ovat leviämässä, tilanne voi muuttua nopeasti. Yhä suurempi osa taudin saaneista saa vakavamman muodon, koska vakavaan sairastumiseen tarvittava mikrobimäärä on entistä pienempi.

        Jokaisen pitäisi nyt alkaa käyttää oikeita maskeja kansalaismaskien sijaan, huolehtia käsihygieniasta ja ottaa rokote.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Sisäilman "asiantuntija.

      • Anonyymi

        Joopa joo
        Onko edes oikein,että tyhmät saavat pitää rahansa?

    • Anonyymi

      Eihän se ole paljon jos muutama ihminen siihen kuolee,koska se pelastaa miljoonien ihmisten hengen.

      • Anonyymi

        eikä vähiten autoimmuunisairauksia mitä meillä on jo ihan tarpeeksi. vaikka ei meillä suomessa.. on yleinen lause lakaista asiat maton alle. miten ne muut maat on aina niin paljon huonompia.

      • Anonyymi

        Mitä ihmeen salaliittoteorioita siellä taas levitetään. Näytähän yksikin todiste siitä, että rokotteilla olisi mitään vaikutusta hedelmällisyyteen. Täyttä humpuukia ja roskaa.

        Samaa kuraa teikäläisiltä on kuultu milloin mistäkin samalla kun tungette jotain maailmankaikkeuden taajuutta hyriseviä kristalleja hanureihinne

        Bisnes is bisnes Mistä maksaisit miljoonan jos EI omasta lapsesta!
        Kaikki infakstuuri on jo kavalettu hinnat nousee Carunan lailla minkäs teet MAKSAT.

    • Anonyymi

      Joko taas tämä sama lätinä joltakin tunkiotohtorilta. Tarinasi on paskaa. Korona vakava tauti ja siiihen on rokote, joka on niin turvallinen kuin rokote voi olla!
      Ja muuten:
      Arkkipiispa kehottaa ottamaan koronarokotteen ja olemaan uskomatta maailmanlopun saarnaajia: "Raamatulla ei voi perustella rokotevastaisuutta"

      Tapio Luoman mielestä ihmisten on syytä luottaa rokoteasiassa viranomaisiin.

    • Anonyymi

      Kamaansa pitää suorastaan kiljua, kuinka erinomaista se on viranomaisen lisäksi. Jos et kehu tulee turpiin.

    • Anonyymi

      Tämä korona on härskiä valehtelemista. Ilmeisesti mitään vaaraa ei ole. Tällaisesta viruksesta on helppo sepittää mitä tahansa valheita. Tällainen valehtelu pitäisi lopettaa välittömästi. Kyllä jotain moraalia sentään pitäisi olla. Kaikki hokevat, että meitä (ihmisiä ) on liikaa. Tältä yhteiskunnalta ei saa mitään muuta kuin köniinsä.

    • Anonyymi

      Mun mielestä jokasen kannattaa ainakin vilkasta koronarealistit -sivustoa... ihan mielenkiintoista juttua siellä mm. siitä miten koronan vaarallisuutta liioitellaan ja juttua maskien haitoista jne.

      • Anonyymi

        Ahaa! Kiitos tiedosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ahaa! Kiitos tiedosta.

        Oleppas hyvä. Siellä mm. kerrotaan että vierailukiellot ovat laittomia, laitan huvin vuoksi lyhyen pätkän siitä tähän...
        Koronan varjolla laaditut vierailukiellot hoitolaitoksissa ja muissa vastaavissa laitoksissa ovat lähtökohtaisesti perustuslainvastaisia.
        Tällaiset koronan varjolla laaditut kiellot loukkaavat kansalaisten perusoikeuksia ja ovat laittomia.
        Päätös KHO2101.

        Terveydenhuollossa maskeja on käytetty todella kauan. Samoin suojaimia on käytetty eri teollisuuden aloilla ja monessa muussa ammatissa pitkään, suojaamaan työntekijöitä.

        Nämä väitteet maskien haitoista ovat sanalla sanoen täyttä roskaa. Jos niistä irtoaisi jotain salaliittoteoreetikoiden väittämiä juttuja keuhkoihin, miksi terveydenhoitoalalla on vähemmän keuhkosyöpiä kuin niillä aloilla, joissa näitä ei käytetä. Jos maski aiheuttaisi mystistä hiilidioksidin hengittämistä, niin miksi terveydenhoidossa jaksetaan työnnellä satakiloisia mammoja ja pappoja satakiloisilla sängyillä päivästä toiseen, aamusta iltaan, maski naamalla.

        Suomea pidetään hyvinkoulutettuna yhteiskuntana. Miten on mahdollista, että kansalaisten syvien rivien joukossa on edelleen niin paljon niitä, joilla ei hoksottimet leikkaa ollenkaan, jotka eivät ollenkaan osaa arvioida lukemaansa informaatiota tai suhteuttaa sitä todellisuuteen.

        Internet ei ole aiheuttanut sitä, että kaikki lukisivat tietoa (vaikka sitä on saatavilla), vaan sen, että idiootit ovat saaneet äänensä kuuluville ja sitä onkin sitten joka pimeä kolo täynnä.

        Maskeista on tutkimusia joissa mitattu happi arvojen putoavan haitalliselle tasolle ja hiilidioksidi arvot nousevat vaaralliselle tasolle kandas ja kirurgin maskeila,visiirilläkin haitalliselle tasolle.
        Kahden tunnin käytön jälkeen maskissa onjo melkoinen kuhina mikrobeja ja hometta alkaa jo muodostumaan.Pitkä-aikainen ja väärä maskin käyttö lisää hengitystie infektion mahdollisuutta moninkertaisesti.
        Löytyy pienelä googlaamisella jos viitsit vaivautua.

    • Anonyymi

      Sanna Marin 10.8..2010: Katsomossa töllöttävät aivottomat lampaat.

      • Anonyymi

        Että niinku mitä häh?

    • Anonyymi

      Jos Italiassa on jotain tapahtunut, niin laita sitten lähde josta muutkin voivat sen lukea.

      Se että rokotteen saanut henkilö saa jonkin taudin, jää auton alle tai kuolee, ei tarkoita että se johtuisi automaattisesti rokotteesta.

      Analylaksisen reaktion todennäköisyys yli viiden miljoonan rokotetun tilastosta on 11,1 miljoonasta, eikä anafylaktinen reaktio ole hoidettuna yleensäkään vaarallinen. --- CNN

      Rokotetta on jaettu jo miljoonille, eikä merkittäviä haittavaikutuksia ole tietääkseni ilmennyt. Norja on poikkeus, koska siellä rokotetta päädyttiin jostain oudosta syystä laittamaan jo valmiiksi kuolemankielissä makaaviin, iäkkäisiin saattohoitopotilaisiin ja osalla näistä elimistö antoi periksi, jonka jälkeen tästä Norjan oudosta toimintatavasta luovuttiin.

      Itse olen rokotettu ja ainoa haitta oli lievä aristus pistokohdassa pari päivää, kuten rokotteissa lähes aina.

      Todellista allergiaestettä rokotteelle on erittäin harvalla, mutta tätä käytetään tekosyynä samoin kuin maskien kanssa. Maskien vastustajat väittävät, että heillä on jokin sairaus, joka estää maskin käytön. Sellaisia sairauksia on erittäin, erittäin harvalla, eivätkä ne tyypit kävele tuosta vaan parkkipaikalta terveysasemalle. Esimerkiksi astma ei ole este maskin käytölle, päin vastoin. Maskit eivät myöskään aiheuta mitään salaliittoteoreetikkojen väittämää hiilidioksidin hengittämistä, koska maskien materiaali läpäisee niin hapen kuin hiilihioksidin.

      Terveydenhoidossa maskeja on käytetty ainakin 50 vuotta ongelmitta ja tehty fyysisesti raskaitakin tehtäviä maskit naamalla. Jos henki riittää huutamaan, inttämään, väittämään vastaan ja marssimaan kantapäät edellä aulassa, henki riittää myös maskin pitämiseen.

      Ne jotka kieltäytyvät rokotuksesta, tulee asettaa matkustuskieltoon, määrätä käyttämään maskia kaikissa tilanteissa kodin ulkopuolella, poistaa ilmainen tehohoito ja muu veronmaksajien kustantama hoito, joka liittyy koronaan

      • Anonyymi

        Aivan täyttä roskaa koko kirjoituksesi. En tiedä uskotko itsekään tuohon sontaan vai oletko vain trolli. Jauha sitä sontaasi niin paljon kuin lystää. Pakko vaan kysyä, että oletko jonkinlainen sosiopaatti, yksinäinen inisijä joka kaipaa huomiota, eikä saa sitä kuin trollaamalla vai ihan perus imbesilli, joka lukee "faktansa" ääliöiden internet-sivuilta.

        Jokainen jolla on mitään muuta toimintaa päässä, kuin täiden kuhina, ymmärtää aivan peruslogiikallakin, ettei noissa jutuissasi ole mitään järkeä.

        Häpeä

      • Anonyymi

        Kaikkien maiden ammattilaiset ovat näistä asioista samaa mieltä: maskit toimivat, ne eivät aiheuta mitään salaliittoteoriaongelmia, rokote kannattaa ottaa.

        Luen ammattilaisille suunnattua materiaalia

      • Anonyymi

        Joko luit että disinformaation levitys mediassa kriminalisoidaan helmikuun alusta - ja takautuvasti? Lopettaisit kun vielä voit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joko luit että disinformaation levitys mediassa kriminalisoidaan helmikuun alusta - ja takautuvasti? Lopettaisit kun vielä voit.

        Mutta se ei koske viranomaisia.

      • Anonyymi

        Koronarokote aiheuttaa vähemmän allergisia reaktioita kuin muut yleisimmät rokotteet, koska siinä ei ole muiden rokotteiden apuaineita.

      • Anonyymi

        Fimean sivulta löytyy rokotteiden aineluettelot ja sivuvaikutukset aivan kuten muillakin lääkkeillä.

        Taitaa tuo tukolmalaishoitsun juttu suurentua entisestään. Jos on saanut lieviä nokkosrokon oireita, ne menee nopeasti ohi eikä aiheuta vaaraa.

    • Anonyymi

      tjena

    Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6539
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4223
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2627
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2030
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1558
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1397
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1101
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1056
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe