Aihe

Mitä persu Hakkarainen on saanut aikaiseksi työssään?

Anonyymi

Viitasaarelainen europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen, 60, on juonut viime ajat hondurasilaista kahvia etätyöpisteensä äärellä. Hän on ollut marraskuusta lähtien Hondurasissa San Pedro Sulassa, josta käsin on osallistunut EU-parlamentin äänestyksiin.

Odottamattoman pitkäksi venähtänyt työmatka toi eteen myös uuden rakkauden. Teuvo Hakkarainen on kolmisen kuukautta tapaillut hondurasilaista Larizaa, 27. Asiasta kertoi ensin Keskisuomalainen.

– Ajattelin, että se on ihan sama, jos olen täällä, kun parlamentti on Brysselissä kiinni ja pystyn tekemään etänä. On sama olla täällä kuin Suomessa, Teuvo Hakkarainen sanoo Iltalehdelle.

44

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siis kahvinjuonnin lisäksi?

      • Anonyymi

        Jahtaa naista itselleen Hondurasissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jahtaa naista itselleen Hondurasissa.

        Hakkarainen on rokkitähti. Rokkitähden työ on olla rokkitähti


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hakkarainen on rokkitähti. Rokkitähden työ on olla rokkitähti

        Bylsii täsypäiväisesti uuden hondurakkaansa kanssa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bylsii täsypäiväisesti uuden hondurakkaansa kanssa.

        Sahamies on sahamies


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sahamies on sahamies

        Ja totaalisen TYHMÄ.


    • Anonyymi

      Onko olemassa muita Suomalaisia MEP:pejä kuin Huhtasaari ja Hakkarainen? Miksi en muista yhdenään muun nimeä?

      • Anonyymi

        On olemassa. Et muista koska olet persu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On olemassa. Et muista koska olet persu.

        Tiedätkö että se kyllä selviäis googlaamalla, mutta mä en muista niiden nimiä koska niistä ei kukaan puhu, koska ne on melkein näkymättömiä. Ymmärsitkö vai pitääkö sulle selittää vielä selkeämmin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On olemassa. Et muista koska olet persu.

        Mä en muista enkä tunne sua, koska olen Kokoomuslainen


    • Anonyymi

      Kaikki tuntevat Hakkaraisen. Se on ilmanmuuta saavutus. Sinä et vain ymmärrä että sellaista ei oikeastaan ole kuin "huono julkisuus." On vain julkisuutta tai epä julkisuutta.

    • Anonyymi

      ai juokseeko päivärahat ihan tosta vaan..entä toi verkkosalaus .... on täätouhuu

    • Anonyymi

      Minä haluaisin ihan lyhyen luettelolistan niistä töistä ja asioista, joita Miapetra Kumpula-Natri ja Eero Heinäluoma on tähän mennessä saanut aikaiseksi.

      Myös se vasemmistoliiton listoilta noussut lesonainen, Silvia, siitä ei ole kuulunut risaustakaan 2 vuoteen. kai se eiellä edelleen palkkaa nostaa, mutta tekeekö sen edestä yhtään mitään?

      • Anonyymi

        Heinäluomasta oli taannoin kuva jossain jossa se maireasti hymyili. Muuta en muista


    • Anonyymi

      Persu Hakkarainen ja H-saari tienaavat yhdessä 5-vuotiskaudessa
      500000 euroa, se jää helposti vaikka säästöönkin,
      kun kulukorvauksetkin ovat suuret eikä niistä tarvitse tehdä tiliä.
      Hondurasissa on elämä halpaa.

      • Anonyymi

        Me suomalaiset perussuomalaisen linjan myötäilijät, me vaan päätettiin nostaa Teuvo ja Laura EU-parlamenttiin.

        Päätettiin tosta vaan nostaa ja nostettiin kanssa. Niin helppoa tää demokratia on, kun sen vaan osaa.

        Teukka sano, että se haluaa EU-parlamenttiin, ja me sanottiin että selvä. Laitetaan sut sitten EU-parlamenttiin, jos kerta haluat,yhdessä Lauran kanssa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Me suomalaiset perussuomalaisen linjan myötäilijät, me vaan päätettiin nostaa Teuvo ja Laura EU-parlamenttiin.

        Päätettiin tosta vaan nostaa ja nostettiin kanssa. Niin helppoa tää demokratia on, kun sen vaan osaa.

        Teukka sano, että se haluaa EU-parlamenttiin, ja me sanottiin että selvä. Laitetaan sut sitten EU-parlamenttiin, jos kerta haluat,yhdessä Lauran kanssa.

        Joo me persut ajateltiin, että Teukka on hyvä jätkä. Vähän niinku me, viinaan menevä ja lötköt farkut ja flanellipaita. Ei se prysselissä mistään mitään ymmärrä, kaikki menee Teukalla yli hilseen. Mutku se on niinku me.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo me persut ajateltiin, että Teukka on hyvä jätkä. Vähän niinku me, viinaan menevä ja lötköt farkut ja flanellipaita. Ei se prysselissä mistään mitään ymmärrä, kaikki menee Teukalla yli hilseen. Mutku se on niinku me.

        Minusta te muistutatte enemmän Sanna Marinia. Eli sählääviä tyttöjä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Me suomalaiset perussuomalaisen linjan myötäilijät, me vaan päätettiin nostaa Teuvo ja Laura EU-parlamenttiin.

        Päätettiin tosta vaan nostaa ja nostettiin kanssa. Niin helppoa tää demokratia on, kun sen vaan osaa.

        Teukka sano, että se haluaa EU-parlamenttiin, ja me sanottiin että selvä. Laitetaan sut sitten EU-parlamenttiin, jos kerta haluat,yhdessä Lauran kanssa.

        Juu näinhän se meni. Sinä esitit ja minä kannatin... se oli siinä


      • Anonyymi

        On se kyllä kova. Kysymys kuuluukin onko Teuvo myös senoritojen mielestä enää kova.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mitä aloittaja on saanut aikaiseksi työssään, jos nyt tööissä edes käy?
      Miksi toisten työt noin kiinnostavat, oletko siis kateellinen koska toiset osaa ja toiset taas ei ?

    • Anonyymi

      >> Ei se prysselissä mistään mitään ymmärrä, kaikki menee Teukalla yli hilseen.

      Suuri osa EU-parlementin "työskentelystä" on typerää junamatkustamista kahden parlamenttitalon, Brysselin ja Strasbourgin välillä.

      Tässä matkustamisessa, kuten suurimmassa osassa EU-parlamentin 750 laiskiaisen tekemisissä eiu ole mitään tolkkua. Aivan tarpeetonta hallintoistumista, kaikki tyynni.

      Tuommoisesta ei tarvitse kenenkään järkevän edes yrittää ymmärtää mitään.

    • Anonyymi

      Kumpi on parempi
      -se ettei saa juuri mitään aikaan, vai
      -ohisalon ja haaviston saavutukset

    • Anonyymi

      Mitä Sanna Marin on saannut aikaiseksi työssään?

      • Anonyymi

        Lähellä on, ettei Marinin huutelu sais aikaan jotakin rajaselkkausta Venäjän kanssa. Voi alkaa tulla polkupyöräpakolaisia Vartiuksen raja-aseman ylitse taas.


    • Anonyymi

      siis tosiaankin mitä hakkarainen on saanut EU-SSA
      EI MITÄÄN SIIS KETKÄ TÄLLÄISTÄ IHMISTÄ OVAT ÄÄNESTÄNEET EU-HUN?
      TÄYSIN TURHA MIES PUOLUSTAMAAN SUOMEA

      • Anonyymi

        Me tavalliset suomalaiset ihmiset vaan päätettiin, että loppujen lopuksi se on ihan se ja sama kuka siellä istuu.

        Kun Teuvo sanoi, että sen tarjotun palkan puolesta homma voisi häntä vaikka kiinnostaakin, niin me vaan sitten laitettiin Teuvo menemään siihen hommaan.

        Minun mielestä toiminut ihan hyvin Teuvon tekemänä. Ei ole mitään huonompaa EU-hallinnointia ollut, kuin oli edelliselläkään kaudella.


    • Anonyymi

      Hakkarainen on tehnyt monta miljaardia vähemmän vahinkoa kuin Marin ja Tuppurainen.

    • Anonyymi

      Hakkarainen on kuuluisin meppi. Kyllä hän osaa painaa EI-nappia, kun esitetään älyttömiä miljaardien laskuja Suomelle.
      Hän on palkkansa ansainnut. En tiedä muista mepeistä. Näköjään tulevat kalliiksi Suomelle!

    • Anonyymi

      Nythän ei ole pakolaisia tullut Suomeen pitkään aikaan. Hyvä Teuvo!

    • Anonyymi

      Mietis että mitä fägäri Pekka on saanut aikaan ulkoministerinä jota kukaan ei halua tavata, ei edes kehitysmaiden johtajat.

      • Anonyymi

        Pekka on työpaikkakiusaaja ja rikollinen.

        Ja vihreät pitää siitä kynsin hampain kiinni. Arvopohja on oikea.


    • Anonyymi

      On munannut itsensä ja maansa perusteellisesti. Siinä kaikki.

      • Anonyymi

        Totta.


    • Anonyymi

      Hakkarainen ja Huhtasaari molemmat edistää Venäjän etua europarlamentissa. Se on fakta. Istuvat siinä venäjämielisessä ryhmässä Salvinin, le Penin ja muiden kätyrien kanssa. Eli ei mitään ole saaneet aikaan Suomen hyväksi ja ei ole tarkoituskaan.

      • Anonyymi

        Teuvolle on varmaankin GRU yrittänyt 'järjestää hunajaa', mutta kun ei pysy enää kovana.


    • Anonyymi

      Siihen ei kyllä paljoa vaadita, että yltää samaan kuin muut euroedustajat.

      Esim. entinen puhemiehistön jäsen aikoinaan väitti puheenjohtajan tuolilta ihan vakavissaan, että EU:n ansiosta kukistui sekä natsi-saksa että neuvosto-kommunismi.

      Oikein kunnon historian uudelleenkirjoittamista. "Syntinen kommari, ontuva natsi" todellakin kuvaa hyvinEU:a.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Hakkarainen saa.


    • Anonyymi

      Ei se Hakkarainen mitään huonoakaan ole saanut aikaseks toisin kun eräät muut.

      • Anonyymi

        Linkki tähän "tietoosi" eräistä muista, muutoin valetta.


    • Anonyymi

      Parempi kysymys lienee mitä Töppö Typpyräisen tai jonkun Heidi Hautalan ois kannattanut jättää tekemättä? Ovat nimittään toimillaan aiheuttaneet suomelle korjaamatonta ja todella kallista vahinkoa. Vois melkein puhua maanpetturuudesta

      • Anonyymi

        Ja sitten linkit väitteisiisi, kiitos.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kohujulkkis Maisa Torppa ja erosekoilu räjäytti somen: "Valehtelee viimeiseen asti" "Työtön äiti..."

      Maisa Torpan ja Mikko-rakkaan erospekulointi saa tunteet kuumenemaan: https://www.suomi24.fi/viihde/kohujulkkis-maisa-torppa-ja-erosekoilu-rajaytti-so
      Kotimaiset julkkisjuorut
      30
      3554
    2. Kohusopassa keitetty Roope Salminen palaa itsevarmana julkisuuteen: "Olen erittäin hypeissä"

      Mitäs mieltä olet Roopen paluusta? https://www.suomi24.fi/viihde/kohusopassa-keitetty-roope-salminen-palaa-itsevarmana-julkisuuteen-olen-erittain-hype
      Kotimaiset julkkisjuorut
      56
      2531
    3. Johanna Tukiainen menetti vauvansa Solnan sosiaalihuollolle - myös vuokra-asunto liipasimella!

      Tänään 4.3. ilmestynyt Seiska tietää kertoa saman minkä näädät ovat tienneet jo 3 viikon ajan. Näätien tiedothan koskivat Tukiaisen vauvan huostaanot
      Kotimaiset julkkisjuorut
      277
      2325