...persuja äänestävien määärä kasvaa.
Ehkä olisi kumminkin ollut syytä pitää se Kulmuni.
Vaikka Saarikko onkin kooltaan kuin kolme Kulmunia, ja etenkin suu on iso, niin ainoa mitä Saarikko on saanut aikaiseksi kepussa on surkuhupainen komiikka.
Kepun paniikista tulee mieleen kuin olisi laitettu rotta teräslaatikkoon jota sitten liedellä pikkuhiljaa kuumennetaan.
Aina kun Saariko avaa suunsa
11
69
Vastaukset
- Anonyymi
Niin todella ärsyttävä tamma
- Anonyymi
Kulmuni oli todella miellyttävä persoona
- Anonyymi
Kepun paniikki kasvaa kevätvaaleissa.
- Anonyymi
Jostain luin Kiemungin olevan lääkäri, siksi äänet uusille persuille eikä kepuille.
- Anonyymi
Varmaan Sanna jo suunnittelee jotain vastaiskua, demareillehan ne äänestäjät piti tulla. Prkle!
- Anonyymi
Onneksi on aivan eri asia sanoa puhelinhaastattelijalle että äänestän persuja kuin käydä oikeasti äänestämässä.
- Anonyymi
Joo minä sanon niille äänestäväni demareita vaikka äänestänkin persuja.
- Anonyymi
Todellakin huono aloitus. Vaikka kannatan perussuomalaisia, niin kyse on politiikasta. En hyväksy ihmisten halveksimista saatikka ulkonäön arvostelua. Asioista voi olla eri mieltä. Voi kritisoida, mutta kritiikin syyt on hyvä aukaista ja esittää selkeä oma perusteltu kanta asioihin. Mikäli osaamista löytyy, kannattaa yrittää itse mukaan politiikkaan, jolloin omia kantojaan saa paremmin esille.
- Anonyymi
Huoltovarmuuskumi varmasti muistuttaa , että aloitus kuuluu Yhteiskunta > Maailman menoa > Puolueet > Suomen Keskusta
https://www.suomi24.fi/profiili/huoltovarmuuskumi- Anonyymi
Äänestäisin muita puolueita kuin persuja, mutta mun älykkyys ei riitä siihen. Persuissa on muutkin öyhöt.
- Anonyymi
Ehkä Saarikko haluaa hauskuuttaa kansan äänestämään kepua. Nousihan Kummelitkin maineeseen absurdilla huumorillaan
Minuakin kepun toiminta naurattaisi jos se ei itkettäisi vielä enemmän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1126949Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1034648L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa473918TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133314Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6651958Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2151318- 661318
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551273Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j501256Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise12952