Aihe

Hyvää iltaa!

Hema ja muu väestö! Miten käännyttäisit minut?
Uskoa tarvitaan jos haluaa nauttia sen tuomasta turvallisuuden tunteesta.. Tiedän sen kun olen ollut uskossa. Asia ei jätä rauhaaan koska paranin silloin.
Ja minulla on ihmisiä ko lahkon piireissä. Olen muutoin, näin leskenä, tosi yksinäinen.. En ole juonut aikoihin... Itsetuhoisuus on muulla tavalla nostanut päätään. Yritin itsemurhaa toissapäivänä lääkkeillä. Eilen valitettavasti heräsin verta vuotavana uuteen aamuun. Itkettää... Miks mun sekin vielä piti kokea.. Pääsin illalla sairaalasta.
Minusta ei ole mihinkään, ei edes uskoon. Mykkä Jumala. Tai jos hema on oikeassa ei Jumalaa ollenkaan.

105

197

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kerrot, että sinä olet ollut uskossa ja että paranit.
      Kuka sinut silloin sai uskoon ja kuka paransi sinut?
      Tulitko uskoon ilman Jumalan vaikutusta ja kutsua?
      Paranitko lääkkeillä tai jonkin lääkärin hoitotoimenpiteen ansiolla?

      • Minä taisin olla ns. Lapsenuskossa. Jos joku ihminen siihen vaikutti niin mummi iltarukouksineen ja enkelitauluineen. Sekä koulun aamunavaukset.
        Tunsin näkymättömät kädet maksani päällä. Olin silloin helluntailainen omasta päätöksestä johtuen. Ja neuvolassa sanottiin että itse ylilääkäri oli sanonut " ei voi olla totta" kun c-hepatiitin virusta tutkittiin. Ja se on tutkittu aina uudestaan ja uudestaan koska se ei yleensä parane.
        Mä olin siis uskossa... Ikävä juttu nyt oon ihan hukassa.

      • Anonyymi
        auroraboreallis kirjoitti:

        Minä taisin olla ns. Lapsenuskossa. Jos joku ihminen siihen vaikutti niin mummi iltarukouksineen ja enkelitauluineen. Sekä koulun aamunavaukset.

        >>>Jos joku ihminen siihen vaikutti niin mummi iltarukouksineen<<<

        Kenelle mummisi puhui? Olettaisin, että mummisi puhui sinusta jollekin,
        Kenelle? Saiko mummisi sinut uskoon vai se, jolle mummisi puhui sinusta?

        >>>Mä olin siis uskossa... Ikävä juttu nyt oon ihan hukassa.<<<

        Olla uskossa on olla Kristuksessa Jeesuksessa. Hänessä ollaan sisällä pelastuksessa.
        Olla "ei uskossa" on olla Kristuksen ulkopuolella. Hänen ulkopuolella ollaan hukassa.

        Kristukseen Jeesukseen sisälle ei pääse muuten kuin Jumalan aktiivisen
        vaikutuksen ja siirron seurauksena. Et voi päästä uskoon (Kristukseen) ellei
        Jumala aseta sinua Kristukseen Jeesukseen. Koska sinä olit uskossa, sinä olit Kristuksessa Jumalan itsensä asettamana. Jumala oli siis tuonut sinut Jeesuksen
        luokse ja asettanut sinut Jeesukseen Kristukseen sinun hyväksymänäsi.
        Jeesus ei koskaa heitä ketään ulos itsestään.

        Tiedätkö nämä asiat?

      • Anonyymi kirjoitti:

        No ilmeisesti mä en voi siihen itse vaikuttaa.. Saa mut siirtää ☺️annan luvan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumalan aktiivisen vaikutuksen seurauksena niin. Juuri sitä täällä moni (kuten vissiin aloittajankin?) on ihmetellyt, miksi osa vain jätetään oman onnensa nojaan ja Jumala on heille täysin mykkä.

      • Anonyymi
        auroraboreallis kirjoitti:

        No ilmeisesti mä en voi siihen itse vaikuttaa.. Saa mut siirtää ☺️annan luvan.

        Kyllä sä voit vaikuttaa

        2 Kor 5:20 "Jumala kehottaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. 6: 1Jumalan työtovereina me kehotamme teitä ottamaan vastaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi. 2Sanoohan hän: ”Sopivalla ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut.” Nyt on sopiva aika, nyt on pelastuksen päivä."

        Joh 1:9"Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. 10Maailmassa hän oli, ja maailma oli hänen kauttaan syntynyt, mutta maailma ei tuntenut häntä. 11 Hän tuli omaan maahansa , mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. 12Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä."

      • Anonyymi
        auroraboreallis kirjoitti:

        Minä taisin olla ns. Lapsenuskossa. Jos joku ihminen siihen vaikutti niin mummi iltarukouksineen ja enkelitauluineen. Sekä koulun aamunavaukset.
        Tunsin näkymättömät kädet maksani päällä. Olin silloin helluntailainen omasta päätöksestä johtuen. Ja neuvolassa sanottiin että itse ylilääkäri oli sanonut " ei voi olla totta" kun c-hepatiitin virusta tutkittiin. Ja se on tutkittu aina uudestaan ja uudestaan koska se ei yleensä parane.
        Mä olin siis uskossa... Ikävä juttu nyt oon ihan hukassa.

        Ihminen joka yrittää "lääkkeillä" itsemurhaa ei oikeasti halua kuolla.
        Se huutaa vain Apua.
        Jos sinulla on Lapsia käännä katseesi heihin.

        Oma Äitivainajani hautasi omiin käsiinsä kuolleen poikansa?
        Se meni väärinpäin.

    • Anonyymi

      Voi että! Halaus Arska. Hälyttikö sulle joku apua? Kotonako heräsit vai sairaalassa?

      ST

      • Anonyymi

        Eikun kirjoititkin etyä olit sairaalassa. Mun ajatukset hajos kun kirjoitit yrittäneesi itsemurhaa niin vahingossa kysyin tuota sairaala asiaa.

        ST

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikun kirjoititkin etyä olit sairaalassa. Mun ajatukset hajos kun kirjoitit yrittäneesi itsemurhaa niin vahingossa kysyin tuota sairaala asiaa.

        ST

        Kotona heräsin. Siskon exä soitti ambulanssin. No mut mitäs nyt? Mä en tiedä olenko terve. Ne ei kunnolla tutkineet. Ottivat vain hemoglobiinin.

      • Anonyymi
        auroraboreallis kirjoitti:

        Kotona heräsin. Siskon exä soitti ambulanssin. No mut mitäs nyt? Mä en tiedä olenko terve. Ne ei kunnolla tutkineet. Ottivat vain hemoglobiinin.

        Pärjääkö sää siellä kotona?

        ST

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pärjääkö sää siellä kotona?

        ST

        Uskallatko olla yksin?

        ST

      • Anonyymi kirjoitti:

        Uskallatko olla yksin?

        ST

        Ainahan mä yksin oon, nykyisin. Ei täällä oo käynyt kuin se yksi alkoholisti ja varas. Mulla ei ole voimia häätää häntä pois. Kun muuten mä olen kokonaan yksin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pärjääkö sää siellä kotona?

        ST

        No ei ne ois kotiin ajanut sairaalasta jos en pärjäisi. Ja miten sä voisit sieltä mitään nyt vaikuttaa jos en... Et ole nyt töissä. Ota toi roolisi pois päältä.

      • Anonyymi
        auroraboreallis kirjoitti:

        No ei ne ois kotiin ajanut sairaalasta jos en pärjäisi. Ja miten sä voisit sieltä mitään nyt vaikuttaa jos en... Et ole nyt töissä. Ota toi roolisi pois päältä.

        Ihmettelen miten ne päästi sut näin aikaisin pois, vaikka olit yrittänyt itsemurhaa.
        Mutta pääasia, että koet pärjääväsi.
        Sori, että oon tällainen vauhkoaja.

        ST

      • Anonyymi
        auroraboreallis kirjoitti:

        No ei ne ois kotiin ajanut sairaalasta jos en pärjäisi. Ja miten sä voisit sieltä mitään nyt vaikuttaa jos en... Et ole nyt töissä. Ota toi roolisi pois päältä.

        Paljonko sun hemoglobiini oli?

        ST

      • Anonyymi
        auroraboreallis kirjoitti:

        No ei ne ois kotiin ajanut sairaalasta jos en pärjäisi. Ja miten sä voisit sieltä mitään nyt vaikuttaa jos en... Et ole nyt töissä. Ota toi roolisi pois päältä.

        Ja ei mulla ole rooli päällä, oon aina ollut tällainen, pienestä asti.
        Me ihmist olemme erillaisia ja minä olen tällainen.

        ST

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja ei mulla ole rooli päällä, oon aina ollut tällainen, pienestä asti.
        Me ihmist olemme erillaisia ja minä olen tällainen.

        ST

        Joo, mäkin ihmettelinsitä.mitä sä mun hemoglobiinitiedolla tekisit?hoitajat ei tee koskaanmitään loppuun asti. Aina ovat pomputtamassa seuraavalle hoitajalle. Joko sä olet siinä työkuntoutuksessa?

      • Anonyymi
        auroraboreallis kirjoitti:

        Joo, mäkin ihmettelinsitä.mitä sä mun hemoglobiinitiedolla tekisit?hoitajat ei tee koskaanmitään loppuun asti. Aina ovat pomputtamassa seuraavalle hoitajalle. Joko sä olet siinä työkuntoutuksessa?

        Kerroit että sinua itkettää niin pelottaako sua oma jaksamisesi ?

        Olin siinä. Nyt en ole, koska fysiikka ei ole vielä täysin palautunut.

        Mulla on ollut puenestä asti joku pelastaja geeni, en voi sille mitään. En tee sitä tahalleen vaan se on automaattinen. Olen pahoillani, jos se tuntuu ikävältä tms
        Se on ollut aina osa minua.
        Mutta nyt on varmasti paljon tärkeämpääkin asioita kuin minun paska luonteeni.

        ST

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kerroit että sinua itkettää niin pelottaako sua oma jaksamisesi ?

        Olin siinä. Nyt en ole, koska fysiikka ei ole vielä täysin palautunut.

        ST

        Niin mä arvasinettäet ole.niin mitäsä mun hemoglobiinitiedolla tekisit?ei pelota.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mulla on ollut puenestä asti joku pelastaja geeni, en voi sille mitään. En tee sitä tahalleen vaan se on automaattinen. Olen pahoillani, jos se tuntuu ikävältä tms
        Se on ollut aina osa minua.
        Mutta nyt on varmasti paljon tärkeämpääkin asioita kuin minun paska luonteeni.

        ST

        Mitä pelastamista toi on ett oot työntämässä mua ambulanssilla johonkin laitokseen täältä.?Kun just kerroin ett ne vasta kotiutti mut.sä taidat olla järkyttynyt vain siitämitä kerroin.
        Mä tahdon olla kotona.

      • Anonyymi
        auroraboreallis kirjoitti:

        Niin mä arvasinettäet ole.niin mitäsä mun hemoglobiinitiedolla tekisit?ei pelota.

        Ajatus oli kun kerroit että ittivat vain verikokeen ja päästivät pois niin kun menetit verta mutta ovathan he sen katsoneet. Olin turhaan huolestunut tuosta.
        Mietin vain koko ajan että sulla on varmasti todella paha ollut koska päädyit itsemurha yritykseen.

        Kauhealta tuntuu ajatella että oot yksin.

        Kyllähän mä seuraa saan jos haluan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän mä seuraa saan jos haluan.

        Joo, semmosen joka pölli sun ruuat. Niin justiin.

        ST

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, semmosen joka pölli sun ruuat. Niin justiin.

        ST

        Hitto sen vertaa oo tousella tajua, etyä oisi vaikja paistanu sulle sen ruuan kun tuut sairaalasta niin eikun pöllii sen.
        Kyllä oon vihainen.
        Ei tainnut päässä liikkua mikään häbellä.seinälle pitäs nykästä.

        ST

      • Anonyymi
        auroraboreallis kirjoitti:

        Mitä pelastamista toi on ett oot työntämässä mua ambulanssilla johonkin laitokseen täältä.?Kun just kerroin ett ne vasta kotiutti mut.sä taidat olla järkyttynyt vain siitämitä kerroin.
        Mä tahdon olla kotona.

        En oo järkyttynyt vaan pukkaa andrenaliinin et jotain täytyy tehdä heti. Mun kroppa toimii niin.
        Huolissani olen kyllä.

        ST

      • Anonyymi
        auroraboreallis kirjoitti:

        Ainahan mä yksin oon, nykyisin. Ei täällä oo käynyt kuin se yksi alkoholisti ja varas. Mulla ei ole voimia häätää häntä pois. Kun muuten mä olen kokonaan yksin.

        Ymmärrän tilanteesi tuon toisen henkilön suhteen. Tiedän tuollaiset. Käyttäytyvät röyhkeästi ja ikäänkuin sitovat heikomman olemaan kuin orjansa, hyväksymään kaikki metkuilunsa. Näitä on alkoholisteissa paljon ja tässä ilmenee esim. se alkoholismin hengellinen sairaus: riivaajien ylivalta, sillä riivaajasta on kyse tuon tuttavasi kohdalla. Hän estää sinua pääsemästä Jumalan lasten täyteen vapauteen, ahdistut ja sitten vapautuaksesi yrität... On kysymys Saatanan toiminnasta.

        Itselläni on tästäkin eri vahvuiset kokemukseni. Muuan lapinnoita aikoinaan saattoi yöllä tulla rimputtamaan miesystäväni ovikelloa, sanoi hänelle, että tarvii tupakkaa ja onks sulla viinaa. Istuutui aina tuon miehen omaan lempinojatuoliin kuin kuningatar. Minä katsoin bunkan pohjalta kun rouva häiriköi untamme. Mutta sitten rouva kuolikin.

        Jotkut holistit menevät niin pitkälle ja näistä on joskus medioissakin juttua, että ottavat jonkun vanhan höppänän vangikseen, eläkepäivinä tyhjentävät tämän tilin. Jokunen vuosi sitten erästä vanhempaa miestä pidettiin muutaman vuoden ajan huoneiston seinäpatteriin kahlehdittuna, ja aina asioidessaan oli Elli vierellä vahtimassa, ettei puhunut kenellekään sanaakaan. Miehen henkeä uhkailtiin ja tämä pelkäsi, kunnes lopulta sai rohkeutta.

        Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen Nimeen. ✝

        Sinä Saatanan henki jätät juuri nyt Aurooran rauhaan. Et enää koskaan lähesty häntä! Et koskaan! Mene itse mihin menet, minne Itse Kristus sinut pois häätää! Vade retro Satana!

        Jeesus On Herra. Aamen.✨

    • Anonyymi

      Room.9:13-15 niinkuin kirjoitettu on: Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin. Mitä siis sanomme? Ei kaiketi Jumalassa ole vääryyttä? Pois se! Sillä Moosekselle hän sanoo: Minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, ja armahdan, ketä armahdan. 2Moos.33:19

    • Anonyymi

      Kyllä mykkääkin Jumalaa voi palvella aivan hyvin! Jumaluuteenn kuuluu monia asioita, sekin kuuluu, että on lupa olla hiljaa. Vanhan ja uudenliiton välillä on 400 vuoden jakso jolloin Jumala ei puhu sanaakaan omalle kansalleen.

      Avioliitossa kumppani saattaa sairastua vaikka mihin ja menettää kaiken sen mikä alussa oli tärkeää. Silti voi ihan hyvin palvella häntäkin niin kauan kuin elon päiviä riittää.
      Sellaista sanotaan Rakkaudeksi.

    • Anonyymi

      On sinusta vaikka ja mihin, älä uskokkaan ettei ole. Kaikki ei vainnaina ole yhtä näkyvää mutta ne hiljaisetkin teot ovat usein pohja mille joku vpi rakentaa tai mistä joku voi ponnistaa.
      Olet tärkeä.

      Kumpasaisit kokea iloa ja onnistumisen tunteita niin että voisit kokea iloa ja nähdä sitä myötä itsesi arvokkaana.

      Tuntuuko, että pärjäät siellä yksin?

      ST

      • No ei ole vaihtoehtoa. Se yksi joka tänne jäi on tyhjentänyt mun jääkaapin. Vienyt 20€entrecotepaistinkin pakkasesta, kun hänen piti olla kissavahti sairaalassaoloni ajan.. Kysyi ennen lähtöäni humalassa missä mun auton vara-a vain on. Sen tajusin että aikoo viedä mun auton. Otin kaikki avaimet mukaani.
        Niin raadollista.

      • Anonyymi
        auroraboreallis kirjoitti:

        No ei ole vaihtoehtoa. Se yksi joka tänne jäi on tyhjentänyt mun jääkaapin. Vienyt 20€entrecotepaistinkin pakkasesta, kun hänen piti olla kissavahti sairaalassaoloni ajan.. Kysyi ennen lähtöäni humalassa missä mun auton vara-a vain on. Sen tajusin että aikoo viedä mun auton. Otin kaikki avaimet mukaani.
        Niin raadollista.

        Annan sille pataan!!
        Törkee tyyppi!!!

        On tieten se vaihtoehto yksin olemiselle, jos on ihan kauhia olo, että menee päivystykseen vaikka ampparilla.ne on velvollisia auttamaan sinua.

        ST

      • Anonyymi kirjoitti:

        On tieten se vaihtoehto yksin olemiselle, jos on ihan kauhia olo, että menee päivystykseen vaikka ampparilla.ne on velvollisia auttamaan sinua.

        ST

        Jatkot on sovittu,rakas sisar hento valkoinen.ihanniinkuin pitää

      • Anonyymi
        auroraboreallis kirjoitti:

        No ei ole vaihtoehtoa. Se yksi joka tänne jäi on tyhjentänyt mun jääkaapin. Vienyt 20€entrecotepaistinkin pakkasesta, kun hänen piti olla kissavahti sairaalassaoloni ajan.. Kysyi ennen lähtöäni humalassa missä mun auton vara-a vain on. Sen tajusin että aikoo viedä mun auton. Otin kaikki avaimet mukaani.
        Niin raadollista.

        Olit yrittänyt itsaria ja olit huolissa autostasi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olit yrittänyt itsaria ja olit huolissa autostasi?

        Niin.mä en päässytmun rakkaan luo taivaaseentai en kyllä tiedä onko taivasta.kun sitä verta syöksyi niin mä pelästyi ja nyt tahdon elää.

      • Anonyymi
        auroraboreallis kirjoitti:

        Niin.mä en päässytmun rakkaan luo taivaaseentai en kyllä tiedä onko taivasta.kun sitä verta syöksyi niin mä pelästyi ja nyt tahdon elää.

        Kun on yrittänyt tai ollut lähellä itsaria ja siitä palautunut elämään, on oppinut jo paljon elämästä: mitä se viime hetkillä on, kun sisin jo ehti kuolla, mutta ruumis sittenkin elää.

        Sillä kuolemaa edeltävällä hetkellä näkee elämänsä taaksepäin, tietää virheensä ja miten olisi pitänyt tehdä jotkut asiat toisin. "Jos Jumala vielä annat minun elää... haluan tästä eteenpäin elää vain Sinun tahdossasi, uskoa sinuun..."

        Kuolemaa ei tullut ja arki jatkuu. Muistaako pitää sen rukouksensa lupauksen Jumalalle ja itselleen? Todella ryhtyä muuttamaan asioita. Poistaa elämäänsä sekoittavat asiat ja henklöt ympäriltään, ryhtyä taistelemaan ja muuttamaan elämänsä kulkua.
        ~

        Viime yönä näin todella harvinaista unta. En yleensä näe unta kuolleista, mutta unessa oli kuin sukukokous tuolla, eräässä lähellä olevassa kartanossa. Elävistä muistan vain serkkujani. Siellä oli kuolleita lähiomaisia, joku, jota en ollut koskaan edes tavannut. Unessa oletin heidät eläviksi... Se oli aika outo uni. Mietin, oliko se jonkinlainen enneuni... vai mikä...?

      • Anonyymi
        auroraboreallis kirjoitti:

        Jatkot on sovittu,rakas sisar hento valkoinen.ihanniinkuin pitää

        Kuules, mun hoitajan rooli loppuu just siihen kun kuulen tuollaista paskaa, että joku mulkvisti pöllii toisen ruuatkin jääkaapista kun toinen makaa sairaalassa.

        Noh, jos sillä oli vaan nälkä, mutta eipä paljon sinua ajatellut. Pistelee niin vihaks sun puolesta.

        Kiitos😊oli sillä ruokaamuttahän halusi paistia. Sofia laitto mulle viestin jonka tulkitsin niin että nyt mulla on mahdollista siivota se mies pois mun elämästä. Kun lähdin sinne sairaalaan niin se oli ottamassa mun auton avaimia.sen verran koin toivoa ettäajattelin haluavani nähdä autoni vielä.

      • Anonyymi
        auroraboreallis kirjoitti:

        Kiitos😊oli sillä ruokaamuttahän halusi paistia. Sofia laitto mulle viestin jonka tulkitsin niin että nyt mulla on mahdollista siivota se mies pois mun elämästä. Kun lähdin sinne sairaalaan niin se oli ottamassa mun auton avaimia.sen verran koin toivoa ettäajattelin haluavani nähdä autoni vielä.

        Hyvä, että hoksasit ajatella eikä vienyt autoasi.
        Ihme äijä.
        Oot ansainnut parempaa.

        ST

      • Anonyymi kirjoitti:

        Annan sille pataan!!
        Törkee tyyppi!!!

        ST

        Uskonharhainen ei saa noin ohjeistaa! Unohditko toisen posken kääntämisen?

      • Anonyymi
        auroraboreallis kirjoitti:

        Kiitos😊oli sillä ruokaamuttahän halusi paistia. Sofia laitto mulle viestin jonka tulkitsin niin että nyt mulla on mahdollista siivota se mies pois mun elämästä. Kun lähdin sinne sairaalaan niin se oli ottamassa mun auton avaimia.sen verran koin toivoa ettäajattelin haluavani nähdä autoni vielä.

        Todellakin.

        Oma elämä menee piloille tällaisten henkilöiden varastaessa elämäsi, - itsellesi arvokkaat vuotesi ja kohta ne ovat ohi! - eläen näin sinun elämääsi, sinun kustannuksellasi. Tällaisista henkilöistä pitää ottaa ero. Ero tarkoittaa sitä, että todella eroaa näistä, ei taas myöhemmin anna laittaa jalkaansa ovesi väliin. Itse olen oppinut nämä asiat ja aina oman kantapääni kautta.

        Se "herrasmies", josta aiemmin mainitsin, tulinpa vilkaisseeksi nettiä, että onko elossa ja mitä puuhailee. Nyt oli fb:iin laittanut kuvansa.

        Niinpä niin. On juuri sen näköinen kuin oli todennäköistäkin. Laiha, hampaaton partasuu. Asustelee ilm. toisella paikkakunnalla, liekö saanut häädön ed. asunnostaan? Onko hällä enää minkäänlaista kotiakaan? Tämä henkilö kiusasi ja vainosi itseäni vuosia, vasta muutama ilmoitus poliisille, jotka veivät herrasmiehen raudoissa hotelliinsa, niin tyyppi jätti rauhaan. Mutta edelleenkin, aina kun ovikello soi, saan sätkyn.

        Olen laittanut "hautahakuun" entisaikojen alkoholisti-tuttujeni nimiä. Ne on lähes kaikki kuolleet. Ja melko nuorinakin. Jos joku vielä onkin elossa, niin varsin huonovointisen oloisena.

        Olen tässä valvonut koko yön. Tässä talossa muuan naapuri oikuttelee ja on sekoittanut meikäläisenkin rauhallisen elämän. Mua ei tällainen jännitys enää kiinnostaisi. Jännitystä ja kauhuleffaa olen muutoin kokenutkin jo ihan riittävästi.

    • Anonyymi

      Voi Taivas varjele!
      Älä Auroora tapa itseäsi!

      ✨ Jeesus suojeli sinua ja jäit henkiin!

      Hyvä, että olet pysytellyt raittiina. Noissa fiiliksissä humaltuminen voi viedä henkesi, jos silloin, etenkin kännissä saat moisia päähänpistoja.

      Miksi yritit itsaria? Mikä tuntuu niin pahalta, ettet jaksaisi elää? Onko se miehesi kuolema? Vai odotatko uskonelämältä sellaista, mitä se ei ole? Että sinun pitäisi olla pyhimys, ei mitään virhettä ja koska rehellisenä huomaat itsessäsi paljon vikoja, masennut ja luulet, ettet kelpaa Jumalalle? Tiedän tällaiset fiilikset. Helluntailaisuus oli tappaa minutkin, useaan kertaan, kunnes jätin tällaisen joukon ja löysin armollisen Kristuksen, syntisten kirkosta, jota helluntailaiset halveksivat!

      Tämä ei tarkoita, että olisin halunnut jatkaa syntistä elämää, vaan sitä, että uskossani, syntisenäkin, eli syntiin taipuvaisena, juuri siksi kelpasinkin ja kelpaan Jumalalle!

      Jeesus on Syntisten Vapahtaja ja Herra. Eivät terveet tarvitse Parantajaa, vaan sairaat. Kirkko on syntisten sairaala.

      Älä masennu itsestäsi. On mahdollista, että juomisesi on jo ylittänyt nk. alkoholismin rajan. Tämä sairaus on kauhea. Mitä nopeammin sen etenemisen katkaisee, sitä suuremmilta kauhuilta välttyy. Sillä alkoholistin juominen pahentaa tuon sairauden tilaa ja naisilla se etenee nopeammin kuin miehillä.

      ~Soffiina🥀

      • Anonyymi

        Eli helluntaista löysit taas jälleen tuhannennen kerran syyn vaikka mihin , kokeili ihan huviksesi saisitko aikaan YHDEN viestin jossa et hauku jotain itsesi ulkopuolella olevaa.

        Hauku Kerran edes elämäsi aikana itseäsi. se voisi olla avartava kokemus.

        ainakin meille muille.

      • Anonyymi

        Ja mitä niihin kauhuihin tulee... Ne ovat kauhuja. Erilaisia. Järkyttävät, kun niihin törmää, etenkin meikäläisiä, joille käsite "alkoholismi" on ollut vieras.

        "Enhän minä voi olla alkoholisti! Olen 24 vuotias ja nainen! Käyn töissä, en ole mikään pummi! Alkoholismihan on vanhojen puliukkojen sairaus, ei nuorten naisten! Mutta mikä kumma minua vaivaa? Minussa on jotain vikaa... en vain tiedä mitä. Kaikki muuthan hallitsevat juomistaan, mikä minulla on, kun minä en hallitse? Enkä varmasti mene lääkäriin! Minulla on joku harvinainen mielisairaus. Ne lähettää minut hullujenhuoneelle, josta en pääse ikinä pois!..."

        Näitä mietteitä minulla oli kauan sitten kun kävelin erään ulkomaisen kaupungin katua sateessa... Sitten huomasin kapakan avonaisen oven... (Tarina jatkui, mutta en kirjaa sitä tähän.)

        Niin Sofia.. Juuri tuolta minusta tuntuu. Paitsi että helluntailaisuus ei ole minulle negatiivinenjuttu..jos ei positiivinenkaan. Tietysti se on myös minuunkin tartuttanut laki henkistä ajattelua. Yllättävän hyvin kuvasit alkuviestissä tunteitani.
        Alkoholi ei ole enää pahin vihollinen vaan oma psyyke. Pelkoja sairastumisesta jota en jaksa. Ja todella ikävä rakkautta jonka menetin mieheni hukkuessa. Eiks oo synkkäää? Anteeksi siitä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja mitä niihin kauhuihin tulee... Ne ovat kauhuja. Erilaisia. Järkyttävät, kun niihin törmää, etenkin meikäläisiä, joille käsite "alkoholismi" on ollut vieras.

        "Enhän minä voi olla alkoholisti! Olen 24 vuotias ja nainen! Käyn töissä, en ole mikään pummi! Alkoholismihan on vanhojen puliukkojen sairaus, ei nuorten naisten! Mutta mikä kumma minua vaivaa? Minussa on jotain vikaa... en vain tiedä mitä. Kaikki muuthan hallitsevat juomistaan, mikä minulla on, kun minä en hallitse? Enkä varmasti mene lääkäriin! Minulla on joku harvinainen mielisairaus. Ne lähettää minut hullujenhuoneelle, josta en pääse ikinä pois!..."

        Näitä mietteitä minulla oli kauan sitten kun kävelin erään ulkomaisen kaupungin katua sateessa... Sitten huomasin kapakan avonaisen oven... (Tarina jatkui, mutta en kirjaa sitä tähän.)

        No hyvä että sinä selvisit.olet kaikenlaistakokenut.onko sinulla lapsia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli helluntaista löysit taas jälleen tuhannennen kerran syyn vaikka mihin , kokeili ihan huviksesi saisitko aikaan YHDEN viestin jossa et hauku jotain itsesi ulkopuolella olevaa.

        Hauku Kerran edes elämäsi aikana itseäsi. se voisi olla avartava kokemus.

        ainakin meille muille.

        Kirjoitin Auroralle.

        En "teille muille", huijaripuljun agenteille.

        Olen helluntaiuskonnon uhri ja oikein rankalla tavalla. Te ette jätä kyttäämästä mitä uhrinne teistä kertovat ja hypitte kuin vieteriukot esiin vaikka itsemurhaketjussa vahtimaan, ettei lukuisten alkoholistien itsemurhia vaan mitenkään yhdistettäisi teidän pintapuoliseen uususkontoonne, josta monet alkoholistit hakevat apua. Ja suurin osa jää apua vaille.

        Löytäen avun muualta ja siten esim. vertaistukiryhmissä kertoen juuri näitä samoja asioita, kuin itsekin kerron. Nimenomaan se iäkkäämpi alkoholistijoukko, niiltä suosionne vuosikymmeniltä kuin kastoitte puliukon kuin puliukon, lupaillen kymmenen hyvää ja kaks kaunista ja jotka pehmoiset lupauksenne pian saivat aikaan paluun ryyppyremmeihin. Te vaaditte valehtelemaan, kertomaan tarinoita, kuinka kaikki muuttui hetkessä, kun Herra pelasti! Itse aikoinaan kuuntelin takapenkissänne kuinka Herra oli auttanut tuota ja tuota... Miksi Jumala ei samoin auta minua?

        Esim. itse olen tuntenut tai muutoin kuullut useita teikäläisten kastamia ja sitten kastettaan katuneita. "Ei musta tullut oikeaa uskovaista..." 😢 Ei teidän mittapuullanne! Kerran istuin puistossa pullo kädessä jonkun teikäläisen ent. saarnamiehen, sittemmin puliukon nyyhkiessä, miten usko meni! Yks niitä "entisiä alkoholistejanne". Vannottelimme toisillemme, että kerran vielä me tullaan "oikeaan uskoon"! Tulin oikeaan uskoon kun jätin teidät ja liityin aidosti kristilliseen kirkkoon! Toivottavasti hänelle kävi yhtä hyvin.

        Vedä sinä uhrejanne vielä netissäkin metsästävä helluntaihuijari V päähäs!

        mato unohtui lopusta !

        mutta kyllä se siinä tekstissä näkyi asustavan kiten aina.

      • Anonyymi kirjoitti:

        mato unohtui lopusta !

        mutta kyllä se siinä tekstissä näkyi asustavan kiten aina.

        😂😂😂

    • Anonyymi

      2Moos.4:21 Ja Herra sanoi Moosekselle: Kun tulet takaisin Egyptiin, niin katso, että teet faraon edessä kaikki ne ihmeet, jotka minä olen pannut sinun käteesi. Mutta minä paadutan hänen sydämensä, niin että hän ei päästä kansaa. 2Moos.7:2-3 Puhu kaikki, mitä minä sinun käsken puhua; ja Aaron, sinun veljesi, puhukoon faraolle, että hän pästää istaelilaiset maastansa. Mutta minä paadutan faraon sydämen ja teen monta tunnustekoa ja ihmeitä Egyptin maassa. 2Moos.14:4 Ja minä paadutan faraon sydämen.....2Moos.14:17 Ja katso, minä paadutan egyptiläiset sydämet....

    • Anonyymi

      Joh.3:14 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Iihmisen Poika ylennettävän, Joh.8:28 Niin Jeesus sanoi heille: Kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan, silloin te ymmärrätte, että minä olen se, joka minä olen, ja etten minä itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin minun Isäni on minulle opettanut. Joh.12:32 Ja kun minut ylennetään maasta, niin minä vedän kaikki tyköni.

    • Anonyymi

      Rakas aloittaja. Älä hellitä, sinä olet nyt kasvun tiellä, kuten itsekin huomaat. Olet kuoriutumassa kotelostasi, kuin ihana perhonen. Nyt sinä voit luovuttaa elämäsi Jeesukselle, kun kaikki muu, turha, on mennyt. Hänellä on vain ja ainoastaan hyvätahto, murtuneita kohtaan. Mielesi on Jumalan tahdon mukainen, joten Hän auttaa sinua, lupauksensa mukaisesti. Jeesus alkaa opastaa sinua, ihmeellisesti, kuten tulet huomaamaan. Hän on kyvykäs, mihin tahansa hyvään ja tietää meidän parhaamme ja johdattaa jokaista yksilöllisesti, päämääränä taluttaa sinut lopulta kotiinsa, kun olet elänyt ihanan loppuelämäsi Hänen siunauksessaan.

      • Kiitos

      • Anonyymi

        Hyvä jos auttaa jotakuta mutta minulle nousee karvat pystyyn moisesta vuodatuksesta.

    • Anonyymi

      Ps.62:13 Ja sinun , Herra, on se armo; sinä maksat kullekin hänen tekojensa mukaan. Matt.16:27 Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan. Room.2:6 hänen, joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan. Room.14:12 Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme. Room.14:10. 2Kor.5:10. Ilm.22:12

      • Anonyymi

        Minun vanhurskaani elää uskosta. Helluntai ja vapaaseurakunnissa on ns ihmeiden tekijöitä,jotka etsivät vain etummaisia istuimia synagoogassa. Apostolit sai lahjat parantaa sairaita ja herättivät kuolleitakin. Mutta kun viimeinen apostoli kuoli ,niin nämä lahjat loppuivat siihen. Elikkä jos joku parantaa,niin kuolleitakin pitäisi herätä. Rukous on se mitä voimme tehdä jonkun puolesta ja jumala herättää kuolleet kunsrn aika tulee. Älkää eksykö ,vaan pysykää uskossa lujana. Uskon pitää olla luja ,ilman ihmetekoja ,joista suurin osa on pluffia ja kuvitteluja.

    • Anonyymi

      Mä en tiedä kuulutko sä näihin mutta lähes jokainen tekee Jumalastaan oman näköisensä. He ikään kuin laittavat Jumalan omaan laatikkoonsa. Ja sitten pettyvät kun Jumala ei olekaan sellainen kuin millaisia vaatimuksia he Jumalalle ovat asettaneet. Mutta jos odotukset ovat liian korkealla, saattaa pettyä. Tämä ei varmaankaan paranna oloasi tämä minun höpinäni.

      Minä olen saanut tulla uskoon vaikean sairauden myötä. Mutta olen pettynyt siihen kuvaan, jonka ympärilläni olevat ihmiset ovat hänestä kuvitelleet. En ole pysty valehtelemaan itselleni mitään sellaista Jumalasta, mitä en ole itse kokenut. Vaikeudet ja haasteet jatkuvat eikä Jumalani tunnu tekevän mitään sen eteen, että elämäni muuttuisi paremmaksi. Sairauteni ei parane, ystäviä kuolee ympäriltäni, yksi todennäköisesti itsemurhaan. Monet rukoilevat parantumista ja apua hyvin vaikeista sairauksistaan kymmeniä vuosia kauheasti kärsien hautaansa saakka. Eikä Jumala tunnu tekevän yhtään mitään asian hyväksi.

      Kyllä se vaan on niin, että itse täällä on tätä elämää elettävä. Jumala auttaa jos on auttaakseen mutta sen varaan on turha laskea.

      En pysty kuvittelemaan tilannettasi. Kukaan ei pysty samaistumaan toisen tilanteeseen vaikka kuinka yrittäisi väittää. Koitan kuitenkin sympatiseerata. Itse olen harkinnut itsemurhaa mutta ei ole ollut kanttia yrittää. Keinot on jo harkittuna. Ehkä sitten jos mikään muu ei auta. Nyt on vielä toivoa uusista hoidoista. Tiedän kuitenkin, että Jumala ON olemassa. Olen kokenut hänet joskus voimakkaasti. Mutta jos Jumala on tällainen, joka antaa miljoonien kärsiä vuosituhansia osoittaakseen vain Saatanan olevan väärässä, niin en halua sellaisen Jumalan kanssa elää vuosikaupalla, puhumattakaan vuosituhansista.

      Ikävää, ettet päässyt eroon tästä paskasta. Toivottavasti siitä seuraa jotakin positiivista.

      • Anonyymi

        Säkin itketät mua. Mäkin toivon sulle kaikkea hyvää..elämään... ja kävi miten kävi..kummallekin..Toivon ja haluan uskoa että rajan takana on vielä jotain..jotain edes.vaikka se toivo melkein tappoi mut.
        Mullakin mies kuoli. Siksi.
        Eihän sitä tietenkään kukaannäin äkkiseltään voi ymmärtäämiksi tein sen.kiitos viestistä.

        Kiitos. Oon pahoillani, että oot menettänyt puolisosi ja surusi on suuri. En tiedä mitä tekisin jos mulle kävisi samoin. Tämä joku uskon tapainen, joka mulla on antaa kuitenkin jollakin tavalla lohtua. Käännyttäjäksi en yritäkään ruveta.

        (Mutta niille, jotka sellaista haluaa yrittää, sen neuvon annan, että älkää kertoko kuvitelmistanne siitä, mitä Jumala muka on. Niin moni laittaa Jumalan ansioksi ihan niitä joka päiväisiä positiivisia sattumia ja kätevästi unohtaa tai vähintäänkin vähättelee niitä negatiivisia tapahtumia. Kertokaa elämästänne sellaisena kuin se on, värittämättä kertomustanne. Ja kertokaa valehtelematta ja liioittelematta siitä, miten koette uskon teitä auttavan oikeasti. Ja tehkää tämä kaikki vielä omin sanoin ilman kliseitä eli ilman ns. kaanaan kieltä.)

        Koitahan pärjäillä!

    • Anonyymi

      Job.34:11 Vaan hän kostaa ihmisille hänen tekonsa ja maksaa miehelle hänen valelluksensa mukaan. Sananl.24:12 Jos sanot: Katso, emme tieneet siitä, niin ymmärtäähän asian sydämen tutkia; sinun sielusi vartioitsija sen tietää, ja hän kostaa ihmiselle hänen tekojensa mukaan. Jer.32:19 suuri neuvossa ja väkevä teossa, sinä, jonka silmät ovat avoimet tarkaamaan kaikkia ihmislasten teitä, antaaksensa itsekullekin hänen vaelluksensa ja hänen töittensä hedelmän mukaan. 2Aikak.6:30

    • Anonyymi

      2Moos.34:7 joka pysyy armollisena tuhansille, joka antaa anteeksi pahat teot, rikokset ja synnit, mutta ei kuitenkaan jätä rankaisematta, vaan kostaa isien pahat teot lapsille ja lasten lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen. 4Moos.14:18 Herra on pitkämielinen ja suuri armossa, hän antaa anteeksi pahat teot ja rikokset, mutta ei jätä niitä rankaisematta, vaan kostaa isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen. 5Moos.7:10 mutta kostaa sille, joka häntä vihaa, ja hukuttaa hänet, Hän ei vitkastele, vaan kostaa sille , joka häntä vihaa.

    • Anonyymi

      3Moos.26:27-30 Ja jos te ette vielä sittenkään kuule minua, vaan yhä käytte minua vastaan, niin minäkin kiivastuksessani käyn teitä vastaan ja kuritan teitä seitsenkertaisesti teidän syntienne tähden. Ja te syötte pokienne lihaa, ja tyttärienne lihaa te syötte. Ja minä kukist teidän uhrikkulanne ja hävitän teidän auringpatsaanne ja panen teidän ruumiinne teidän kivijumalienne ruumiiden päälle, ja minun sieluni inhoaa teitä. Hes.6:1-5 Minulle tuli tämä, Herran sana: Ihmislapsi, käännä kasvosi Israelin vuoria kohti ja ennusta niitä vastaan ja sano: Israelin vuoret, Herran, Herran sana. Näin sanoo Herra, Herra vuorille ja kukkuloille, puronotkoille ja laaksoille: Katso, minä annan miekan tulla teidän ylitsenne ja hävitän teidän uhrikukkulanne. Teidän altarinne jäävät autioiksi, anringonpatsaanne murskataan, ja teidän surmattuujenne minä annan kaatua teidän kivijumalanne eteen. Minä panen israelilaisten ruumiit heidän kivijumalainsa eteen ja hajoitan heidän luunsa heidän altariensa ympärille. 2Kun.23:11-14

    • Anonyymi

      5Moos.28:53 Siinä hädässä ja ahdistuksessa, johon sinun vihollisesi saattaa sinut, sinä syöt oman kohtusi hedelmän, syöt poikiesi ja tyttäriensä lihaa, jotka Herra, sinun Jumalasi, on sinulle antanut. Jer.19:9 Ja minä panen heidät syömään poikiensa ja tyttäriensä lihaa, ja he syövät toinen toistensa lihaa siinä hädässä ja ahdistuksessa, jolla heitä ahdistavat heidän vihollisensa, ne, jotka etsivät heidän hehkeänsä. Val.4:10 Armeliaat vaimot keittivät omin käsin lapsiansa: ne tulivat heille ruuaksi tyttären, minun kansani sortuessa. 2Kun.6:28-29

    • Anonyymi

      Val.2:20 Katso, Herra, ja tarkkaa, ketä olet antanut tämän kohdata: pitäisikö vaimojen syödä oma hedelmänsä, vaalimansa pienet lapset; pitäisikö Herran pyhäkössä tapettaman papit ja profeetat? Luuk.19:41-44

    • Anonyymi

      Tuom.10:13-14 Mutta te hylkäsitte minut ja palvelitte muita jumalia, sentähden en minä enää teitä pelasta. Menkää ja huutakaa avuksenne niitä jumalia, jotka olette valinneet; pelastakoot ne teidät ahdinkonne aikana. Niin israelilaiset sanoivat Herralle: Me olemme syntiä tehneet; tee sinä meille aivan niinkuin hyväksi näet, kunhan vain tänä päivänä autat meitä. 1Sam.12:10

    • Anonyymi

      Arskaaaa!!!!
      Mitä kuuluu tähän päuvään?

      ST

      • Ihan hyvääkuuluu tänään.kiitos kysymästä.entä sinulle,st?

      • Anonyymi
        auroraboreallis kirjoitti:

        Ihan hyvääkuuluu tänään.kiitos kysymästä.entä sinulle,st?

        Mukavaa, että voit hyvin. Huolestutti se kertomasi verenvuoto... Ilm. myrkytyksestä johtunut veriripuli?... Kivut oli varmaan kovat.

        Itse olen kerran saanut myrkytyksen, tämä oli vahinko, ei tarkoituksella aiheutettu: makasin yöllä kylppärin lattialla, kynnyksen päällä, pönttö ja lattia veressä ja kivut oli hirveät. Meni kärsien itsestään ohi, en mennyt lääkäriin.

      • Anonyymi
        auroraboreallis kirjoitti:

        Ihan hyvääkuuluu tänään.kiitos kysymästä.entä sinulle,st?

        Ihan tavallista vain tänne. Hyvä kuulla, että että pärjäät.

        ST

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihan tavallista vain tänne. Hyvä kuulla, että että pärjäät.

        ST

        Juu! En aio uusia temppua. Kiitos huolenpidosta.

      • Anonyymi
        auroraboreallis kirjoitti:

        Juu! En aio uusia temppua. Kiitos huolenpidosta.

        🧐

        ST

    • Anonyymi

      Hebr.11:13 Uskossa nämä kaikki kuolivat eivätkä luvattua saavuttaneet, vaan kaukaa he olivat sen nähneet ja sitä tervehtineet ja tunnustaneet olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä. 1Aikak.16:19 Teitä oli vähäinen joukko, vain harvoja, ja te olitte muukalaisia siellä. 1Aikak.29:15 Siellä me olimme muukalaisia ja vieraita sinun edessäsi, niinkuin kaikki meidän isämmekin; niinkuin varjo ovat meidän päivämme maan päällä eikä ole, mihin toivonsa panna. Jer.5:19 Miksi on Herra, meidän Jumalamme, tehnyt meille kaiken tämän? Niinkuin te olette hyljänneet minut ja palvelleet vieraita jumalia maassanne, niin täytyy teidän palvella muukalaisina maassa, joka ei oleteidän. Jer.16:10-13

    • Anonyymi

      2Moos.12:43 Ja Herra sanoi Moosekselle ja Aaronille: Tämä on säädös pääsiäislampaasta: Kukaan muukalainen älköön sitä syökö; 2Moos.12:48 Ja jos joku muukalainen asuu sinun luonasi ja tahtoo viettää pääsiäistä Herran kunniaksi, niin ympärileikkauttakoon kaikki miehenpuolensa ja sitten käyköön sitä viettämään ja olkoon silloin niinkuin maassasyntynyt. Mutta yksikään ympärileikkaamaton älköön sitä syökö.

    • Anonyymi

      Job.15:15-19 Katso, pyhiinsäkään hän luota, eivät taivaatkaan ole puhtaan hänen silmissänsä, saati sitten ihmien, inhottava ja kelvoton, joka juo vääryyttä niinkuin vettä. Minä julistan sinulle, kuule minua, minä kerron, mitä olen nähnyt, mitä viisaat ilmoittavat, salaamatta, mitä olivat isiltänsä saaneet, niillä, jolle yksin maa on annettuna ja joiden seassa ei muukalainen liikkunut: Luuk.17:18 Eikö ollut muita, jotka olisivat palanneet Jumalaa ylistämään, kuin tämä muukalainen?

    • Anonyymi

      2Moos.3:7-8 Ja Herra sanoi: Minä olen nähnyt kansani kurjuuden Egptissä ja kuullut heidän huutonsa sortajansa tähden; niin minä tiedän heidän tuskansa. Sentähden minä olen astunut alas vapauttamaan heidät egyptiläisten kädestä ja johdattamaan heidät siitä maasta hyvään ja tilavaan maahan, maahan, joka vuotaa maitoa ja mettä, sinne, missä kaanaanilaiset, heettiläiset, amorilaiset, perisseläiset, hivyläiset ja jebusilaiset asuvat. 1Moos.15:18

    • Anonyymi

      Ps.44:3 Sinä karkoitit kädelläsi pakanat, mutta heidät sinä istutit, sinä hävitit kansat, mutta heidät sinä tevitit. Ps.78:55 Hän karkoitti pakanat pois heidän tietänsä, jakoi ne heille arvalla perintöosaksi ja antoi Israelin sukukuntain asua niiden majoissa. Ps.105:44-45 Ja hän antoi heille pskanain maat, ja he ottivat omaksensa kansojen vaivannäöt, että he noudattaisivat hänen käskyjänsä ja ottaisivat hänen laeistansa vaarin. Halleluja! 5Moos.6:24

      • Anonyymi

        Mitä meinaat noilla Raamatun irtojakeilla kertoa?

    • Anonyymi

      Onpa ärsyttävää tuollainen raamatunpaikkojen kopy/pastettaminen. Eikö ole mitään omaa sanottavaa? Tämähän on KESKUSTELUpalsta! Eikö?

      Jokaisella tämän palstan lukijalla on oma Raamattu kirjahyllyssä ja netti täynnä eri Raamatun käännösversioita. Minä aina hyppään yli pelkät Raamatun lainaukset. Sitäpaitsi, ne rikkovat tekijänoikeuslakia.

      • Anonyymi

        Jokaisella ei ole omaa Raamattua hyllyssään ja jos onkin, eivät välttämättä osaa sieltä aiheeseen liittyviä jakeita etsiä.

        Noinko paljon häiritsee sinua Jumalan sana? Eikös juuri teidän helluntaiseurakunnassanne olekin mustat sisäseinät ja savukoneet "nuoriso-iltoja" varten. On selvää, keitä te hellarihuijarit todellisuudessa palvotte.

        Joh. 1:29 Seuraavana päivänä Johannes näki, että Jeesus oli tulossa hänen luokseen. Johannes sanoi: "Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!

        Matt. 16:16 Simon Pietari vastasi ja sanoi: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika".

        Matt. 4:10 Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman'."

        En ole helluntailainen. Et sinä ainakaan mikään profeetta ole! Omassa lihassasi mietit vastauksiasi.

    • Anonyymi

      Ps.48:3 Kuniina hohoaa, kaiken maan ilona, pohjan puolella Siionin vuori, suuren kuninkaan kaupunki. Ps.68:16-17 Baasarin vuori on Jumalan vuori, Baasarin vuori on monihuippuinen vuori. Miksi te, monihuippuiset vuoret karsaasti katsotte vuorta, jolla Jumala on mielistynyt asumaan? Totisesti, Herra asuu siellä iankiaikkisesti. Ps.132:13-14 Sillä Herra on valinnut Siionin, halunnut sen asunnoksensa: Tämä on minun leposiani iankaikkisesti; tässä minä asun, sillä tänne on minun haluni ollut.

      • Anonyymi

        Joo uskotaan jo, että osaat vähän kopsata sieltä täältä, ei ol emennyt peruskoulutus hukkaan !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo uskotaan jo, että osaat vähän kopsata sieltä täältä, ei ol emennyt peruskoulutus hukkaan !

        Eikä mennyt pappiskoulukaan antilta hukkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä mennyt pappiskoulukaan antilta hukkaan.

        Ja taas hellari haluaa häpäistä toisinajattelevan kirjoittajan, outtaamalla hänet.

        Asiallisilla foorumeilla sulla olis ikibanni, mutta ei hellariforkilla, jossa sinun kaltaisiasi ammattimiehiä tarvitaan, pyrkien säikyttelemään toisinajattelijoita hiljenemään.

        Helluntailiiganne / -mafianne toimii aktiivisesti, jopa vapaalla Suomi24:llä!

        Teerikö se siinä, Lapinlahdelta? Onko tullut viimeaikoina paljonkin hakkeroitua? Oman kertomasi mukaan, poliisiveljesihän antoi sille hyväksyntänsä?

        Valhejuutalainen, minullako poliisiveli, haaha!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valhejuutalainen, minullako poliisiveli, haaha!!!

        Kannattaisikin vetää luotilanka oikein tiukalle, johon valhejuutalaiset kompastelisivat!

    • Anonyymi

      Ap.t.4:13 Mutta kun he näkivät Pietarin ja Johanneksen rohkeuden ja havaitsivat heidän olevan koulunkäymättömiä ja oppimattomia miehiä, he ihmettelivät; ja he tunsivat heidät niiksi, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa.

      • Anonyymi

        antti sen sijaa on tunnettu siitä, ettei hän ole Jeesuksen seuraaja.

    • Anonyymi

      auroraboreallis, rukoilen Elävää Jumalaa puolestasi, Herran profeetta

      • Anonyymi

        Kuka on Herran profeetta?

    • Anonyymi

      Ompas tämä vauhdikas ketju.
      Enkeli Miikael ja Saatanan joukot täysillä miekkahippasilla!

      Hei Aurora, sinun sielustasi taistellaan! Kaikkien helluntailaisten pettämien alkoholistien sieluista! Sen sijaan, että tekisivät parannusta, hellarit yrittävät kaikin tavoin peitellä tekosiaan!

      Nyt niillä on lattiaharjan sijasta oikein lakaisukone, jolla harjata rikoksensa (ne "virheet, erheet ja vajavuudet") mattojensa alle! Parannustahan ei synnitön hellari tee.

      • Anonyymi

        Mikähän sen paikkakunnan nimi mahtaisi olla jonka hellareitten parannuksen tekeminen auttaisi edelläkirjoittajaa ja jopa aurooraa, olisko mietitty valmiiksi asia.

        jospa joku ulkomailla sijaitseva helluntaiseurakunta sopisi sijaiskärsijäksi, taikka eläintarhan elefantti paremman puutteessa, haloo miten olisi onko asiaa mietitty!

    • Anonyymi

      Alkomaholistille on tärkeää löytää syy ryyppäämiselleen aina jostain itsensä ulkopuolelta.
      Helluntai näkyy sopivan siihen syyllisen rooliin erinomaisesti muutamien kohdalla.

      Edes sitä he eivät tajua että helluntaissa iso osa on entisiä luterilaisia juoppoja, eiii sellainen vaatii jo järjenkin käyttöä jonkin verran.

      • Anonyymi

        Minä olen alkoholisti ja juon juuri siksi kun itse haluan. Turrutan fyysisen kivun juomalla, koska lääkkeet eivät sovi.

    • Anonyymi

      >>... että helluntaissa iso osa on entisiä luterilaisia juoppoja, eiii sellainen vaatii jo järjenkin käyttöä jonkin verran...<< 😶🤔

    • Anonyymi

      Lehdestä luin että jopa 400 000 suomalaista syö mentaalinappeja, haloo !!

      kyllä ne helluntaissa sitten kerkeää joka paikkaan. ne muutaman kymmenen tuhatta.

    • Anonyymi

      Olen jonkin verran katsellut juutuubeista Alaskan poliisin työtä ja ihmetellyt sitä juoppouden ja tappeluiden kaiken rikollisuuden määrää.

      ja mikä omituisinta, ei ainuttakaan helluntaita paikalla. (kilisevän kellon tai pikku tuikun kuva)

      • Anonyymi

        Valheella on lyhyet jäljet.
        USA:n etelävaltioiden nk. räyhäkristitythän ovat pääosin vapareita.

        Ku klux klan on levinnyt sieltä myös Kanadaa kuin Alaskaakin myöten.

    • Anonyymi

      Room.5:12-14 Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet - sillä jo ennen lakiakin oli synti maailmassa, mutta syntiä ei lueta, missä lakia ei ole; kuitenkin kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka tuleva on. 1Kor.15:22 Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,

    • Anonyymi

      helluntalainen on päästään vialla, kun luulee että telkkarin katsominen on syntiä.

      Kannattaa etää itsensä jojoon, jos on noin yksinkertainen taivaspaikan unelmoija.

      • Anonyymi

        Niinpä mihinkäs sellainen pitää vetää joka noin lapsellisen typeriä kirjottelee yöllä foorumille häh?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maisa ja Mikko eroaa!

      https://www.seiska.fi/kotimaa/maisa-torppa-ja-mikko-rakas-hakivat-avioeroa-erikoinen-erosotku/1158170 Mitäs tähän sanotte? Mä en voi muuta kuin naura
      Kotimaiset julkkisjuorut
      311
      17866
    2. Poliisit vei pakolla Virolaisen Joogayrittäjän Koronatestiin

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poliisilta-poikkeuksellinen-toimenpide-julkaisi-korona-altistumisketjusta-epaillyn-joogayrittajan-kuvan/8080476#gs
      Maailman menoa
      409
      8991
    3. Kohusopassa keitetty Roope Salminen palaa itsevarmana julkisuuteen: "Olen erittäin hypeissä"

      Mitäs mieltä olet Roopen paluusta? https://www.suomi24.fi/viihde/kohusopassa-keitetty-roope-salminen-palaa-itsevarmana-julkisuuteen-olen-erittain-hype
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      1952