Putin ja Niinistö parhaat ystävät

Anonyymi

Vertaa Yhdysvaltojen, Suomen ja Venäjän presidentin vaaleihin.
Faktaa on että Sauli Niinistö voitti 8 ehdokkaan Suomen presidentinvaalit n. 63 %:n äänisaaliilla ja Putin Venäjässä 64 %:n äänisaaliilla. Molempien maiden vaalitulokset ovat tyypillistä itäblokin maiden tasoa, jossa maiden oma Isä Aurinkoinen johtaa kansaansa.

9

125

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pari uutista Putinista ja Niinistöstä

      Vladimir Putinin ilme oli näkemisen arvoinen, kun Sauli Niinistö puhui hänelle Venäjää tapaamisessa Moskovassa.

      Yksi tällaisista kohtaamisista tapahtui vuonna 2012 tasavallan presidentti Sauli Niinistön ensimmäisen virallisen Venäjän-vierailun aikana. Ajankohtaisten politiikan aiheiden lisäksi valtiovierailun sisältöön kuului myös reipashenkistä urheilua Karjalankannaksella sijaitsevassa Igoran talviurheilukeskuksessa, jossa Vladimir Putin ja Niinistö pääsivät mittaamaan keskinäisiä lätkätaitojaan.

      Niinistö valmistautui koitokseen valkoisessa paidassa, mutta kun ottelu lopulta alkoi, oli hän siirtyi pelaamaan Putinin puolella punaisessa pelipaidassa.

    • Anonyymi

      kuka tilasi saulin voiton?

    • Anonyymi

      onkohan sauli tyytyväinen kättensä jälkiin?
      Ajoi Suomen talouden resettiin.

    • Anonyymi

      suomalaiset eivät äänestäneet saulia tämän kylän johtajaksi.

    • Anonyymi

      ”Olemme kotona kissan kanssa koko viikon”, Halonen kertoi. Kissalle on annettava aikaa sopeutua uuteen kotimaahan.

      Sinisilmäinen Meggi-pentu Moskovasta on Venäjän pääministeri Dmitri Medvedevin lahja Suomen kaksi kautta palvelleelle presidentti Haloselle.

      Meggi saapui Tolstoi-junalla Moskovasta Helsinkiin siksi, että vaikka Suomessa vaihtui presidentti, Venäjän johto pitää Halosta yhä Venäjän suhteiden kannalta tarpeellisena henkilönä.

      Kun presidentti Vladimir Putin tapasi ensi kertaa Suomen tasavallan presidentin Sauli Niinistön Pietarissa kesäkuussa 2012, Putin lähetti terveisiä myös presidentin viran jättäneelle Haloselle ja kertoi tukevansa Halosta tämän uusissa tehtävissä. Putin tapasi Halosta myös silloin, kun työskenteli Venäjän pääministerinä. Putin tuntui ajattelevan, että Venäjän suhteiden kannalta presidentti oli pääministeriä tärkeämpi kumppani, oli Suomen järjestelmä mikä tahansa.

      • Anonyymi

        Suomen pääministerin valinta olisi järkevä suorittaa kansanvaaleilla.
        Tuskin nykyinen pääministeri on pätevin 200 kansanedustajasta.
        Pääministerin pitäisi olla vaihtoehtoisesti myös pätevin jos ei valita kansanvaaleilla.


    • Anonyymi

      Kun suomettumiskeskustelu alkoi levitä, presidentti Urho Kekkonen yritti antaa käsitteelle myönteistä sisältöä yhdysvaltalaiselle Newsweek-viikkolehdelle syyskuun alussa 1973 antamassaan haastattelussa: "Jos suomettumisella tarkoitetaan todellista tilannetta, sitä että sodan hävinnyt pieni eurooppalainen maa on säilyttänyt itsenäisyytensä ja omanarvontuntonsa, päässyt jaloilleen ilman ulkopuolista apua, luonut hyvät ja luottamukselliset suhteet suurvaltanaapuriinsa ja kehittänyt oman puolueettomuuspolitiikkansa, niin pidän sanontaa imartelevana!"

    • Anonyymi

      Suomen kansasta 98,6% luottaa poliitikkoihin ja presidenttiin.

    • Anonyymi

      Jos vihaa Putinia niin silloin vihaa Halosta ja Niinistöä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      215
      4065
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2573
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2285
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      80
      1390
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      86
      1288
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1149
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      75
      1027
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      893
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      871
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      44
      832
    Aihe