Sähkön hinta on karannut elinkustannusindeksiltä

Anonyymi

Näin tulee tapahtumaan jatkossakin, kun halvat energiatuotantotavat kielletään ja sähkönsiirtohinta kasvas automaattisesti. Uskotteko sähköauton ajelun edullisuuteen, kun kalliit latauspaikatkin haluavat osuutensa.

66

160

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sähkön siirtohinnat lähtivät nousuun Caruna kaupan myötä. Fortumin omistamat sähköverkot myytiin yhtiölle, jonka taustalla operoivat ulkomaiset pääomasijoittajat.

      Erityisesti vastuun Caruna-kaupasta kantavat Fortumin omistajaohjauksesta vastannut ministeri Pekka Haavisto (vihr.) ja energia-asioista vastannut ministeri Jan Vapaavuori (kok.). Myös silloinen pääministeri Jyrki Katainen (kok.) tuki ja puolusti voimakkaasti kauppaa.

      Löytyy tietoa hakemalla Caruna-kaupan salat julki tai Salatut Caruna-pöytäkirjat julki.

    • Anonyymi

      Ei kuule onnistu tuollainen turha hysterian lietsonta vaikka kuinka ahkerasti sitä yrität. Typeryydestä ei tule viisautta vaikka sitä toistaisi kuinka.
      Kukaan ei saa otettua mitään välistä kun sähköautot ladataan pääsääntöisesti kotona halvalla yösähköllä alhaisen kuormituksen aikaan.

      https://www.is.fi/autot/art-2000005601500.html
      "Fingridin Jäppinen sanoo, että sähköjärjestelmän kannalta 250 000 sähköauton energiankulutus ei ole iso ongelma.

      – Sähkönkulutuksen lisäys olisi vuodessa noin yksi terawattitunti. Kahdeksan viime vuoden aikana Suomen sähkönkulutus on laskenut noin kahdeksan terawattituntia, joten vaikka Suomen kaikki noin 2,5 miljoonaa henkilöautoa olisivat yhtäkkiä sähkökäyttöisiä, sähköä kuluisi suurin piirtein saman verran kuin huippuvuonna 2007. Koska niin siirto- kuin jakeluverkotkin ovat vahvistuneet kyseisen vuoden jälkeen, uskon, että piuhat keskimäärin kestävät, Jäppinen taustoittaa."

      • Anonyymi

        Kuvittele mitä kuvittelet.

      • Sähköntuotanto on paha ongelma Suomessa, sitä ei ole riittävästi. Silti sähköautojen tarvitsema sähköenergia pystytään osittain tuottamaan Suomessa ja etenkin ostamaan ulkoa. Ongelma on sähkötehon riittävyys silloin, kun sähköautoja ladataan samanaikaisesti. Se taas on hoidettavissa älytekniikalla, sähköä ei anneta samanaikaisesti kaikille halukkaille.

      • Anonyymi
        Enevpk1 kirjoitti:

        Sähköntuotanto on paha ongelma Suomessa, sitä ei ole riittävästi. Silti sähköautojen tarvitsema sähköenergia pystytään osittain tuottamaan Suomessa ja etenkin ostamaan ulkoa. Ongelma on sähkötehon riittävyys silloin, kun sähköautoja ladataan samanaikaisesti. Se taas on hoidettavissa älytekniikalla, sähköä ei anneta samanaikaisesti kaikille halukkaille.

        Sehän (sähkön rajoittaminen) edellyttäisi jotakin poikkeuslakia, mihin ei rahkeet riitä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sehän (sähkön rajoittaminen) edellyttäisi jotakin poikkeuslakia, mihin ei rahkeet riitä.

        Valitettavasti sähköhuoltovarmuutemme perustuu juuri tuohon jakelun pakkorajoittamiseen. Ilman sitä kantaverkko romahtaisi niukkuustilanteessa. Mutta onneksi älytekniikka tulee apuun sähköautojen osalta. Ne saavat ladata akkujaan, jotka maksavat siitä tarpeeksi. Köyhät voivat odottaa kysyntäpiikin loppumista.

      • Anonyymi
        Enevpk1 kirjoitti:

        Sähköntuotanto on paha ongelma Suomessa, sitä ei ole riittävästi. Silti sähköautojen tarvitsema sähköenergia pystytään osittain tuottamaan Suomessa ja etenkin ostamaan ulkoa. Ongelma on sähkötehon riittävyys silloin, kun sähköautoja ladataan samanaikaisesti. Se taas on hoidettavissa älytekniikalla, sähköä ei anneta samanaikaisesti kaikille halukkaille.

        Naurettava väite. Milloin meiltä olisi muka sähkö loppunut tai sen saantia rejoitettu kapasiteettipuutteen vuoksi? Varmaan joskus sota-aikana viimeksi.

        Suomen olisi äärimmäisen tyhmää olla sähkö-omavarainen kun länsinaapureilla on tarjolla halpaa fossiilivapaata sähköä niin paljon kun tarvitaan. Ei me olla mikään Pohjois-Korea.

        Ei naurata yhtään. Suomi on alistanut sähköntuotannon suunnittelun markkinavoimille ja ne puolestaan ajavat maamme yhä pahenevaan sähköpulaan. Varmuudella tulee eteen tilanne, jossa Norja kärsii pitkäaikaisesta kuivasta vesitilanteesta ja sen säännöstelyaltaat ehtyvät. Siinä tilanteessa vähästä säätövesivoimasta kilpailee myös muu Eurooppa. Jos vielä iskee päälle pitkäaikainen korkeapaine huippupakkasineen, niin tuulivoimaakaan ei saada tuolloin.

        Mutta sähköautoilun kannalta tilanteesta selvitään ihan sillä, että kaikkien halukkaiden ei anneta ladata samanaikaisesti. Aiemmin jo totesin, että sähköenergia sinänsä riittää melkoisen sähköautokannan tarpeisiin. Tehosta se ensin jää kiinni. Myös joskus jakeluverkon tehorajoituksista.

        "Mutta sähköautoilun kannalta tilanteesta selvitään ihan sillä, että kaikkien halukkaiden ei anneta ladata samanaikaisesti"
        Miten estät sähköautoja lataamasta?
        Eikö pitäisi ennemmin kieltää sähkökiukaiden käyttö, se jos mikä on kotitalouksien suuri sähkönkuluttaja. Suomen yli 2 miljoonaa 6-9kW.n sähkökiuasta lauantai-iltana päälle niin siinä sähköautojen lataus, joka tapahtuu pääasiassa yöllä silloin kun ei ole muuta kulutusta, on pientä.

        Tietysti, samoin kaikki muutkin kuluttajaryhmät, jotka voivat siirtää sähkönkäyttöään toiseen ajankohtaan. Valikointi on tehtävissä markkinaehtoisesti. Se saa sähköä, joka pystyy siitä maksamaan. Vain poikkeustilanteissa sähkön hinta nousee sietämättömän korkeaksi.

      • Anonyymi
        Enevpk1 kirjoitti:

        Ei naurata yhtään. Suomi on alistanut sähköntuotannon suunnittelun markkinavoimille ja ne puolestaan ajavat maamme yhä pahenevaan sähköpulaan. Varmuudella tulee eteen tilanne, jossa Norja kärsii pitkäaikaisesta kuivasta vesitilanteesta ja sen säännöstelyaltaat ehtyvät. Siinä tilanteessa vähästä säätövesivoimasta kilpailee myös muu Eurooppa. Jos vielä iskee päälle pitkäaikainen korkeapaine huippupakkasineen, niin tuulivoimaakaan ei saada tuolloin.

        Mutta sähköautoilun kannalta tilanteesta selvitään ihan sillä, että kaikkien halukkaiden ei anneta ladata samanaikaisesti. Aiemmin jo totesin, että sähköenergia sinänsä riittää melkoisen sähköautokannan tarpeisiin. Tehosta se ensin jää kiinni. Myös joskus jakeluverkon tehorajoituksista.

        "Ei naurata yhtään. Suomi on alistanut sähköntuotannon suunnittelun markkinavoimille ja ne puolestaan ajavat maamme yhä pahenevaan sähköpulaan. Varmuudella tulee eteen tilanne, jossa Norja kärsii pitkäaikaisesta kuivasta vesitilanteesta ja sen säännöstelyaltaat ehtyvät."

        Kyllä sun jutut edelleen naurattavat. Markkinavoimat ovat tarjonneet meille erittäin halpaa sähköä ja sitä riittää myös jatkosa.
        Manaat useiden vuosien kuivaa jaksoa jotta skenariosi toteutuisi. Ja siinäkin tapauksessa meillä ei olisi sähköstä pulaa vaan se maksaisi vain pikkaisen enemmän.
        Sun maailmanlopun maalailut ovat samaa tasoa kuin assan tunnelin höpöttäjien jutut. Pohjoismaiden sähköntarve on laskenut jo pari vuosikymmentä ja esim Inkoon varavoimalaitos purettiin pois.
        Mites se kun sähkön markkinahinta meni jo negatiiviseksi? Onko se merkki siitä että sähkön tuotannosta on pulaa vai siitä että kapasiteettia on liikaa?
        Sun hysteriasi sähköpulasta on täysin henkilökohtaista hörhöilyä.

        Noin vuoden mittainen vähäsateinen jakso riittää sähkön niukkuuteen. Siihen liittyvä talvinen pitkäaikainen korkeapaine toisi viikon verran sähköpulaa. Yritäpä miettiä, mikä tuotanto tuollaisessa tilanteessa korvaisi Norjan ja Ruotsin vajentuneen vesivoiman tuotannon. Tuuli ei kelpaa vastaukseksi korkeapainejakson aikana. Kesäiset erittäin tuuliset jaksot eivät liity tähän mitenkään. Suomen sähkönkulutus putoaa teollisuuden häviämisen vuoksi. Emme kai toivo trendin jatkuvan. Muita osin yhteiskunnan toivotaan kovastikin sähköistyvän tulevaisuudessa. Maamme sähköntuotanto vähenee nyt paljon nopeammin, mitä kulutus tällä hetkellä lyhytaikaisesti. Markkinavoimilla ei edes ole mitään valmista tekniikkaa, mitä se käyttäisi uusien voimalaitosten rakentamiseen, jos ydinvoimakin jätetään pois kuvioista. Kannattaa ajatella itsekin, eikä uskoa, mitä muka asioita tuntevat satuilevat.

        Tämä nyt meni vähän ohi sähköautokeskustelusta. Sähkön riittämättömyys ei ihan vielä rajoita sähköautoilua.

      • Anonyymi
        Enevpk1 kirjoitti:

        Tietysti, samoin kaikki muutkin kuluttajaryhmät, jotka voivat siirtää sähkönkäyttöään toiseen ajankohtaan. Valikointi on tehtävissä markkinaehtoisesti. Se saa sähköä, joka pystyy siitä maksamaan. Vain poikkeustilanteissa sähkön hinta nousee sietämättömän korkeaksi.

        "Vain poikkeustilanteissa sähkön hinta nousee sietämättömän korkeaksi."
        Tä... Mulla on 2 vuoden sopimus 4.5 c/kWh. Ja ei se muutu mihinkään minkään poikkeustilanteen takia.

      • Anonyymi
        Enevpk1 kirjoitti:

        Ei naurata yhtään. Suomi on alistanut sähköntuotannon suunnittelun markkinavoimille ja ne puolestaan ajavat maamme yhä pahenevaan sähköpulaan. Varmuudella tulee eteen tilanne, jossa Norja kärsii pitkäaikaisesta kuivasta vesitilanteesta ja sen säännöstelyaltaat ehtyvät. Siinä tilanteessa vähästä säätövesivoimasta kilpailee myös muu Eurooppa. Jos vielä iskee päälle pitkäaikainen korkeapaine huippupakkasineen, niin tuulivoimaakaan ei saada tuolloin.

        Mutta sähköautoilun kannalta tilanteesta selvitään ihan sillä, että kaikkien halukkaiden ei anneta ladata samanaikaisesti. Aiemmin jo totesin, että sähköenergia sinänsä riittää melkoisen sähköautokannan tarpeisiin. Tehosta se ensin jää kiinni. Myös joskus jakeluverkon tehorajoituksista.

        Sähköautot tuovat itseasiassa tilanteeseen osaltaan joustoa.

        Ensinnäkin autoja ladataan luonnollisesti halvalla yösähköllä halvalla yösiirtohinnalla kun sekä sähköntuotannossa että siirrossa on kapasiteettia vapaana. Näistä ei tule kummastakaan pulaa sähköautojen vuoksi. Toki voi olla että se yösähkö ja yösiirto ei ole sitten enää ihan yhtä halpaa mutta järkevää yöllinen sähkön lataus autojen akkuihin kuitenkin on.

        Kun sähköstä sitten tulee pulaa niin aika moni voi jättää autonsa lataamatta ja käydä töissä puolikkaalla akulla lyhyen piikin kyseessä ollessa tai jäädä etätöihin mikä sekin on nyt Korona-aikana opittu.

        Hienoimmassa tulevaisuuden skenaariossa sähköautot jopa tuovat aktiivisen avun kysyntäpiikin hallintaan kun sadat tuhannet autot voivat myydä sähköä akuistaan takaisin verkkoon törkyisen hyvällä hinnalla kysyntäpiikin aikaan. Jokainen tietysti päättää itse saako auto myydä sähköä verkkoon ja millä ehdoilla vai onko äärimmilleen täysi akku itselle ehdoton. Aika moni kuitenkin sallinee puolikkaan akullisen myynnin törkeällä hinnalla kun sille ei itsellä ole välttämätöntä tarvetta.

      • Anonyymi

        Siirtohinta on useilla sähkönkäyttäjillä jo suurempi osa laskua kuin itse sähkö. Eikä sitä voi kilpailuttaa.

      • Anonyymi
        Enevpk1 kirjoitti:

        Tietysti, samoin kaikki muutkin kuluttajaryhmät, jotka voivat siirtää sähkönkäyttöään toiseen ajankohtaan. Valikointi on tehtävissä markkinaehtoisesti. Se saa sähköä, joka pystyy siitä maksamaan. Vain poikkeustilanteissa sähkön hinta nousee sietämättömän korkeaksi.

        Texasissa taannoisen pakkaskauden aikana sähkölaskut nousivat jopa 10t dollariin ja ihmisiä kuoli häkään kun lämmittivät talojaan grilleillä. Ja siitä se Suomi nousuun saadaan kun työssäkävijät joutuvat pakkorokuliin kun autoon ei tullutkaan sähköä.

        Texasin esimerkki kertoo, miten käy, kun sähköntuotanto jätetään markkinavoimien "vastuulle". Samoin sähkönjakelussakin on vastaavia epäkohtia. Yhteiskunnan peruspalveluiden sääntelyä ei voi ulkoistaa.

    • Anonyymi

      Teetkö sen halvan yösähkön itse?

      • Anonyymi

        Miksi tekisin?
        Auton tarvitsema sähkö on sitäpaitsi aivan lillukanvarsia. Aivan turha vöyhkätä olemattomasta asiasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi tekisin?
        Auton tarvitsema sähkö on sitäpaitsi aivan lillukanvarsia. Aivan turha vöyhkätä olemattomasta asiasta.

        Jos sinulle tulee tarve ladata vaikka yli 60 kWh yön aikana, mikä ei ole tulevaisuudessa edes kohtuuton vaatimus, niin kestääkö nykyinen talosi sähköverkko. Luultavasti sille yösähkölle on muutakin kulutusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos sinulle tulee tarve ladata vaikka yli 60 kWh yön aikana, mikä ei ole tulevaisuudessa edes kohtuuton vaatimus, niin kestääkö nykyinen talosi sähköverkko. Luultavasti sille yösähkölle on muutakin kulutusta.

        Sähköautofanit eivät ymmärrä kuinka paljon sähköautot loppujen lopuksi kuluttavat sähköä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sähköautofanit eivät ymmärrä kuinka paljon sähköautot loppujen lopuksi kuluttavat sähköä.

        Olet taas täysin pihalla. Kun sen sähkön maksaa itse omasta pussista niin se ymmärrys tulee todella nopeasti. Isoin positiivinen oivallus oli kuinka suuri se bensalasku oikeasti oli. Se lasku jota sähköllä ajavan ei tarvitse maksaa ollenkaan. Iso säästö kuukaudessa josta sähkölaskun maksamisen jälkeenkin jää rahaa parempaan käyttöön kuin törkeiden bensaverojen maksamiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos sinulle tulee tarve ladata vaikka yli 60 kWh yön aikana, mikä ei ole tulevaisuudessa edes kohtuuton vaatimus, niin kestääkö nykyinen talosi sähköverkko. Luultavasti sille yösähkölle on muutakin kulutusta.

        "Jos sinulle tulee tarve ladata vaikka yli 60 kWh yön aikana, mikä ei ole tulevaisuudessa edes kohtuuton vaatimus, niin kestääkö nykyinen talosi sähköverkko."

        Eihän tuo tarvitse kuin jotain 7-8 kW tehon ja se tarve on matalimman kuorman aikaan. Ei mikään ongelma.
        Kannattaa myös muistaa että tuo tarkoittaa sitä että olisi pitänyt ajaa edellisenä päivänä 300-400km jotta olisi saanut akut tyhjäksi ja olisi myös seuraava päivä tarve ajaa 300-400km. Eli edes tuollainen 110.000-150.000km vuodessa ei tuota mitään ongelmaa.
        Päinvastoin, tuollaisessa ajossa sähköllä ajaja maksaa 4.000-7.000 euroa vähemmän sähköstä polttiskuskiin verrattuna.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos sinulle tulee tarve ladata vaikka yli 60 kWh yön aikana, mikä ei ole tulevaisuudessa edes kohtuuton vaatimus, niin kestääkö nykyinen talosi sähköverkko. Luultavasti sille yösähkölle on muutakin kulutusta.

        Mulla on 3x35 ampeerin liittymää. Saan tuon tehon ulos noi setsämässä t unnissa.

        Au y ojen ongelma vaan k u n eivät hyödyn m ä kolmivaihe virtaa b san uåyksivaihe virtaa.

        Edison

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mulla on 3x35 ampeerin liittymää. Saan tuon tehon ulos noi setsämässä t unnissa.

        Au y ojen ongelma vaan k u n eivät hyödyn m ä kolmivaihe virtaa b san uåyksivaihe virtaa.

        Edison

        "Au y ojen ongelma vaan k u n eivät hyödyn m ä kolmivaihe virtaa b san uåyksivaihe virtaa."

        Vain pieniakkuiset hybridit käyttävät yhtä vaihetta ja se riittää niille hyvin. Kaikki oikeat sähköautot käyttävät enemmän vaiheita ja pystyvät ottamaan yleensä verkosta 11kW kolmesta vaiheesta.
        Nyt tiedät tämänkin. Pistä mieleesi ettei tarvitse korjata tämän jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mulla on 3x35 ampeerin liittymää. Saan tuon tehon ulos noi setsämässä t unnissa.

        Au y ojen ongelma vaan k u n eivät hyödyn m ä kolmivaihe virtaa b san uåyksivaihe virtaa.

        Edison

        Liitätkö sähköauton suoraan liittymisjohtoon vai pääsulakkeisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mulla on 3x35 ampeerin liittymää. Saan tuon tehon ulos noi setsämässä t unnissa.

        Au y ojen ongelma vaan k u n eivät hyödyn m ä kolmivaihe virtaa b san uåyksivaihe virtaa.

        Edison

        "Mulla on 3x35 ampeerin liittymää. Saan tuon tehon ulos noi setsämässä t unnissa."

        3x35A = 24,2 kW. Teoriassa 2,5 tuntia menisi 60 kWh akun täyttöön, jos sopiva laturi olisi olemassa.

        Teslaa tuolla voisi ladata vain 11 kW (3x16A) edestä Teslan sisäänrakennetun vaihtovirtalaturin rajoituksien vuoksi. Silti menisi vain 5,5 tuntia 60 kWh lataukseen.

    • Anonyymi

      2000-luvulla noin 2,5 kertaiseksi. Samalla nousulla 2040 jo yli 6 kertaiseksi.

    • Anonyymi

      Lataamalla ulkopuoliselta jonkun muun omistamalta laturilta sähkön hinnalle ei ole kattoa kun se haluaa voittoa. Ei sellaisen omistalla ole mahdollisuutta tiellä jättää lataamatta.

      Tesla alkaa veloittamaa super latureiden käytöstä myöhemmin.

      Dieselin hinta sidottu koko ruuantuotantoon ja teollisuuteen, maatalouteen, kuljetuksiin, metsäteollisuuteet = jokainen metsäkone pyörii dieselillä. Suurin käyttäjäryhmä on muut kuin h autot

      litrahintaa ei voi nostella miten sattuu. Itseasiassa diesel l laskee kun kohta ps +50% äänivyöryllä hallituksessa. Sitten aletaan muuttamaan suomalaisia sortavia lakeja perkele!

      • Anonyymi

        "Dieselin hinta sidottu koko ruuantuotantoon ja teollisuuteen, maatalouteen, kuljetuksiin, metsäteollisuuteet = jokainen metsäkone pyörii dieselillä. Suurin käyttäjäryhmä on muut kuin h autot"

        Olipa huvittava kommentti. Sähkön hinta on yhteiskunnalle monin kerroin tärkeämpi asia kuin dieselin hinta. Koko tämä yhteiskunta pyörii sähköllä.
        Halpa sähkö on Suomen talouden elinehto ja se tulee pysymään halpana jatkossakin.
        Kaupallisesta pikalatausasemasta ladataan niin pieni osa autojen tarvitsemasta sähköstä ettei se kotkeampi sähkönhinta siellä tunnu sähköautoiljan kukkarossa millään tapaa.

        Jos sähkön hinta on tärkeä asia yhteiskunnalle ja sen toimivuudelle , niin miksi vihreä HAAVISTO sitten myi sähköverkon Carunalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos sähkön hinta on tärkeä asia yhteiskunnalle ja sen toimivuudelle , niin miksi vihreä HAAVISTO sitten myi sähköverkon Carunalle.

        Viranomainen on asettanut ehdot Carunan hinnoittelulle ja Carunan on pakko noudattaa niitä. Carunalla ei ole mahdollisuutta päättää itse hintojaan vaan Suomen valtio päättää hinnoittelun katon. Hintojen nousu ei siis ole Carunan käsissä vaan virkamiesten käsissä. Nykyisillä hinnoittelusäännöillä meillä olisi yhtä kalliit siirtomaksut vaikka verkot omistaisi Fortum.
        Kun vuonna 2011 oli ne suuret talvimyrskyt niin silloin haluttiin taata ettei tulisi enää niin pitkiä sähkökatkoja ja se vaatii verkon muutostöitä ja se taas vaatii rahaa. Homma kuitenkin vähän kusaisi...

        Kannattaa lukea huolella tämä Hesarin juttu niin saa tietoa miksi siirtomaksut ovat korkeat. Ja kuka niistä päättää.
        https://yle.fi/uutiset/3-11588082

        Sähköautoilulla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä siirtomaksujen kanssa eikä sähköautojen yleistyminen ainakaan nsta siirtomaksu, pikemmin päinvastoin kun voluumi kasvaa,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Dieselin hinta sidottu koko ruuantuotantoon ja teollisuuteen, maatalouteen, kuljetuksiin, metsäteollisuuteet = jokainen metsäkone pyörii dieselillä. Suurin käyttäjäryhmä on muut kuin h autot"

        Olipa huvittava kommentti. Sähkön hinta on yhteiskunnalle monin kerroin tärkeämpi asia kuin dieselin hinta. Koko tämä yhteiskunta pyörii sähköllä.
        Halpa sähkö on Suomen talouden elinehto ja se tulee pysymään halpana jatkossakin.
        Kaupallisesta pikalatausasemasta ladataan niin pieni osa autojen tarvitsemasta sähköstä ettei se kotkeampi sähkönhinta siellä tunnu sähköautoiljan kukkarossa millään tapaa.

        Diesel polttoaine maksaa suurinpiirtein saman pumpulla kaikille käyttäjille.
        Teollisuuden sähkön hinta on aivan eri yrityksille kuin kotitalouskuluttajille.

        Sähköautoilija meni tässä vipuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos sähkön hinta on tärkeä asia yhteiskunnalle ja sen toimivuudelle , niin miksi vihreä HAAVISTO sitten myi sähköverkon Carunalle.

        Siksi että silloin oli sähkö vielä vihreille kaiken pahan alku ja sähkölämmitys itsestään saatanasta kotoisin. Kas näin kääntyy takki ja takki kääntyy näin ja näin heiluu peppu.

    • Anonyymi

      Kunhan saadaan köyhillekkin sä j l öau y oo niin alkaa sä j kövero nousee.

      Rajabån vaan t aivas kuten bensa verollakin.

      Sanna ja sipilä

      • Anonyymi

        Nyt puhut täysin höpöjä ja päättömiä.
        Suomen sähkönkäytöstä menee aivan mitättömän pieni määrä sähköautoihin. Noin yksi prosentti jos Suomessa olisi 200.000 sähköautoa. Siihen menee veilä noin 5-10 vuotta.
        Ei autojen takia voi eikä kannata alkaa kaiken sähkön kulutusta verottamaan. Mietipä nyt vähän itekin niin näet etti sun jutuissa ole mitään tolkkua.

        "Suomen sähkönkäytöstä menee aivan mitättömän pieni määrä sähköautoihin."

        Entä kotitalouskäyttäjän sähkönkulutus. Monen sähkölaskun suuruus on 60 kWh kuukaudessa, josta sähkön osuus laskussa on kenties kolmasosa. Tuolla määrällä sähköä saa 6 kW kiukaalla saunoa lukuisia kertoja kuukaudessa (20 minuuttia lämmityskerta kerrostalon saunassa)
        Yhdessä yössä auton lataus voi olla tuo sama virran määrä. Niinpä sähköverkot taloissa ovat suurelta osin alimitoitettuja. Ei autojen käyttämä sähkö ole lillukan varsia, jos verkko ei riitä niiden lataamiseen. Yhden auton kyllä, mutta ei pysäköintialueen autojen lataamiseen yhdessäkään suomalaisessa vanhassa kerrostalossa.

        "Yhden auton kyllä, mutta ei pysäköintialueen autojen lataamiseen yhdessäkään suomalaisessa vanhassa kerrostalossa."

        No sitten varmaan täytyy tehdä sähköremppa taloyhtiöön ettei taloyhtiön arvo romahda. . Aivan samoin kun täytyy vetää valokaapeli ja tehdä putkiremontti.
        Ei kukaan osta kämppää taloyhtiöstä jossa perusasiat eivät ole kunnossa.

        Ja muuttaa maalle. Eikun kaupunkiin. Eiku...

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ottamatta kantaa muuten,
      mutta juuri latasin virran tolpasta 11kw ja maksoi n 3.80 eur.
      10 kW llä ei oikein pitkään aja. 40 km ?
      Bensaa tuolla olisi saanut ehkä 2 ltr. 30 km?

      • Anonyymi

        kW on tehon yksikkö. Autolla ajo kuluttaa energiaa jonka yksikkö on kWh. Yleensä ihminen joka ostaa sähköä autoonsa niin ymmärtää mikä ero näillä kahdella asialla on. Siksi vähän haiskahtaa tämä tarina...

        Hei, hän tankkasi aiemmin 0,5l/s. Ennen kuin latasi 10 kW. Haha.

      • Anonyymi

        Tuolla hinnalla Lahdessa saa diiseliä 2,7 litraa. Autoni kaupunkikulutuksella, ajan tuolla määrällä 65 km. Maantiellä tietenkin pidenpään. Ei meilläpäin bensakaan maksa tuota 1,9 niinkuin teilläpäin.

    • Anonyymi

      Toimivan latausaseman bongaus on uusi harrastus.

      • Anonyymi

        Tämä on menemistä merta edemmäs kalaan. Sähköauto ladataan kotona halvalla sähköllä. Miksi lähteä etsimään kallista pikalatausasemaa jostain kaukaa kun omassa pihassa on halpaa sähköä tarjolla?
        Yrität tehdä ongelmaa sellaisesta joka on sähköauton käyttäjälle hyvin kaukainen asia.

        Ilmankos kaikki Nettiautossa myynnissä olevat käytetyt sähköautot on hyvin vähän ajettuja. Ei ole käyty kotikaupungin/kunnan ulkopuolella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmankos kaikki Nettiautossa myynnissä olevat käytetyt sähköautot on hyvin vähän ajettuja. Ei ole käyty kotikaupungin/kunnan ulkopuolella.

        Ei tuo pitkänmatkan taivaltaminen liity mitenkään auton käyttövoimaan. Taviskansalainen on aina ajanut autollaan vain noin 50km per päivä.
        Nämä pitkänmatkan jolkottajat ovat aina olleet pieni vähemmistö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on menemistä merta edemmäs kalaan. Sähköauto ladataan kotona halvalla sähköllä. Miksi lähteä etsimään kallista pikalatausasemaa jostain kaukaa kun omassa pihassa on halpaa sähköä tarjolla?
        Yrität tehdä ongelmaa sellaisesta joka on sähköauton käyttäjälle hyvin kaukainen asia.

        Sähköauton omistaja on köyhä, jolla ei ole mökkiä satojen kilometrien päässä, josta löytää vaikkapa lunta etelän loskakelien vastapainona. Eikä tämä köyhä jätä autoaan lentoaseman parkkihalliin kahdeksi viikoksi talvella. Akkuhan olisi syönyt itsensä tyhjäksi ja tästä on lehdissä kirjoitettu.

        Entä kun mökille päästyä onkin vaari kupsahtamassa kotona ja takaisin pitää päästä välittömästi, nähdäksesi hänet vielä hengissä. Voihan kotona olla muutakin ongelmaa tai avaimet jäivät eteisen pöydälle. Näitä on tapahtunut aina silloin tällöin. Itse sain kerran ilmaisen pesukoneen, mutta unohdin peräkärryn irroitettavan perälaudan noutopaikkaan. Ei kun takaisin hakemaan, vai postissako olisin pyytänyt lainakärryn perälaudan takaisin. Oli tosi halpa ilmainen pesukone.

        Mutta luojan kiitos ei sähköautoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on menemistä merta edemmäs kalaan. Sähköauto ladataan kotona halvalla sähköllä. Miksi lähteä etsimään kallista pikalatausasemaa jostain kaukaa kun omassa pihassa on halpaa sähköä tarjolla?
        Yrität tehdä ongelmaa sellaisesta joka on sähköauton käyttäjälle hyvin kaukainen asia.

        Aina ei autoa hillota kotiåihassa kun se on pohjimmiltaan useimmiten hankittava liikkumista varten.

    • Anonyymi

      Suomessa sähkön hinta on puolet tai kolmannes mitä muualla ja silti keski-Euroopassa on kova sähköautopöhinä päällä, samoin USAssa.

      Suomen sähkön hinta tulee nousemaan mutta ei sähköatuojen vuoksi vaan koska sähköyhtiöt haluaa kovemmat tuotot. Jutun takana on pohjoismainen ja jatkossa euroopan tasoinen sähköpörssi ja sen mahdollistaa siirtoyhteyden Suomen ja muiden Euroopan maiiden kesken. Tälllöin pörssihinta voi olla sama vaikka kyvykkyyttä siirtää kovin merkittäviä määriä keskieurooppaan tai sieltä ei ole.

    • Anonyymi

      Se, että termit meni väärin ei tarkoita,
      että tolppasähko ei olisi kallista.
      tämä oli se pointti.

      • Anonyymi

        "Se, että termit meni väärin ei tarkoita,
        että tolppasähko ei olisi kallista.
        tämä oli se pointti."

        Tolppasähkö on kallista. Se ei kuitenkaan ole mitenkään oleellista tavis sähköautoilijan arkeen.
        Se kaikkein tärkein pointti on se että sähköautolla ei ajeta kuin poikkeustapauksissa.
        Sähköautolla ajetaan kotona ladatulla halvalla sähköllä.

        Nyt tuli oleellinen sähköautosta. Tarkoittaa rinnalla olevaa polttisautoa, jolla kaikki onnistuu.

    • Anonyymi

      Sähkö on Suomessa halpaa. Kilowattituntia kohti päälle 4 senttiä sähkö, alle 3 senttiä siirto ja vajaa 3 senttiä verot.

      Ei tuosta tule edes 0,10€/kWh. Lakatkaa valittamasta.

      • Anonyymi

        Hmm. kerroppa heti sähkön toimittaja ja siirtoyhtiö mikä tuohon kykenee.

        Lähdetään nyt keskiarvosta eli 15c/kWh yhteensä niin ollaan enemmän kartalla.
        Yleisessä keskustelussa hinnat pitää painottaa selisiksi mitkä on mediaanin käytettävissä.

      • Anonyymi

        IS jutusta jo 2 vuoden takaa
        Kotitalouksien sähkölasku on kallistunut noin 2,6–2,7-kertaiseksi vuosina 1992–2019 (tammikuu). Sähkölämmitteisen omakotiasukkaan sähkö kallistui kerrostaloasukasta hieman enemmän.
        Kun tammikuussa 1992 kotitalouskäyttäjä maksoi 7,1 senttiä kilowattitunnilta, tällä hetkellä hinta on 18,1 senttiä. Sähkölämmittäjällä hinta oli noussut 5,4 sentistä 14,7 senttiin.

    • Anonyymi

      siis köyhälle käyttö ja ostokulut liian kalliit E?

    • Anonyymi

      Sähkö on kallista jos joutuisi käyttämään paljon. Ei tarvitse kun katsoa kwh + siirron yhteishinta.

      Omakotitalossa n 120m2 lämmitys eli patterissa kiertävä kuuma vesi ja käyttövesi lämpenee pannuhuoneessa olevalla Jämä puukattilalla ja vieressä on yli 2 kuution eristetty vesisäiliö. Pari kuukautta sitten tein arviolta 3 vuoden polttoaineet eli puut ja käytin 40 litraa dieseliä niiden valmistamiseen.

      Sähkölasku on kyllä tosi pieni verrattuna ilmapumppu ja muihin sähkölämmittäjiin. Iso eur määrä vuodessa omaan taskuun.

    • Anonyymi

      Kannatti antaa sähkön teko, verkot ja myynti voittoa hakevalla firmalle.!

      Tässä lopputulos. Eli haitallinen lähes jokaiselle + 5 miljoonan suomalaiselle

      • Anonyymi

        Osaatko lukea ja ymmärtää lukemasi?

        Kannattaa lukea huolella tämä Hesarin juttu niin saa tietoa miksi siirtomaksut ovat korkeat. Ja kuka niistä päättää.
        https://yle.fi/uutiset/3-11588082

        Siirtohintaa ei määriitele Caruna vaan virkamiehet.

        Ja tälläkin sähkön hinnalla ajaminen sähköllä maksaa vain noin yhden neljäsosan bensaan tau dieseliin nähden. Aika halpaa.

        Suomessa ei ole korruptiota eikä oma lehmä ojassa poliitikoilla ja virkamiehillä, eihän? Väärinkäytöksiä tosin nyt tapahtuu kaikkialla, missä pelataan muiden rahoilla.

    • Anonyymi

      antaa rikkaat ajaa ensin 10 vuotta E huuma pois

      • Anonyymi

        Ensivaiheessa uuden tyyppistä tuotetta ostaa tekniikkaasta innstuneet ja maskukykyiset. jatkossa käyttö laajenee hintojen laskiessa .
        Sama juttu kuin matkapuhelimien kanssa tai sen puoleen autojen kanssa. Ei 50 vuotta sitten tavallisella perusduunarilla ollut autoon varaa alkuunkaan jos piti perhettäkin elättää.

      • Anonyymi

        Tässä ehtii hallitukset ja vouhotukset vaihtua vielä moneen kertaan, turhaa hötkyillä.

    • Anonyymi

      Sähkö- ja erityisesti siirtoyhtiöille koittaa kissanpäivät. Kyllä sielläkin talousosaston ekonomit ovat markkinahinnoittelunsa opiskelleet ja asetelma on etityisen otollinen koska kilpailu on rajallista tai sitä ei ole lainkaan (siirtohinnoissa). Markkinahinnoittelu on sitä että siitä rahastetaan mistä kova kysyntä on, kuten jokainen lomamatkoja koti- tai ulkomaille hiihtolomaviikolla varannut tietää.
      Sähköautojen yleistyessä muutaman prosentin marginaalista tullaan näkemään dramaattinen sähkön hinnan nousu. Samalla fossiilisten hinta laskee koska tuotantoa ja jakelua ei käytännössä voida kertarysäyksellä ajaa alas ja asiakkaita täytyy houkutella alenevin hinnoin jotta toimintaa voidaan ylläpitää.
      Tulossa on kova varallisuuden uusjako sähköauton valinneiden tappioksi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voi ei! Rita Niemi-Manninen avautuu Donna-tyttärestään: "Viime yönä ei sitten nukuttu juurikaan..."

      Niemi-Mannisen perheessä on juhlittu hulppeasti Donnan 2-vuotissynttäreitä prinsessa-teemalla. Mutta iän karttuessa joistain asioista pitää myös luopu
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      7098
    2. Että osaa olla Suomalaisella mansikalla kova hiilijalanjälki

      kun poimijat lennätetään tänne kymmenillä matkustajakoneilla ja sitten aikanaan takaisin. En osta kotimaista mansikkaa enää koskaan. Sen verran luonn
      Maailman menoa
      431
      4698
    3. Stefu ja 56v. perhetuttu

      56v. perhetuttu veti pidemmän korren 💓Soffa jäi nuolemaan näppejään.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      56
      2837
    4. Sofian suurin järkytys

      On se kun hänet kerta toisensa jälkeen knepataan ulos parisuhteista kuin käytetty kondomi. Hän luulee olevansa täydellinen saalis. Hän kuvittelee olev
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      2186
    5. Sofian huumeyhteydet. Taas uusi!

      Sofialla niitä riittää huumeyhteyksiä. Huomasin että hänhän on parasta kaveria FBI:n operaatiossa kiinni jääneen Jarnon vaimon Jennan kanssa. Jarno ja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      67
      1866
    Aihe