Näin voitte saada aikaan puuttuvan ET-ryhmän perustamisen

Anonyymi

Eka luokalle meneviä on nyt ilmoiteltu kouluun. Mitä teitte tai teette, jos rehtori ilmoittaa, että elämänkatsomustiedon (ET:n) opetusryhmää ei ole? (Tämä kysymys koskee – yleensä pienillä paikkakunnilla - vain uskontokuntiin kuulumattoman lapsen huoltajia, koska uskonto on pakollinen evl ja ort. kirkon jäseniksi liitetyille lapsille.)

Sain tietää, että lasta ei ole pakko laittaa uskontoon, vaikka ET-opetusta ei ole (heti) tiedossa. Huoltajat voivat vaan ilmoittaa, että lapsi ei osallistu uskontoon ja pitävät kiinni lapsen oikeudesta ET-opetukseen.
Tämä ilmoitus voi saada aikaan sen, että ET-opetusryhmä kuitenkin muodostuu elokuulle. Rehtori voisi esimerkiksi kysyä 2. ja 3. luokan oppilaiden huoltajilta, jotka vuosi tai kaksi sitten olivat kiinnostuneita ET-opetuksesta, mutta vastentahtoisesti taipuivat ”pyytämään” pääsyä uskonnon opetukseen, kun heille sanottiin ”eioota” ET:stä.

Jos ET-ryhmää ei elokuussa synny, lapsi voi vaan olla pois uskonnonopetuksesta ja hänelle järjestetään muuta ohjattua toimintaan koululla. Tähän on täysi laillinen oikeus. Uskontoon ei voida pakottaa.
Vuosi tai pari ilman katsomusaineen opetusta ei ole tiedollisesti mikään tragedia. Ja kouluyhteisönhän tulee pitää luonnollisena sitä, että uskontokuntaan kuulumaton ei ole ”omassa uskonnossa”, joka ei ole perheelle omaa. Mitään syrjintää ei saa suvaita.

On yhä suurempi todennäköisyys, että vuoden päästä tai viimeistään kahden vuoden päästä ET-opetusryhmä syntyy. Yhä suurempi osa kouluikään tulevista lapsissa on uskontokuntiin kuulumattomia. Ryhmän synnyttyä on pedagogisesti aivan hyvä tilanne, että opetusryhmässä olisi 2-3 eri vuosiluokan oppilaita.
Mikäli huoltajat vastentahtoisesti mukautuisivat pyytämään lapsen sijoittamista uskonnonopetukseen, on suuri vaara, että rehtori en enää sen jälkeen huomioi alkuperäistä toivetta ET-opetukseen pääsystä. Tällainen vuosittain toistuva erillistarkastelu kouluissa ei ole oikein.

Nyt koulussa olevien alaluokkien oppilaiden huoltajat voisivat varmuuden vuoksi ilmoittaa, että he edelleen haluavat lapselleen ET-opetusta. Vahvimmillaan tämän tahdon ilmaisu on, jos ilmoittaa, että lapsi ei enää ensi vuonna osallistu uskonnonopetukseen ja että hänelle halutaan ET-opetusta. Tämä voi hyvinkin saada aikaan uuden ET-opetusryhmän synnyn.

29

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Arvokas asia, monta uutta ET-oppilasta pääsee heille tarkoitettuun oppiaineeseen mukaan

      • Anonyymi

        Omalla teolla auttaa sekä omaa lasta että koulu muita oppilaita.


    • Anonyymi

      Nyt alaluokilla olevien oppilaiden vanhemmat voivat ilmoittaa, että lapsi ei enää ensi lukuvuonna osallistu uskonnon opetukseen. Edistää näin ET-rymän syntyä.

    • Anonyymi

      Tärkeä tiedote. tämän voisi lukea radiossa. Lähiiiradiooo!?

    • Anonyymi

      Pragmaattinen totuus ja tietoteoria. Käytäntö teorian kriteeri.

      • Anonyymi

        Vaatii tietynlaista rohkeutta olla edelläkävijä, joka "saa aikaa" ET-opetusryhmän syntymisen.


    • Anonyymi

      En nyt aivan tarkkaan ymmärrä miksi joku aikuinen haluaisi kieltää omalta lapseltaan mahdollisuuden tutustua aihepiireihin joita monet pitävät tärkeinä ja jopa elävät niiden mukaan?

      Eikös tähän tämänkin hallituksen mainostamaan suvaitsevaisuuteen kuulu että yritämme ymmärtää toinen toisiamme? Miksi nyt sitten joku taho haluaa estää lapseltaan sen että aikuisena voisi paremmin ymmärtää miksi joku "fundamentalisti" käyttäytyy niin kuin käyttäytyy?

      Eihän kouluun muutenkaan mennä sen takia että siellä opittaisiin vain niitä asioita jotka tukevat omia ennakkokäsityksiä VAAN sitä varten että sieltä saadaan nimenomaan uusia näkökantoja asioihin!

      • Anonyymi

        En lainkaan ymmärrä miksi yhteiskunta estää lapsia saamasta ET-opetusta johon heillä on, ainakin pitäisi olla oikeus, sallii sen että uskonnottomia lapsia tuupitaan, houkutellaan, maanitellaan uskontotunneille. ET pitäisi olla ainoa kaikille yhteinen katsomusaine, joka pitää sisällään myös uskontoihin tutustumisen. Jos joku haluaa lapsilleen tunnustuksellista uskonnollista opetusta niin siitä vaan, mutta yhteiskunnan, koulun tehtävä se ei ole.


    • Anonyymi

      Syrjintään ja eioohon ei pidä alistua. Yksinkertainen perusresepti.

    • Anonyymi

      Uskontoon ei kirkkoon kuulumattoman ole pakko osallistua, vaikka ET-ryhmää ei olisikaan.

    • Anonyymi

      Hyvä hyvä. Tänä vuonna uusia ryhmiä.

    • Anonyymi

      Puuttuva ET-ryhmä on uskonnonvapausongrlma. Rehtorin pitäisi edistää eikä estää sen syntyä.

    • Anonyymi

      Perusoikeuksien puolustaminen on palkitsevaa niin kuin hyvän tekeminen palkitsee.

    • Anonyymi

      Kevään aikana voi saada aikaan ET-ryhmän elokuulle. Kyllä.

    • Anonyymi

      Tästä kannattaa jutella koulupiirin vanhempien kanssa. Luonnollista.

    • Anonyymi

      Kyse on nimenomaan lapsen pääsystä oikeuksiinsa, hänellä lailla säädettyyn katsomusaineeseen.

    • Anonyymi

      Selittäkääpä omin sanoin eräs asia
      Kun Vapariliitossa ollaan tieteestä aivan pihalla
      siis AIVAN
      (esim. matematiikan lehtori Hartikainen erässä Vaparilehdessä sekoilee alkeellisen suppean suhteellisuusteorian kanssa) ja mistään ei oikeasti tiedetä mitään mutta kyllä esitellään jotain einsteineja lehdessä tms.

      niin millä perustalla teillä on varaa sotkeutua kouluopetukseen kuin koulupudokas JSaramo, kouluja käymätön juntti ministerinä tai tutkimuspäällikkö Ylikoski ilman tutkimuksia?

      Eikö tämä opetuken sormeilu häiritse junttiliittolaisia ollenkaan? Onko se että vastustaa uskontoa tai räsäsiä jokin tae tieteellisyydestä junttiliittolaisten mielestä niin vahva argumentti että voi sotkeutua opetukseen?

    • Anonyymi

      Jos alkuvuodesta tuli ruksattua lapsi uskontoon, sen voi perua ja ilmoittaa että vain ET käy. Jos ryhmää ei ilmaannu, voi olla vuoden pois katsomusaineesta. Ryhmä voi sitten syntyä esim 1-3 lk oppilaista.

    • Anonyymi

      Miksi Vapariliiton huuhaaporukka ei kommentoi sitä, että siinä ei ole tippaakaan tieteellisyyttä vaan se on maallikoista koostu kerho, jossa pöntöt potkivat räsäsiä

      Maailmankyläpoliitikot kuusessa, Väyrynen kertoo

      "Väitöskirjani varsinainen ennustus liittyi kuitenkin Suomen tulevaan ihmiskuntapolitiikkaan. Tulin siihen tulokseen, että Suomi tulisi omien kansallisten etujensa vuoksi keskittymään mieluummin kansainväliseen ympäristöyhteistyöhön kuin poliittisesti arkaluonteisiin ihmisoikeuskysymyksiin.

      Aluksi näytti pitkään siltä, että olin ollut oikeassa, mutta viime aikoina Suomen hallitus on Sanna Marinin ja Pekka Haaviston johdolla ryhtynyt siirtymään ”ihmisoikeusperusteiseen” ulkopolitiikkaan. Tämä on johtanut vastakkainasetteluun presidentti Sauli Niinistön kanssa, joka on pyrkinyt jatkamaan realistista, maamme kansallisiin etuihin perustuvaa ulkopolitiikkaa." Paavo Väyrynen Uusi Suomi

    • Anonyymi

      40 kunnasta puuttui ET-ryhnä vuonna 2018. Huh.

      • Anonyymi

        Yhdenvertaisuuden käytännön toteutumisen kannalta positiivinen erityiskohtelu koulun toimesta olisi paikallaan. Nyt on usein syrjintää, vaikka pitäisi poistaa syrjintää.


    • Anonyymi

      Ihan ok, ku jaksat neuvoa. Eri asia, miten välittyy hyötyjille.

    • Anonyymi

      Kyllä, uusi ET-ryhnä syntyy, kun tiedossa on kolmas oppilas, jolle ET halutaan. Ei kannata luopua lapsen oikeudesta ET-opetukseen. Jos ET-ryhmää ei ole, voi vaan olla pois uskonnosta jäädä odottamaan rtmyhmän syntyä.

    • Anonyymi

      Lyhyesti: ilmoittaa, että uskonnonopetus ei käy.

    • Anonyymi

      Yhä ehtii. Yhä ehtii. Yhä ehtii.

    • Anonyymi

      Hei, hei. Nyt alkaa pitää kiirettä. Mutta vielä ehtii.

    • Anonyymi

      Virhetiedon korjausta on tarvittu. Kiitos vapareille.

    • Anonyymi

      Selkeästi ja yksinkertaisesti.

    • Anonyymi

      Vielä ehtii näin kesälläkin. Jo ýksi uusi ET-oppikas voi saada aikaan ryhmän perustamisen. KYLLÄ.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      75
      3434
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      563
      3229
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      41
      2892
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2082
    5. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      315
      1876
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1865
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      12
      1855
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      141
      1477
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1281
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      65
      1270
    Aihe