Olen valmis pääministeriksi, sanoo Halla-ahon Jussi

Mutta kuka haluaa perussuomalaisten kyytiin tai pääsee?
29<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Halukkaat vaikuttavat olevan vähissä. Siinäpä se Jussin pahin este pääministeriydelle.

Äänestä

kaikki ovat valmiina Jussin mukaan, kun ministerisalkkuja jaetaan.

Sellaista se, politiikka.

Äänestä
  • Voi kuinka autuaan pihalla sinä olet todellisuudesta.

    Äänestä

Sanna ei ole valmis pääministeriksi.

Kun ei se tyttö vaan osaa......

Äänestä
  • Jussipojasta oli puhe, ei Sannasta.
    Miks puheenaihe tyypilliseen perstapaan aina vaihtuu?

    Äänestä

  • Tai sitten on! Suomessa vähiten koronaa! Mikä olisi pitänyt tehdä paremmin? Äläkä tytöttele. Sanna on naitu ja synnyttänyt nainen. Sinua taas ei huoli kukaan, sattuiko?

    Äänestä

Sanna ei ollut valmis pääministeriksi, eikä ole vieläkään.

Äänestä
  • Sanna on ollut erittäin hyvä pääministeri poikkeuksellisina aikoina lähes kaikilla mittareilla katsottuna.

    Äänestä

  • perustele!

    Äänestä

Jussin hallitustunnusteluista tulisi hyvin vaikeat. "Vaihtoehto muille puolueille" politiikalla sillat on onnistuttu polttamaan melko tehokkaasti joka suuntaan. Hallituksen muodostaminen persuvetoisena vaatisi niin ravakkaa takinkääntöä, että se söisi puolueen kannatuksen minimiin.

Poliittiset realiteetit eivät tuoe Jussin pääministeriyttä.

Äänestä
  • Tars+olla+se+kannatus+yli+50%

    Äänestä

Persujen haaveet kaatuvat siinä vaiheessa kun pitäisi löytää halukkaita yhteistyökumppaneita, eikä niitä löydy millään. Kun on itse ensin sylkenyt sysimustaa vihamyrkkyä joka suuntaan, niin sen jälkeen on turha ihmetellä kun kukaan ei halua olla missään tekemisissä vihanlietsojien kanssa, jotka avoimesti vastustavat oikeusvaltion periaatteita ja tasa-arvoisia ihmisoikeuksia.

Politiikassa pitäisi kyetä tekemään asiallista yhteistyötä, vaikka olisikin joitain erimielisyyksiä. Persut ovat asialliseen yhteistyöhön täysin kyvytön räyhäporukka täynnä umpitolloja typeryksiä ja pelkkää vihaa lietsovia äärihörhöjä.

Äänestä
  • Näkihän sen jo Sipilän hallituksestakin, kuinka vaikea paikka se oli pääministerille kun hallituksessa oli apupuolueena puolue, jonka edustajat käyttäytyivät kuin mullilauma kevätlaitumella. Soinin ulkoministerin tehtävät taisivat jäädä vähemmälle siinä, kun lähes viikottain joutui harjaamaan omaa väkeään erilaisten aivopierujen johdosta. Eikä pääministeri Sipilän tilannetta helpottanut yhtään sekään, että hallituksen kakkospuolueen Kokoomuksen puheenjohtaja sekä valtiovarainministeri Orpo latoi pääministerille ehtoja hallitusyhteistyön jatkumiselle, koska kokoomuslaiset eivät hyväksyneet perussuomalaisten porsasteluja. Tästä syystä johtuen kun perussuomalaiset lopulta hajosivat kahtia, niin soinilaiset saivat jatkopestin muodostamalla uuden puolueen, koska tällä tavoin se porsastelijajoukko saatiin pelattua ulos hallituskuvioista. Vai miksi muuten luulette, ettei Halla-aholla ollut mitään saumaa puolueen jatkolle hallituksessa vaikka vannoi noudattavansa hallitusohjelmaa? Syy ei ollut yksinomaa Soinissa ja sinisissä. Keskusta sekä Kokoomus halusivat apupuolueesta salonkikelpoisemman helpottaakseen omaa asemaansa ja sitä eivät nykyiset Perussuomalaiset edusta.

    Äänestä

  • "Haaveet haihtuu".......

    Äänestä

EI KUKAAN!

Äänestä

Minä en ainakaan.

Äänestä

Kokoomus, ehkä kristilliset. Politiikka on yllättävä laji, kun salkkuja jaetaan.

Äänestä
  • Tuleeko persut Kokoomuksen EU-linjoille? Se on Kokoomuksen kynnyskysymys.

    Äänestä

  • Tuskinpa vain kokoomus, näkemyserot ovat aivan liian suuria. Kristilliset ehkä, mutta sillä porukalla jäädään todella kauas enemmistöstä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuskinpa vain kokoomus, näkemyserot ovat aivan liian suuria. Kristilliset ehkä, mutta sillä porukalla jäädään todella kauas enemmistöstä.

    KD:ssä on pitkän linjan kokeneita politiikkoja, ja ne ei kyllä lähde persujen matkaan itseään munaamaan.

    Äänestä

RKP joutuu kirjaamaan hallitusehtoihin että pakkoruotsi loppuu ja maahanmuutto loppuu kuten Tanskassa ja taas ollaan hallituksessa...

Äänestä

Taititaitaa+olla+kaverit+vähissä,+pitäis+olla+se+50%+kannatus,+muuten+ei+tule+persuhallitusta,+ei.

Äänestä
  • Perussuomalaiset, kristilliset ja liike.nyt yhteenlaskettu kannatus selvästi alle 30 prosenttia, joten ei sillä ainakaan enemmistöhallitusta muodosteta Suomessa.

    Äänestä

>> kuka haluaa perussuomalaisten kyytiin <<

Poliittista itsemurhaa haluavat eli ei kukaan, paitsi kd.

Äänestä

>> Mutta kuka haluaa perussuomalaisten kyytiin tai pääsee? <<

Joulupukki, Hammaskeiju, Näkki, Jeesus ja vastaavat kuvitteelliset hahmot.

Äänestä
  • Itse et uskalla kirkolta ottaa valtaa pois, joten mitä piipität.

    Äänestä

Jussi pääsee päänministeriksi sitten kun Sanna ei saa enää lisää velkaa.

Äänestä

Kaikki puolueet ovat halukkaita hallitukseen.

Äänestä
  • Mutta ei persujen kanssa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mutta kuka haluaa perussuomalaisten kyytiin tai pääsee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu