Eturekkarista

Kuulin tossa just kaverilta että EU-alueella ei eturekisterikilven pitäminen ole pakollista.

Voiko tuo muka mitenkään pitää paikkaansa?
6773
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mutta esim. täällä Kuopiossa on yksi Vento ajellut jo vuosikaudet ilman eturekkaria.

Äänestä

vastakkain lain kirjain ja jonkin epämääräisen kaverin sana.

Kun kirjallinen voimassa oleva asetus määrää eturekisterikilven pakolliseksi, niin jonkin epämääräisen kaverin liikkeelle laskema huhu joutuu epämääräiseen valoon...

Äänestä

>Kuulin tossa just kaverilta että EU-alueella ei
>eturekisterikilven pitäminen ole pakollista.

Suomessa (joka siis on EU-aluetta) voimassa oleva lainsäädäntö toteaa:

"Rekisterikilpien kiinnitys ja käyttö
1. Rekisterikilvet on kiinnitettävä autossa eteen ja taakse, traktorissa ja moottorityökoneessa eteen tai taakse, moottorikelkassa molemmille sivuille ja muussa ajoneuvossa taakse kilville varattuihin paikkoihin ajoneuvon poikkisuuntaan, pystyasentoon tai enintään 30° alareunasta ulospäin kallistettuna ja siten, ettei mikään ajoneuvon osa tai varuste osittainkaan peitä sitä. Rekisterikilpi tulee tarvittaessa pohjustaa tai kehystää siten, ettei se ajoneuvoa käytettäessä vahingoitu."

Lähde: Asetus ajoneuvojen rekisteröinnistä 18.12.1995/1598, 34 §.

Eturekisterikilven pitäminen ei siis ole pakollista traktorissa eikä moottorityökoneessa. Autoissa on.

Moottoripyörä on vielä asia erikseen.

Äänestä

voi kulkea ilman etukilpeä , nimittäin on myönnetty erivapaus muutamalle amerikkalaiselle urheilu??autolle jossa ei ole vakiona etukilven paikkaa.

Äänestä
  • Suomessa ei ole yhtään erivapautta myönnetty ko. asiasta, soita vaikka Ajoneuvohallintokeskukseen, niin ei tarvi kertoa isojen poikien juttuja.

    Äänestä

  • tietoa kirjoitti:

    Suomessa ei ole yhtään erivapautta myönnetty ko. asiasta, soita vaikka Ajoneuvohallintokeskukseen, niin ei tarvi kertoa isojen poikien juttuja.

    kumma kyllä kun tuttua vainoaa 1 poliisi koko kaupungissa ja antaa ilman etukilpeä ajosta sakon ja sen on saanut joka kerta repiä kun on käynyt asemalla nimismiehen juttusilla........
    kun siinä autossa EI OLE kilven paikkaa.

    Niin ja oon muuten sen verran iso poika jo , että ei tartte toisten puheilla leuhkia , että parempi kun jeesustelet jossain muualla

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


EU kirjoitti:

Kuulin tossa just kaverilta että EU-alueella ei eturekisterikilven pitäminen ole pakollista.

Voiko tuo muka mitenkään pitää paikkaansa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu