Pitkäaikaistyöttömät, turvapaikkatyypit, heille maksetaan KAIKKI

Sähkölaskun voi kiikuttaa kelaan, samoin kotivakuutusmaksun, sinne voi viedä lääkärilaskut, reseptilääkkeet maksaa heille myös kela. Puhelin ja nettimaksuista en tiedä, mutta turviksille varmaan maksetaan nekin.

Ja tietenkin myös vuokra.

Kuinka kauan Suomella on varaa tällaiseen kun velkaa otetaan jatkuvasti, eikä vasemmistohallitus näytä tietävän mitä tehdä?
86<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 86

Vanhimmat

Se on laskettu että tulee halvemmaksi kotisohvalle kuin vankilaan joka kustantaa 214€ vuorokausi?

Äänestä
  • Tai tukityöllistettynä töihin niin pienellä palkalla, ettei tule toimeen ilman toimeentulo- ja asumistukia.

    Äänestä

Mikä on vaihtoehto?
Voi olla vain kalliimpia vaihtoehtoja tarjolla ja kaikkia ei voi edes rahassa mitata

Äänestä

Ei sillä eläminen ja asuminen on niin kallista Suomessa että me olemme jo hävinneet kilpailun kiinalle ym. Halpamaille saati raijaamme pakolaisia eurooppaan kuormittamaan jo muutenkin tuhoon tuomittua talouttamme tämä touhu on yhtä älyvapaata kun ampuisi itseään päähän?

Äänestä

Ja näitä elätettäviä tulee tänne joka vuosi lisää.

Äänestä

Uskokaa jo hyvällä vain persuja äänestämällä voitte enää vaikuttaa kaikki muut puolueet ovat liian korruptoituneita?

Äänestä
  • Ei persut ikinä päätä mistään kun eivät pääse hallitukseen, yrittävät kaataa hallitustakin muka kuntavaaleilla, tuolle nauraa hölmöläisetkin 😁 😆 😅 😂 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei persut ikinä päätä mistään kun eivät pääse hallitukseen, yrittävät kaataa hallitustakin muka kuntavaaleilla, tuolle nauraa hölmöläisetkin 😁 😆 😅 😂 🤣

    Jos persut eivät saa riittävästi kannatusta niin peli on menetetty kasvottomille markkinavoimille sen ei pitäisi naurattaa kuin rikkaita ja yksinkertaisia?🤨🤨

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos persut eivät saa riittävästi kannatusta niin peli on menetetty kasvottomille markkinavoimille sen ei pitäisi naurattaa kuin rikkaita ja yksinkertaisia?🤨🤨

    Miten tuo liittyy maksettaviin tukiin?
    Miten persut ratkaisivat ongelman jos saisivat päättää?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos persut eivät saa riittävästi kannatusta niin peli on menetetty kasvottomille markkinavoimille sen ei pitäisi naurattaa kuin rikkaita ja yksinkertaisia?🤨🤨

    Kyllä kaikki on nyt hiuskarvan varassa ja tuo hiuskarva on Persut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei persut ikinä päätä mistään kun eivät pääse hallitukseen, yrittävät kaataa hallitustakin muka kuntavaaleilla, tuolle nauraa hölmöläisetkin 😁 😆 😅 😂 🤣

    Mitäs proffa sanoi Halla-ahosta, pätevin tyyppi mitä löytyy politiikan rintamalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitäs proffa sanoi Halla-ahosta, pätevin tyyppi mitä löytyy politiikan rintamalla.

    Ei ole niin pätevä että kelpaisi ministeriksi eikä pysty kaatamaan hallitusta eli ihan tavalliselta luuserilta vaikauttaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei persut ikinä päätä mistään kun eivät pääse hallitukseen, yrittävät kaataa hallitustakin muka kuntavaaleilla, tuolle nauraa hölmöläisetkin 😁 😆 😅 😂 🤣

    Jep.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei persut ikinä päätä mistään kun eivät pääse hallitukseen, yrittävät kaataa hallitustakin muka kuntavaaleilla, tuolle nauraa hölmöläisetkin 😁 😆 😅 😂 🤣

    No siinähän onkin homeposkisia hölmöläisiä rivi, viittaa vahvasti vihervasemmiston suuntaan.

    Äänestä

politiikot uskotteli kansalle näiden olevan työvoimaa tänne tullessaan,

Äänestä

Kiikuti sähkölaskun kelaan, mutta ei mitään kovauksia tullu. Olen kantasuomalainen persu.

Äänestä
  • Vankilaan tulee sähkö ja täysylläpito ilmaiseksi?👍

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vankilaan tulee sähkö ja täysylläpito ilmaiseksi?👍

    Vankilaan? Miksi,sittenhän se vasta kalliiksi yhteiskunnalle tulee,214e/ päivä. Eiks niitä kannattavia töitä pitänyt löytää,jos ei muuten niin muitten töitä ja palkkaa jakamalla niin kuin ennenkin? Se olisi ainoa järkevä ja oikea tapa taata täystyöllisyys ja työttömyyskorvaukset poissa kun maa on niin köyhä kuin Suomikin nyt on.
    Ei kukaan voi omistaa työtään ,ei edes yrittäjät vaan heidänkin on alistuttava aina vapaaseen kilpailuun ostoeuroista jos aikovat pysyä pystyssä mitenkään.
    Palkat joudutaan myös kilpailuttamaan vielä vähän väliä kilpailutilanteen mukaan ja Suomessa se tietää vain niiden laskua,ylihinnoiteltu maa palkoissa verrattuna samankokoisiin ulkomaanmaihin. AY ei tule mahtamaan sille mitään eikä lakot,lakkoilijat saa istua vielä lakossa vaikka hautaansa asti kun halvemmalla tekevät tekevät kaikki työt,poliisit ja armeijaturvaa yhteiskunta rauhan jos AY väki käy halvemmallatekevien kimppuun,hallitus ei voi tehdä muuta kuin määrätä noin.
    Kuka näkee nälkää ja puutetta sen on vaan lähdettävä kapitalismissa halvemmalla töihin kuin muut ,valitettavasti se vain on näin ja piste.

    Äänestä

Aloitus on taas silkkaa roskaa.

Oikeus toimeentulotukeen ei riipu työttömyydestä tai turvapaikanhausta, vaan siitä, että tulot ovat riittävän pienet. Niinpä oikeus toimeentulotukeen, jos esimerkiksi terveysmenot ovat riittävän suuret, voi syntyä aivan yhtä hyvin pieneläkeläiselle kuin pienipalkkaisellekin ja toisinaan ainakin jälkimmäisten kohdalla näin onkin, kun "yritetään pärjätä halpamaille".

Reseptilääkkeiden omavastuu tosiaan korvataan kokonaan, ja kohtuullisiksi katsottavista asumiskuluista se, mitä ei saa asumistuesta. Esimerkiksi omistusasunnon vastikkeen ylimääräistä velkaosaa ei korvata, vaan sen joutuu nipistämään siitä 500 eurosta, joka jää käteen kaiken muun jälkeen.

Jos sinulle jää asumiskulujen ja lääkärin määräämien lääke- ja hoitokulujen jälkeen käteen vähemmän kuin 500 euroa, olet oikeutettu toimeentulotukeen. Kuinka moni teistä päivittäin huutajista joutuu todellisuudessa elämään niin vähällä? Sosiaaliturva on Suomessa Euroopan olemattomimpia ja siksi Suomen valtio on saanut siitä huomautuksia.

Jostain syystä nettipalstoilla "keskustelu" on lähes täysin tuollaista tyhmää huutoa asioista, joista huutaja itse ei näytä tietävän mitään. Järkeviä kommentteja ja avauksia näkee ehkä pari vuodessa, loput on tuota vähämielistä mölinää milloin ketäkin vastaan ja haukkuen.

Tunnetteko te tosiaankin itsenne päästänne terveille?

Äänestä
  • "asumiskulujen käteen vähemmän kuin 500 euroa"
    plaah.. millä planeetalla sä asut? täällä Maa planeetalla ja maassa nimeltä Suomi tuo on vain utopiaa ja/tai vain harvoille.. on jopa vanhoja yli 50v työttömiä joille ei jää käteen asumiskulujen eli laskujen jälkeen kuin 50 euroa ja sillä kituuttavat kuukasi kerrallaan kunnes koittaa se armahdus eli täyttää 65v ja saa vihdoinkin muutakin kuin sen 30 sentin makaroonipussin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "asumiskulujen käteen vähemmän kuin 500 euroa"
    plaah.. millä planeetalla sä asut? täällä Maa planeetalla ja maassa nimeltä Suomi tuo on vain utopiaa ja/tai vain harvoille.. on jopa vanhoja yli 50v työttömiä joille ei jää käteen asumiskulujen eli laskujen jälkeen kuin 50 euroa ja sillä kituuttavat kuukasi kerrallaan kunnes koittaa se armahdus eli täyttää 65v ja saa vihdoinkin muutakin kuin sen 30 sentin makaroonipussin

    Älä puhu roskaa. Asumiskulut kattavat vuokran/vastikkeen, sähkölaskun ja vesilaskun, mutta joku raja niissäkin on, jos yhdellä ihmisellä menee tonneittain rahaa sellaisiin kuukaudessa, ei niitä toimeentulotuesta makseta. Mutta jos ovat normaaleissa, rajoissa maksetaan siten, että niiden jälkeen jää käteen 500 euroa kuussa.

    Jos se 500 euroa menee tupakkaan, viinaan ja pornolehtiin ja Netflix-maksuihin, niin ei siitä sitten paljon vaatteisiin tai muuhun tarpeelliseen jää.

    Outoa, että nyt valitat summan pienuutta, kun avauksessa messusit kuinka ruhtinaallista sosiaalituilla eläminen on.

    Äänestä

  • Sinä olet selvästi pihalla, kun tuollaisen pitkän valituksen teit.

    Aloitus pitää täysin paikkansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä puhu roskaa. Asumiskulut kattavat vuokran/vastikkeen, sähkölaskun ja vesilaskun, mutta joku raja niissäkin on, jos yhdellä ihmisellä menee tonneittain rahaa sellaisiin kuukaudessa, ei niitä toimeentulotuesta makseta. Mutta jos ovat normaaleissa, rajoissa maksetaan siten, että niiden jälkeen jää käteen 500 euroa kuussa.

    Jos se 500 euroa menee tupakkaan, viinaan ja pornolehtiin ja Netflix-maksuihin, niin ei siitä sitten paljon vaatteisiin tai muuhun tarpeelliseen jää.

    Outoa, että nyt valitat summan pienuutta, kun avauksessa messusit kuinka ruhtinaallista sosiaalituilla eläminen on.

    Minä tein avauksen, ja tämä on ensimmäinen vastaukseni.

    Ja juttu on vaan niin, että yhä suurempi sakki elää tukien varassa. Eikä ihme että muslimeita tänne tunkee, koska tuet ovat niin hyvät, ettei heidänkään tarvitse tehdä mitään.

    Ei tällainen ikuisuuksia voi jatkua.

    Äänestä

  • Hyvä kommentti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä olet selvästi pihalla, kun tuollaisen pitkän valituksen teit.

    Aloitus pitää täysin paikkansa.

    Totta.

    Linkkkejä väitteisiisi liian hyviin tukiin, kiitos. muutoin mutua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä olet selvästi pihalla, kun tuollaisen pitkän valituksen teit.

    Aloitus pitää täysin paikkansa.

    Aloitus on täyttä roskaa kuten kaikki muukin mitä koskaan olet tällä palstalla kirjoittanut, ja sitä on paljon päätellen palstalla olevan roskan määrästä.

    Olet itsekin nostanut toimeentulotukea ja tiedät kyllä, miten se toimii. Palstaa toki päivystää muutama puolidementoitunut eläkeläinen, jotka lukevat täältä sinunkaltaistesi turhien luikurien kirjoittamaa puuta heinää sen sijaan, että osaisivat lukea toimeentulotuen ohjeet Kelan omilta sivuilta. Sitten ne kalkkiaivot tönköttävät juttujasi eteenpäin yhtä dementoituneille kavereilleen ja mölinä käy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä tein avauksen, ja tämä on ensimmäinen vastaukseni.

    Ja juttu on vaan niin, että yhä suurempi sakki elää tukien varassa. Eikä ihme että muslimeita tänne tunkee, koska tuet ovat niin hyvät, ettei heidänkään tarvitse tehdä mitään.

    Ei tällainen ikuisuuksia voi jatkua.

    Tuet eivät ole hyviä, vaan tasoltaan surkeita verrattuna läntisen Euroopan maihin. Tänne tulee paljon vähemmän väkeä kuin juuri mihinkään muuhun läntiseen EU-maahan.

    Suomen ongelmat periferiana eivät ratkea poistamalla sosiaaliturva, vaan sitten ne vasta alkavatkin. EU ja hyväntahtoiset naapurit eivät näet elätä meitä kuten Viroa ja muita slogoboja elätetään.

    Itse asiassa niin kauan kuin kuulumme euroon, meillä ei ole käytännössä mitään mahdollisuutta yhtään tämän parempaan ja oman valuutankin kanssa tarvittaisiin osaamista, jota suomalaisilla tuskin enää löytyy.

    Me emme koskaan voi kilpailla Intian kanssa, yhtään missään. Mutta meidän on pakko, jos haluamme leikkiä avointa taloutta. Siinä pelissä tulemme vain häviämään, mutta se on oikeiston ideologinen valinta, Vaihto-oppilas vuodet jenkeissä eivät kerro mitään siitä, kuinka maailmantalous toimii, vaikka yksi jos toinen siellä aikaansa turhaan kuluttanut tomppeli niin luulee.

    Äänestä

Juu mutta ei tämä maa halpatyövoimalla nouse se on varmaa?

Äänestä
  • Ei. Mutta on aika vaikea päästä tästä kierteestä irti ilman omaa valuuttaa ja EU:n kaltaisen Moolokin kitaan itsemme työntäneinä. Tarvittaisiin laajempi konsesus kehittyneiden maiden kesken tilanteen muuttamiseksi, mutta valitettavasti vihreät ja osavasemmistosta ei tajua edes sitä, että köyhien maiden elintasoa on kyllä mahdollista nostaa myös niin, ettei köyhdytetä oman maamme köyhiä. Rikkaiden perheiden kakarat eivät tajua, että monelle muulle suomalaiselle elämä ei ole rikkaiden sukulaisten ja vanhempien sosiaalisen verkoston turvaamaa, vaan muistuttaa paljon enemmän niitä köyhiä, joita rikkaiden vihreät kakarat haluavat pelastaa savimajoista.

    Äänestä

Voi vidu. Kurjaa köyhällistöäkin jo kadehditaan. Varmaan Kokoomuksen ihmispedot taas asialla.

Äänestä
  • On aika paljon elämäntapatyöttömiä, kuten esim. vasemmisto-anarkistit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On aika paljon elämäntapatyöttömiä, kuten esim. vasemmisto-anarkistit.

    Heitä on mitätön määrä. Jos katsoo liikkeiden ikkunoita rikkoneiden itsenäisyyspäivän mielenosoittajien määriä, ei sillä kourallisella ole mitään vaikutusta mihinkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heitä on mitätön määrä. Jos katsoo liikkeiden ikkunoita rikkoneiden itsenäisyyspäivän mielenosoittajien määriä, ei sillä kourallisella ole mitään vaikutusta mihinkään.

    Ovat kuitenkin jotain, eli töihinhän ne pitäis saada.

    Äänestä

Ihmiset lukevat tällaista roskaa, hesarissa voi suodattaa nimettömät pois.

Äänestä

Kummasti on noilla "pakolaisilla" uudet kuteet ja puhelimet. Kela kustantaa, kun suomalainen pitkäaikaistyötön kituuttaa 300e kuukaudessa.

1Äänestä
  • Juu, heti kun maan kamaralle astuvat, niin rupeavat tuet juoksemaan ja rälssielämä alkaa. Ikänsä veroja tänne maksaneet ovat hädän tullen pelkkää paarialuokkaa.

    1Äänestä

  • Minua ihmetyttää miten pakolaisleiriltä Suomeen tulleella on viimeisen muodin mukainen kampaus, muoti kuteet ja kallis älykännykkä. Olen luullut että leirillä eletään kurjuudessa. Taitaa olla niin, että Suomeen ei pääse hädässä olevat, vaan hyväosaiset jotka tulevat tänne vetelehtimään. Naiset ja lapset jäävät sodan jalkoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minua ihmetyttää miten pakolaisleiriltä Suomeen tulleella on viimeisen muodin mukainen kampaus, muoti kuteet ja kallis älykännykkä. Olen luullut että leirillä eletään kurjuudessa. Taitaa olla niin, että Suomeen ei pääse hädässä olevat, vaan hyväosaiset jotka tulevat tänne vetelehtimään. Naiset ja lapset jäävät sodan jalkoihin.

    Ihmiset haluavat pitää huolta itsestään ja elää ihmisen elämää. Heitä ei kiinnosta nillitää katkerana netissä siitä, mitä muilla on.

    Milloin sinä pskakasa alat tehdä jotain itsesi ja oman hyvinvointisi eteen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minua ihmetyttää miten pakolaisleiriltä Suomeen tulleella on viimeisen muodin mukainen kampaus, muoti kuteet ja kallis älykännykkä. Olen luullut että leirillä eletään kurjuudessa. Taitaa olla niin, että Suomeen ei pääse hädässä olevat, vaan hyväosaiset jotka tulevat tänne vetelehtimään. Naiset ja lapset jäävät sodan jalkoihin.

    Hyvä pointti.

    Äänestä

Jos on vihreä tai musta niin kaikki on ilmaista.

Äänestä
  • Sedn, onko ihminen musta, näkee omin silmin, mutta sitä onko ihminen poliittiselta kannaltaan vihreä vihreä vai jokuu, ei näe päälle päin.

    Kelassa ja sosiaalitoimistossa asiakkaan on imeisesti todistettava olevansa vihreä ennen kuin hänen asiaansa aletaan edes käsitellä.

    Jos asiakas on vaikkapa persu, heitetään hänet ulos ja huudetaan perään, että palaa luukulle vasta sitten kun olet tullut järkiisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sedn, onko ihminen musta, näkee omin silmin, mutta sitä onko ihminen poliittiselta kannaltaan vihreä vihreä vai jokuu, ei näe päälle päin.

    Kelassa ja sosiaalitoimistossa asiakkaan on imeisesti todistettava olevansa vihreä ennen kuin hänen asiaansa aletaan edes käsitellä.

    Jos asiakas on vaikkapa persu, heitetään hänet ulos ja huudetaan perään, että palaa luukulle vasta sitten kun olet tullut järkiisi.

    Mutta niinhän sen kuuluu mennäkin,ne ketkä kannattaa sosialiturvaa saa sitä ja maksaa siitä töissä ollessaan ja muut on omillaan. Mitäs pahaa siinä on? Itse olet tiesi valinnut ,teidän pitää kulkea nyt pää pystyssä loppuun asti,eikä huudella sivusta mitä sattuu.
    Jos tie päättyi ikävästi niin se on voi voi,better luck next time,väärin veikkasit sosiaaliturvakysymyksestä,good bye.
    Verojenmaksu ei sille joka on mitenkään vaarassa pudota köyhyyteen ,oli työntekijä tai yrittäjä,ole mikäänvaihtoehto ,se on ehdoton edellytys jos aikoo mitenkään jatkaa elämäänsä maapallon päällä tai missään,vain siten saa sosialiturvaa.

    Äänestä

Tänään oli lehdessä talouksien määrä ja niihin sisätyvä henkilöiden määrä, jotka saavat toiimeentulotukea. Kunnan maksamat tuet ovat vähentyneet.

Äänestä

suuri osa suomenkansaa muistaa kiiruusti mennä äänestämää.

VAALITARKAILUUN LÄPINÄKYVYYTTÄ-
MOT ei riitä
ilmoittaa halukkaat tarkkailijat ALUSTA LOPPUUN VALOKUVATA SINETÖIDÄ
KAIKKI URNAT.

ei suomi ole sen kummempi kuin muutkaan maat suhmurat vetää välistä.

Äänestä
  • Ja muistakaa ilmoittaa perussuomalaisille, jos näette jotain vähänkin vaalivilppiin viittaavaa.

    Äänestä

Kannattaa muistaa myös harkinnanvaraisen tuki, josta ei kerrota lukuja, sithän nämä mamut kuten somalit usein saa.

1Äänestä
  • Siinä kyllä on perää, että ulkomaalaistaustaisia suositaan juuri harkinnanvaraisen toimeentulotuen kautta. Se herättää pahaa verta yhteiskunnassa. Pitäisi suosia joko kaikkia tai sitten ei ketään.

    Äänestä

Suomessa ongelma on sosiaalitukien vajaakäyttö. Moni niihin oikeutettu ei hae niitä lainkaan. Tutkimusten mukaan jopa puolet toimeentulotukeen oikeutetuista jättää tuen hakematta.

https://yle.fi/uutiset/3-8447134

Äänestä
  • Esim. Eläkeläiset eivät kehtaa hakea oikeutettuja lääkekorvauksia, vaikka raha ei sitten riitä ruokaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Esim. Eläkeläiset eivät kehtaa hakea oikeutettuja lääkekorvauksia, vaikka raha ei sitten riitä ruokaan.

    Se on täysin omaa tyhmyyttä se. Tosin ei se kivaa ole jonottaa sossuun juoppojen ja anarkistien keskellä, vain parin kolmen muun tavallisen ihmisen kanssa. Nykysisin tietenkin kaiken voi tehdä netissä, mutta julmetun byrokraattista se on ja varmaan jää vanhemmalta ihmiseltä tekemättä.

    Kansalaispalkkaan tulisi siirtyä mitä pikimmin.

    Äänestä

Tuossa on se syy miksi turvismuslimeita tänne tunkee.

Äänestä

Noita tukia saa myös monet työssäkäyvät kun "yrittelijät" maksavat niin pientä palkkaa ettei se riitä elämiseen. En tiedä nykyistä määrää mutta asumistukia saa varmaan yli 200 000 noiden "yrittelijöiden" työntekijää ja toimeentulotukeakin yli 100 000.
Noita tukia on vaadittu alennettavaksi tai peräti lopetettavaksi mutta se ei ole ratkaisu vaan yllytys väkivaltaiseen omaisuusrikokseen ja sitten on tavallisten ihmisten terveys ja henki halpaa.

Äänestä
  • Joustaahan ne hinnat jos rahaa ei ole maksaa vuokria eikä uusia vuokralaisia ole tulemaan. Yhtiövastikkeet on jo niin kalliita että monelta vuokraajalta loppuu helposti rahat ja kämppä menee alennusmyyntiin ,pakolla jos ei muuten jos muutaman kuun yhtövastikkeet tai pankkilainat jää maksamatta.
    Ei väkivaltaan tarvi turvautua sentään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joustaahan ne hinnat jos rahaa ei ole maksaa vuokria eikä uusia vuokralaisia ole tulemaan. Yhtiövastikkeet on jo niin kalliita että monelta vuokraajalta loppuu helposti rahat ja kämppä menee alennusmyyntiin ,pakolla jos ei muuten jos muutaman kuun yhtövastikkeet tai pankkilainat jää maksamatta.
    Ei väkivaltaan tarvi turvautua sentään.

    Mihin ne joustaa kun lainat on maksettava ja kulut hoidettava? Hintojen lasku johtaa aina luottotappioiden räjähtämiseen ja syvään lamaan.

    Miettikääpä sitä, köyhät ruikuttajat. Halvat hinnat eivät paljon auta, jos tulot tippuvat enemmän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mihin ne joustaa kun lainat on maksettava ja kulut hoidettava? Hintojen lasku johtaa aina luottotappioiden räjähtämiseen ja syvään lamaan.

    Miettikääpä sitä, köyhät ruikuttajat. Halvat hinnat eivät paljon auta, jos tulot tippuvat enemmän.

    Syöksykierre taitaa olla jo valmis,pitäkää hiuksistanne kiinni,kenellä niitä vielä on ,kohta mennään alamäkeä ja kovaa,hinnat ja maksukyky ei taida kohdata juurikaan missään enää taviskansan kohdalla,2008ko se oli viime kerran taantuma. Nyt voi mennä taas jo kunnon lamaan niin kuin 90-luvulla meni.

    Äänestä

Vakuutus yhtiö tuo kela on kaikki maksaa joku tekee kolarin (jää tulottomaksi) ja näissä tapauksissa on sovittu että vakuutus yhtiö (kela) maksaa seuraavat asiat
....
....
...
...
lista pitkä.

Äänestä

On tuo aika uskomatonta.

Äänestä

Kela:n sähkö halvin isolle maahanmuuttajaperheelle sekä vasemmistolle.

Kela:n sähkö on markkinoiden halvin ja maksupalvelu samassa. Me otettiin koko paketti ja keskitettiin kaikki maksut. Todella hyvä sellainen kansalaisen tilitoimisto, ei tartte itte miettiä ja laskee. Me ei edes kysytty tarjouksia muilta.

Vielä kilpailutetaan

KELA-synnytys
KELA-ruoka
KELA-vesi
KELA-24xlaatikko kaljaa joka pv
KELA-vaatteet
KELA-auto
KELA-kannab is
KELA-kärryytys tupakit joka pv
KELA-asunto
KELA-sairaala
KELA-apteekki
KELA-hammas
KELA-vuokra
KELA-matkat
KELA-hautaus

Äänestä
  • Välttämättömiä asumis- ja terveyskuluja lukuunottamatta mitään muuta ei erikseen kustanneta toimeentulotuesta, vaan itse kukin valitsee, miten sen 500 ekeään käyttää. Jos se menee tupakkaan ja viinaan, niin voihan se olla, että vaatteet on sitten repalaiset ja ruoka jokseenkin yksipuolista niin että sairaudet iskevät.

    Yhdysvalloissa on tiukempi linja. Liittovaltion sosiaaliturvasta melkoinen osa on ruokakuponkeja, joilla ei saa muuta kuin ruokaa. Suomessa sitäkin on joskus yritetty, mutta spuget myy ruokakuponkejaan kauppojen ovilla saadakseen rahaa kaljaan ja tupakkaan.

    USA:ssa suuri ongelma on asunnuttomuus. Siellä ei ole asumistukijärjestelmää ja suuremmissa kaupungeissa asuminen on järjettömän kallista. Niinpä osa työssäkäyvistäkin nukkuu autossaan, joka se voi olla suht kalliskin. Kovin järkevänä en heidän systeemiään siinä suhteessa pidä, vaikka ruokakuponkijuttu on sellainen, jotai voisi täälläkin soveltaa enemmän. Toki myös vaate ja jonkin verran huonekalukuponkeja myös.

    Pakolaisten ansioksi on sanottava, että tosiaan käyttävät saamansa rahat järkeviin asioihin, kuten vaatteisiin ja perheensä tarpeellisiin tarvikkeisiin. Sellaiseen se raha on tarkoitettu. Kampaukset ja puhelimet ovat merkki siitä, että ihminen vielä arvostaa itseään, rähjäinen suomalaispultsari taas on suuri marttyyri, josta ei enää toimintakuntoista ihmistä saa millään konstilla.

    Äänestä

Samalla tavalla kuin maanviljelijälle ja poromiehelle eli tukijussille ja tukijänkälle. Maksetaan jopa joidenkin kartanoiden sähkölaskut 'maatilan tuotantokuluina'.

Äänestä
  • Ei makseta. Jokainen yrittäjä alasta riippumatta saa vähentää tuotannon kulut tuotannon tuomasta tulosta, eivätkä maatalousyrittäjät tee siinä mitään poikkeusta.

    Äänestä

Avaajalla näyttää olevan hyvin asiat. Kun nuo kaikki saat ilmaiseksi!!!

Äänestä
  • Ei saa ilmaiseksi sen on pitänyt luopua esimerkiksi mielyttävästä työpaikastaan. Samoin ei saa olla metsätuloja eikä isommin osaketulojakaan
    jo muutama sadantuhannen osaketulot kuussa leikkaa rajusti oikeutta tukiin.

    Äänestä

Mamujen ja vasurien kelpaa.

Äänestä
  • persut sais myös jos älyis hakea eikä ryöstäis mummoja henkensä pitimiksi.

    Äänestä

Persut varmaan laittaisivat nämä elintasotuet arvojärjestykseen mikä on oikein , itse ainakin maksan mielusti vanhuksien edestä veroa toisin kuin raiskaajille , toiset rakentaa ja toiset tuhoaa.

Äänestä
  • Ei vaan onnistu tuollainen arvojärjestys ilman perustuslain muutosta ja siihen ei persut kykene ikinä. Täysin utopiaa muutkin persujen höpinät mutta "kansa" haluaa kuulla sellaista ja äänestää persuja, harva tajuaa tuleensa höynytetyksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei vaan onnistu tuollainen arvojärjestys ilman perustuslain muutosta ja siihen ei persut kykene ikinä. Täysin utopiaa muutkin persujen höpinät mutta "kansa" haluaa kuulla sellaista ja äänestää persuja, harva tajuaa tuleensa höynytetyksi.

    Vasemmisto on aina kusettanut köyhiä.

    Äänestä

Marinin sosiaalihallitus maksaa kaikille sosiaalipakoloisille roimat tuet.

Äänestä
  • Toimeentulo- ja asumistuet maksetaan niistä säädettyjen lakien mukaan, eikä hallituksella ole siinä asiassa mitään tekemissä, Lait säätää eduskunta eikä noita lakeja ole äskettäin suuremmin muutettu muuten kuin korottamalla tukia koronan takia.

    Äänestä

Eivät pelkästään köyhät hyödy yhteiskunnan tuista. Suuret rikkaat yritykset saavat joka vuosi satojen tuhansien eurojen yritystukia, oli korona tai ei. Kotitalousvähennys on tulonsiirto isotuloisille. Asumistuet valuvat vuokraasunto keinottelijoiden taskuun. Sijoitusasunnon tai asuntojen omistaja saa myös verovähennyksen mittavana. Osinkotulot ovat myös verottomia. Kyllä köyhän avustukset (kantasuomalaisten), ovat pieniä ripposia niihin verrattuna.

Äänestä
  • Suuret rikkaat yritykset saavat joka vuosi vielä enemmän tuloja sosiaalitukien nostajien ostaessa palveluja ja tavaraa. Siitä huolimatta omistava luokka ei muuta tee kuin inisee, ulisee ja haukkuu.

    Äänestä

Kelan konttoreita on aniharvassa jopa Helsingissä joten ei sinne miitään kuitteja kiikuteta.

Äänestä
  • Harvalla on edes kiikkua jolla kiikuttaa, kaikki toimii nykyisin sähköisesti

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Harvalla on edes kiikkua jolla kiikuttaa, kaikki toimii nykyisin sähköisesti

    Melkoisen ruusuinen kuva aloittajalla. Saa tukia jos saa. Niitä on pyritty lähinnä viemään pitkä aikaistyöttömiltä, aktiivimallilla ja mulla tempuilla karensseja jakelemalla. Pitkäaikaistyötön on suoraan sanottuna kusessa tässä maassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Melkoisen ruusuinen kuva aloittajalla. Saa tukia jos saa. Niitä on pyritty lähinnä viemään pitkä aikaistyöttömiltä, aktiivimallilla ja mulla tempuilla karensseja jakelemalla. Pitkäaikaistyötön on suoraan sanottuna kusessa tässä maassa.

    Totta, aika moni on joutunut leikatulle toimeentulotuelle. Se ei ole tuonut heille työtä, mutta mielenterveyttä koetellut sitäkin enemmän.

    Persut ja muut oikeistolaiset tulisi laittaa itse tukien varaan ja katsottaisiin kuinka kauan se muiden saamista tuista tyhjänjauhaminen oikein sitten jatkuisi.

    Oikeisto on patatyhmää porukkaa. Punaiset tappoivat niitä aivan liian vähän, vain 1600. V*ttumaisia sukuja jäi aivan liikaa jäljelle ja nyt niistä kärsii koko valtio.

    Äänestä

  • Kyllä vaan kiikutetaan.

    Avaus on vaan faktaa.

    Paljonlo teitä punaisia teloitettiin 1918?

    Liian vähän.

    Äänestä

Halvemmaksihan tuo tulee kuin passittaa eläkkeelle...

Äänestä
  • Tämä tosi ihmetyttää nuo vinkujat jotka valittaa ilman vaihtoehtoja tällä hetkellä jos haluaa kuulua EUhun tuki suomen osalta minimi 1250e kuussa.
    Ei siittä voida suomen sisällä neuvotella.

    Äänestä

Vastaajista vasemmistolaiset ovat selvästi työttömiä, omasta halustaan.

Äänestä

Ulkolainen työvoima kieltoon niin suomalaisia työttömiä on vähemmän

Äänestä

Kannattaa olla turvismuslimi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Sähkölaskun voi kiikuttaa kelaan, samoin kotivakuutusmaksun, sinne voi viedä lääkärilaskut, reseptilääkkeet maksaa heille myös kela. Puhelin ja nettimaksuista en tiedä, mutta turviksille varmaan maksetaan nekin.

Ja tietenkin myös vuokra.

Kuinka kauan Suomella on varaa tällaiseen kun velkaa otetaan jatkuvasti, eikä vasemmistohallitus näytä tietävän mitä tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu