Onko säilyny lapsuuden-ystävyys ?

Joskus olen miettiny
jos heidät vielä tapaisi elävänä,
olisko he jo vieraita ihmisiä, onhan kulunu 60-70 vuotta ,
vai olisko tunne sama kuin lapsena
olisko tuttu kaveri ihan sama tyyppi kuin silloin ennen,

nyt luultavasti heihin suhtautuisi
kuin vieraisiin tuttuihin, olettaisin,

emmmehän teidä toistemme parheistä , elämästä, lapsista juurikaan mitään,
tutustuminen piytäisi alottaa alusta.
olettaisin,

Olen itse syntynyt vasta sodan jälkeen, joten vähän ali-ikäisenä tässä..))
Aihe kuitenkin kiinnostaa, sai miettimään omaa kohtaa ja sitä, miten muilla.

Olen onnekas siinä mielessä, että minulla on viisi lapsuuden aikaista ystävää, joiden kanssa vaihdetaan vähintäinkin joulukortit..)) Yhden kanssa viestittely on säännöllistä, lähinnä hänen aktiivisuutensa ansiosta, toisten kanssa tavataan satunnaisesti synnyinkunnassa.
En aisti tapaamisissa minkäänlaista väkinäisyyttä: siitä jatketaan mihin on viimeksi jääty..)) Nykytilanne raportoidaan lyhyesti ja pääpaino menee kyllä sinne muistelemisen puolelle: yksi muistaa yhtä, toinen toista..))
Jos on ollut jokin yhteinen harrastus, sen tiimoilta voidaan tietysti jutella enemmänkin.
Pidän arvossa noita tapaamisia ja muistelua: yhteisen historian jakamisessa on jotakin voimaannuttavaa ja siinä, että toinen voi muistaa omasta historiasta sellaista, minkä on itse unohtanut, kuin löytäisi palapeliin siitä puuttuvan osan.

Näistä lapsuuden ystävistä on vain kaksi jäänyt kotipaikkakunnalle ja heidän kauttaan pystyn myös jossain määrin pysymään kartalla siitä mitä siellä tapahtuu, sekin on arvo, säilyttää edes jonkinlainen side synnyinkuntaan...

Mihin pitäisi vetää lapsuuden raja?
Elämänvaiheet ovat vaikuttaneet enemmänkin.
Mentyäni maaseudulta oppikouluun alkoi erkaantuminen varhaislapsuuden kavereista ja ainoaa tidossani olevaa hengittelevää näen erittäin harvoin.

Oppikouluvaiheessa tuli uusia kavereita mutta siihen ainoaan hengissä olevaan ei ole mitään aktiivista yhteyttä.

Työympyröissä syntyneistä kaverisuhteista on jäljellä enää yksi ainoa.
Kaveripiirini muodostuu harrastukseni yhteydessä syntyneistä, molempia sukupuolia ja eri ikäryhmiä edustavista henkilöistä.

Pidän kaukoyhteyttä yli 73 vuoden takaiseen koulutoveriini. Hän on kaukaisin lapsuudenaikainen ystäväni. Ikävuosiltaan vanhin on jo täyttänyt 90 v. ja häneen tutustuin myös yli 70 v. sitten. On mukava tavata näitä vanhoja tuttuja, koska jutustelu jatkuu aina ilman miettimistä juuri siitä, mihin se edellisellä kerralla jäi. Kuulumiset tulevat siinä jutustelun lomassa, ei ole syytä esittää kysymyksiä.

Tuulella ei ole ystävää .- https://youtu.be/Sx0RhcDg-qo

Vanha Skönö

Onhan minulla lapsuuden ystäviä, jotka ovat vielä elossa, sillä menin avioon kotikylän pojan kanssa. Kaikki lomat vietimme siellä, vaikka asuimme jo nuoresta saakka Hesassa.

Siellä oli myös lapsemme mummilan ja papan hoidossa kaikki lomansa, joten oppivat lypsämään, tekemään karjalanpiirakat ja ennenkaikkea kalastamaan.

Satumainen touhu oli Jouluisin, se kuusen haku metsästä ja veljeni moottorikelkka ajelut, kun siihen perään oli viritelty vahna reki.

Nyt on mieheni kuollut ja lapset maalilmalla, joten en vieraile siellä enää. Toisaalta en halua kiemurella noissa muistoissa, vaikka ne joskus palautuukin mieleeni, etenkin, kun juttelen siskoni kanssa.