Euroopan lääkevirasto (EMA) suosittaa ehdollisen myyntiluvan myöntämistä brittiläis-ruotsalaisen lääkeyhtiö AstraZenecan ja Oxfordin yliopiston koronarokotteelle. Suositus koskee yli 18-vuotiaita.
Seuraavaksi asia siirtyy EU-komissiolle, jonka käsissä myyntiluvan myöntäminen on.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek oli mielissään, että EMAn myyntilupasuosituksessa ei ollut mitään yläikärajaa. Esimerkiksi Saksassa on suositeltu, että AstraZenecan rokotetta ei annettaisi yli 65-vuotiaille.
– Olen hyvilläni. Rokotteen immunologinen vaikutus vanhoillekin ihmisille on ollut olemassa. On ollut vähän väärin sanoa, ettei rokote tehoa ikäihmisiin, Nohynek sanoi Ilta-Sanomille.
– Päätöksellä on tärkeä merkitys, sillä AstraZenecan valmistamia rokotteita on tilattu määrällisesti Suomeen suuri määrä.
Suomen osuus AstraZenecan rokotteista on EU-yhteishankintamekanismin kautta 3,7 miljoonaa rokoteannosta.
Nohynek lisäsi, että Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä Krar kokoustaa heti ensi viikolla, ja siellä pohditaan tarkemmin, miten päätös vaikuttaa Suomen rokotusstrategiaan.
Komission päätös voi tulla nopeastikin. Kun lääkevirasto puolsi myyntilupaa tammikuun alussa lääkeyhtiö Modernan rokotteelle, komissio antoi luvan samana iltana. Luvan antamisen jälkeen AstraZenecan rokotteen toimitukset EU-maihin voisivat alkaa.

Vastaukset 15
Vanhimmat
Kyllä EU-vihaajia ja muita natseja harmittaa!
oli se ihanaa kun mutsi ja faija dokas,
kaikki ne vuodet ja lapset jäi hoitamatta.
Onneksi oli rikkaat kulissit ja peruskoulu huolehti lapsista.
Ilman opintotukijärjestelmää, moni olis jääny ilman
THL virkaansa.
Onneksi on sairas eu joka käyttäytyy kuin juopot sairaat vanhemmat.
On niin kotoisa olo.
EU hoitaa perussopimuksen mukaisia tehtäviään kaikkien jäsenmaidensa yhteisillä päätöksillä.
Ja EU-vihaajia kyrsii.Panee lykkimään järjettömiä valeita,kun muuhunkaan ei pysty.
Lääkeyhtiö Astra Zenecan toimitusjohtaja Pascal Soriot sanoo, että yhtiöllä on miljoonia rokoteannoksia, jotka ovat valmiina toimitettavaksi Euroopan unionille, kertoo uutistoimisto Reuters.
Soriot sanoo myös, että yhtiö työskentelee vuorokauden ympäri, jotta se voisi lisätä EU:lle toimitettavaa määrää. Soriot uskoo yhtiön korjanneen suurimman osan rokotteiden valmistamista koskevista ongelmista.
Euroopan lääkevirasto (EMA) suositteli tänään myyntilupaa Astra Zenecan ja Oxfordin yliopiston kehittämälle koronavirusrokotteelle. Myyntiluvasta päättää Euroopan unionin komissio.
Eiköhän rokotukset saa EU-vihaajien harmiksi vauhtia vielä ensikuun aikana.
Nyt EU:lla on kolme hyväksyttyä rokoteta.Lisääkin löytynee.
Tämä rokote voi toimiakkin ja ainakin sen riskit suhteellisen hyvin tunnetaan.
Ottaisin.
https://www.gavi.org/vaccineswork/what-are-viral-vector-based-vaccines-and-how-could-they-be-used-against-covid-19
teille luotiin ongelma
ja olette kiitollisia kun teille tarjotaan velkaa, ruttoa ja kuppaa ratkaisuksi.
TEILLE LUOTIIN ONGELMA.
EU on paras yhteisten ongelmien ratkaisija.
Sekös EU-vihaajia harmittaa.
Alle kuukausi Brexitistä ja EU ilmoittaa ottavansa käyttöön rajatarkastuksia Pohjois-Irlannin rajalla.
Ensin EU vuosia olisi, miten rajan pitäminen tarkastuksettomana on elintärkeää rauhalle.
EU toimillaan näyttää, millainen on tekopyhä ja petturi.
Perätön väite.
Kuinkas muuten, EU-vihaaja?
Kyse oli vain lyhytaikaisesta rähinästä koskien AZ-rokotteen vientiä P-Irlantiin.
AZ on nyt luvannut toimittaa 40 miljoonaa annosta EU:lle "nopeasti".
Biontechin lupaus on 75 miljoonaa.
Saa nähdä sitten.
Eipä ollut. Asiasta voi lukea kansainvälisistä valtavirtamedioista.
Olette nähtävästi pelkkä "vaihtoehtoisten totuuksien" levittäjä. Väitätte varmaankin myös USA:n vaaleja vilpillisiksi.
Kyseoli EU:n painostuksesta rokotevalmistajaa kohtaan.Kun toimituksista päästiin sopuun, uhka vientikiellosta P-Irlantiin kumottiin.
EU perääntyi rajatarkastuksista, koska maailmalla niin monet havahtuivat EU:n harjoittamaan Trumpilaiseen politiikkaan.
EU valvoi vain omaa etuaan lääkevalmistajien tulkittua sopimuksia omavaltaisesti.
EU:ssa ei ole Trumpin ihailijoita toisin kuin EU-vihaajissa.Valehtelun intokin on yhteinen.