isänmaamme talouden tulevienkin sukupolvien edestä.
Lainarahaa jaellaan nyt holtittomasti miljardeittain sinne ja tänne, samalla kun kansantalous yskii yhä syvemmin heikosti hoidetun koronapandemian kynsissä.
On kamala ajatella, että lapsiltamme viedään tulevaisuus vain yhden holtittoman hallituksen munauksilla.
Lainarahaa jaellaan nyt holtittomasti miljardeittain sinne ja tänne, samalla kun kansantalous yskii yhä syvemmin heikosti hoidetun koronapandemian kynsissä.
On kamala ajatella, että lapsiltamme viedään tulevaisuus vain yhden holtittoman hallituksen munauksilla.
Vastaukset 68
Vanhimmat
On valheellista väittää Suomen hallitusta äärivasemmistolaiseksi!
Ihan totta.
Ruåtsalaistenpuolue on vain vakiovasemmistoa.
Muut sitten kyllä äärivasemmistoa.
Hurjan äärimmäistä heidän politiikka ainakin on. Ei siinä kysellä talousviisailta neuvoja tämän velkapaketinkaan suhteen. Tuomas Malista ei varmasti kuuntele tuo hallitus. Se sekee kaiken äärimmäisellä kiiluvasilmäisyydellä.
Äärimmäisellä kiivaudella vainotaan sellaisia jotka lipsauttavat puheissaan tai teksteissään jotain joka ei ääri-ihmisten pirtaan sovi.
Persut ja Räsänen tietää.
Miltä talousviisailta? Malinen on oikeassa euron heikkoudessa ja siinä, että velkapaketti ei auta Suomen niin paljon kuin väitetään, mutta muuten on hän on samaa oikeistohöttöä eikä oikein tajua, mitä maailmassa tapahtuu.
Elvytyspaketti ei Suomea kaada, mutta rasittaa kyllä tulevaisuudessa turhaan talouttamme.
Valitettavasti edes Halla-aho ei uskalla irroittaa Suomea eurosta ja EU:sta.
Esitä fiksumpi tyyppi sitten näissä asioissa. Älä anna poliittisen suuntauksen vaikuttaa ketä esität.
Sori. Olet jokseenkin oikeassa. Luin hätäisesti vsin viestisi alun.
Tai sanotaan niin että aika näyttää onko puheesi oikein sanottu. Jussilla uskoakseni riittäisi rohkeutta laittaa erokirja vetämään eu:sta. Tällä hetkellä hän ei näe sitä realistisena vaihtoehtona.
Kyllä elvytys paketi kaataa kaikki sunnitelmat aitosuomalaisten auttamiseksi.
Koulupudokkaat, Vähävaraiset, sairastelelevat vanhukset, Omaishoitajien olosuhteet, lääkkeiden omavastuut,...ym muuta ymm muuta jota voitaisiin parantaa ja korjata; eikä maksaa italian Mafialle, saksan mafialle, Kreikan mafialle,...ym
Eikö oikeisto ole jo tuhinnut su o men kahdenkyt vuoden aika jonka oikei y o on ollu t pääministeripuolueena
Vanhanen vanhanne katainen sipilä
Aikaannsaannokset
Suurtyöt y ömyys
Palkka alet
Matämutus .
Kelan yäyt y ö ulk l malisilla akailla ak i ppiaille.
Tehotomien ilmaisten yritystukien jakam k nen voittoatekevil eytityksille työllis t ämiseen.
Matalustueyä y ukien jak o mhösmtalbella vaika ei viljellä.
Tukttaht cayman saatille
Haittamaahanmuutto tuhoaa myös. Kaikki nämä yhdessä aiheuttaa valtiomme tuhon.
Haittamaahanmuutto imee tällä hetkellä arviolta neljä miljardia euroa vuodessa. Hirmuinen summa eikä tilanne helpotu, vaan hinta nousee kun edunsaajat lisääntyy ja vastaavasti tuottava työ vähenee. Rahaa ei tule valtion kassaan, mutta rahaa kulutetaan yhä enemmän. Pääkaupunkiseudun kunnat ovat pulassa taloudellisesti, ja suunta pahenee yhä. Suunta on taloudellinen katastrofi. "Kiitos" vihervassut siitä.
Ainoa asia joka tämän maan pitäisi pystyssä, on tuottava työ joka tuottaa myytäviä tuotteita. Nyt viherpunikkihallitus kurittaa juuri tätä tuottavaa työtä. Turvetuotantokin laitetaan nurin.
Lihantuotannon se haluaa nurin. Että tällainen tuhohallitus meillä.
Tehtaista puhumattakaan.
Älähän+nyt+tukehdu.
Kansantalous+voi+kohtalaisen+hyvin.+Viime+vuonnakin+Suomi+selviytyi+Euroopassa+lähes+parhaiten.+Laskua+oli+kohtalaisen+vähän.+
Tämä+vuosi+tuo+kasvua+noin+3+%.+Kasvulukuja+jopa+hieman+korotettiin.
Tämä+on+seurausta+korona-ajan+viisaista+ratkaisuista+tukea+yrityksiä+suoralla+tuella.
Tekemistä+on+taloudessa,+mutta+siitä+selvitään,+kiitos+hyvin+hoidetun+korona+tilanteen.
Hallitus on toiminut monessa asiassa harvinaisen hyvin, En ole tottunut vuosikymmeniin siihen, että maassa olisi toimintakykyinen hallitus eikä joku oikeistorahoitteinen median pellekopla vallassa.
Toimiihan se unelmansa eteen, kyllä, mutta ei oman kansan edun eteen. Tyttihän jo sanoi että se oman kansan etu-ajattelu on haitallista.
Tytti myös kehui että on oikein että Suomi saa luvattua vähemmän takaisin sitä rahaa jonka laittaa tukipakettiin. Että hyvin se hallitus toimii - muiden hyväksi.
Antakaa minulle yksikin esimerkki hallituksen toimista josta on ollut iloa ja hyötyä Suomen kansalle. Niitä esimerkkejä ei vaan ole.
Aina ja ikuisesti jotain lehmänkauppoja, ei koskaan omaa kansaa ilahduttavia asiota ole tämän hallituksen, eikä edellisten hallitusten toimesta ole tullut. Terroristien tuomisia kyllä piisaa.
Tulvien sukupolvien velkakurjuutta tehostetaan työllisyyden tuhoamisella.
Velan voi koska tahansa maksaa pois, jos se haittaa. Suomessa on riittävän rahakasta porukkaa siihen, mutta juuri heitä mikään osallistuminen yhteisiin kuluihin ei kiinnosta, vaan ovatpa kyllä ensimmäisenä osingoilla.
Miksi pitää lähettää Espanjaan rahaa kun niiltä on matkailu loppunut? Koronan jälkeen pitäisi päästä sinne sitten ilmaiselle lomalle kaikkien. Ja Italia voisi lähettää tänne hedelmiä ja autoja vastineeksi!
Tuo rahan lappaminen etelän hulttiomaille, se on kuin kannettaisi kaivoon vettä. Muutaman vuoden päästä uusi varvi. Ei nuo valtiot motivoidu laittamaan talouksiensa rakenteita kuntoon kun rahaa saa ilmankin.
Marin vasemmistohallitus otti velkaa 39.000 miljoonaa eli 39 miljardia euroa
viime vuonna.
Tämän vuoden aikana hallitus ottaa velkaa ainakin 36.000 miljoonaa euroa
eli 75 miljardia kahden vuoden aikana.
Niin. Miten itse olisit rahoittanut koronan haittojen kompensoinnin? Leikkaamalla työttömyyskorvauksia? Vai lopettamalla toimeentulotuen?
Työllisyyttä ja taloutta parantamalla.
Kokoomuksella on monen kohdan ohjelma, mikä parantaa työllisyyttä
yli 100.000 ihmisellä ja kaikkien ihmisten veroja vähentämällä, mikä lisää ostovoimaa.
vieläkö on noin yksinkertaisia ihmisiä jotka kuvittelevat jotain tuolllaista? Etkös ymmärrä että myös verot ovat ostovoimaa ja lähes miljoona palkansaajaa on nettosaajien puolella verotuksessa. Kuulutko myös siihen tyhmien porukkaan, jotka kuvittelee että palkankorotukset voidaan korvata veronalennuksin?
Tästä linkistä voi tarkistaa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suomi-ottaa-velkaa-nyt-huimaa-vauhtia-satasen-seteleiksi-pinottuna-viime-vuoden-velka-nousisi-39-kilometrin-korkeuteen/8045992#gs.rliv31
Kerrankin siihen on hyvä syy.
Työttömyys kasvaa jatkuvasti.
Missä viipyy vasemmistohallituksen työllisyystoimet ?
Ei vasemmistolaiset tiedä, miten nettoverovaroja Suomen valtiolle ja kunnille tuottavia yrityksiä luodaan, osaavat ottaa vain velkaa talousvajeen paikkaamiseen ja korottaa veroja. Eikä apuja ole odotettavissa kulujen leikkaamiseen ja sitä kautta varallisuuden keskittämiseen pienelle eliitille keskittyneistä kokoomuslaisista, jotka pyrkivät kansan kurjistamiseen vain toista kautta kuin vasemmistolaiset.
Tanska on demarivetoisuudestaan huolimatta toiminut järkevästi työllisyysasioissa.
Sanna Maduro sinne opintomatkalle seuraavan Vogue-kuvauksen sijaan
Suomea hallitaan Hakaniemen bunkkerista.
Marin-marionetti on vain sätkynykke.
Työllisyys paranisi jos pk-yrittäjä uskaltaisi palkata eli vahingollisesta työsuhdeturvasta luovuttaisiin. AY tietenkään ei salli.
Erikoista kyllä, Tanskan demari-pääministeri sanoo että yhtään turvista ei enää oteta maahan. Olisipa meilläkin yhtä järkeviä demareita, mutta kun ei ole.
Minkähän takia nämä demarit eroaa niin kovasti toisistaan eri maissa?
Ruotsin demarit ymmärtää paljon asioita. Siellä pidetään debet ja credit järjestyksessä ja valtion lainanotto kurissa. Kun kansa äänestää "ei" €:lle, niin poliitikot noudattavat kansan tahtoa eivätkä temppuile. Koskahan Ruotsissa on viimeksi ollut lakkoja..
Milläs toimilla meinasit luoda niitä työpaikkoja. Tunti viikossa työvelvollisuutta kuten Sipilän pellehallitus teki? Vai mitä muita "hyviä" keinoja sitä porvarilla tällä kertaa on?
Ei näy tietävän oikeistolaisetkaan. Hallituksenko niitä yrityksiä pitäisi luoda, eikö pullaprseet oikeistolaiset enää saa itse edes yrityksiään perustettua?
Ja miksi kannattamattomia tyhjäntoimittamiseen erikoistuneita pikkuyrityksiä pitäisi perustaa? Ne vasta kansantaloudellisesti kalliiksi tulevat. Niin kuin tietysti kaikki työllistäminen, teki sen kuka tahansa miten hyvänsä.
On täsmälleen kaksi syytä, miksi Ruotsi on velkaantunut vähemmän: euro ja eteläisempi sijainti.
Ruotsissa sosiaaliturvan taso on korkeampi kuin Suomessa. MIlloinkas otamme siinä esimerkkiä?
Ehkä täällä demareiden silmät eivät ole vielä auenneet, tai sitten vaan Tanskassa ovat muutenkin isänmaallisempia demareita.
Tanskan malli? joo se sopii Suomeen, siis kaikki suomalaiset tampereen eteläpuolelle asumaan Tanskan kokoiselle alueelle, niin johan alkaa toimimaan. Heti tulee valtiollekin säästöä semmoiset 20 miljardia vuodessa.
Sama vika näyttää vaivaavan vasemmistolaisia ja kokoomuslaisia, saman kansaa kurjistavan rahapolitiikan eri puolia. Toinen syytää velkarahaa sinne tänne ymmärtämättä taloudesta mitään pahentaen tilannetta ja toinen leikkaa kaikesta toivoen talousihmeen tapahtuvaksi kurjistamisen kautta.
melkoista haihattelua (uskaltaisi palkata??) vo voi kun täällä voi palkata 6 kk koeajalla. Koeajan aikana ei ole minkäänlaista työsuhdeturvaa. Mietipä nyt vaikka Saksaa, siellä yritykset joutuvat maksamaan duunareille vuoden palkan lopettaessaan toimintansa, tämän sai mm Nokia aikoinaan kokea nahoissaan. Saksassa ei silti ole ongelmia rekrytoinnissa.
Viisaammat tietää ja on tienneet jo pitkään että markkinatalous ei vaan toimi kuin pakkohengitettynä siis rahaa annetaan sinne missä sitä tarvitaan ja otetaan pois mihin sitä on kertynyt liikaa,siis käytännössä ettävelat todellakin vain ylipyyhkäistään kannattamina bisneksinä ja liian suuria kukkaroita verotetaan ankarammin. Vain siten saadaan kansantalouksissa pysymään edes jokin tasapaino.
On aivan sama onko hallituksessa oikeisto tai vasemmisto toimivaa rahataloutta ilman että sitä koko ajan säädellään eivoi olla olemassa. Vapaasti se ei ikinä pidä eikä tule pitämään päällään kaikkia kansakuntia,tai edes sitä yhtä.
Niin se vain on sanoi kansantaloustieteilijät mitä hyvänsä.
Hävittäjien hankinta on kuin heittäisi rahat Kankkulan kaivoon .- Voi teitä vanhuksia jotka taistelitte maan itsenäisyyden puolesta , ja nyt saatte elämän ehtoolla maata laitoksella omissa eritteissä vapauden kunniaksi.- Kun hallituksessa ja Arkadianmäellä tehdään bisnestä :´-(
Sven-Dufva
Itsenäisyys on jo menetetty ja Suomesta rahaa viedään mm. Italiaan...
Sanna Marin on kuin heittäisi rahaa Kakkulan kaivoon...
"On kamala ajatella, että lapsiltamme viedään tulevaisuus vain yhden holtittoman hallituksen munauksilla."
Sehän on jo tapahtuntut. Sipilästä Suomen talous ei toivu aikoihin, jos koskaan.
Osaamattoman nuorisohallituksen toimesta Suomi viedään konkurssiin.
Marin vasemmistohallitus on huonoin hallitus ikinä.
Kansalaistorilla oli 60 ihmistä puolustamassa
oikeuksiaan. Kunnes vihrervassareiden korona- maijat kävi harventamassa joukon.
Tämäkin on ok, mutta kannattais jo osallistua isomminkin keskusteluun.
Kun tätä graafia tarkastellaan, huomaamme, että varsinkin sekoomuksen Harri Holkeri, Katainen ja Stubb sekä maalaisliiton Esko Aho, Kiviniemi ja Vanhanenkin ovat olleet oikein hyviä velkataakkamme kasvattajia.
On valitettavaa, että räkänokkamme hankkivat vähät tietonsa (tutkitusti) pääosin iltapäivämediasta ja somesta. Ja sen huomaa - valitettavasti.
https://yle.fi/uutiset/3-7469358
Näin juuri, eikä kukaan noista porvarisvelkaannuttajista joutunut niin pahaan paikkaan kuin Marin. Sen ymmärtää, jos ihmisten terveyden suojelemiseksi otetaan velkaa, joskin kun ongelmakin on yhtenen, liike-elämä ja hyvätuloiset voisivat osallistua kustannuksiin, jolloin velka jäisi aika pieneksi. Niin ne eivät tee vaan ahnehtivat lisää pyrkien kaatamaan hallituksen.
Vieläkö olet velanmaksussa mukana ?
Vieläkö olette SDP:set ja keskusta samaa mieltä kuten Marin ja hallitus lupas maksaa 1,5 eurosta 7 euroo on aivan niin hyvä diili ?
5,5 miljoonaa epätoivoista suomalaista velan maksajaa ja vielä taputtelevat käsiään ?
saa taputella 58 vuotta huh huh ?
Ylenantaja pitää tarkoituksellisesti tätä piilossa Navalny-kohun takia .
Älä vielä lopeta suremista velkaantumisesta. Kuvitteleeko joku naiivi, että sitä ei tarvittaisi vielä paljon lisää? Siihen eivät auta orvot eikä hallajussit - saati vapaavuohet. Tärkeintä on, että meillä on nyt toimintakykyinen ja fiksuin hallitus vuosikymmeniin.
Kauhistuttaa jo ajatuskin, että siellä olisi joku hallajussi mupeltamassa matu-vastaista jargoniaan kuukaudesta ja vuodesta toiseen.
On suorastaan ihme, että edes persu ei vastusta 10 miljardin euron heittämistä tappokoneisiin, joille ei ole minkäänlaista tarvetta, kuten ei nykyisilläkään ole saatu mitään aikaan. Onneksi.
https://yle.fi/uutiset/3-9751748
Aloittajana sanon, että järkevintä on ajaa suomalaiset yritykset konkurssiin ja sitten liittyä Venäjään. Siksi perussuomalaiset.
Tästä se persujen alamäki sitten alkaa. Pelkälle matuvihalle ja/tai äärinationalismille ei minkään kunnan asioiden hoitoa voi yksikään sivistynyt suomalainen perustaa. Se juna meni jo aikoja sitten.
Tattiin tuli jo mukavasti kuntavaaligallupissa.
https://yle.fi/uutiset/3-11771279
Sinä taisit nyt sekoittaa asiat. Minä olen aloittaja ja sinä varmaan tarkoitat super-sannan apina-politiikkaa, kun puhut firmojen kaatamisesta ja halusta liittyä Venäjään, eikö niin?
Valitettavasti Perussuomalaiset on ainoa tolkun puolue tällä hetkellä.
Puheenjohtajien keskuudessa yksi nousee asiaosaamisellaan päätään pidemmäksi, Perussuomalaisten Jussi Halla-aho.
Fiksua politiikkaa duunarin ja yrittäjän näkövinkkelistä
Super-Sannin etelään lahjoittama 5000 000 000 euroa seuraavan sukupolven taskusta on kyllä röyhkeydessään ja hävyttömyydessään vertaansa vailla oleva temppu.
Vihervasemmisto hallitus vie leivän köyhän suomalaisen kädestä?☹️☹️
Pian täällä on joku troika potkimassa ihmisiä hankeen.
Kreikan tiellä ollaan...
" Niin. Miten itse olisit rahoittanut koronan haittojen kompensoinnin? Leikkaamalla työttömyyskorvauksia? Vai lopettamalla toimeentulotuen? "
Miksi alun alkaenkaan piti alkaa hössöttämään koko koronahysteriaa ?
Vuotuinen kuolleisuus n. 60 000 henkeä joka vuosi, tekemättä mitään kovin kummoisia talouden alasajoja, ehkä hieman joitain rajoituksia lisäämällä mutta pitämällä edelleen talous pyörimässä kenties kuolleita olisi tullut n. 65 000 henkeä, so what ? Vaikka olisi mennyt jenkkilän lukuihin - mihin taatusti ei olisi mennyt - niin kuolleita olisi tullut ehkä 20 000 lisää vuodessa.
Oliko talouden totaalialasajo ja maan lisävelkaannuttaminen 2020-2021 yli 30 miljardin euron edestä sen väärtiä, no ei taatusti ole eikä ollut. Jatkoa seuraa vielä senkin jälkeen - ei hulluus vielä siihen lopu tämän hallituksen aikana.
Mutta tätä se on kun somekansa ja somehysterialietsojat ovat vallassa, mitään omaa kokemuspohjaa asioista ei ole, vain jokin hulluuskiihko-oppi päässä ja jotkin idiootit on nämä valtaan äänestäneet, tämmöinen on lopputulos.
Kysyä myös sopii, minkä takia tämän maan pitää ottaa lisävelkaa tukipaketin takia useilla miljardeilla ja saada sitä tukirahaa asukaslukuun suhteutettuna yli kolme kertaa vähemmän kuin esim. espanja. Siellä pankit rahoittavat potkupalloseuroja ja nämä potkupalloseurat puolestaan maksavat muutamalta vuodelta palkkaa jopa satoja miljoonia euroja yhdelle pelaajalle. Koko sen potkupallokuvion palkkoihin menee ties kuinka monia miljardeja vuodessa.
Lisäksi tukirahoilla on rakennettu mm. kanarialle 300 miljoonaa maksava satama, mitä ei ole käytetty käytännössä ollenkaan eikä tulla käyttämään.
Haluamatta syyllistää tavallisia espanjalaisia, kun rahoja käytetään tuollaisia määriä tuollaisiin tarkoituksiin, vain hullujen hallitsema muu valtio sekaantuu tuollaisen touhun rahoittamiseksi jossain toisessa valtiossa, velkaantumalla itse miljardeilla lisää.
Tästä hullun kiihko silmissä vilistävästä marionettihallituksesta tulee tälle maalle kaikkien aikojen kallein - ja ehkä myös tuhoisin. On tullut jo noilla toimilla, ja vielä lisääkin on luvassa vastaavaa.
Tuota naikkosministereiden ajattelemattomuutta seuraa rajusti lisää uusia veroja, maksuja ja velvoitteita.
Hullu-Sanna mielestä nyt juhlitaan ja muut sitten kärsikööt velkojen alla.