Kari Kuula on kirjoittanut harhaoppisen blogikirjoituksen "Kuula: Eläinten teollinen käyttö muistuttaa Saatanan tuhotekoja", jonka pääkaupunkiseudun evankelis-luterilaisten seurakuntien lehti Kirkko ja kaupunki julkaisi. MTK on ilmoittanut vievänsä kirjoituksen tuomiokapituliin ja julkisen sanan nevostoon.
MTK loukkaantui pahemman kerran papin kolumnista – lehti poisti tekstin, Marttila kiistää uhkailun: ”On ilmoitettu, mitä tehdään”
MTK aikoo viedä asian tuomiokapitulin ratkaistavaksi.
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton (MTK) johtokunnan puheenjohtaja Juha Marttila sanoo, että järjestö harkitsee jatkotoimia kohukirjoituksen vuoksi.
Marttilan mukaan MTK harkitsee kantelemista median itsesääntelyä hoitavaan Julkisen sanan neuvostoon (JSN) ja aikoo viedä asian myös kirkon asioita hoitavan tuomiokapitulin selvitettäväksi. Marttilan mukaan MTK haluaa tuomiokapitulista selvittää, oliko eläinten tehotuotannon Saatanan tuhotekoihin rinnastaneen kolumnin kirjoittaminen papilta sopivaa toimintaa.
Kohu sai alkunsa viikko sitten, kun Kirkko & Kaupunki -lehti julkaisi pappina ja tietokirjailijana tunnetun Kari Kuulan kirjoittaman kolumnin, jossa eläinten tehotuotantoa verrattiin keskitysleireihin.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/bff71ba1-47d0-4e0a-ad63-f1a01794cab9
Kari Kuula: ihmiset eivät tarvitse pelastajaa vaan eläimet, joista ihmiset syövät
18
802
Vastaukset
- Anonyymi
K&K: Pappi rinnastaa eläintuotannon saatanan tuhotekoihin ja keskitysleireihin
Kari Kuula: ”Jeesuksen seuraaja ei voi osallistua.”
Pappi, teologian tohtori ja tietokirjailija Kari Kuula sanoo Kirkko ja kaupunki -lehden blogissaan, että eläinten teollinen käyttö muistuttaa Saatanan tuhotekoja.
– Jeesuksen seuraaja ei voi osallistua, Kuula linjaa.
– Eläimet ovat tuntoisia olentoja, tietysti kehitysasteestaan riippuen. Ne kokevat todellisuuden tietynlaisena. Niillä on tarpeita, ne iloitsevat, leikkivät ja kärsivät. Siksi niiden onnea ei saa riistää yhtään sen enempää kuin ihmistenkään. Jo yleinen myötätunnon etiikka tietää tämän, Kuula kirjoittaa.
Kristillinen luomisteologia lisää Kuulan mukaan vielä kierroksia.
– Eläimet kuuluvat Jumalalle, eivät meille. Niinpä niillä on oikeus vapauteen ja elämään. Jotkut sanovat, että Jumalan kuvina ihmisillä on kuitenkin erityisasema luomakunnassa. Okei, sovitaan että on. Mutta tästä ei seuraa lupaa käyttää eläimiä hyväksi miten vain.
Kuula: ”Viaton maitokin on kauhea tuote”
Kuulan mukaan ”langenneessa maailmassa” moni asia on pielessä.
– Selviytyäkseen hengissä ihminen on joutunut syömään eläimiä ja hyödyntämään niitä muutenkin. Jumala sallii tämän, mutta vain tiettyyn mittaan asti.
Nykyisessä tilanteessa on hänen mukaansa kyse jostain aivan muusta.
– Ihminen pitää valtavasti hyötyeläimiä, niitä on moninkertaisesti vapaana luonnossa liikkuviin verrattuna. Koska ne on jalostettu mahdollisimman tehokkaiksi raaka-aineiden tuottajiksi, niillä on monenlaisia vaivoja ja tauteja. Niitä säilytetään ahtaissa häkeissä, navetoissa ja altaissa, joissa ne kasvatetaan pikavauhtia lihoiksi. Niiden elämällä ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin tarjota kehonsa ihmisen hyödykkeeksi.
– Totuus on inhottava. Viaton maitokin on kauhea tuote, kun tarkemmin ajattelee: lehmä keinosiemennetään, sen poikanen otetaan pois ja sitten siltä lypsetään maitoa näännyksiin asti.
”Keskitysleireissään kärsivät eläinparat”
Kuulan mukaan ”Jumalan Pojan” maanpäällisen elämän pitäisi näyttää meille esimerkkiä.
– Hän auttoi heikoimmassa asemassa olevia, sorrettuja ja kärsiviä. Tämä kutsu myötätuntoon koskee myös suhdettamme eläimiin. Jeesuksen seuraaja ei voi mitenkään osallistua nykyisenkaltaiseen eläinten kohteluun.
– Sanotaan sama vielä toisella tavalla. Jos Jeesus syntyisi nykyajan eläinten hehtaaritalliin, hän muuttaisi suunnitelmiaan saman tien. Eivät ihmiset tarvitse pelastajaa, vaan heidän keskitysleireissään kärsivät eläinparat.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Maaseudun Tulevaisuus.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/1b8d414a-bf5c-4c56-923d-9e5f1850c7d6 - Anonyymi
Kirkko ja kaupunki -lehti on poistanut Kari Kuulan kirjoituksen sivuiltaan, koska MTK painosti lehteä. Kuulan pahoittelu ei riittänyt ja lopulta lehden oli pakko poistaa tämä teksti, koska muuten MTK olisi vienyt asian tuomiokapituliin ja julkisen sanan neuvostoon. Tässä on kopio Kuulan kirjoituksesta:
"Kuula: Eläinten teollinen käyttö muistuttaa Saatanan tuhotekoja –Jeesuksen seuraaja ei voi osallistua nykyiseen kaltoinkohteluun
Perinteisesti kristityt ovat ajatelleet, että eläimet on luotu ihmistä varten. Eläimet kuuluvat kuitenkin Jumalalle, eivät meille.
Eläimet on luotu ihmistä varten ja hänen tarpeitaan tyydyttämään, sanoo kristikunnan perinteinen ”viisaus”. Niinpä saamme käyttää eläimiä kuten hyväksi näemme, kunhan vältämme kohtuutonta kärsimystä.
Aivan väärin. Eläimet ovat tuntoisia olentoja, tietysti kehitysasteestaan riippuen. Ne kokevat todellisuuden tietynlaisena. Niillä on tarpeita, ne iloitsevat, leikkivät ja kärsivät. Siksi niiden onnea ei saa riistää yhtään sen enempää kuin ihmistenkään. Jo yleinen myötätunnon etiikka tietää tämän.
Kristillinen luomisteologia lisää vielä kierroksia. Eläimet kuuluvat Jumalalle, eivät meille. Niinpä niillä on oikeus vapauteen ja elämään.
Jotkut sanovat, että Jumalan kuvina ihmisillä on kuitenkin erityisasema luomakunnassa. Okei, sovitaan että on. Mutta tästä ei seuraa lupaa käyttää eläimiä hyväksi miten vain.
Jumalan kuvina olemme hyvän Luojan erityisiä merkkejä luomakunnassa. Jumala ei riistä tai kiduta ketään, joten meilläkään ei ole lupaa siihen. Sen sijaan meidän tulee henkiä rakkautta ja huolenpitoa kaikkea elävää kohtaan. Jumalan kuvana oleminen kutsuu viljelemään ja varjelemaan, ei omistamaan ja orjuuttamaan.
VIATON MAITOKIN ON KAUHEA TUOTE, KUN TARKEMMIN AJATTELEE.
Toki langenneessa maailmassa moni asia on pielessä. Selviytyäkseen hengissä ihminen on joutunut syömään eläimiä ja hyödyntämään niitä muutenkin. Jumala sallii tämän, mutta vain tiettyyn mittaan asti.
Nykyisessä tilanteessa on kyse jostain aivan muusta. Ihminen pitää valtavasti hyötyeläimiä, niitä on moninkertaisesti vapaana luonnossa liikkuviin verrattuna. Koska ne on jalostettu mahdollisimman tehokkaiksi raaka-aineiden tuottajiksi, niillä on monenlaisia vaivoja ja tauteja. Niitä säilytetään ahtaissa häkeissä, navetoissa ja altaissa, joissa ne kasvatetaan pikavauhtia lihoiksi. Niiden elämällä ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin tarjota kehonsa ihmisen hyödykkeeksi.
Totuus on inhottava. Viaton maitokin on kauhea tuote, kun tarkemmin ajattelee: lehmä keinosiemennetään, sen poikanen otetaan pois ja sitten siltä lypsetään maitoa näännyksiin asti.
Tällainen eläinten massakäyttö ei ole nykyään mitenkään välttämätöntä. Päinvastoin. Ilmastokin voisi paremmin, jos luopuisimme lihasta. Siksi on selvää, ettei nykytilanne mene Jumalan sallimusten piiriin. Sitä jatkaessamme emme mitenkään ilmaise Jumalan rakkautta, vaan saatanallista julmuuttahan se on. Olemme muuttaneet puutarhaplaneettamme valtavaksi eläintehtaaksi, jossa tuntoisista olennoista tehdään orjia ja esineitä.
EIVÄT IHMISET TARVITSE PELASTAJAA, VAAN HEIDÄN KESKITYSLEIREISSÄÄN KÄRSIVÄT ELÄINPARAT.
Kristillinen luomisoppi puhuu siis eläinten tehokäyttöä vastaan. Vielä suurempi vastalause nousee kristinuskon ydinideasta, inkarnaatiosta. Ihmiselämänsä kautta Jumalan Poika samaistui luotujensa kärsimykseen, joten hän tuntee myös eläinkunnan ahdingon ihmisten käsissä. Jeesuksen sana ”minkä te teette yhdelle näistä pienimmistä, sen te teette minulle” ei siis puhu vain siitä, miten kohtelemme toisia ihmisiä.
Jumalan Pojan maanpäällisen elämän pitäisi näyttää meille esimerkkiä. Hän auttoi heikoimmassa asemassa olevia, sorrettuja ja kärsiviä. Tämä kutsu myötätuntoon koskee myös suhdettamme eläimiin. Jeesuksen seuraaja ei voi mitenkään osallistua nykyisenkaltaiseen eläinten kohteluun.
Sanotaan sama vielä toisella tavalla. Jos Jeesus syntyisi nykyajan eläinten hehtaaritalliin, hän muuttaisi suunnitelmiaan saman tien. Eivät ihmiset tarvitse pelastajaa, vaan heidän keskitysleireissään kärsivät eläinparat.
Nämä pointit ovat häkellyttäviä. Silti niitä on vaikea vastustaa. Yksityiskohdista saa neuvotella ja käytännön ongelmat ovat suuria, mutta itse asia on kiistaton. Kristityn täytyy irtisanoutua eläinten tehokäytöstä. Miten hän voi hyvillä mielin kiittää Jumalaa kanaviillokistaan, kun tietää piinakertomuksen sen taustalla?
Kari Kuula
Kirkko ja kaupunki
18.01.2021 13:05 - Anonyymi
Netissä on oiva kommentti netistä liittyen Kari Kuulan kirjoitukseen, josta kopioin tämän tekstin:
"Jumala on säätänyt, että eläimet on annettu ihmisen valtaan, joten ne eivät ole tasa-arvoisessa asemassa ihmisten kanssa (1. Moos. 1:28). Ihmiselle on annettu puhtaat eläimet ruuaksi ja oikeus käyttää eläimiä myös työeläiminä (3. Moos. 11). Ympäristöfilosofian dosentti Leena Vilkka sanoi Ylen televisiouutisissa 31.12.2020, että: "Eläimillä on oikeus elämään. Raamatun käsky "älä tapa" koskee myös eläimiä. Ihmisellä ei olekaan itsestään selvää oikeutta esimerkiksi lihan syöntiin." (Ylen TV-uutiset ja artikkeli 31.12.2020) Puhtaitten eläinten teurastamista ruuaksi tai uhriksi ei ole missään kielletty Raamatussa, mutta ihmisen laiton murhaaminen on, mikä on käskyn alkuperäinen tarkoitus (2. Moos. 20:13, opetusvideo).
Dosentti, teologian tohtori Kari Kuula puolustaa voimakkaasti dosentti Vilkan harhaoppia väittämällä, että maidon juominen ja lihan syöminen ovat kuin saatana tekisi tuhojaan eläinten keskitysleirissä (IL 19.1.2021). Kaiken huippu on väittää, ettei ihminen tarvitse enää Jeesusta pelastajana, mutta eläintallissa syntyneen Jeesuksen pitäisi pelastaa eläimet joutumasta ihmisten ruuaksi, minkä vielä julkaisee pääkaupunkiseudun luterilaisten seurakuntien sanomalehti Kirkko ja kaupunki 18.1.2021 otsikolla 'Kuula: Eläinten teollinen käyttö muistuttaa Saatanan tuhotekoja':
"Eläinten teollinen käyttö muistuttaa Saatanan tuhotekoja – Jeesuksen seuraaja ei voi osallistua nykyiseen kaltoinkohteluun… ..Kristillinen luomisteologia lisää vielä kierroksia. Eläimet kuuluvat Jumalalle, eivät meille. Niinpä niillä on oikeus vapauteen ja elämään… ..Totuus on inhottava. Viaton maitokin on kauhea tuote, kun tarkemmin ajattelee… .. Jos Jeesus syntyisi nykyajan eläinten hehtaaritalliin, hän muuttaisi suunnitelmiaan saman tien. Eivät ihmiset tarvitse pelastajaa, vaan heidän keskitysleireissään kärsivät eläinparat."
Ideologinen vegaaniruokavalio on peräisin pakanauskonnoista (maailman alkuvoimat, Gal. 4:8-9), joissa eläimen liha on tabu (älä koske, Kol. 2:20-21), koska eläimiä palvotaan jumalina, minkä Raamattu kieltää ehdottomasti. Pappi Kari Kuulan antikristillinen kirjoitus raivaa tilaa ideologiselle eläinten palvonnalle, mikä on kapinointia Jumalan käskyjä vastaan (1. Sam. 15:22-23). Kirkko ja kaupunki on 7.10.2015 julkaissut samasta aiheesta myös toisen jumalattoman artikkelin otsikolla 'Filosofit: Lihan syöminen kertoo mielenhäiriöstä', jossa on provosoiva valokuva teuraseläimistä leikatuista päistä.
1. Tim. 4:1-3: "Pyhä Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta ja alkavat seurata eksyttäviä henkiä ja pahojen henkien opetuksia. He luottavat tekopyhiin valehtelijoihin, joiden omassatunnossa on polttomerkki. Nämä kieltävät menemästä naimisiin ja syömästä ruokia, jotka Jumala on luonut sitä varten, että ne, jotka tuntevat ja uskovat totuuden, nauttisivat niitä ja kiittäisivät Jumalaa."
Room. 1:22-25: "He väittävät olevansa viisaita mutta ovat tulleet tyhmiksi, ja he ovat vaihtaneet katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavaisten ihmisten ja lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden kuviin. Sen vuoksi Jumala on jättänyt heidät mielihalujensa valtaan sellaiseen saastaisuuteen, että he keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa. He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa -- olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen."
Gal. 4:8-9: "Silloin, kun ette vielä tunteneet Jumalaa, te palvelitte jumalina sellaisia, jotka eivät mitään jumalia ole. Mutta nyt te tunnette Jumalan, ja ennen kaikkea Jumala tuntee teidät. Kuinka te nyt jälleen turvaudutte noihin heikkoihin ja surkeisiin alkuvoimiin? Aiotteko jälleen alistua niiden orjiksi?"
Kol. 2:20-23: "Jos kerran olette yhdessä Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkuvoimien ulottuvilta, miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin "älä tartu", "älä maista", "älä kosketa"? Tämä kaikkihan koskee sellaista, mikä käytön jälkeen häviää. Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista. Nämä omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativat käskyt tosin näyttävät viisailta, mutta todellisuudessa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä."- Anonyymi
Teologian tohtori Kuula ei näytä osaavan edes perusasioita Raamatusta.
Raamatussa ei ole käskyä älä tapa, mutta on käsky älä murhaa. Eläinten teurastaminen ruuaksi on sallittua, mutta ihmisen laiton murhaaminen on kiellettyä. Tämä asia selitettään hyvin tällä 5 minuutin YouTube-videolla: https://youtu.be/0RENPaY043o
- Anonyymi
Kari Kuula on kirjoittanut harhaoppisen blogikirjoituksen "Kuula: Eläinten teollinen käyttö muistuttaa Saatanan tuhotekoja",
- Harhaoppia hyvinkin. Onko jollain esittää jotain, mitä Saatana olisi tuhonnut? Tuhoaminen on Jumalan yksinoikeus. - Anonyymi
Kuula on täysin oikeassa! On oikeus sanoa mielipiteensä. Eläintuottajat eivät voi painostaa ja uhkailla jos sanoo totuuden! Jos vaatii eläinten huomioimista tuntevina olentoina eikä vain ihmisen saaliina ja esineinä!
- Anonyymi
Kari Kuula on väärässä ja harhaoppinen.
- Anonyymi
Ja jokainen eläin on tietoinen, tunteva ja uniikki ja haluaa elää! On uskontoja joissa kunnioitetaan kaikkea elävää, kuten buddhalaisuudessa. Kristinuskon juuret samoilta seuduilta ja kulttuurisesta maantieteestä missä Muhammedin seuraajat opetettiin teurastamaan lampaita, traditio ilmenee edelleen Suomessakin raakoina rääkkäyksinä ja murhina. Jokaisella on oikeus toimia tunteidensa ja sisimpänsä mukaan eikä olla opinkappaleiden( niiden tulkinnan) orja.. itse lopetin lihansyönnin 42 vuotta sitten!
Vaikeuksia tappaa edes kärpänen( sillähän on hieno rakenne, silmät, siivet)- Anonyymi
Olet ihmeisesti joku eläinten palvoja siis epäjumalanpalveija. Mene pois.
Jumala on antanut ihmiselle puhtaat eläimet ruuaksi ja jokaisella on oikeus syödä sellaista lihaa.
- Anonyymi
Ja nämä " uskovaisten" fundamentaliset kirjoitukset täällä ovat yhtä hulluja kuin
lukisi mitä vain äärioppeja, varsinkin juuri ääri-islamin fanatismia..
Jos joku haluaa olla tappamatta eläimiä ja suojella elämää ja kunnioittaa luontoa ja eläimiä ja kertakaikkiaan EI halua syödä lihaa, onko oikein uhkailla, herjata ja kiusata?- Anonyymi
Sinun kommenttisi on ääriajatteluun perustuvaa propagandaa.
- Anonyymi
Ja on yksinkertaisesti TOTTA että tehoeläintuotanto muistuttaa kidutuskammioita, keskitysleirejä! Asiasta on lukuisia dokumentteja ja tietoa, senkun tutkimaan... massatarhaus, kanat, naudat..
Eläimet myös sairastuvat noissa olosuhteissa ja syödään sairasta lihaa..tai antobiooteilla täytettyä..ajatuskin oksettaa! Osa eläimistä kuolee kurjuudessaan tai tallautuu jaloissa. Eläinkuljetuksissa eläimiä heiteillään niin että niiden jäsenet katkeilevat. Kiinan villieläintorit alkusyy koronalle!Ihminen saa maksaa siitä että toimii väärin luontoa kohtaan. Saamme maksaa kovan hinnan - lakkaamattomista muistakin vääryyksistämme. Jumalan nimessä ja tekopyhyyttään uhkuvissa on aivan liikaa näitä raadollisia tuhoajia jotka hyväksyvät kaiken tuhon koska ihminen( varsinkin omasta mielestään niin pyhä) saa ylläpitää egoistista ylivaltaansa luonnon ja muun elävän ylitse!- Anonyymi
Sinä puhut valhetta ja propagandaa.
Suomessa eläimiä kohdellaan maatiloilla erittäin hyvin.
- Anonyymi
Ja myös ilmastonmuutoksen takia on suositeltu että lihansyönti tulisi jättää!!
Ihmiselle on vaihtoehtoisia proteinilähteitä! Brasilian tärkeitä sademetsiä tuhotaan nautafarmien takia.
Nämä jotkut hullut jotka huutelee " harhaoppisiksi " muita.. tiedekin on sitä heille..
luonnonsuojelu. Ei kykyä omaehtoiseen tuoreeseen ajatteluun vaan roikutaan tuhansia vuosia vanhoissa dogmeissa. joita siteerataan... maailma on muuttunut ja muuttuu.- Anonyymi
Jumala on antanut puhtaat eläimet ihmisen ruuaksi. Ei ole mitään syytä lopettaa lihan syömistä.
Itse asiassa märehtivät eläimet ovat ekologisia. Ne muuttavat joutomailla kasvaa ruohoa ruuaksi, jotka muuten ei tulisi hyödynnettyä mitenkään muuten. Esim. vuoristoalueilla laidunnetaan paljon lampaita, koska jyrkilä vuorten rinteillä ei voi aurata ja viljellä viljaa.
Eläinten ruokavaliolla voidaan ennaltaestää suurin osa metaanipäästöistä. Kun lehmien anntaan syödä laitumilla vain ylimmän osan ruohosta, niin ruohon kasvu ja syödyn ruohon laatu johtavat siihen, ettei hiilestä tule nettopäätöstä ollenkaan.
- Anonyymi
Kyllä eläinten pitäminen on rinnastettavissa jos ei aivan keskitysleiriin, niin sotavankeuteen yleensä. Jo pelkän koiran pitäminen talutusnuorassa ja kävelyttäminen narun perässä on kuin vangin ulkoiluttamista valvottuna. Samaa on kaikenlaiset kotieläimet häkissä. Vankeja ne ovat eivätkä vapaina eläviä eläimiä.
Mutta siinä ei ole mitään väärää Raamatun mukaan. Jos sitä kritisoidaan, niin ei siihen pitää liittää millään tavalla Jumalaa. Tai jos löytää sellaiset ohjeet Raamatusta, ettei koiraa saa naurussa taluttaa, niin silloin se on aivan oikein laskea koirat vapaaiksi sekä muut kotieläimet. - Anonyymi
Eikös se ollut kari kuuva ainakin minun uskonnon opettajan mukaan.
- Anonyymi
Yksi sekopää pappi lisää. näitähän nykyään riittää. Olisi paljon parempi kun pitäisi
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076992Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652089- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71176RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992