intersektionaalinen feminismi, tiedättekö oikeasti mitä se tarkoittaa?

Joskus luokkayhteiskunnan aikana ihmisen loppuelämän kestävä status saatiin siitä, mihin luokkaan syntyi.
Intersektonaalinen feminismi on vastaava.

Siinä syntyperäiset ominaisuudet määräävät hyvin pitkälle kuinka paljon etuoikeuksia ihmiset saavat.

Asiaa voisi kuvata niin, että mitä korkeammalla on asteikolla sitä useampi ääni on päätettäessä asioista.

Esim. miehellä on yksi ääni mutta naisella kaksi, koska hänellä pitää sukupuolensa perusteella olla enemmän päätösvaltaa.

Jos nainen on lisäksi musta, hänellä on kolme ääntä. Ja jos vielä siihen päälle homo, niin siitä tippuu neljäs ääni.

Jos on homo valkoinen nainen, jää "musta ääni" saamatta ja äänioikeus on kolme ääntä.

Mieskin saa homoudestaan yhden äänen lisää ja vielä yhden jos on musta. Eli Jani Toivolalla olisi kolme ääntä (ainakin).

Kaikkia erilaisia ominaisuuksia voi siis arvottaa eri lailla, mitä niitä sitten katsotaankin olevan. Ei ne ominaisuudet mainittuihin jää, esim. vammaisuus huomioidaan ja kenties kielivähemmistöön kuuluva.

Joka tapauksessa valkoisella heteromiehellä on vain yksi ääni.

Ja kun äänestetään, vähemmistöjen oikeudet ovat silloin yliedustettuna. Joka tapauksessa on varmaa, että se valkoinen heteromies maksaa aina kaiken.

Ja sitten vihreät vielä kehtaavat puhua puhuvat tasa-arvosta.
2183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Suomi-vihreiden int.sek.fe;iin kuuluu lisäksi vankileirit.

Äänestä
  • Se pitäis kieltää lailla, koska se polkee kaikkien muiden ihmisoikeuksia. Intersektionaalinen feminismi on Naisylivaltaa

    Äänestä

Intersektionaalisen feminismin tärkein tunnusmerkki on rasistinen suhtautuminen kikkelillisiin.

Suomessa ei pitäisi suvaita mitään rasismia, ei edes kikkelirasismia!!!

Äänestä
  • Se on täyttä huijausta. Intersektionalismi on täysin rasistista. Ne väittää että koska henkilö on jonkun värinen tai nainen, niin hänelle pitää antaa huomattavasti enemmän tukia jotta tasa-arvo toteutuu.

    Äänestä

Menee kyllä kieltämättä yli hilseen.

Äänestä
  • Aloitus onkin persujen sovinistista skeidaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloitus onkin persujen sovinistista skeidaa.

    Aloitus on totta, joskin hieman pelkistetty. Intersektionaalinen feminismi jakaa vähemmistöille kohtuuttomasti valtaa ja laittaa enemmistönmaksamaan kaiken.

    Se on todellista luokkayhteiskuntaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloitus onkin persujen sovinistista skeidaa.

    Minä olen kyllä Kokoomuslainen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloitus on totta, joskin hieman pelkistetty. Intersektionaalinen feminismi jakaa vähemmistöille kohtuuttomasti valtaa ja laittaa enemmistönmaksamaan kaiken.

    Se on todellista luokkayhteiskuntaa.

    Porvarivaletta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä olen kyllä Kokoomuslainen

    Kokoomus ja persut ovat sisarpuolueita talouspolitiikaaltaan.

    Äänestä

Siinä laadukkaammalta rodulta annetaan tyhmemmälle rodulle.

Äänestä
  • Niin. Eikö ole rasistista sano että: "koska joku on jonkun värinen, toisen väriset pitää antaa hänelle rahaa?" Tätähän intersektionalismi on

    Äänestä

Oli asiaa. Näin se on käytännössä. Montako homoa on eduskunnassa? Äänestyksissä menee läpi heidän aloitteensa. Onko valkoiselta maksumieheltä jo viety se viimeinenkin ääni?

Äänestä

Intiassa on kastijärjestelmä. Syntyperä määrittää sen, mihin kastiin tulee kuulumaan. Intersektionaalisessa feminismissä valkoiset heteromiehet ovat kastittomia, paaria-luokkaan kuuluvia. Heitä ei lasketa kunnolla edes ihmisiksi.

Valkoinen heteronainen on vain hieman korkeammalla.

Perverssit menevät kaikkien muiden yli. He ovat keskimäärin yhtä pykälää muiden yläpuolella ja määräävät asioista vastaavasti enemmän.

Kaiken rahoitus kaatuu joka tapauksessa valkoiselle heteromiehelle.

Äänestä

Ja tiedättekö montako kertaa intersektionaalinen feminismi on mainittu hallituksen tasa-arvosuunnitelmassa ja muissa tavoitepapereissa?

Ei kertaakaan.

Äänestä
  • Ei ole mainittu.
    Mutta sisäministeri Ohisalo kertoi hallituksessa todella läpilyneen intersektionaalisen feminismin.

    Jos sisäministeri ei valehtele, niin tämä hallituksen linjaus tarkoittaa, että suomalainen vaaleaihoinen mies saa uhriutumispisteitä 0 ja on siten hallituksen feministisen luokkajaon pohjasakkaa, jota tulee kohdella sen mukaisesti.

    Tai sitten Vihreiden Ohisalo valehtelee.

    Äänestä

Intersektionaalinen feminismi luo valheyhteiskunnan, jossa valhetta pidetään totuutena.

Äänestä

Intersektionaaline feminismi tarkoittaa käytännössä sitä, että jos mies hakkaa naisia mutta on suojauskontoinen, niin naisten hakkaaminen on tuossa tapauksessa intersektionaalisen feministin mielestä oikein ja luonnollista.

Normaalin ihmisen mielestä tuollainen toiminta on joka tapauksessa kuvottavaa.

Äänestä
  • Totta. Homo musta mies on arvoasteikolla korkeammalla kuin hetero valkoinen nainen, paitsi jos nainen on lesbo. Silloin ovat samalla viivalla.

    Laki huomiosi tämän ja rangaistus on kovempi jos hakkaa sen lepsun.

    Äänestä

Siinä älykkäämmän ja kehittyneemmän pitäisi antaa mitättömyydelle

Äänestä

Suomalaisten rasismi on nyt muuttanut muotoa. Ensimmäisen kerran Suomen historiassa rasismia esiintyy läpilyövästi hallituksessa.
Siitä on aikaa, kun Suomessa on hallituksen tasolla tehty ihmisten jakoa eri luokkiin, jonka mukaisesti heitä myös tullaan kohtelemaan.
Pohjasakkaa on sukupuolisuuntaukseltaan hetero, vaaleakikkelillinen henkilö.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Joskus luokkayhteiskunnan aikana ihmisen loppuelämän kestävä status saatiin siitä, mihin luokkaan syntyi.
Intersektonaalinen feminismi on vastaava.

Siinä syntyperäiset ominaisuudet määräävät hyvin pitkälle kuinka paljon etuoikeuksia ihmiset saavat.

Asiaa voisi kuvata niin, että mitä korkeammalla on asteikolla sitä useampi ääni on päätettäessä asioista.

Esim. miehellä on yksi ääni mutta naisella kaksi, koska hänellä pitää sukupuolensa perusteella olla enemmän päätösvaltaa.

Jos nainen on lisäksi musta, hänellä on kolme ääntä. Ja jos vielä siihen päälle homo, niin siitä tippuu neljäs ääni.

Jos on homo valkoinen nainen, jää "musta ääni" saamatta ja äänioikeus on kolme ääntä.

Mieskin saa homoudestaan yhden äänen lisää ja vielä yhden jos on musta. Eli Jani Toivolalla olisi kolme ääntä (ainakin).

Kaikkia erilaisia ominaisuuksia voi siis arvottaa eri lailla, mitä niitä sitten katsotaankin olevan. Ei ne ominaisuudet mainittuihin jää, esim. vammaisuus huomioidaan ja kenties kielivähemmistöön kuuluva.

Joka tapauksessa valkoisella heteromiehellä on vain yksi ääni.

Ja kun äänestetään, vähemmistöjen oikeudet ovat silloin yliedustettuna. Joka tapauksessa on varmaa, että se valkoinen heteromies maksaa aina kaiken.

Ja sitten vihreät vielä kehtaavat puhua puhuvat tasa-arvosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu