Koronan keskellä arvokkaimpia työnsankareita ovat tällä hetkellä taksinkuljettajat ja taksiyrittäjät, jotka pelottomasti kuljettavat sairaita, lapsia ja muilla kulkuneuvoilla kulkemaan kykenemättömiä. Kuljettavat tekevät sen oman sairastumisensa uhalla toisin kuin esim. sairaanhoitajat, joilla on kaikki suojat ja desinfioinnit, eristyshuoneet jne. Heillä ei ole mitään todellista riskiä.
Yhteiskunnan toimintoja pyörittävä kuljettaja riskeeraa oman terveytensä, vain siksi, koska heidän mielestään suomalaisten arjen on sujuttava koronan aikana mahdollisimman mutkattomasti. Jokainen onnistuminen edellyttää äärimmäisen hyvää kokonaisvaltaista osaamista ja tarkkaa työtä, jota kuljettajilta vaaditaan.
Kiitän heitä kumartaen.
Yhteiskunnan toimintoja pyörittävä kuljettaja riskeeraa oman terveytensä, vain siksi, koska heidän mielestään suomalaisten arjen on sujuttava koronan aikana mahdollisimman mutkattomasti. Jokainen onnistuminen edellyttää äärimmäisen hyvää kokonaisvaltaista osaamista ja tarkkaa työtä, jota kuljettajilta vaaditaan.
Kiitän heitä kumartaen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Taksimatkustajalla on yleensä maski joten kuski on ainakin hieman suojassa. Mutta baarien henkilökunta painaa töitä todellakin suuressa tartuntariskissä. Porukka ei tällä hetkellä välitä yhtään mitään suojausmääräyksistä eikä viinaa ryystäessä maskia voi edes käyttää. Siinä sitten käydään tiskiltä hakemassa uusi tuoppi ja hönkäistään koronavirukset henkilökunnan iloksi. Kun tartuntaketjuista uutisoidaan, siellä on yleensä mukana myös henkilökuntaa (sairastuneista taksikuskeista ei ole kerrottu).
Baarit voi sulkea. Ne eivät ole tärkeitä toimintoja, kuten taksit. Baarit voisi oikeastaan kieltää kokonaan pysyvästi, koska niden henkilökunta myy useimmiten työkseen myrkkyä. Baareissa juotava myrkky kuormittaa koko terveydenhuoltojärjestelmää.
Taksiala voitaisiin ajaa alas kokonaan. Kukaan ei tarvitse takseja sillä liikkumiseen on olemassa paljon parempia vaihtoehtoja.
Vain syrjäytyneet alkoholistit käyvät baareissa, joita juottavat alkoholistimyyjät. Heillä kaikilla on jo kaikki taudit.
Baareissa kävijät ovat valmiiksi sairaita ja hulluja.
Ja halvempia.
Halvan etsijät ovat yleensä alkoholisteja.
Kyllä se ajetaankin alas tätämenoa.
https://yle.fi/uutiset/3-12131245
Maski ei suojaa, kertovat kaikki tieteelliset tutkimukset.
Sinä se jaksat länkyttää…:)
saattaa olla että korona vie meidät takaisin noihee kultaisiin aikoihin