Sähköautojen elinkaari tulee jäämään lyhyemmäksi kuin poltis autojen

Anonyymi

Sähköautojen puolijohdetekniikkaan liittyy ongelma, joka ajan ja päivitysten myötä vikaantuu. Sähköauto voi tulla elinkaarensa päähän nopeastikin. Vanhan sähköauton korjaaminen voi tulla kalliiksi ja osia ei välttämättä enää saa, täytyy tehdä purkkavirityksiä ja jotkut toiminnot jää pois päältä. Tällaisella autolla ei ole turvallista ajaa.

Sähköautoille sopisi paremmin lisenssimenettely, eli omistaja saa maksua vastaan ajaa autoa tietyn ajan ja määrän. Auton haltija ei voisi omistaa autoa. Kun auto olisi tiensä päässä se ei olisi auton omistajan murhe, auto vain palautettaisiin ja tilalle tulisi uusi tai käytetty sähköauto. Eli leasing/vuokraus olisi paras vaihtoehto hankkia sähköauto.

37

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miten tilanne eroaa polttomoottoriautoista? Joka paikassa puolijohteita täynnä olevia tietokonebokseja.

    • Anonyymi

      En tiedä. mutta jotenkin, viisammat kertokoon. Vanhemmissa Tesloissa ainakin on se ongelmana tällä hetkellä. Kerronpa esimerkin. Esimerkiksi Volkswagen Kuplaan rele maksaa muutaman euron ja kun se laitetaan traktoriin, ihan samanlainen se maksaakin jo 300 euroa. Se on sitä marmoritiskilisää.

      • Anonyymi

        Polttiksissa on paljon enemmän kaikenlaisia antureita ja lastuaivoja minimoimassa päästöjä ja kulutusta. Nimenomaan se polttis on se monimutkainen elektroniikan osalta. Sähköauto on todella yksinkertainen perusteiltaan.
        Nykyautot sekoilevat näiden kaikenmaailman kaistavahtien, automaattisten hätäjarrutusten, viihdejärjestelmien ja liikennemerkkien tunnistuksien kanssa.
        Ne probleemat ovat yhteisiä kaikille käyttövoimille ja valmistajille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Polttiksissa on paljon enemmän kaikenlaisia antureita ja lastuaivoja minimoimassa päästöjä ja kulutusta. Nimenomaan se polttis on se monimutkainen elektroniikan osalta. Sähköauto on todella yksinkertainen perusteiltaan."

        Samanlaisia antureita on sähköautossa paljon ja ei todellakaan ole mikään yksinkertainen eloktroniikka, joka ohjaa sähköautoa. Se on vain piilotettu koteloihin mikä on hyvä asia asiakkaan kannalta.
        Mutta jos joudut korjaamaan tai parantelemaan sitä ei todellakaan ole mikään helppo homma

        Hyvä esimerkki on Youtubessa Chevrolet e bolt:n esittely, on muuten hyvin tehty tehoelektroniikka. Kaikki on koteloitu erillisiin kevytmetallipoksehin, joihin johtavat vain kaapeleiden liitännät ja nämä kotelot on pultattu moottorin koteloon. Toisealta tämä kasvattaa koko komeuden kokoa.

        "Samanlaisia antureita on sähköautossa paljon"

        No enpä sanoisi noin. Jos jättää pois nepyörimisnopeusanturit jotka ovat myös polttiksessa niin mitä sähköisessä voimalinjassa mitataan antureilla? Ei äkkiä tule mieleen.
        Polttiksessa on kaikenmaailman virtaus, lämpö, asento, lambda yms antureita jotka sähkiksestä puuttuvat kokonaan.
        Sähkiksessä ei yksinkertaisesti ole niin paljoa mitattavia asioita kuin polttiksissa. Ohjauksessakin valtaisa tapauhtuu ohjelmallisesti eli elektroniikkakomponetteja on vähän verrattuna polttikseen. Ohjelmavirheet on niin paljon helpompi korjata ja ohjelmien kehittäminen on niin paljon helpompaa kuin komponenttien korvaaminen paremmilla.

        "Ohjelmavirheet on niin paljon helpompi korjata ja ohjelmien kehittäminen on niin paljon helpompaa kuin komponenttien korvaaminen paremmilla."

        Sanoo ei asiantuntija!

        Satun ansaitsemaan elantoni vastaamalla tietojärjestelmästä jolla on kymmeniätuhansia käyttäjiä, joten mulla on jonkinmoinen käsitys tuotekehityksestä ja virheenkorjauksesta.

        Mietipä tilannetta olet autonvalmistaja ja sulla on 100.000 tietynmalllista autoa maailmalla. Jos jokin toiminnallisuus on toteutettu käyttäen fyysisiä komponentteja niin kaikki kehitystyä ja virhekorjaukset täytyy tehdä vaihtamalla ne komponentit kaikkiin 100.000 autoon. Jokainen auto pajalle ja hirvee määrä duunii ja häslinkii.
        Kun sama toiminnallisuus on tehty ohjelmalla niin kaikki kehitystyö tai korjaus tehdään yhteen keskitettyyn ohjemaan joka jaetaan verkon kautta jokaiseen 100.000 autoon ilman mitään hässäkkää tai pajallakäyntiä.

        Tollompikin ymmärtää asian kun miettii omaa kännykkäänsä. Miettikääs sitä jos kännykän uudet ominaisuudet vaatisivat sen että sä veisit sen kännykän jonnekin pajalle js siihen ruuvattaisiin pajalla uusia palikoita yksi kännykkä kerrallaan. Täysin dorka ajatus.
        Ajatelkaa tästä lähtien autoanne kännykkänä niin teille hahmottuu paremmin missä tämä maailma menee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Polttiksissa on paljon enemmän kaikenlaisia antureita ja lastuaivoja minimoimassa päästöjä ja kulutusta. Nimenomaan se polttis on se monimutkainen elektroniikan osalta. Sähköauto on todella yksinkertainen perusteiltaan."

        Samanlaisia antureita on sähköautossa paljon ja ei todellakaan ole mikään yksinkertainen eloktroniikka, joka ohjaa sähköautoa. Se on vain piilotettu koteloihin mikä on hyvä asia asiakkaan kannalta.
        Mutta jos joudut korjaamaan tai parantelemaan sitä ei todellakaan ole mikään helppo homma

        Hyvä esimerkki on Youtubessa Chevrolet e bolt:n esittely, on muuten hyvin tehty tehoelektroniikka. Kaikki on koteloitu erillisiin kevytmetallipoksehin, joihin johtavat vain kaapeleiden liitännät ja nämä kotelot on pultattu moottorin koteloon. Toisealta tämä kasvattaa koko komeuden kokoa.

        Myös polttiksissa on noita "boxeja" ja nykyautossa korjaustoimenpiteet rajoittuu boxien vaihtoon, asentaja ei edes osaa muuta. Kun testeri ilmoittaa vian olevan jossain boxissa, otetaan uusi varaosahyllystä ja kokeillaan korjaantuiko auton vika. Vioittunut boxi menee SER jätteeksi, niitä ei korjailla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Satun ansaitsemaan elantoni vastaamalla tietojärjestelmästä jolla on kymmeniätuhansia käyttäjiä, joten mulla on jonkinmoinen käsitys tuotekehityksestä ja virheenkorjauksesta.

        Mietipä tilannetta olet autonvalmistaja ja sulla on 100.000 tietynmalllista autoa maailmalla. Jos jokin toiminnallisuus on toteutettu käyttäen fyysisiä komponentteja niin kaikki kehitystyä ja virhekorjaukset täytyy tehdä vaihtamalla ne komponentit kaikkiin 100.000 autoon. Jokainen auto pajalle ja hirvee määrä duunii ja häslinkii.
        Kun sama toiminnallisuus on tehty ohjelmalla niin kaikki kehitystyö tai korjaus tehdään yhteen keskitettyyn ohjemaan joka jaetaan verkon kautta jokaiseen 100.000 autoon ilman mitään hässäkkää tai pajallakäyntiä.

        Tollompikin ymmärtää asian kun miettii omaa kännykkäänsä. Miettikääs sitä jos kännykän uudet ominaisuudet vaatisivat sen että sä veisit sen kännykän jonnekin pajalle js siihen ruuvattaisiin pajalla uusia palikoita yksi kännykkä kerrallaan. Täysin dorka ajatus.
        Ajatelkaa tästä lähtien autoanne kännykkänä niin teille hahmottuu paremmin missä tämä maailma menee.

        "Satun ansaitsemaan elantoni vastaamalla tietojärjestelmästä jolla on kymmeniätuhansia käyttäjiä, ..."

        Silloin sinulla olisi jonkinlainen kuva suurista "ohjelmamöykyistä"vaikeassa ja monimutkaisessa ympäristössä joihin aina jää virheitä.

        Auto on suuri ja pirullisen monimutkainen ohjelmistoympäristö ja kaikkien odottamattomien tilanteiden hallinta on vaikeaa ja näin ohjelmien kuntoon saattaminen vie aikaa.

        Esimerkkeinä VW ID.3 ohjelmisto ongelmat ja Teslan harvinaiset äkkinäiset ominpäin hyökkäykset eteenpäin, jotka harvinaisuuden takia on vaikea löytää.

        Kännykkä on atoon verrattuna helppo ympäristö!

        Eli sähköauto ei ole sen helpompi ympärisytö kuin polttiskaan.

        "Eli sähköauto ei ole sen helpompi ympärisytö kuin polttiskaan"

        En ole väittänytkään että se olisi helppo ympäristö.
        Luepa ajatuksella mitä kirjoitin. Sanoin että on paljon helpompi korjata tai kehittää uutta toiminnallisuutta 100.000 autoon softan kautta kuin vaihtamalla fyysisiä komponentteja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Satun ansaitsemaan elantoni vastaamalla tietojärjestelmästä jolla on kymmeniätuhansia käyttäjiä, joten mulla on jonkinmoinen käsitys tuotekehityksestä ja virheenkorjauksesta.

        Mietipä tilannetta olet autonvalmistaja ja sulla on 100.000 tietynmalllista autoa maailmalla. Jos jokin toiminnallisuus on toteutettu käyttäen fyysisiä komponentteja niin kaikki kehitystyä ja virhekorjaukset täytyy tehdä vaihtamalla ne komponentit kaikkiin 100.000 autoon. Jokainen auto pajalle ja hirvee määrä duunii ja häslinkii.
        Kun sama toiminnallisuus on tehty ohjelmalla niin kaikki kehitystyö tai korjaus tehdään yhteen keskitettyyn ohjemaan joka jaetaan verkon kautta jokaiseen 100.000 autoon ilman mitään hässäkkää tai pajallakäyntiä.

        Tollompikin ymmärtää asian kun miettii omaa kännykkäänsä. Miettikääs sitä jos kännykän uudet ominaisuudet vaatisivat sen että sä veisit sen kännykän jonnekin pajalle js siihen ruuvattaisiin pajalla uusia palikoita yksi kännykkä kerrallaan. Täysin dorka ajatus.
        Ajatelkaa tästä lähtien autoanne kännykkänä niin teille hahmottuu paremmin missä tämä maailma menee.

        Väitän,että auto pitää ajaa merkkihuoltoon ohjelmapäivytystä varten.
        Tai kertoisiko auton, jonka softan voi päivittää kotona verkkoyhteyden avulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eli sähköauto ei ole sen helpompi ympärisytö kuin polttiskaan"

        En ole väittänytkään että se olisi helppo ympäristö.
        Luepa ajatuksella mitä kirjoitin. Sanoin että on paljon helpompi korjata tai kehittää uutta toiminnallisuutta 100.000 autoon softan kautta kuin vaihtamalla fyysisiä komponentteja.

        Ja sen verran jatkan vielä että auto on kännykkää helpompi ympäristö siinä mielessä että sen softa on täysin autonvalmistajan näpeissä ja kaikki auton primääritoiminnallisuus tapahtuu autossa itsessään. Kännykkän Appsin tominnallisuudessa on enemmän komponentteja vain osa niistä on kännykänvalmistajan tai Appin kehittäjän kontrollissa.
        Eri versioiden yhdistelmiä käyttöjärjestelmistä, selainversioista, App versioista jne on törkeän iso määrä ja kaikkien niiden yhdistelmien pitäisi toimia. Paljon monimutkaisempi rytö kuin saada auton yhden toimittajan yksi ohjelmaversio toimimaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väitän,että auto pitää ajaa merkkihuoltoon ohjelmapäivytystä varten.
        Tai kertoisiko auton, jonka softan voi päivittää kotona verkkoyhteyden avulla.

        Ei tarvitse ajaa merkkihuoltoon päivityksen takia. Tesla on päivittynyt netin yli koko ajan ja uudet Volkswagen-konsernin sähköautot vuoden alusta. OTA-päivitys toimii taustalla ajon aikana.

        Tuo ei pidä paikkaansa. Kaikki komponentit tulee muilta firmoilta ja he vastaavat kunkin komponentin ohjaimen softasta. Auto tehtaan homma on naittaa nuo komponentit yhteen komponenttitoimittajien kanssa.

        Kännykkä Appit on vain jäävuoten huippu jos sitäkään siitä mitä softassa tapahtuu.

        "Tai kertoisiko auton, jonka softan voi päivittää kotona verkkoyhteyden avulla."

        Ainakin kaikki VW:n ID:t ja Teslat päivittävät itsensä verkon läpi. En tiedä kuinka paljon muiden valmistajien autot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo ei pidä paikkaansa. Kaikki komponentit tulee muilta firmoilta ja he vastaavat kunkin komponentin ohjaimen softasta. Auto tehtaan homma on naittaa nuo komponentit yhteen komponenttitoimittajien kanssa.

        Kännykkä Appit on vain jäävuoten huippu jos sitäkään siitä mitä softassa tapahtuu.

        "Auto tehtaan homma on naittaa nuo komponentit yhteen komponenttitoimittajien kanssa."

        Jep. Mutta hommaa helpottaa se että siinä autossa ei ole mitään muuta softaa tai softaversiota kuin mitä autonvalmistaja on siihen hyväksynyt ja deployannut. Kaikki autossa oleva primääri koodi tulee autonvalmistajan kautta. Auton käyttäjä ei pysty lataamaan sinne mitää kolmannen osapuolen virityksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tarvitse ajaa merkkihuoltoon päivityksen takia. Tesla on päivittynyt netin yli koko ajan ja uudet Volkswagen-konsernin sähköautot vuoden alusta. OTA-päivitys toimii taustalla ajon aikana.

        Tuossapa epäuskoisille kuva ID3:n ilmoituksesta ajon aikana käynnissä olevasta päivityksestä.
        https://www.facebook.com/groups/2048598402085716/permalink/2888366264775588/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sen verran jatkan vielä että auto on kännykkää helpompi ympäristö siinä mielessä että sen softa on täysin autonvalmistajan näpeissä ja kaikki auton primääritoiminnallisuus tapahtuu autossa itsessään. Kännykkän Appsin tominnallisuudessa on enemmän komponentteja vain osa niistä on kännykänvalmistajan tai Appin kehittäjän kontrollissa.
        Eri versioiden yhdistelmiä käyttöjärjestelmistä, selainversioista, App versioista jne on törkeän iso määrä ja kaikkien niiden yhdistelmien pitäisi toimia. Paljon monimutkaisempi rytö kuin saada auton yhden toimittajan yksi ohjelmaversio toimimaan.

        Auto on vaativa ympäristö ojelmalisesti, ohjelmistoon ei voi jäädä virheitä, koska virhetoiminnon takia auto voi tappaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väitän,että auto pitää ajaa merkkihuoltoon ohjelmapäivytystä varten.
        Tai kertoisiko auton, jonka softan voi päivittää kotona verkkoyhteyden avulla.

        > Tai kertoisiko auton, jonka softan voi päivittää kotona verkkoyhteyden avulla.

        Teslaan on iät ajat jaeltu päivityksiä etänä. Ei ole sekään mikään taivas. Ominaisuuksia voidaan myös kytkeä pois päältä. Merkillä on mm. ollut nuiva suhtautuminen kolarikorjauksiin. On saatettu esim. kytkeä pikalataus kokonaan pois käytöstä korjatusta autosta. Tällaista voidaan perustella "ei korjattu virallisessa korjaamossa". Joo, mutta onkohan niitä missään? Ei ainkaan Suomessa.

        Navigaattorien karttapäivityksiä kait enemmäkin jo tehdään automaattisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Auto tehtaan homma on naittaa nuo komponentit yhteen komponenttitoimittajien kanssa."

        Jep. Mutta hommaa helpottaa se että siinä autossa ei ole mitään muuta softaa tai softaversiota kuin mitä autonvalmistaja on siihen hyväksynyt ja deployannut. Kaikki autossa oleva primääri koodi tulee autonvalmistajan kautta. Auton käyttäjä ei pysty lataamaan sinne mitää kolmannen osapuolen virityksiä.

        > Jep. Mutta hommaa helpottaa se että siinä autossa ei ole mitään muuta softaa tai softaversiota kuin mitä autonvalmistaja on siihen hyväksynyt ja deployannut.

        Eli täydellisen tietämättömyyden suomalla varmuudella puhut läpiä päähäsi.

        Autoihin saattaa toimittaa komponentteja useampikin valmistaja. Aina ei edes valmistusvuosi ja malli riitä, vaan pitäisi tietää runkonumerokin, jotta *ehkä* selviää, kene palikoita autossa on.

        Ja ne valmistajan huolellisesti testaamat softa... ahhhahhhaa. Meinaae, että autonvalmistajat syynää vaikkapa Windowsin lähdekoodin läpi?

        Reilut 10 vuotta sitten autoissa käytettiin Windowsin kevytversiota (CE taisi nimena olla) pyörittämässä viihdejärjestelmän toimintoja, esim. HF. Ja nämä sitten tiukasti sidoksissa auton muihin järjestelmiin, jos ja kun esitellään soittajan nimeä tai radion kanavaa mittaristossa/ajotietokoneen näytöllä jne.

        Nyt Android ym härpäkkeitä samaa asiaa ajamassa.

      • Anonyymi

        Tämä pohdiskelu on hiukan turhaa. Fossiilisten polttoaineiden käyttö vähenee yhä nopeammin ja jossakin vaiheessa se loppuu tai tulee niin kalliiksi ettei niillä kannata ajaa, vaikka ei puhuttaisi ilmasto ongelmasta.

        Polttikseen on käytetty kehitysaikaa kohta satavuotta. Olisi ihme jos se ei toimisi.

        Sähköautoja on kehitetty tosissaan kymmenisen vuotta. Ihme että se toimii jo noin hyvin. Kun nyt on laitettu iso pyörä pyörimään, koko sähköautoilun ympäristö kehittyy kovaa vauhtia. Katsotaan mitä se on 10 vuoden päästä kun fossiilisten käyttö alkaa oikeasti olemaan haastavaa.

        On jotenkin turhaa esitellä kuinka huonoja sähköautot ovat. Muutos tulee, oletko valmis?

        "Sähköautoja on kehitetty osissaan kymmenisen vuotta. "
        Ainakin 20 vuotta ja lisäksi autoja varten ei ole tarvinnut kehittää mitään uutta tekniikkaa vaan niissä käytetään valmiiksi keksittyjä komponentteja.
        Sähkömoottoreita on valmistettu jo toistasataa vuotta moninkertainen määrä polttismoottoreihin verrattuna ja niihin liittyvä bisnes saa polttiksien valmistamisen näyttämään nappikaupalta..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossapa epäuskoisille kuva ID3:n ilmoituksesta ajon aikana käynnissä olevasta päivityksestä.
        https://www.facebook.com/groups/2048598402085716/permalink/2888366264775588/

        "Tuossapa epäuskoisille kuva ID3:n ilmoituksesta ajon aikana käynnissä olevasta päivityksestä."

        On huomattava, että autoissa on sekä auton ajo- ja muita toimintoja ohjaava reaaliaika ohjelmisto että "viihde" ohjelmisto, joka näyttä ajotietokoneen arvoja, säätää lämmitystä, navigointia ja ym. media hömpötystä.

        Reaaliaika ohjelmisto on jaettu moduuleihin ja kukin niistä hoitaa vain tiettyä toimintaa ja lähettää käsittelemänsä anturitiedot väylälle eteenpäin. Reaaliaika ohjelmistoa käytetään, koska antureilta tuleva tieto on käsiteltävä välittömästi joissakin tapauksessa muutamassa tai muutamassa kymmenessä millisekunnissa.

        "Media" ohjelmistossa käytetään yleensä valmiita käyttöjärjestelmiä Androidia tai jotain muuta vastaavaa.

        En usko, että auton ohjausohjelmisto moduleja päivitetään ajon aikana sehän olisi hengenvaarallista!

    • Anonyymi

      Ei tarvitse olla kummoinen ennustaja kun voi sanoa, että tavalla tai toisella sähköllä liikuvat autot ovat ainoita 200 vuoden päästä, jos autoja ylipäänsä on olemassa. Fossiilisia polttavat polttomoottorit syrjäytyy jo tällä vuosikymmenellä.

      • Anonyymi

        200 vuotta voi olla oikea ennuste mutta polttikset ei katoa tällä vuosikymmenellä.
        Nykyisillä uusilla polttiksilla ajellaan vielä ainakin vuonna 2040 ellei öljy lopu totaalisesti, mikä on hyvin epätodennäköistä.

        Öljyn väheneminen johtaa jo nyt poltomoottorien polttoaineiden muuttumiseen. Koska jakeluinfran takia on nestemäinen polttoaine helpompaa ja siis käytetään nykyistä enemmän biopolttoaineita. Biokaasuahan käytetään jo nyt polttomoottoriautoissa, joskin jakeluverkko on pieni.

        Kun ajatellaan sadan tai parin sadan vuoden tähtäimellä, sen aikaiset kuljetustoteutukset on aivan erilaisia. Sitä voi verrata nykymaailmaan kun ihmetellään Mummo Ankan autoa sarjakuvissa (ensimmäisiä sähköautoja) ja kuinka paljon tekniikka on kehittynyt sadassa vuodessa. Tulevaisuuden "autojen" käyttäjät ihmettelevät nykyajan sähköautoja jotka vaativat valtavia akustoja liikkuakseen suhteellisen lyhyitä matkoja. Tulevaisuudessa käyttövoima voi hyvinkin olla sähkö (jossain muodossa) ja se kehitetään pienessä ajoneuvokohtaisessa ydinreaktorissa (todennäköisesti fuusioreaktori).

        Ei kukaan ole sanonutkaan, että "katoaa", ei tietenkään, ei nyt käytössä olevat mihinkään katoa ennen käyttöikänsä loppua. Uusien pelkällä polttomoottorilla varustettujen autojen valmistus loppuu pikkuhiljaa tämän vuosikymmenen aikana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Öljyn väheneminen johtaa jo nyt poltomoottorien polttoaineiden muuttumiseen. Koska jakeluinfran takia on nestemäinen polttoaine helpompaa ja siis käytetään nykyistä enemmän biopolttoaineita. Biokaasuahan käytetään jo nyt polttomoottoriautoissa, joskin jakeluverkko on pieni.

        Kun ajatellaan sadan tai parin sadan vuoden tähtäimellä, sen aikaiset kuljetustoteutukset on aivan erilaisia. Sitä voi verrata nykymaailmaan kun ihmetellään Mummo Ankan autoa sarjakuvissa (ensimmäisiä sähköautoja) ja kuinka paljon tekniikka on kehittynyt sadassa vuodessa. Tulevaisuuden "autojen" käyttäjät ihmettelevät nykyajan sähköautoja jotka vaativat valtavia akustoja liikkuakseen suhteellisen lyhyitä matkoja. Tulevaisuudessa käyttövoima voi hyvinkin olla sähkö (jossain muodossa) ja se kehitetään pienessä ajoneuvokohtaisessa ydinreaktorissa (todennäköisesti fuusioreaktori).

        Ahhahhaa, patteripetterillä molemmat jalat tukevasti ilmassa. Faktat paluu tulevaisuuteen leffoista, kuten muillakin patteriuskovaisilla. Esim. rengaskuluja ei 2 tonnin painosta huolimatta tule, koska petteri tietää, että tulevaisuudessa autot lentää.

    • Anonyymi

      Onneksi täällä loisii kaiken alan asiantuntijoita jotka osaavat ja tietävät niin paljon enemmän mm. sähköautojen tekniikasta ja tulevasta kuin niiden kehittäjät ja suunnittelijat.

    • Anonyymi

      Ainoastaan yksi ydinase tarpeeksi korkealla Euroopan ilmatilassa riittää pysäyttämään sähkö-autot ja tuhoamaan niiden puolijohdetekniikan, ainoastaan vanhemmat Dieselit jatkavat ikuista raksutustaan sodista ja kriiseistä välittämättä.

      • Anonyymi

        Samoin kaikki polttomoottoriautot! Yksikään 1980-luvun jälkeen tehty auto ei toimi ilman puolijohdetekniikkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoin kaikki polttomoottoriautot! Yksikään 1980-luvun jälkeen tehty auto ei toimi ilman puolijohdetekniikkaa.

        Ei nuo pahvit tuota ymmärrä. Polttisauton nimessä ei ole sanaa "sähkö" joten siinä ei ole sähköllä toimivia vioittuvia osia. Tällainen on pahvien ajatuksen juoksu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei nuo pahvit tuota ymmärrä. Polttisauton nimessä ei ole sanaa "sähkö" joten siinä ei ole sähköllä toimivia vioittuvia osia. Tällainen on pahvien ajatuksen juoksu.

        Ja patteriuskovaiset julistaa, että Li-Ion akku kestää autossa 30 vuotta, koska se kestää kännykässäkin 3 vuotta. Perusteluna tarkempi lataus ja jo useamman vuoden kokemus patteriautoista.

        Uskovaisilta jää ymmärtämättä, ettei akut happane tasaiseen tahtiin. Vauhti kiihtyy loppua kohti ja pattereiautojen akuissa on yleensä käyttämätöntä reserviä, joka otetaan akun kiipuessa käyttöön. Toimintasäde pysyy vakiona kunnes reservit on syöty.

        En ole vielä mistään lukenut tutkimuksia jotka kumoaisivat Teslan tai Nissanin kertoman 20 vuoden käyttöiän. Tämän palstan jatkuva nillittäminen ja arvailu ei täytä minkään tutkimuksen tunnusmerkkejä.

        Eli kun joku lupaa 20 vuoden käyttöikää, niin sehän on oikeastaan sama kuin että 30 vuotias akku on uuden veroinen?

        Näin patteriuskovaisen logiikalla.

        Ja nythän olemme myös kuulleet, että tulevaisuudessa patteriautot toimivat fuusioenergialla. Se on nähty televisiossa (Paluu tulevaisuuteen...), joten faktaa tämäkin.

        Kuten sekin, että tulevaisuuden autot = patteriautot osaavat lentää -> ei rengaskuluja 2 tonnin painosta huolimatta. Faktaa vain.

        Edelleenkin pelkkää tyhjää höpinää. Ei mitään lähdetietoa mihinkään tutkimukseen akkujen kestosta.
        Tyhjää löpinää.

    • Anonyymi

      Viat korjataan vaihtamalla uusi tietokone boksi, vikaa ei edes yritetä paikallistaa, kenelläkään autohuollossa aikaa lähteä vikoja tutkimaan. Kyn kysyy, että mikä oli vikana, niin saa vastauksen en tiedä, mutta boksin tai sähköosan vaihtamalla ongelma poistui.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2804
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      520
      2642
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1845
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1767
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1723
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1659
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1272
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      87
      1106
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1082
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      54
      1067
    Aihe