Suomi ottaa Venäjän Sputnik-rokotteen käyttöön itse

Anonyymi

THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek kertoo nyt Twitter-tilillään venäläisen Sputnik V -rokotteen hyvistä testituloksista.

Jokainen EU-maa voi hankkia myös kahdenvälisesti muilta kuin EU-sopimuksen osapuolena olevilta lääkeyrityksiltä rokotteita, vaikka olemmekin mukana EU:n yhteishankinnoissa.

– Itse asiassa meidän ei tarvitsisi edes odottaa Eman lupaa.
Fimean lupa riittää Mutta yleensä olemme ottaneet käyttöön keskitetyn myyntiluvan kautta eli Eman hyväksymiä rokotteita, hän sanoo.

Fimea on Suomen Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus, ja vastaa Suomessa lääkkeiden luvista ja valvonnasta.

Sputnik-V sai vähän huonon maineen osittain siksi, kun Venäjä otti sen laajaan käyttöön jo silloin, kun vasta vaiheen 1 testit muutamalla kymmenellä ihmisellä tehtynä olivat valmiit. Täytyy kuitenkin muistaa, että Venäjällä on hyviä virologeja ja pitkä virusrokotteiden kehittämisen perinne.

Lääketieteen aikakauslehti Lancet julkaisi artikkelin Sputnik-V:stä tuoreimmassa numerossaan 2.2.2021.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua

        Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä
        Äänekoski
        75
        1430
      2. Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa

        Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.
        Maailman menoa
        248
        1322
      3. Martina lähdössä Ibizalle

        Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        152
        1106
      4. Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava
        Maailman menoa
        255
        1088
      5. Avustikset peruttu.

        Aettokosken ampuraan rahat otettu poekkeen valtiolle.
        Suomussalmi
        51
        795
      6. 65
        774
      7. Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa

        Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em
        Ikävä
        62
        757
      8. Miksi mies tuntee näin?

        Eli olen mies ja ihastuin naiseen. Tykkään hänestä ja koskaan hän ei ole ollut minulle ilkeä. Silti ajoittain tunnen kui
        Ikävä
        39
        728
      9. Se nainen näyttää hyvältä vaikka painaisi 150kg

        parempi vaan jos on vähän muhkeammassa kunnossa 🤤
        Ikävä
        44
        701
      10. Määpä tiijän että rakastat

        Minua nimittäin. Samoin hei! Olet mun vastakappaleeni.
        Ikävä
        30
        647
      Aihe