Suomi ei ole koskaan ollut näin heikko

sitten vuoden 1918 kaaoksen jälkeen. Kaikki talouden indikaattorit sojottavat pahasti alaspäin pörssikuplataloutta lukuunottamatta. Talouden kilpailukyky heikko. Huoltosuhde katastrofaalinen. Energiaratkaisut pielessä. Kauppa alijäämäinen. Koulutustulosten tunnusluvut näyttävät huonompaa. Kaikenlisäksi Suomi on poliittisesti sitonut itsensä luuserien leiriin.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kirous lepää Suomen yllä.

Äänestä

Nuoret ulkoiluttavat koiriaan ahkerasti. Parempi niinkin, kun palkkatyötä ei ole, jotta olisi syy poistua asunnostaan . Opiskelut suoritettu, pitäisi aloittaa tienaaminen. Kehnoksi ovat ajat muuttuneet. Toiset loisivat sosiaaliavustusten varassa, mutta suurin osa nuorista aikuisista tarttuisi heti työhön, josta maksetaan riittävä palkka kattamaan elinkustannukset ja edes vähän sivuaisi opiskeltuja tietoja. Vielä ilkeävät syyttää nuoria itsekkyydestä, kun eivät perusta perheitä.
Koira tuo iloa ja eloa toimettomuuteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

sitten vuoden 1918 kaaoksen jälkeen. Kaikki talouden indikaattorit sojottavat pahasti alaspäin pörssikuplataloutta lukuunottamatta. Talouden kilpailukyky heikko. Huoltosuhde katastrofaalinen. Energiaratkaisut pielessä. Kauppa alijäämäinen. Koulutustulosten tunnusluvut näyttävät huonompaa. Kaikenlisäksi Suomi on poliittisesti sitonut itsensä luuserien leiriin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu