Vasurihallitus olisi yhtenään muuttamassa sitä jos ei olisi lahjomatonta oppositiota estämässä sitä.
Navalnyi-juttu on jo toinen kerta missä Marin olisi halunnut muuttaa perustuslakia, ja nyt niin että pääministeri - eli Marin itse - hoitaisi koko ulkopolitiikan kokonaan.
Kolmanneksi myös kunnallisvaalit olisi siirretty ties kuinka kauas tulevaisuuteen jos Marin olisi saanut päättää.
Jos persut eivät olisi niin iso puolue, ties kuinka monta kertaa Marin olisi jo perustuslakia muuttanut. Kokkarit olisi kyllä saanut monenkin asian taakse, mutta ei persuja.
Tässä nähdään, että kun puolue on riittävän iso, pystyy se vaikuttaman oppositiossakin. Ainakin se pystyy estämään perustuslakien muuttamisen ja vallananastuksen.
Hyvä että persut pitävät kiinni perustuslain koskemattomuudesta
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
"Perussuomalaiset eivät voi harjoittaa haluamaansa politiikkaa, koska kansainväliset sopimukset ja perustuslaki estävät sen."
-Teuvo Hakkarainen. - Anonyymi
Perustuslakia ne kuitenkin ovat puolustaneet tämän hallituskauden aikana.
Ei ole ainuttakaan hallitusta, joka olisi näin monta kertaa yrittänyt muuttaa perustuslakia kuin tämä hallitus. Onneksi persuilla on laaja, lisääntyvä kannatus ja näin ne pystyvät oppositiossa estämään perustuslain haitalliset muutokset.
Ja kansainväliset sopimukset.... ei niitä noudata vihervasemmistokaan. Lisäilevät sinne sellaisia velvollisuuksia joita ei mailla ole.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2604596Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1323003Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit432776Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751749Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061604Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 551334
- 931245
- 471119
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2081116