Siis senaatissa virkarikosoikeudenkäynnissä. Sinänsä fiksu päätös. Siitähän olisi tullut Trumpin kannalta katastrofi. Hän olsi puhunut itsensä suohon. Voi olla että Trump on niin tyhmä että olisi halunnut todistaa, mutta kaipa sillä on vielä joku avustaja joka sai taottua umpiluuhun järkeä.
Äänestyskonefirma Dominion haastoi Fox-kanavan oikeuteen, ja vaatii 2,7 miljardin korvauksia maineen mustaamisesta. Foxilla on toistuvasti väitetty, että Dominion huijasi Bidenin eduksi.
Nyt Fox on sen verran hädissään tuosta haasteesta, että kun sen ohjelmassa vieraillut tyynyfirmanomistaja älykääpiö jatkoi Dominionin syyttämistä, juontaja alkoi huutaa päälle Foxin lausuntoa, että todisteita moisesta ei ole.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Niinhän Dominionilla huijattiinkin. Jos Giuliani vedetään oikeuteen mitä hän toivoo, hän paljastaa siellä nämä asiat, häntähän ei päästetä muuten oikeuteen mutta jos hänet itsensä asetetaan syytteeseen, hän saa siinä tilaisuutensa. Hän sanonut , että vetäkään vain hänet syytteeseen.
Ei kenenkään tarvitse mitään todistaa itseään vastaan ei edes hullussa Jenbkkilässä eikä muuten suomessakaan.
Eihän Suomessa rikoksia edes lasketa pahoiksi tai moralittomiksi teoiksi. Jos laskettaisiin, ei olisi rikollista ministerinä.