Aihe

Ursula:" Elpymispaketti on kertaluontoinen"

Anonyymi

VON DER LEYEN kommentoi myös viime päivinä Suomessa käytyä keskustelua elpymispaketista.

Julkisuudessa on nähty puheenvuoroja, joiden mukaan EU:n elpymispakettipäätös on velkavipu, jota tullaan käyttämään myös jatkossa. Paketin kertaluontoisuuden ovat kyseenalaistaneet esimerkiksi kokoomuksen Petteri Orpo ja sosiaalidemokraattien Erkki Tuomioja.

”Tämä on kertaluontoinen ja poikkeuksellinen toimi koronaviruskriisiin vastaamiseksi”, pääministeri Sanna Marin (sd) vastasi kyselytunnilla.

Perussuomalaiset puolestaan valmistautuu jättämään hallitukselle välikysymyksen, mikäli hallitus edelleen sitoutuu pakettiin. Suomen saama osuus on pienentynyt, sillä Suomen talousluvut eivät ole olleet niin huonot kuin alkuperäisessä arviossa.

Von der Leyen korostaa, että paketin rakenne on hyvin selkeä: ”Se on kertaluontoinen.”

”Mielestäni on kysymys neuvoston, komission ja parlamentin päätöksen kunnioittamisesta. Tämä on [jäsenmaiden] neuvoston päätös. Toki neuvosto voi tehdä erilaisen päätöksen joskus eri olosuhteissa, mutta nyt päätös on tämä.”

Von der Leyeninin mukaan nyt on aika keskittyä paketin toimeenpanoon.

”On yhteinen tehtävämme ja velvollisuutemme tehdä tästä paketista vahva. Kansallisten investointi- ja elpymissuunnitelmien pitää kunnioittaa eurooppalaisia prioriteetteja: vihreää kasvua, digitalisaatiota ja kriisinkestävyyttä.”

”Eikä tarkoitus ole vain onnistua eurooppalaisella tasolla, vaan vaikutus täytyy tuntua myös paikallistasolla.”

Suomi toimittaa ensimmäisen suunnitelmaluonnoksensa komissiolle maaliskuun puolivälissä. Lopullinen versio toimitetaan huhtikuun lopussa.

23

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ROKOTTEIDEN eurooppalainen yhteishankinta oli von der Leyenin mielestä ainoa oikea ratkaisu.

      ”Ensinnäkään en voi kuvitella, mitä olisi seurannut, jos EU:ssa olisi ollut vain muutama jäsenmaa, joilla olisi ollut pääsy rokotteisiin. Mitä se olisi tarkoittanut sisämarkkinoille ja EU:n yhtenäisyydelle?”

      Von der Leyenin mukaan tähän mennessä rokotteita on jaettu EU-maihin 20 miljoonaa annosta. Helmikuussa annoksia odotetaan 33 miljoonaa ja maaliskuussa 55 miljoonaa.

      Komission tavoite oli, että 70 prosenttia aikuisväestöstä olisi rokotettu kesään mennessä. Nyt tavoitetta on siirretty kesän loppuun.

      Von der Leyen ei suostu kommentoimaan mahdollisten massarokotusten alkamisajankohtaa. Hänen mukaansa ”hyvin varovaisen arvion mukaan meillä on toisen vuosineljänneksen aikana 300 miljoonaa rokoteannosta”.

      YKSI viime päivien sammutettavista tulipaloista oli komission aloite rokotevientirajoituksista. Komissio hyväksyi viime perjantaina mekanismin, joka antaa jäsenmaille ja komissiolle vallan kieltää rokotteiden vienti EU:n ulkopuolelle.

      Komissio on perustellut rajoituksia läpinäkyvyydellä. EU haluaa tietää, mihin sen rahoittama rokotetuotanto päätyy. Poikkeuksellinen ja protektionistinen päätös on kiristänyt Britannian ja EU:n välejä.

      Alkuperäisen muotoilun ongelma oli, että se rikkoi Britannian ja EU:n Pohjois-Irlannin rajan avoimuutta koskevaa sopimusta. Mekanismin kirjausta muutettiin vielä samana iltana, mutta von der Leyen on joutunut selittämään virhettä.

      ”Otan tästä täyden vastuun. Itse päätöstä [mekanismista] pidän onnistuneena.”

    • Anonyymi

      Seuraava paketti voi olla vaikka nimeltään tukipaketti. Siten se ei ole elvytyspaketti.

    • Anonyymi

      Totta kai jokainen yhteisvelkapaketti on kertaluontoinen.

      Samoin kuin esim. jokainen "kunniakansalaisten" tekemä raiskaus on vain kertaluontoinen eikä mitenkään kerro mitään siitä, että vastaavaa voisi tapahtua tulevaisuudessa.

    • Anonyymi

      Näitä "kertaluonteisia" vippejä on ollut jo monesti.
      Ei kukaan usko enää. Seuraava kriisipaketti on toki eri nimellä.

      • Anonyymi

        Tietenkin EU auttaa jäsenmaitaan myös talousongelmissa.

        Vastuu on kuitenkin aina itsenäisellä valtiolla itsellään.

        Jäsenvaltion konkurssi olisi aina myös suuri vahinko koko valtioliitolle.

        Juuri siksihän EU-vihaajat heikkkojen auttamista vastustavat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nythän ovat myös Suomen talousviisaat elpymispaketin kannalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nythän ovat myös Suomen talousviisaat elpymispaketin kannalla.

        Varmaankin myös seuraavan tukipaketin kannalla myös, veikkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaankin myös seuraavan tukipaketin kannalla myös, veikkaan.

        Seuraavasta tukipaketista haaveilevat vain Italian mafian autoista huolissaan olevat EU-vihaajat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nythän ovat myös Suomen talousviisaat elpymispaketin kannalla.

        Tuomas Malinen ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietenkin EU auttaa jäsenmaitaan myös talousongelmissa.

        Vastuu on kuitenkin aina itsenäisellä valtiolla itsellään.

        Jäsenvaltion konkurssi olisi aina myös suuri vahinko koko valtioliitolle.

        Juuri siksihän EU-vihaajat heikkkojen auttamista vastustavat.

        Itsenäinen kuin YYA-Suomi konsanaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seuraavasta tukipaketista haaveilevat vain Italian mafian autoista huolissaan olevat EU-vihaajat.

        EU-vihaajat tuntevat inhoa EU:ta ja EU:n velkapaketteja kohtaan - ihan aiheellisesti.

        EU-fanit, kuten valehteleva EU-komission puheenjohtaja, haaveilevat uusista tukipaketeista, vaikka väittävät muuta.

    • Anonyymi

      Taloustiede taitaa olla ainoa tiede, jossa käytetään paljon matemaattisia menetelmiä mutta silti "ennusteet" menee pääsääntöisesti pieleen. Vrt. esim. euroalueen inflaatioennusteet.

    • Anonyymi

      Elpymispaketti on kertaluontoinen koska seuraava on sitten tukipaketti.

      • Anonyymi

        Nimikkeillä ei ole väliä.

        Oleeellista on EU:n kyky yhteistyöhön vaikeuksien voittamiseksi.

        Siinä suhteessa Ursula on tehtäväänsä hyvin pätevä.

        Vaikeissa tilanteissa jokainen vastuullinen johtaja tekee virheitä.
        Oleellista on tunnistaa ne ja ryhtyä korjaustoimiin,kuten Ursula on tehnyt.

        EU:n selviytyminen pandemiasta on alkanut EU-vihaajien ja muiden typerysten harmiksi.

        Rokotukset etenevät ja samalla suomalaisten kyky selviytyä pandemiasta paranee.

        Ensimmäiset tulokset jo alkavat näkyä,kun rokotteita aletaan saada kasvavia määriä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokotukset etenevät ja samalla suomalaisten kyky selviytyä pandemiasta paranee.

        Ensimmäiset tulokset jo alkavat näkyä,kun rokotteita aletaan saada kasvavia määriä.

        EU:n rokotteet ovat niin tehokkaita, että kun EU:ssa rokotetaan, niin epidemia lähti laskuun myös Argentiinassa ja Meksikossa, joissa rokotuskattavuus on heikoimpien joukossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU:n rokotteet ovat niin tehokkaita, että kun EU:ssa rokotetaan, niin epidemia lähti laskuun myös Argentiinassa ja Meksikossa, joissa rokotuskattavuus on heikoimpien joukossa.

        Epidemia otetaan maailmanlaajuisesti kuriin rokotuksilla ja rajoituksilla.

        Tapausmäärät ovat lähteneet laskuun jo useissa EU-maissakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Epidemia otetaan maailmanlaajuisesti kuriin rokotuksilla ja rajoituksilla.

        Tapausmäärät ovat lähteneet laskuun jo useissa EU-maissakin.

        Rokotukset täällä EU:ssa näyttävät saaneen laskuun uusien tartuntojen määrän myös merten takana maissa, joissa on rokotettu vasta mitättömän pieni osa väestöstä.

        Tuo EU:ssa annettujen rokotteiden kaukovaikutus mannerten välisesti perustuu astraalitasojen värähtelyyn. Rokotetut ihmiset värähtelevät EU:n rehellisyyden ja oikeudenmukaisuuden perikuvien (eli komission puheenjohtajan ja entisten puheenjohtajien) mukaisesti astraalitasolla. On jopa mahdollista, että tuo astraalitason värähtelyvaikutus ulottuu jopa interplanetaarisesti.

    • Anonyymi

      Miten tyhminä meitä pidetään. Seuraava paketti 1500 miljardia on suunnitteilla.

      • Anonyymi

        Keskimäärin suomalaiset ovat aika tyhmiä. Ihan jo älykkyyden määritelmän takia. Demokratiassa valtaa pitää se, joka voittaa aliälykkäät puolelleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskimäärin suomalaiset ovat aika tyhmiä. Ihan jo älykkyyden määritelmän takia. Demokratiassa valtaa pitää se, joka voittaa aliälykkäät puolelleen.

        Suomalaiset ovat enimmäkseen älykkäitä.
        Tyhmiä ovat EU-vihaajat, jotka lisäksi silkkaa tyhmyyttään väittävät muita tyhmiksi.

        Demokratiassa valtaa pitävät ne,jotka saavat äänestäjien kannatuksen. Älykkyydestä riippumatta jokaisella on yksi ääni.

    • Anonyymi

      "Nimikkeillä ei ole väliä.
      Oleeellista on EU:n kyky yhteistyöhön vaikeuksien voittamiseksi."

      Kuka uskoo että EUn vaikeudet tulevat loppumaan koronatukipakettiin?
      Miten monta kertaa Katainen sammutti pensaspalon, otti niskalenkin ja lupasi lopullisen ratkaisun.
      Ja siinä sivussa Urpilainen muuraili palomuureja ja kävi tienaamassa miljoonia jakamalla rahaa juuri sinne taholle, johon taas ollaan jakelemassa.
      Kumpikin sai myöhemmin hyvän viran EUssa.

      Juuri niin tyhminä meitä pidetään että taas tehdään aivan samanlaisia valheellisia lupauksia.

      • Anonyymi

        Ei kukaan ole luvannut koronaelvytyksestä mitään lopullista ratkaisua.
        Sillä toivottavasti päästään pahimmista pandemian vaikutuksista muiden ponnistelujen lisäksi.

        Mahdollinen uusi ongelma vaatii uudet ratkaisut,vaikka EU-vihaajat eivät sitä ymmärrä.
        Maailma ei pysy paikallaan muualla kuin EU-vihaajien kuvitelmissa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stockmannista kirpputori

      Laatutavaratalosta kirppariksi, niin se maailma muuttuu. Pöly ja tunkkaisuus leijailee sieraimiin kun astuu Stockalle kirppariin, ennen tuoksui parfyy
      Maailman menoa
      152
      8190
    2. Mistä ihmeestä te saatte voimaa

      En jaksa enää tätä koronaa. Tuskin olen ainoa ja voisi sitä pahemminkin olla, mutta en silti enää jaksa. Aloitetaan nyt vaikka sillä, että minulla on
      Maailman menoa
      291
      5264
    3. Miksi koronan annetaan nyt levitä?

      Miksi rajoitustoimet ei astu voimaan heti. Nyt annetaan lomalaisten levittää virusta ympäri maata. Lisäksi rajat on auki ja virus leviää sieltäkin. Tä
      Maailman menoa
      213
      3167