Vain tyhmä ja naiivi uskoo, että elvytyspaketti on ainutkertainen

Anonyymi

vaikka Tytti Tuppurainen niin selittää silmät kiihkosta palaen.

Euro on kutakuinkin epätoivoisessa tilanteessa. Korona oli vain tekosyy asiansa umpikujaan ajaneiden maiden talouden pönkittämiseksi. Italia on yksi suurimpia euromaita ja sen talous on romahduksen partaalla. Sama tilanne on useassa muussakin Etelä-Euroopan maassa. Koronapaketilla ne selviävät vain hetken aikaa. Pian huojutaan taas romahduksen partaalla.

Nyt joudutaan EU:n liittovaltiohanketta ajamaan entistä epätoivoisemmilla tavoilla. Amerikkalainen valuuttakeinottelija George Soros ehdotti, että EU:ssa pitää ottaa käyttöön ikuiset lainat, siis lainat joita ei koskaan makseta takaisin. Soros on tullut tunnetuksi mm. keinottelusta eri valuuttoja vastaan ja hänellä en usko olevan tavoitteena mikään ihmisten elämän parantaminen. Taustalla on raaka bisnesetujen ajaminen. Soros kuulemma rahoittaa säätiöidensä kautta lukuisia eurooppalaisia poliitikkoja, myös suomalaisia. Nimet olisi kiinnostavaa tietää.

Ikuisilla lainoilla piilotettaisiin välimerenmaiden velat Euroopan keskuspankin kätköihin siis meidänkin vastattavaksemme. Aikajänne venytettäisiin "ikuisilla lainoilla" niin pitkäksi, että nyt toimivat poliitikot eivät joudu vastaamaan siitä, että kaatavat nuo velat pohjoisen veronmaksajien maksettavaksi.

Samaa peliä on pelattu jo aikaisemmin. Finanssikriisissä Välimerenmaiden velkoja kaadettiin muiden maiden niskaan euron pelastamiseksi. Nyt kun ongelmat taas kasaantuvat, on keksitty korona-elvytys ja kun sekään ei riitä, ehdotetaan velkojen piilottamisleikkiä.

Aikaisemmin EU:ta verrattiin Neuvostoliittoon paljolti pilanpäiten. Mutta nykyään tuo vertailu naurattaa aika vähän. EU on kuin Neuvostoliitto 1980-luvulla. Imperiumi natisee liitoksistaan ja nomenklatura keksii glasnosteja ja perestroikia ihmeaseeksi imperiumin pelastamiseksi. Samanlaiselta vaikuttaa EU:n kohellus nyt.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei kukaan usko että se olisi aintkertainen mutta punavihreät haluaa suomen liittovaltioon ja se laittaa vaikka valehtelemaan.

    • Anonyymi

      Elvytyspaketti on Suomelle tuhoisa.

      • Anonyymi

        Tää tutti Typpurainen on todella yksinkertainen ja naiivi, jopa demari ksi


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1935
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1868
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1568
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      137
      1413
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1174
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1152
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1143
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1108
    Aihe