Lapsenusko ei ole peruste mennä kasteelle

Anonyymi

Lapsenusko, niin hyvä asia kuin se onkin, ei riitä perusteluksi kasteelle. Kasteelle menevällä ihmisellä täytyy olla se uuden ihmisen usko, jotta hänen vanha ihmisensä voidaan haudata kasteen hautaan,
Room6:4 Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
6:5 Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,

Tämä ei yksinkertaisesti onnistu ellei ole uutta ihmistä (uudestisyntynyttä ihmistä) , joka nousee kastehaudasta vertauskuvana Kristuksen ylösnousemisesta uuteen elämään. Jos kaste suoritetaan henkilölle, joka ei ole uudestisyntynyt, ei edellä kerrottu prosessi pysty tapahtumaan ja se kaste jää turhaksi. Oikeastaan se kaste muuttuu vahingolliseksi sillä se voi estää oikean kasteen myöhemmin niinkuin luterilaisessa kirkossa ihmisiä estetään menemästä oikealle kasteelle.

Raamatussa ei missään sanota, että lapsenuskolla varustettu ihminen olisi kastettu. Lapsenuskolla varustetun ihmisen on kyllä helppo ottaa vastaan oikea usko ja uudestisyntyä verrattuna sellaisiin ihmisiin, joilta puuttuu lapsenusko.

Luterilainen kirkko levittää mielellään sellaista oppia, että uudestisyntyminen tapahtuu muka kasteessa mutta se ei Raamatun mukaan pidä ollenkaan paikkaansa. Kaikki ihmiset, joita Raamatussa kastettiin, kastettiin vasta uudestisyntymän jälkeen.

Tässä muutamia (noin 3012 kpl) esimerkkejä ihmisistä, jotka kastettiin uudestisyntymän jälkeen. He eivät uudestisyntyneet kasteessa. Kasteen merkitys ei ole uudestisynnyttää ihmisiä.
Apostolien teot:
19:1 Kun Apollos oli Korintossa, tuli Paavali, kuljettuaan läpi ylämaakuntien, Efesoon ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia.
19:2 Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan."
19:3 Ja hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella."
19:4 Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen."
19:5 Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.
19:6 Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.
19:7 Heitä oli kaikkiaan noin kaksitoista miestä.

Apostolien teot:
2:40 Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta."
2:41 Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.
2:42 Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.

2

137

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Esimerkiksi 13 vuotias on vielä täysi lapsi .

    • Anonyymi

      Jeesus antoi: lähetyskäskyn.

      Jeesuksen Kristuksen ristinkuolemassa, ja ylösnousemuksen , jälkeen tapahtuva: lähetyskäskyn.
      "kaikkeen maailmaan"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1600
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      105
      807
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      128
      561
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe