Miten minusta tuli persu

Anonyymi

En ollut ennen vuotta 2018 edes villeimmissä kuvitelmissanikaan ajatellut, että ikinä äänestäisin persuja missään vaaleissa.
Kaikki muuttui kun olin katsomassa oulun joukkoraiskauksesta kertovaa uutista työpaikan tietokoneelta.
Taakseni sattui tulemaan työkaveri, joka ihmetteli kovaan ääneen, että miksi minä tuollaisia juttuja netistä oikein luen.
Yritin siinä sitten selittää, että kyllähän sitä tämmöiset uutiset kiinnostavat ihan jo sen vuoksi,että itsellä sattui olemaan rikosten uhrin ikäinen tytär.
Työkaveri alkoi pää punaisena raivoamaan, että aina te persurasistit saatte jotain kiksejä näistä raiskausjutuista.
Ei siinä auttanut yrittää selittää, että en ole ikinä äänestänyt tai kannattanut persuja.
Jäin siinä sitten kovasti ihmettelemään, että täytyykö olla tosiaankin persu, että voi tuomita tuollaiset rikokset ja onko tosiaankin niin, että noista asioista puhuminen tekee ihmisestä rasistin?
Nykyään en enää viitsi tai uskalla puhua näistä epäkohdista työpaikalla sillä ei ole kiva kuulla sitä jatkuvaa rasistihuutelua.
Vaalikoppiin eivät onneksi pääse huutelemaan.

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olet ollut perusperseilijä jo vuosikaudet mutta esiinnyt hölmö muka "käännynnäisenä" .🤣

      Juice: "Tyylis sun, vain uppoo mun, pikkusiskoon."🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        Se, että te suvakit haukutte maturaiskaajien tuomitsijat persurasisteiksi on todellista perseilyä.
        Tolkun ihmiset tuomitsevat AINA tuollaiset rikokset.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se, että te suvakit haukutte maturaiskaajien tuomitsijat persurasisteiksi on todellista perseilyä.
        Tolkun ihmiset tuomitsevat AINA tuollaiset rikokset.

        Perussuomalaisten "työmies" Matti Putkonen tuomittiin vuonna 1990 raiskauksesta kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja 10 000 markan korvauksiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perussuomalaisten "työmies" Matti Putkonen tuomittiin vuonna 1990 raiskauksesta kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja 10 000 markan korvauksiin.

        Katsot siis, että oulun pikkutyttöön kohdistuneet joukkoraiskaukset ovat hyväksyttävämpiä kuin Putkosen törkeydet.
        Tuttua vihervasemmiston jargonia.


      • Anonyymi

        Joo kuulosti sävelletyltä tarinalta. Kauhea ilmapiiri muka työpaikalla.....eh.


    • Anonyymi

      Vähän sama kokemus. Aiemmin en voinut kuvitella äänestäväni persuja, nyt on helppo valita ainoa Suomen puolesta puhuja ja epäkohdat esiin tuova puolue on Persut, ei voi muuta kuin äänestää sitä. Järkiä tarvitaan, sitä persuilta löytyy. Ihan tavallista, ei mitään hienouksia, aitoa puhetta kansan kielellä.

    • Anonyymi

      Eihän persuksi tulla vaan synnytään. Perussuomalainen on suomalainen ihminen ilman poliittista sitoumustakin. Siitä sitten eksytään pään tyhjyyden seurauksena joko vihreiden tai vasemmiston leiriin ja nämä taas eivät ole perussuomalaisia vaan hybridejä joilta puuttuu järkevän elämänmuodon rakennuspalikat ja selkeä, terve ajattelu.

      • Anonyymi

        Se on juuri näin. Jokainen syntyy puhtaana. Kun viina ja huumeet ja harhaopit sekoittavat pään ja kroppa on täynnä tatuointeja, naamassa kilo rautaa ja tukka vihreänä pystyssä ja sitten kuvitellaan että ollaan löydetty elämän ydin. Todellisuudessa tuossa tilanteessa ollaan loitonnuttu elämän ytimestä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on juuri näin. Jokainen syntyy puhtaana. Kun viina ja huumeet ja harhaopit sekoittavat pään ja kroppa on täynnä tatuointeja, naamassa kilo rautaa ja tukka vihreänä pystyssä ja sitten kuvitellaan että ollaan löydetty elämän ydin. Todellisuudessa tuossa tilanteessa ollaan loitonnuttu elämän ytimestä.

        Muuten aika tavallinen persu tuo, mutta yleensä niillä ei ole vihreä tukka vaan kalju.


    • Anonyymi

      Jaa että kunnan työpajalla on ihan tietokone. Vai vankilan kirjastossako istuskelit?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1595
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1147
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1047
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      585
      1023
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      940
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      922
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      806
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      721
    Aihe