Aihe

En usko Mykkäsen taivasten valtakuntaan

Anonyymi

Kokoomuksesta on tullut erittäin omituinen puolue. Mykkänen sanoo, että työllisyys pitäisi nostaa 75%:iin, mutta hän ei esitä mitään keinoa, miten tehdä se. Hän tavoittelee "paratiisiaan" edes yrittämättä löytää tietä sinne. Kulutuskysynnän leikkaaminen totta kai vähentää työllisyyttä ja kaiken lisäksi tuollaisenaan tulee lisäämään rikollisuuutta.

Sekä on Mykkäsen taivasten valtakunta, jota hän haikalee? Itä-eurooppalainen luuserila kuten Viro tai Venäjä? VIrossa ainakaan työllistäminen ei ole onnistunut, virolaiset työllistää Suomi. Ja elättää myös. Entä Venäjä sitten? Jo muutama kilometri itärajasta sinne päin kertoo täysin, mitä iloa oligarkkien rahoista on maalle ollut. Eipä hätää, suomalaiset kustantavat senkin. Kenenkäs rahoilla Viipurinkin rakennuksia sentään on yritetty korjata?

On edelleen vaikea ymmärtää, ketkä kokoomusta nykymaailmassa enää äänestävät? Se tiedetään, että kun oma väestömme ei enää kasva, ihmiset täällä ovat vaihtumassa venäläisiin ja virolaisiin, jotka huutavat kurkku suorana seuraavaksi suurimmista uussuomalaisryhmistä. Vasemmiston rajat auki politiikka on kantamassa hedelmää, jota se itse tainnut ihan siltä odottaa. Itä-Euroopasta tullut siirtolaisuus oli merkittävässä roolissa natsismin nousussa Saksassa aikoinaan ja samoin se nosti valtaan Kissingerin, joka kylvi verta ja diktatuureja. Kun oikeiston ihailemat "lujat" diktatuurit muuttuvat hankaliksi, seuraavaksi soditaan sitten niitä vastaan.

Mykkästen mukana Suomi on sulautumassa Itä-Eurooppaan. Mykkäset haluavat varmistaa, että meistä tulisi samanlainen epävakaa rääsylä kuin hänen sukunsa kotimaa ja monet muut slogolat ovat. Ja ovat aina olleet, eikä mikään viittaa siihen, että tulisivat koskaan olemaan mitään muuta. Pogromeita, väkivaltaa, päihteitä, silmät sulkevaa uskonnollisuutta, täydellistä piittaamattomuutta ja totaalisen kaukana kehityksen kärjestä. Ei, se ei ole sattumaa, että kommunismi tapahtui juuri Itä-Euroopassa.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Monelle kannustin työhön oli asuntovelasta ja autoilusta selviäminen. Nyt pitäisi luopua autoilusta ja asua vuokralla, että voi muutella työnperässä. Suomalaisella duunarilla alkaa tosiaan olemaan vaurastumisvaihtoehtoja kuin NL työläisillä aikanaan ja sitten ihmetellään kun työntekijöiden innokkuuskin on samalla tasolla kuin Neukkulassa. No julkisilla ja kävellen liikkuessa voikin olla pienessä vodkassa ympäri vuorokauden.

      • Anonyymi

        Tuossa on ikävä kyllä totuutta mukana vähän liikaakin.

        Pienomistuksen vähenemnen johtaa nykypäivänä samaan kuin se johti muinaisessa Roomassakin: romahdukseen. Mielialalääkkeet kaupungin vuokrayksiössä eivät ole selainen unelmallinen olotila kuin niitä hehkuttavat antavat ymmärtää.


    • Anonyymi

      Mykkäsen taivaassa asuvat vain rikkaat, ja sieltä sitten vahingossa "trickle-down" jotakin taviksille maan päälle, josta kokoomuspolitiikka on tehnyt lähes helvetin.

    • Anonyymi

      Työllisyys saadaan helpolla nousuun kun heivataan ulkomaalaisporukka ulos maasta rakentelemaan omaa maataan mutta eihän se kokoomuslaisille sovi kun pitää olla työttömyysreservi jotta voi pitää palkat alhaalla.

      • Anonyymi

        Ei ole Mykkäsestä miestä sanomaan, keiden elättämiseen rahat menee, niin syytellään sitten niitä joita uskalletaan.


    • Anonyymi

      Itseäni alkanut ihmetyttämään koko työllistämis touhu, joita kepulit ja sekoomusloiset alati höpöttävät. Missäs ne työpaikat on, ja VARSINKIN ne palkalliset? Onhan se selvää, että palkattomia orjatöitä kyllä ollaan tyrkyttämässä. Kumpikin roskasakki nillittää samaa asiaa joka ikisessä tentissä viimeisen vuosikymmenen ajan, vaihtakaa jo levyä pikkuhiljaa, ei tollasta roskaa enää jaksa kuunnella. Koskas ne tänne roudatut matut pistetään töihin, niitäkin maleksii täällä jo kymmeniätuhansia, ja töitähän niiden piti tulla tekemään, oikein paikkaamaan työvoimapulaa, joka sekin on yksi suuri pas.. puhe.

      • Anonyymi

        No mitä luulet kun politiikot ovat vasta 1970 luvulta työllisyyttää laittaneet kuntoon, eli jokaisessa vaaleissa kunta/eduskunta vaalit ja sama aihe, no mitä luulet miksi ne kusettaa kansaa?


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stockmannista kirpputori

      Laatutavaratalosta kirppariksi, niin se maailma muuttuu. Pöly ja tunkkaisuus leijailee sieraimiin kun astuu Stockalle kirppariin, ennen tuoksui parfyy
      Maailman menoa
      150
      7948
    2. Mistä ihmeestä te saatte voimaa

      En jaksa enää tätä koronaa. Tuskin olen ainoa ja voisi sitä pahemminkin olla, mutta en silti enää jaksa. Aloitetaan nyt vaikka sillä, että minulla on
      Maailman menoa
      278
      4903
    3. Miksi koronan annetaan nyt levitä?

      Miksi rajoitustoimet ei astu voimaan heti. Nyt annetaan lomalaisten levittää virusta ympäri maata. Lisäksi rajat on auki ja virus leviää sieltäkin. Tä
      Maailman menoa
      185
      2865