Krimillä ollaan tasaisen tyytyväisiä

Anonyymi

Maaliskuussa 2019 Venäjän yleisen mielipiteen tutkimuskeskus VTsIOM julkaisi uuden Krimin tutkimuksen, jossa 89% vastaajista sanoi äänestävänsä Venäjän yhdistymisen puolesta, jos asiasta järjestetään kansanäänestys ensi viikolla. Saman tutkimuksen mukaan 93% krimiläisistä katsoi Krimin jälleenyhdistymisen Venäjän kanssa positiivisessa valossa, kun taas 3% suhtautui negatiivisesti. 86% vastaajista sanoi uskovansa, että Krim kehittyy onnistuneemmin osana Venäjää, kun taas 72% sanoi, että yhdistymisellä oli myönteinen vaikutus heidän ja heidän perheidensä elämään. 59% vastaajista sanoi "huomanneensa positiivisia muutoksia niemimaalla viime vuonna". [45]

Joulukuussa 2019 Levada-Centerin tilasivat jälleen Coloradon yliopiston Boulderissa toimiva korkeakoulun kunniaprofessori ja maantieteen professori John O'Loughlin sekä Virginia Techin hallituksen ja kansainvälisten asioiden professori Gerard Toal (Gearóid Ó Tuathail). Kansallisen pääkaupunkiseudun kampuksella selvittää Krimin asenne kansanäänestykseen ja asumiseen osana Venäjää. Tutkimuksen tarkoituksena oli toistaa heidän vuoden 2014 kyselynsä kysymykset. Vuoden 2019 tutkimuksessa todettiin, että 82% Krimin väestöstä kannatti Krimin liittymistä Venäjään, kun vastaava luku oli 86% vuonna 2014. Tutkimuksessa havaittiin myös, että 58% Krimin tataareista kannatti nyt Krimin liittymistä Venäjään, kun vastaava luku oli 39% vuonna 2014.

45

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vale —> Emavale —> Venäjän tilasto

    • Anonyymi

      Näköjään jo tataareistakin enemmistö kannattaa Venäjään liittymistä.

      • Anonyymi

        Krimi on käytännössä ollut venäläinen aina. Venäjä on rahoittanut Krimin taloutta täysin ja väestö on 85 pros. venäläistä. Siksi venäjänkielen kieltäminen ja työpaikkojen lopettaminen myymällä Krimi Natolle oli viimeinen pisara krimiläisille. Kansa äänesti vapauden puolesta. Piste.

        Tämä on paljolti tilanne myös Itä-Ukrainan venäläisellä alueella.

    • Anonyymi

      Tai ainakin Venäjän luotettavat tilastomiehet niin esittää...

    • Anonyymi

      Krimiltä karkotettiin 2014 ukrainalaiset ja tataarien enemmistö.
      Loput ovat ymmärettävästi tyytyväisiä Venäjän valtaan.

      Ja tutkimushan on luotettavaa venäläistä laatutyötä. Sitä saa,mitä tilaa...

      • Anonyymi

        Valehtelet, ei karkoitettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valehtelet, ei karkoitettu.

        Tilanne oli sellainen,että ukrainalaiset ja tataarit mieluummin lähtivät,kuin alistuivat venäläisen enemmistön mielivaltaan.

        Ja juuri sitähän Venäjä halusi.

        Tosin samalla katosi Krimin paras tienesti,eli ukrainalaiset turistit. Venäläisiä ei ole löytynyt tilalle.

        Uskotko vakavissas et porukat uskoo tohon?! Ootko se natopalstan valehtelija ja suomalaisia vihaava äijä?

    • Anonyymi

      Ei kaikkia! Osa vastustavista päätyi sementtipaakut jaloissa Mustaan Mereen...

      • Anonyymi

        Valehtelet taas

    • Anonyymi

      Niinpä tiedot alueelta kertoo! Eihän tämä tietenkään sovi stallarin maailmankuvaan! Totuus kirvelee?

      • Anonyymi

        Valehtelet ei pöhveIin mielikuvitus ole mikään totuus.
        Taitaa vaan kirvellä, kun väki Krimillä on tyytyväistä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valehtelet ei pöhveIin mielikuvitus ole mikään totuus.
        Taitaa vaan kirvellä, kun väki Krimillä on tyytyväistä?

        Ei siitä ole näyttöä! Ellet sitten heittäydy huumorimieheksi ja viittaa ”venäläiseen tilastoon”?

        Sehän on tunnetusti yhtä rehellinen kuin ’venäläinen antidoping’:-D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siitä ole näyttöä! Ellet sitten heittäydy huumorimieheksi ja viittaa ”venäläiseen tilastoon”?

        Sehän on tunnetusti yhtä rehellinen kuin ’venäläinen antidoping’:-D

        Joo tää tyyppi on sama.

    • Anonyymi

      Samoin uiguurit ovat kiinalaisen tutkimuksen mukaan erittäin tyytyväisiä Kiinan ylivaltaan.

      • Anonyymi

        Esitä tällainen tutkimus, muuten valehtelet

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esitä tällainen tutkimus, muuten valehtelet

        Etkö usko Kiinan hallituksen valeisiin?

        Oletko edes kunnon stallari,Tarkkis?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö usko Kiinan hallituksen valeisiin?

        Oletko edes kunnon stallari,Tarkkis?

        Patologisena valehtelijana asia on tietysti sinulle outo;-D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö usko Kiinan hallituksen valeisiin?

        Oletko edes kunnon stallari,Tarkkis?

        Ei ole olemassa mitään tuollaista tutkimusta, sekin on vain pöhveIin valeita.

    • Anonyymi

      Mikähän tuo ikuisessa uhmaiässä olevan rappeutuneen sairaan miehen tänne juttelemaan keskenään ja sotkemaan suomalaisten juttelua?

      Onko sulla jotain Suomea vastaan?

      • Anonyymi

        Valitettavasti kannaltasi en ole laisinkaan sairas vaan hyvässä kunnossa ja keskustelupalastalla tarvitaan keskustelijoita! Pitääkö Tarkkispoika itse itseään suomalaisena?

        ” Onko sulla jotain Suomea vastaan?”

        Ei mitään! Olen syntyperäinen suomalainen ja vastustan henkeen ja vereen valehtelua! Vastustako sinä puolestasi vapaata keskustelua? Miksi?

        "Ei mitään! Olen syntyperäinen suomalainen ja vastustan henkeen ja vereen valehtelua! Vastustako sinä puolestasi vapaata keskustelua? Miksi?"

        Miksiköhän sitten itse valehtelet koko ajan?

        Et vain pysty osoittamaan niitä valeita ja jäät aina alakynteen!

        Stallareitten koko viestintä perustuu valehteluun!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et vain pysty osoittamaan niitä valeita ja jäät aina alakynteen!

        Stallareitten koko viestintä perustuu valehteluun!

        Hehehe no jopahan vitsin murjaisit, jäät joka kerta valeistasi kiinni, niinkuin nytkin.
        On vain tainnut dementia edetä sen verran pitkälle, että et muista seuraavana päivänä mitään, kun päivittäin syydät samat valeet uudestaan 😂😂😂

        Tästä valeesta jäit kiinni tällä kertaa:
        Mitään tutkimusta ei ole olemassa siitä, että uiguurit ovat tyytyväisiä Kiinan ylivaltaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et vain pysty osoittamaan niitä valeita ja jäät aina alakynteen!

        Stallareitten koko viestintä perustuu valehteluun!

        Tässäpä toinen vale tässä ketjussa, mistä jäit kiinni:

        Krimiltä karkotettiin 2014 ukrainalaiset ja tataarien enemmistö.
        Loput ovat ymmärettävästi tyytyväisiä Venäjän valtaan.

    • Anonyymi

      Krimillä ei asu montaakaan sellaista henkilöä joka olisi halunnut jatkaa Ukrainan osana.

      • Anonyymi

        ” Krimillä ei asu montaakaan sellaista henkilöä joka olisi halunnut jatkaa Ukrainan osana.”

        Ja mihin perustat tietosi? Venäläiseen tilastoon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” Krimillä ei asu montaakaan sellaista henkilöä joka olisi halunnut jatkaa Ukrainan osana.”

        Ja mihin perustat tietosi? Venäläiseen tilastoon?

        Kaikki mahdolliset tilastot sen kertoo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki mahdolliset tilastot sen kertoo.

        Eli valehtelet! Sinulla ei ole takanasi muuta kuin 0,01:n prosentin stallarimielipide!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli valehtelet! Sinulla ei ole takanasi muuta kuin 0,01:n prosentin stallarimielipide!

        PöhveIi taas omaa 0,000 kannatuksen, mikä valehtelijalle oikein sopiva.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        PöhveIi taas omaa 0,000 kannatuksen, mikä valehtelijalle oikein sopiva.

        Kyllä minun kannallani on valtaosa suomalaisista:-D

      • Anonyymi

        Se on tiedetty aina että vähintäin 90% krimiläisistä on hyvin venäjämielisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä minun kannallani on valtaosa suomalaisista:-D

        Ei ole, suomalaiset ovat rehellistä kansaa, ja sinunlaisiasi valehtelijoita halveksitaan.

    • Anonyymi

      Niin.
      Voisi jo lopettaa tuon koohottamisen Krimistä.
      Hrustsev antoi sen propagandatemppuna Ukrainalle,ja Venäjä palautti sen takaisin itselleen,kun muodostui mahdollisuus Naton pesiytymiselle Sevastopoliin.Venäjä menetteli siis kuin mikä tahansa itsenäinen valtio pitkän tähtäyksen strategisten kysymysten ollessa yhtäkkiä oleellisia.
      Venäjä luopuu siitä vain sodalla,jota kukaan järjissään oleva ei pitäne vaihtoehtona.
      Krimillä ei tietääkseni taisteltu ja menetetty ihmishenkiä,toisin kuin esimerkiksi eräässä itäisessä maassa suuren sotakoalition hyökätessä valehtelemalla luoduilla perusteilla suvereeniin maahan tappamaan satojatuhansia siviilejä.

      • Anonyymi

        ” Venäjä luopuu siitä vain sodalla,jota kukaan järjissään oleva ei pitäne vaihtoehtona.”

        Venäjä luopuu siitä hereästi kun taas romahtaa!

        ”Krimillä ei tietääkseni taisteltu ja menetetty ihmishenkiä”

        Kyllä siellä ammuttiin ja jokunen kuoli!

        ”toisin kuin esimerkiksi eräässä itäisessä maassa suuren sotakoalition hyökätessä valehtelemalla luoduilla perusteilla suvereeniin maahan tappamaan satojatuhansia siviilejä.”

        Viittaat nyt Saksan ja neukun yhteishyökkäykseen Puolaan 1939?

      • Anonyymi

        ” Voisi jo lopettaa tuon koohottamisen Krimistä.”

        Heti, kun perustelet miksi pitäisi? Sen verran muistutan, että tämä ON KESKUSTELUPALSTA JA otsakkeena on Krimi! Jospa sinä ensin kerrot, että miksei mielipidettä SAISI KERTOA silloin kun se poikkeaa omastasi?

        ”Hrustsev antoi sen propagandatemppuna Ukrainalle,ja Venäjä palautti sen takaisin itselleen,kun muodostui mahdollisuus Naton pesiytymiselle Sevastopoliin.”

        Väitteessäsi on kaksi heikkoa kohtaa:

        1. Venäjä JO AIEMMIN TUNNUSTI Ukrainan rajat joihin sisältyi Krimi

        2. Mikään ulkopuolinen taho ei ollut ”pesiytymässä Krimille” vaan kyseessä on hatusta tempaistu tekosyy!

        ”Venäjä menetteli siis kuin mikä tahansa itsenäinen valtio pitkän tähtäyksen strategisten kysymysten ollessa yhtäkkiä oleellisia.”

        Ei, vaan Venäjä menetteli kuten imperialistinen rosvovaltio, joka perustaa teon voimaan eikä oikeuteen!

        ”Venäjä luopuu siitä vain sodalla,jota kukaan järjissään oleva ei pitäne vaihtoehtona.”

        Venäjä palauttaa sen myös silloin, kun se maailman hylkiönä taas romahtaa!

        ”Krimillä ei tietääkseni taisteltu ja menetetty ihmishenkiä”

        Väärä tieto tuokin! Muutama ukrainalainen kuoli Venäjän ”pienten vihreiden miesten” toimesta!

        Venäjäkö "maailman" hylkiö? Millä perusteella?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjäkö "maailman" hylkiö? Millä perusteella?

        Moneenko maahan Venäjän passilla pääsee ilman passia?

        Venäjää pelätään ja vihataan ja se on pääsyy esim. Naton olemassoloon ja varustelukierteeseen Euroopassa.

        Se miehittää nytlon Georgiaan ja Ukrainaan kuuluvia alueita ja ylläpitää Ukrainan sisällissotaa!

    • Anonyymi

      Lisäksi tuo Levada on viimeisen päälle länsimyönteinen ja liberaali tutkimuslaitos. Vain 3% väestöstä näyttää jurnuttavan vastaan. Useat heistä juoppoja ja joka asiasta muutenkin jurnuttavia.

      • Anonyymi

        Näkeekö ihmisen alkoholin käytön pelkästään mielipiteestä? ;-D

    • Anonyymi

      Levada on länsimielinen, liberaali tutkimuslaitos mutta sekin vahvistaa että hyvin, hyvin pieni osa krimiläisistä haluaisi olla osa Ukrainaa.

    • Anonyymi

      Oli Levada tai mikä niin on TÄYSIN TURHAA odottaa koskaan ilmaantuvan mitään KRIMIÄ KOSKEVAA REHELLISTÄ VENÄLÄISTÄ TILASTOA TAI GALLUPIA!

    • Anonyymi

      Kyllähän Ukrainan turhaa havittelee takaisin alueita

      • Anonyymi

        Turhaa on myös Venäjän luulo saavansa pitää alueet. Ne palautetaan seuraavan romahduksen jälkeen!

    • Anonyymi

      Vale —> Emavale —> Pohjois-Korealainen totuus —> Venäjän tilasto

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3075
    3. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3070
    4. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3065
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe