Suomi romahtaa hapankaalivaltioksi, jos maahanmuuttoa ei saada lisättyä

https://yle.fi/uutiset/3-11776306
"Suomen talouskasvu jäämässä puoleen naapureista – suurempi maahanmuutto selittää Ruotsin ja Norjan etumatkaa"
Eihän tämä ole enää mikään mielipide vaan ihan kivikovaa faktaa. Se lukee, jota asia kiinnostaa, muut saavat öyhöttää pää punaisena, jos se jotenkin helpottaa oloa.

Suomi on yksinkertaisesti putoamassa rattailta. Väestö vanhenee, syntyvyys on alamaissa ja huoltosuhde muuttuu vuosi vuodelta epäedullisemmaksi. Lisäksi meillä on vielä kotoperäisenä rasitteena sekin, että meidän ammattikoululaisemme ja lukiolaisemme keskeyttävät aivan liian usein opintonsa ja jäädät lopulta ilman toisena asteen koulutusta. Jokainen ymmärtää hyvin sen, että vanhan äit'muorin helmoissa loisiva lieksalainen vähäpoika ei mitenkään lisää tämän maan talouskasvua.

Talouskasvun lisäämiseen on selkeästi vain kaksi ratkaisua. Kun tuottavuus kasvaa - siis jokainen työntekijä tuottaa enemmän arvoa - talous myös kasvaa. Toinen mahdollisuus on se, että tuottavuus on ennallaan, mutta tekeviä käsiä on enemmän.

Jokainen voi tykönään miettiä näitä kahta vaihtoehtoa, muita mahdollisuuksia ei ole olemassakaan. Työperäinen maahanmuutto, siis tekevien käsien lisääminen voi olla ainoa mahdollinen ratkaisu.

Erityinen suomalainen ongelma on vielä sekin, että meidän maahanmuuttovastainen äärioikeistomme on tehnyt parhaansa sotkeakseen kaiken maahanmuuton samaan säkkiin. Vaaditaan rajoja kiinni, rautaa rajalle, kulkulupia, viisumeita ja passeja olipa kyseessä sitten pakolainen tai työperäinen maahanmuuttaja. Eihän tässä ole enää järjen hiventäkään.

Mitäpä jos tunnustettaisiin edes se tosiasia, että tällä menolla Suomi tulee romahtamaan hapankaalivaltioksi ihan Venäjän tapaan.

Eiköhän naureta tovi. ;)

537

2817

    Vastaukset

    • Anonyymi

      Suomi voisi mainostaa itseään paskojen karvakäsipizzojen ja paskojen karvakäsikebabien maana. Kaiken maailman kaffirit kai "pelastaa" hyvinvointivaltion. Elleivät sitten satu ensin loisimaan sitä hengiltä.

      • Anonyymi

        Antaa romahtaa vaan, eletään ennen köyhyydessä, kun noita mulliturpia tänne roudataan.

      • Anonyymi

        ihmisen lihaa

      • Anonyymi

        Maahanmuuttaja huijaa taksiajossa vanhuksia pyytää maksun ajosta ja vielä palvelumaksun. Eikä osaa edes palvella. Haisevat oudolle

      • Anonyymi

        Siis ruotsalainen valtio

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maahanmuuttaja huijaa taksiajossa vanhuksia pyytää maksun ajosta ja vielä palvelumaksun. Eikä osaa edes palvella. Haisevat oudolle

        Höpöheinälle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maahanmuuttaja huijaa taksiajossa vanhuksia pyytää maksun ajosta ja vielä palvelumaksun. Eikä osaa edes palvella. Haisevat oudolle

        ei kai

    • Anonyymi

      Suomi tarvitsee osaajia.
      Ja työn tekijöitä.
      Ei uusia elätettäviä vaan ihmisiä ketkä elättävät yhteiskuntaa.
      Ei niin että kun suomessa on syrjytyneitä, pyritään hakemaan lisää syrjäytyneitä tai sellaisiin verrattavia jotka maassa vain ja ainoastaan yhteiskunnan tukien vuoksi. Jos tuet katkaistaan, muutto seuraavaan maahan jossa tukia saa.

      • "Suomi tarvitsee osaajia."
        Niin tarvitsee, tätähän minä olen täällä tulkuttanut.

        Miten saataisiin vielä Halla-aho ja hänen etnokantaperussuomalainen porukkansa uskomaan tosiasioita?
        Mutta nauretaan toki. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Suomi tarvitsee osaajia."
        Niin tarvitsee, tätähän minä olen täällä tulkuttanut.

        Miten saataisiin vielä Halla-aho ja hänen etnokantaperussuomalainen porukkansa uskomaan tosiasioita?
        Mutta nauretaan toki. ;)

        Kamelikuskeja, vuohipaimenia ja muita korkean tuottavuuden aloilla toimivia kaffireita.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Suomi tarvitsee osaajia."
        Niin tarvitsee, tätähän minä olen täällä tulkuttanut.

        Miten saataisiin vielä Halla-aho ja hänen etnokantaperussuomalainen porukkansa uskomaan tosiasioita?
        Mutta nauretaan toki. ;)

        Mitä jankutat koko ajan kantaperussuomalaisista eri variaatioineen. Etkö itse ole kantasuomalainen? Et sinä työvoimasta mitään välitä, pääasia sinulla oli vetää pelkästään PS ja Halla-aho framille aukoaksesi päätäsi.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Suomi tarvitsee osaajia."
        Niin tarvitsee, tätähän minä olen täällä tulkuttanut.

        Miten saataisiin vielä Halla-aho ja hänen etnokantaperussuomalainen porukkansa uskomaan tosiasioita?
        Mutta nauretaan toki. ;)

        Naura vaan, mutta jos olet yhtään kuunnellut Halla-Ahon puheita niin se puhuu ainoastaan haittamaahanmuutosta, YMMÄRRÄTKÖ.

        "Niin tarvitsee, tätähän minä olen täällä tulkuttanut."

        Onko ne aikaisemmin tulleet osaajat joita Ruotsi laittoi 32 000 miestä Sipilän kutsumina, onko heidät jo työllistetty ?
        Miksi osaajia kutsutaan lisää, kun täällä olevia lorvailijoita ei saada mihinkään töihin ?
        Uutisissa kerrottiin miten maahanmuuttaja naisia ei ole saatu työllistettyä ?
        Tuohon on vaikuttaa uskonto ja mistä kulttuurista he ovat lähtöisin ensinnäkin musliminaisten ei sallita opetella ammattiin ja heidän pitää vain pysyä hellan ja nyrkin välissä kotona sekä palvella nöyrästi miestään.

        Tietysti Suomi tarvitsee niitä osaajia jotka ovat oikeasti osaajia, eikä mitään katujen kulmilla ja kauppakeskuksissa maleksivia lorvailijoita.

        "Miten saataisiin vielä Halla-aho ja hänen etnokantaperussuomalainen porukkansa uskomaan tosiasioita? "

        Tuo persujen Halla-Aho on järkevimpiä poliitikkoja mitä eduskunnassa on ja puhuu myös oikeasti asiaa.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Suomi tarvitsee osaajia."
        Niin tarvitsee, tätähän minä olen täällä tulkuttanut.

        Miten saataisiin vielä Halla-aho ja hänen etnokantaperussuomalainen porukkansa uskomaan tosiasioita?
        Mutta nauretaan toki. ;)

        Sinähän voit muuttaa menestyjien maahan, Ruotsiin. Tai Norjaan, sielläkin on varmaan yhtä hyvä olla.
        Jätä vaan tämä hapankaalivaltio omaan arvoonsa, kyllä me köyhyyteen tottuneet voimme täällä olla ja jatkaa hapankaalien syömistä.
        Ruisleipä petulla jatkettuna on myös herkkuamme.
        Nauretaan vaan, kaikelle mitä sanot, onkin mukava nauraa. :D

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Suomi tarvitsee osaajia."
        Niin tarvitsee, tätähän minä olen täällä tulkuttanut.

        Miten saataisiin vielä Halla-aho ja hänen etnokantaperussuomalainen porukkansa uskomaan tosiasioita?
        Mutta nauretaan toki. ;)

        Ja Jussin maalittaminen jatkuuuuu....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naura vaan, mutta jos olet yhtään kuunnellut Halla-Ahon puheita niin se puhuu ainoastaan haittamaahanmuutosta, YMMÄRRÄTKÖ.

        Ei se ymmärrä.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Suomi tarvitsee osaajia."
        Niin tarvitsee, tätähän minä olen täällä tulkuttanut.

        Miten saataisiin vielä Halla-aho ja hänen etnokantaperussuomalainen porukkansa uskomaan tosiasioita?
        Mutta nauretaan toki. ;)

        No sano mistä niitä tulee ja saadaan. Mu slimit ei sellaisia taida olla vai mitä? Siitähän tässä on kyse vai mitä?

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Suomi tarvitsee osaajia."
        Niin tarvitsee, tätähän minä olen täällä tulkuttanut.

        Miten saataisiin vielä Halla-aho ja hänen etnokantaperussuomalainen porukkansa uskomaan tosiasioita?
        Mutta nauretaan toki. ;)

        Musulmaanit on perseestä Gubta!

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Suomi tarvitsee osaajia."
        Niin tarvitsee, tätähän minä olen täällä tulkuttanut.

        Miten saataisiin vielä Halla-aho ja hänen etnokantaperussuomalainen porukkansa uskomaan tosiasioita?
        Mutta nauretaan toki. ;)

        Kysy Halla-Aholta

        missä piileskelet jääkannen alla?

    • Anonyymi

      Suomi ei karvahatun ohjeilla vahvistu. Niitä työperäisiä maahanmuuttajia ei vaan ole saatavilla, ja ei-työperäistä maahanmuuttoa vastustava on oikeassa.
      Hapankaalia saa Saksastakin, jossa avaaja on vieraillut myös muissa maailman suurkaupungeissa.
      Jos avaaja tahtoo asialleen enemmän näkyvyyttä, kirjoita Usariin. Tällä palstalla ei öyhötyksesi saa kuin peililtäsi aplodit.

      • Työnnät päätäsi pensaaseen. Herää jo, iso mies.

        Eihän se ole minun vikana, että Suomesta loppuu työvoima. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Työnnät päätäsi pensaaseen. Herää jo, iso mies.

        Eihän se ole minun vikana, että Suomesta loppuu työvoima. ;)

        On se niin kummlllista että kaikki tuo olisi voitu välttää järjellisellä maahanmuutopoliikalla, myös suomessa. Ajatelkaa nyt maahanmuutoa ja sen haittavaikutuksia. Vihervasemmisto sanoo että kaikkia pitää auttaa. Olen jyrkästi eri mieltä. Suomessa on yhden kaupungin verran ihimsiä miten me voimme auttaa koko maailamaa. Meillä on vastuu vain suomalaisista. Se on valitettavaa että vihreä ideologia ja katastrofi tulee näkyvin vasta tulevaisuudessa. Voi myös tulla asioita jotka olemme jo unohtaneet, kuten nälänhätä. Joten kaikki kiitos meidän maanviljelijöille. Olkaa kaukaa viisiaita vaika halitus sitä ei ole.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Työnnät päätäsi pensaaseen. Herää jo, iso mies.

        Eihän se ole minun vikana, että Suomesta loppuu työvoima. ;)

        Ei sinun unelmasi ole työvoima, sitä porukkaahan et ole pohjimmiltasi toivomassa, vaan maan muuttumista unelmasi mukaiseksi. Monikulttuurisuus sinulla on ensisijalla.
        Itse työnnät päätäsi takalistoosi.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Työnnät päätäsi pensaaseen. Herää jo, iso mies.

        Eihän se ole minun vikana, että Suomesta loppuu työvoima. ;)

        Osaavan työvoiman puutteeseen ei auta matalan koulutus- ja osaamistasi ihmisten Tuominen alikehittyneistä maista.

        Tuskin edes syntyvyyden kautta, kun koulutus on voimakkaasti periytyvä piirre.

        Moderni tietoyhteiskunta ei pyöri durranviljelijöillä, kaapujen ompelijoilla tai vesipiippujen tekijöillä.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Työnnät päätäsi pensaaseen. Herää jo, iso mies.

        Eihän se ole minun vikana, että Suomesta loppuu työvoima. ;)

        Ihmeellistä puhetta. Kun kumminkin 200000 työtöntä.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Työnnät päätäsi pensaaseen. Herää jo, iso mies.

        Eihän se ole minun vikana, että Suomesta loppuu työvoima. ;)

        mut ilkeytesi on sun oma vika

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Työnnät päätäsi pensaaseen. Herää jo, iso mies.

        Eihän se ole minun vikana, että Suomesta loppuu työvoima. ;)

        Vai loppuu työvoima. Työt on jo loppuneet. Tosin viimeisille posteille hätistellään vanhuksia ja kotiäitejä, kun ei ap:n suosikkipojista ollutkaan mihinkään.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Työnnät päätäsi pensaaseen. Herää jo, iso mies.

        Eihän se ole minun vikana, että Suomesta loppuu työvoima. ;)

        Maahantunkeutujista vain pieni osa tekee töitä ja loput ovat ammattirukoilijoita verovaroista. Tällä osaamisella luulet siis työvoimapulan ratkaistavan. Ja sitä paitsi hapankaali on terveellisempää kuin kebabit tai pitsat.

    • Anonyymi

      Eihän se ole minun vikana, että Suomesta loppuu työvoima. ;)

      -Menisit töihin istumasta koneellasi täyspäiväisenä nillittäjänä.

    • Anonyymi

      "Jos avaaja tahtoo asialleen enemmän näkyvyyttä, kirjoita Usariin. Tällä palstalla ei öyhötyksesi saa kuin peililtäsi aplodit."

      TUO ON HYVÄ!
      Miksei noudata ystävällistä neuvoa?
      Niin, miksi ei?

    • Anonyymi

      Siis lisää väkeä EK:n kesetettavaksi. Alipalkkauskesta on paikallisesti ja intersektioanaalisesti sovittu hyvävelikerhon saunaillassa.

      • Anonyymi

        Perussuomalaiset suosivat ek:n masinoimaa halpatyövoimaa. Paikalliset sopimukset ja 6e/h maahanmuuttajille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perussuomalaiset suosivat ek:n masinoimaa halpatyövoimaa. Paikalliset sopimukset ja 6e/h maahanmuuttajille.

        Suomalaiset 9e päivä

    • Anonyymi

      Oikeassa olet. Mutta kuinka saada perussuomalaiset järkiinsä? Siinä pulma!

    • Kehottaisin kaikkia heräämään tähän reaalitodellisuuteen. Nillittäminen on vain nillittämistä, Varmaankin se on mukavaa ajankulua ja uskoin sillä olevan sielunhoidollisia vaikutuksiakin, mutta eihän se kansantuloa kasvata.

      Työnteon tuottavuutta me emme voi millään äkkitempulla kasvattaa, se vaatii isoja investointeja sekä koulutukseen että myös teollisuuden rakenteisiin. Loppujen lopuksi motomies tai timpuri ei määräänsä enempää pysty päivässä tekemään. Meidän on ihan pakko saada Suomeen lisää työvoimaa. Kun kotimaista työvoimaa ei ole, sitä on tuotava ulkoa. Näin yksinkertainen se asia vaan on, mutta tätäkään vähää maahanmuuttoa vastustava populisti jaksa ymmärtää.

      Yritän selittää selkosuomeksi, että meillä pitäisi tehdä selkeä ero työperäisen maahanmuuton ja pakolaisuuden välillä. Nyt nämä asiat ovat suloisesti sekaisin ja rassupetteri katsoo olevansa oikeutettu huutelemaan jokaiselle ulkomaalaisen näköiselle, että mene kotiisi, vaikka huutelun kohteena oleva henkilö onkin Suomen kansalainen ja töissä ekonomistina Suomen Pankissa. Tämäkö se lisää Suomen houkuttelevuutta, kun tänne yritetään palkata ulkolaista työvoimaa?

      Meidän on saatava siivottua tällaiset pölvästi näkymättömiin. Eihän se asia parane yhtään sillä, vaikka huutelija olisi perussuomalaisen puolueen puoluejohtoa. Rasismille on pantava jauhot suuhun ja julkiselle rasismille rikostuomio. Ei tämä hyssyttelemällä enää parane.

      Tässäpä teille päivän annos reaalitodellisuutta. Eikö maistu?
      Nauretaan yhdessä.

      • populisti jaksa -> ei jaksa
        Mitenkäs se on Fans, jaksatkos vielä haukkua? ;)

      • Anonyymi

        Yritysten hintakilpailukyvyn parantaminen edellyttää nk. saavutettujen etujen karsimista. Toinen vaihtoehto on automatisoida tai tuoda duunarit matalan elintason maista.

        Eurovaluutta tuo duunareille kylmää kyytiä... Entisaikaan heikko valuutta helpotti tilannetta. Euroaikana vain "matokuuri" auttaa.

      • Anonyymi

        Ekonomisti Suomen Pankissa elää nettoveronmaksajien verovaroilla ja elää pohjimmiltaan samoilla rahoilla kuin Kela-elätti. Suomi tarvitsisi nettoveronmaksajia, ei siis lisää virkamies- tai muitakaan elättejä.

      • Anonyymi

        Persse sentään mitä paasaamista. Soraista saarnaamista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Yritysten hintakilpailukyvyn parantaminen edellyttää nk. saavutettujen etujen karsimista. Toinen vaihtoehto on automatisoida tai tuoda duunarit matalan elintason maista.

        Eurovaluutta tuo duunareille kylmää kyytiä... Entisaikaan heikko valuutta helpotti tilannetta. Euroaikana vain "matokuuri" auttaa.

        Ymmärrät nyt väärin tuottavuuden. Tuottavuus on sitä, että työvuoro tekee vuoron aikana 45 vessanpyttyä, kun aiemmin valmistuin vain 30.

        On kovin ahtaasti ajateltu, jos uskotaan vuosiloman lyhennyksen tai ylityökorvauksen pienentämisen tuovan merkittää parannusta. Ne ovat lopultakin kovin marginaalisia keinoja parantaa tuottavuutta.

        Suomen hidas talouskasvu lähimaihin verrattuna on sen kokoluokan mörkö, että pikkunokkela näpertely työehtojen kanssa ei sitä ongelmaa ratkaise. Kun työvoimaa puuttuu, työt jäävät tekemättä ja kasvu jää tulematta. Koeta nyt ymmärtää tämä yksinkertainen totuus.

        Eiköhän naureta. ;)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ekonomisti Suomen Pankissa elää nettoveronmaksajien verovaroilla ja elää pohjimmiltaan samoilla rahoilla kuin Kela-elätti. Suomi tarvitsisi nettoveronmaksajia, ei siis lisää virkamies- tai muitakaan elättejä.

        Älä puhu pöljiä. Keskuspankkitoiminta on kansantalouden kannalta ihan välttämätöntä.

        Että päätä vaan pensaaseen. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Ymmärrät nyt väärin tuottavuuden. Tuottavuus on sitä, että työvuoro tekee vuoron aikana 45 vessanpyttyä, kun aiemmin valmistuin vain 30.

        On kovin ahtaasti ajateltu, jos uskotaan vuosiloman lyhennyksen tai ylityökorvauksen pienentämisen tuovan merkittää parannusta. Ne ovat lopultakin kovin marginaalisia keinoja parantaa tuottavuutta.

        Suomen hidas talouskasvu lähimaihin verrattuna on sen kokoluokan mörkö, että pikkunokkela näpertely työehtojen kanssa ei sitä ongelmaa ratkaise. Kun työvoimaa puuttuu, työt jäävät tekemättä ja kasvu jää tulematta. Koeta nyt ymmärtää tämä yksinkertainen totuus.

        Eiköhän naureta. ;)

        Tarvitsevatko nettoveroja Suomelle synnyttävät korkean teknologian suomalaiset vientiyritykset todellisuudessa korkean osaamistason ja koulutustason työntekijöitä suuria määriä tällä hetkellä ja joutuvatko ne muuttamaan pois Suomesta saadakseen riittävän korkeatasoista työvoimaa? Aiempi Sipilän hallitus ajatteli työvoiman siirtämisen työttömäksi pois työvoimatuilta synnyttävän työtä.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Älä puhu pöljiä. Keskuspankkitoiminta on kansantalouden kannalta ihan välttämätöntä.

        Että päätä vaan pensaaseen. ;)

        Jauhat sitä itseään, nimitäin nykyisen, vuonna 1998 annetun lain mukaan Suomen Pankin tehtävänä on toteuttaa osaltaan Euroopan keskuspankin neuvoston määrittelemää rahapolitiikkaa.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Ymmärrät nyt väärin tuottavuuden. Tuottavuus on sitä, että työvuoro tekee vuoron aikana 45 vessanpyttyä, kun aiemmin valmistuin vain 30.

        On kovin ahtaasti ajateltu, jos uskotaan vuosiloman lyhennyksen tai ylityökorvauksen pienentämisen tuovan merkittää parannusta. Ne ovat lopultakin kovin marginaalisia keinoja parantaa tuottavuutta.

        Suomen hidas talouskasvu lähimaihin verrattuna on sen kokoluokan mörkö, että pikkunokkela näpertely työehtojen kanssa ei sitä ongelmaa ratkaise. Kun työvoimaa puuttuu, työt jäävät tekemättä ja kasvu jää tulematta. Koeta nyt ymmärtää tämä yksinkertainen totuus.

        Eiköhän naureta. ;)

        Aika harva isompi tai pienempikään yritys pitää realistisena saavuttaa 50% tuottavuusparannusta (30 tuolista 45 tuoliin) millään lyhyellä tai keskipitkällä aikavälillä.

        Jos niitä pieniä yritysten kilpailukyvyn parantamisia ei tehdä, niin ne yritykset kuihtuu pois. Nykyisen hallituksen polttoaineveron nosto mm. heikentää yritysten hintakilpailukykyä vientimarkkinoilla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jauhat sitä itseään, nimitäin nykyisen, vuonna 1998 annetun lain mukaan Suomen Pankin tehtävänä on toteuttaa osaltaan Euroopan keskuspankin neuvoston määrittelemää rahapolitiikkaa.

        No voi herttinen sentään.

        Kai sinä nyt jotenkin ymmärrät, että yhden itsenäisen valtionkin mittakaavassa tehokkaan finanssipolitiikan toteuttaminen on vaativa tehtävä. Siihen tarvitaan sekä asiantuntemusta että riittävästi resursseja.

        Kansantalouden toimivuuden kannalta keskuspankkitoiminta on välttämätöntä. Koeta nyt vaan yrittää ymmärtää. Tämä on sitä reaalimaailmaa.

        Nauretaan taas. ;)

      • Anonyymi

        "Rasismille on pantava jauhot suuhun ja julkiselle rasismille rikostuomio. Ei tämä hyssyttelemällä enää parane."

        Tuossa on asiaa ja nyt pitäisi hallituksen lahopäissä jotain alkaa raksuttamaan.
        Ensinnäkin Ylen pitäisi vetää ne turhat toimittajat pois Amerikoista, kun Trumpista ei saada mitään ivailun aihetta aikaan tekemälläkään. Nämä toimittajat pitää laittaa Pohjois-Koreaan opiskelemaan miten oikeaa propagantaa tehdään ja miten kansa pakotetaan polvilleen ja rukoilemaan viherpunikeilta armahtamista.
        Viherpunikit ja SDP:n punikit eivät ilmeisesti kuulu tuomittaviin koska sekin ollaan jo nähty.

        Pitääkö kansantaloustieteilijöitä ja kauppatieteilijöitä hankkia ehkä korruptuneista ja vapaan kilpailun ilosanomaa julistavista maista elämään nettoveronmaksajien eli toisten verovaroilla kuin Kela-elätit, kun Suomi itsessään kouluttaa eläteiksi yhteiskuntatieteilijöitä ja kauppatieteilijöitä suuria määriä yliopistoissaan elämään toisten kustannuksella, jotka suomalaiset tieteilijät tuntevat kuitenkin hyvinvointivaltiona tunnetun Suomen olosuhteet paremmin kuin jonkun korruptoituneen valtion olosuhteet tunteva ulkomainen tieteilijä. Onko siis ulkomainen pelle on aina parempi kuin suomalainen pelle gubtan pellemaailmassa.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        populisti jaksa -> ei jaksa
        Mitenkäs se on Fans, jaksatkos vielä haukkua? ;)

        Minä en ole Fans, mutta opettele hyvä mies kirjoittamaan.

        Eikö onnistu? Säälivää naurua tähän bonuksena. ;)

      • Anonyymi

        Ei osaa, ei pysty. ;)

      • Anonyymi

        Tuo reaalitodellisuutta vasta sitten, kun ei ole enää kantiksia työttömänä. Tuskin tarvitsee palata visioon.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Ymmärrät nyt väärin tuottavuuden. Tuottavuus on sitä, että työvuoro tekee vuoron aikana 45 vessanpyttyä, kun aiemmin valmistuin vain 30.

        On kovin ahtaasti ajateltu, jos uskotaan vuosiloman lyhennyksen tai ylityökorvauksen pienentämisen tuovan merkittää parannusta. Ne ovat lopultakin kovin marginaalisia keinoja parantaa tuottavuutta.

        Suomen hidas talouskasvu lähimaihin verrattuna on sen kokoluokan mörkö, että pikkunokkela näpertely työehtojen kanssa ei sitä ongelmaa ratkaise. Kun työvoimaa puuttuu, työt jäävät tekemättä ja kasvu jää tulematta. Koeta nyt ymmärtää tämä yksinkertainen totuus.

        Eiköhän naureta. ;)

        Ja totuus on, että kun asiakkaita ja ostovoimaa puuttuu, on turhaa tuottaa aina enemmän "vessanpyttyjä" varastoon kustannettavaksi ja vanhettumaan. Matalan tulotason väen lisääminen ei aiheuta muuta kuin kustannuksia. Mihin muuten on nuo muut maat joutuneet sen talouskasvunsa käyttämään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Rasismille on pantava jauhot suuhun ja julkiselle rasismille rikostuomio. Ei tämä hyssyttelemällä enää parane."

        Tuossa on asiaa ja nyt pitäisi hallituksen lahopäissä jotain alkaa raksuttamaan.
        Ensinnäkin Ylen pitäisi vetää ne turhat toimittajat pois Amerikoista, kun Trumpista ei saada mitään ivailun aihetta aikaan tekemälläkään. Nämä toimittajat pitää laittaa Pohjois-Koreaan opiskelemaan miten oikeaa propagantaa tehdään ja miten kansa pakotetaan polvilleen ja rukoilemaan viherpunikeilta armahtamista.
        Viherpunikit ja SDP:n punikit eivät ilmeisesti kuulu tuomittaviin koska sekin ollaan jo nähty.

        Rasismin voi tuomita, mutta rasismin ulkopuolellakin tapahtuu paljon jolle pitää tehdä jotain, eikä pistää päätä rasismin pensaaseen.

      • Anonyymi

        Suomessa on noin 300-400,000 työtöntä...jospa työllistettäis niistä ensin. Sitten vasta muita....Ja sitäpaitsi jos jostain jotain tietäisit niin persut ei niputa kaikkia samaan nippuun. Osaavat amattitaitoiset koulutetut sopeutuvat ihmiset, jotka tulevat tön perässä ei välimereltä eikä latvian rajoilta, ovat tervetulleita.
        Räkänokasta mies tulee ei tyhjän naurajasta...

    • Anonyymi

      Mitä veikkaat, että minkä puolueiden edustajat sekoittavat kehitysmaataustaisten Islamin palvojien haittamaahanmuuton ja Suomea hyödyttävän työperäisen maahanmuuton yhdeksi ja samaksi ryhmäksi?
      Jokainen tolkunihminen tietää ettei oikea vastaus ole persut!
      Puhumme siis näistä osaajista joita Suomi tarvitsee!
      Emme siis näistä norsunpesijöistä, vuohipaimenista tai koneinsinööri ”moniosaajista” tai merirosvopäälliköistä, joita tänne lappaa jatkuvasti!

    • Anonyymi

      islam naiset työttömiä ja synnyttävät lisää työttömiä sosiaalituilla?

      kuin kepun maatilan isännät konsanaan islam perheet

      • Anonyymi

        Maatiloilta tulee ahkeria ihmisiä.
        Toisin on hesan vetelehtijöiden laita.

    • Anonyymi

      Mokkahatun valheet on juuri tätä -

      Muhammed teki selväksi, että hänen vihollisillaan oli kaksi vaihtoehtoa: alistuminen hänen tahtoonsa tai ikuinen taistelu hänen itsemurhataistelijoitaan vastaan. Ihmisten uhkailu kuolemalla, elleivät he alistu, ei tietysti ollut uusi keksintö Muhammedinkaan aikana.

      Jihadin nerokkuus piilee kuitenkin valehtelun käytössä vihollisen harhaan johtamiseksi. Muhammed hämmensi vihollisiaan ja sai heidät uskomaan, että hänen kanssaan voisi neuvotella; vaikka todellisuudessa hän oli vannonut taistelevansa heitä vastaan, kunnes he joko alistuvat tai kuolevat.

      Muhammed jakoi maailman kahteen osaan, Dar al-Islam ja Dar al-Harb. Dar al-Islam on islamin alue, joka on alistunut ja jossa noudatetaan sharia-lakia. Dar al-Harb on sodan alue, johon kuuluu loput maailmasta.

      Kansakunnat eivät ehkä koe olevansa sodassa islamin kanssa, mutta jos niissä ei vallitse sharia-laki, silloin islam on tosiasiassa sodassa niiden kanssa.

    • Anonyymi

      Koulutus on vahvasti periytyvää.

      Tuomalla alikehittyneistä maista matalan koulutus- ja osaamistason ihmisiä, varmistetaan, että Suomi muuttuu matalan koulutus- ja osaamistason maaksi.

      Varsinkin kun tuontiaines lisääntyy nopeammin.

      • Anonyymi

        Tällä hetkellä on siis vallalla "Suomi kehitysmaaksi"-projekti.

    • Anonyymi

      Tässä on ihan tarkoitushakuinen vääristely otsikossa. Eihän maahanmuuttajat syö hapankaalia. Ne syö hummusta ja halloumia.

      • Anonyymi

        Ja hallalilihaa!

    • Anonyymi

      Eikä suomalaisetkaan syö hapankaalia, vaan lenkkimakkaraa.

    • Anonyymi

      Niin meillä ei ole Ruotsalaista suurpääomaa ja monipuolista teollisuutta kuten Ruotsilla, jonka ne ovat luoneet vosisatojen aikana!
      Silloin kun Suomi taisteli olemassaolostaan viherkommareiden unelmaa Neuvostoliittoa vastaan tai oli joko Ruotsin tai Venäjän alusmaana!
      Eikä meillä ole öljyvaroja ja Atlantin kalankasvattamoja joilla teköpyhät Norjalaiset ”ilmastoaktiivit” rahoittavat elämänsä ja sähköautoilunsa!
      Meillä on vain intersektionaalisia viherkommunisti feministisuvakkeja, jotka pyrkivät julistamaan koko Suomen metsät naturaksi EU:ssa ja sosialisoivat vesivaramme koko maaillman yhteiskäyttöön!
      Myivät jopa Haaviston aikana sähköverkkomonopolin Korealaisille pääomasijoittajille, se on sitä isänmaallisuutta parhaimmillaan!

    • Anonyymi

      Valitettavasti tänne lappaa kokoajan porukkaa, joka heikentää tilannetta entisestään, ja ollaan vaan vieläkin pahemmassa kusessa.

      Näin huonoja päättäjiä ei ole ollut koskaan ihmiskunnnan historiassa, jotka tuhoavat maansa parissa sukupolvessa. Lapsenlapsemme tulevatkin kiroamaan heidät.

      • Anonyymi

        Olet niin oikeassa!!!!!!!!!

    • Anonyymi

      Miksei Kanadan mallia voisi soveltaa täällä. Pisteytysjärjestelmä pelaa siellä, ja ovat tyytyväisiä tuloksiin. Ja voihan sitä aina muokata. Mieleen tulee ainoana haittana nämä ihmisoikeusfundamentalistit jotka saattavat nähdä järjestelmässä epätasa-arvoa.

      • Anonyymi

        Eikä Kanada ole ainoa maa maailmassa, joka pisteyttää maahanmuuttajia estäen näin maahanmuuttojärjestelmän hyväksikäytön.

    • Anonyymi

      Ketä edes kiinnostaa tämä maa enää paskaakaan, kun se Suomikaan ei välitä omista kansalaisistakaan paskan vertaa.

      Onneksi suomalaiset on niin viisaita etteivät enää edes lisäänny, kun täällä ei ole enää mitään tulevaisuutta.

      • Anonyymi

        Todella kummallista, etteivät Suomen päättäjät näe suomalaisten lisääntymättömyyden yhteyttä päättäjien huonoihin päätöksiin. Päättäjät yrittävät heikentää kantasuomalaisten elinolosuhteita ja ihmettelevät samaan aikaan, miksi elinolosuhteiden ja tulevaisuuden näköalojen huonontaminen vähentää lapsien määrää kantasuomalaisten parissa.

    • Anonyymi

      Nauraja-Gubba haluaa heti Suomeen ainakin 50000 kehitysmaamuslimia, mieluiten miespuolisia kaikki! Ja vuosittain näitä pitää saada 10000 lisää. Jos tulee pulaa, niin Afrikasta löytyy lisää työvoimaa.

    • Anonyymi

      1960-1970-luvuilla monet ihmiset indoktrinoitiin uskomukseen, että maailman kurjuus on länsimaiden ja kristinuskon syytä. Sosialistit hiljalleen levittivät lonkeroitaan yliopistoille, kouluihin, julkishallintoon. Esim. yliopiston oikeustieteen professorit ovat nykyisin pääasiassa sosialisteja, koska ei-sosialistit menevät tutkinnon suoritettuaan asianajotoimistoihin jne. töihin.

      Sosialistien tavoite on aina ollut romuttaa kaikki vanha ja saada ihmiset sokeasti uskomaan aatteeseensa. Ihmisistä on nykyään tullut juurettomia ja historiattomia, kun perheet ja vanhat perinteet on hajotettu. Isosta osasta suomalaisia on tullut tylsää kansaa, jolla ei ole enää historiaa. Ne ihmiset sitten ihannoivat ulkomaalaisten "eksoottisia kulttuureita", hakeutuvat kaikenlaisiin new age -rahastuksiin jne. kun yrittävät täyttää merkityksettömyyden tunnettaan, joka tulee siitä että heiltä on tuhottu oma paikkansa sukupolvien ketjussa.

    • Anonyymi

      Sen sijaan, että yritettäisiin saada syntyvyys Suomessa nousemaan, roudataan halpatyövoimaa kehitysmaista yritysten hyväksikäytettäväksi ja polkemaan palkkoja, eli vaihdetaan väestö ja tuhotaan alkuperäinen kulttuuri ja perinteet. Yritykset kerää voitot ja kiertää verot, eikä suomalaiset hyödy todellisuudessa mitenkään.

    • Anonyymi

      Ruotsin talous on faktasti parempi siksi koska max työttömyys korvaus on about 300 euroa, eli kaikki tekee jotain ja silloin kansan talous nousee ja kasvaa.

      Ruotsi ei ole urossa joten sen ei ole tarvinnut ottaa velkaa ja kuskata niitä etelä Euroopan huligaani pankeille avustuksina.

      Ruotsissa on myös valinnan vapaus eli saat käydä yksityisen tai julkistohtorilla ja valtio maksaa tasan saman korvaus osuuden kummastakin, eli kyllä totuus on se että ruotsi on enemmän länsimaa ja hapankaali kyllä vilkastuttaa aivojen toimintaa lisäten suolisto bakteereja, mutta liian hapan asuin ympäristöksi.

    • Anonyymi

      Itse matkustin ja elin ennen EU ta eikä ollut pienintä ongelmaa fim markalla matkustaessa, vaihtotiski oli heti passin tarkastuksen jälkeen josta sait nopeasti matkavaluutat ja taxiin tai junaan kentältä, mikä ongelma tää nyt muka on?

      Rajatarkatukset oli ja moni rikollinen jäi kiinni, mikä ongelma siinä nyt muka on?

      Viisumit piti olla joihinkin maihin, mutta jos paperisi on puhtaat ja et ole poliisin vaki asiakas ei siinäkään mitään ongelmaa ole.

      Ei elämä ole EU ssa sen helpompaa, mutta kalliimpaa elämä on EUn sisällä kuin ulkopuolella, koska veroja on enempi kun tullit menee Brysseliin, jotka ennen jäi Japani ja Kiina autoista ja tuhansista tavaroista Suomeen ja se on kymmeniä kertoja suurempi maksu kuin jäsenmaksu, tullin keräys unioni Bryssel on kuten Moskova aikoinaan Neuvostoliitossa.

    • Sanoisin, että tällä palstalla vallitsee kovin kapea ja myös kovin harhainen käsitys kansantaloudesta.

      Työvoimapula on tosiasia, sitä ei mikään parkuminen muuksi muuta. Tosiasia on myös se, että ratkaisu työvoimapulaan on hankkia lisää työvoimaa. Jos työvoimaa ei saada Suomesta, sitä on tuotava ulkomailta.

      Minusta edellä esitetty on niin yksinkertainen ja myös niin looginen totuus, että soisin jokaisen eduskunnan täysistunnon alkavan sillä, että puhemiehet yhteen ääneen lausuisivat nyt esittämäni totuuden ja kansanedustajat sen sitten kuorossa toistaisivat.

      Täällä esitetään työvoimapulaan kovin pöljiä varautumia; pitää palkata vain osaajia, teollisuus tarvitsee vain korkean koulutustason työntekijöitä, Suomessa ei tarvita niitä tai näitä. Sanon suoraan: älkää höpöttäkö.

      Tietysti Suomi tarvitsee huippuosaajia, mutta se ei yksin riitä. Jotta huippuosaaja voisi työssään rakennella niitä high-tech-ihmevitkuttimia, tarvitaan myös se, että suomalainen yhteiskunta on kaikilta osin toimintakykyinen.

      Tarvitaan päiväkotien hoitotädit, tarvitaan bussikuskit, tarvitaan roskakuskit, tarvitaan raksamiehet, tarvitaan kaupan kassat, tarvitaan maaseudun kausityöntekijät, tarvitaan lammaspaimenet ja tarvitaan hautausmaan haravoijat. Se huippuosaaja ei itse osaa tehdä tai ainakaan ei halua tehdä mitään näistä matalapalkkahommista, mutta jonkun pitää nekin tehdä. Muuten niitä high-tech-ihmevitkuttimia ei valmisteta Suomessa.

      Näin yksinkertainen asia tämä on. Suomi tarvitsee työntekijöitä.
      Eiköhän naureta. ;)

      • Anonyymi

        Sinä ajat ainoastaan väestönvaihtoagendaasi.
        Etpä ylevää ideaasi saa muualla esiin kuin täällä?
        Ei tuo ikuinen nauraminen anna kuin hölmön kuvan itsestäsi, toki nimimerkkikuvasi ajaa saman asian. Itse höpötät.

      • Anonyymi

        Koulutus on vahvasti periytyvää. Edes Itä-Saksassa ei saatu poistettua koulutuksen periytyvyyttä. Tuomalla maahan matala osaamis- ja koulutustason ihmisiä, jotka lisääntyvät aitosuomalaisia nopeammin, varmistetaan keskimääräisen osaamis- ja koulutustason lasku.

        Suomessa on jo reserviä matalan osaamistason työvoimasta. Talouskasvua kyllä saadaan aikaan tuomalla maahan mitä tahansa ihmisiä, vaikka pelkkiä rikollisia. BKT kasvaa kyllä väkiluvun kasvaessa. Ongelma on, että BKT per asukas heikkenee.

        Ja edelleen on epäselvää, miten heikentynyt BKT per asukas voisi riittää pohjoismaisen hyvinvointivaltion ylläpitoon. Käytännössä valinta on joko alikehittyneiden maiden ihmisten tuominen tai pohjoismaisen hyvinvointivaltion pelastaminen.

        Onko totuus todella noin vaikea asia sinulle? ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Onko totuus todella noin vaikea asia sinulle? ;)

        Ei. Sinulle se tuntuu olevan mahdoton ymmärtää. Totuus on sinun jutuistasi kaukana.
        Keksi parempaa tekemistä kuin propagandasi levittäminen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Koulutus on vahvasti periytyvää. Edes Itä-Saksassa ei saatu poistettua koulutuksen periytyvyyttä. Tuomalla maahan matala osaamis- ja koulutustason ihmisiä, jotka lisääntyvät aitosuomalaisia nopeammin, varmistetaan keskimääräisen osaamis- ja koulutustason lasku.

        Suomessa on jo reserviä matalan osaamistason työvoimasta. Talouskasvua kyllä saadaan aikaan tuomalla maahan mitä tahansa ihmisiä, vaikka pelkkiä rikollisia. BKT kasvaa kyllä väkiluvun kasvaessa. Ongelma on, että BKT per asukas heikkenee.

        Ja edelleen on epäselvää, miten heikentynyt BKT per asukas voisi riittää pohjoismaisen hyvinvointivaltion ylläpitoon. Käytännössä valinta on joko alikehittyneiden maiden ihmisten tuominen tai pohjoismaisen hyvinvointivaltion pelastaminen.

        "Koulutus on vahvasti periytyvää. "
        Taitaa olla niin, että sosiaalinen asema on vahvasti periytyvää. Hyvin koulutettu ja hyvin toimeentuleva perhe on eriomainen kannustin siihen, että myös perheen lapsista tulee hyvin koulutettuja ja hyvin toimeentulevia.

        Toisaalta me tiedämme myös sen, että Suomessa ketään ei ole syntymässä tuomittu työttömäksi sekatyömieheksi. Ilmainen, tasa-arvoinen ja kannustava koululaitos on paras tae siitä, että jokainen voi olla oman onnensa seppä.

        Jos luottaisimme esittämääsi koulutusteoriaan, Suomeen pitäisi rekrytoida työvoimaa vain Kiinasta, Singaporesta ja Hongkongista ts. Pisa-tulosten huippumaista, joissa myös koulutusmyönteisyys on ihan huipputasoa. Jo britti tai amerikkalainen maahanmuuttaja olisi koulutuksellisesti paha takaisku ja saataisi jopa tärvellä hyvän rotukoulutusteoriasi.

        Mutta kirjoitit siististi. Kiitos siitä. ;)

      • Anonyymi

        Tarjolla kun ei ole lähinnä muita kuin kamelikuskeja ja vuohipaimenia, jotka tulee oikein mielellään tänne lisääntymään ja elelemään sosiaaliturvalla.

        On lisäksi moraalitonta viedä muilta mailta niiden osaajat.

        Suomessa työn liiallinen verotus ja ilmasto pitävät lisäksi huolen siitä, että osaajat eivät tänne tule.

    • Anonyymi

      Tämmöset aikeet kehitysmaalaisilla, mutt-eihän me tähän suostuta eihän

      Muhammed teki selväksi, että hänen vihollisillaan oli kaksi vaihtoehtoa: alistuminen hänen tahtoonsa tai ikuinen taistelu hänen itsemurhataistelijoitaan vastaan. Ihmisten uhkailu kuolemalla, elleivät he alistu, ei tietysti ollut uusi keksintö Muhammedinkaan aikana.

    • Anonyymi

      Vastoin aloittajan järjetöntä öyhötystä, perussuomalaisilla on kylmiin faktoihin perustuva ratkaisuehdotus ongelmaan. Kuunnellaan siis kerrankin tolkun ääntä:
      "Perussuomalaiset eivät halua sellaista työperäistä maahanmuuttoa, jossa veronmaksaja maksaa palkat. Halla-aho korostikin, että ongelma muodostuu nimenomaan Suomeen muuttavasta halpatyövoimasta. Halla-aho esitti ratkaisun tilanteeseen.
      – Suomeen työn perässä tulevalle ihmiselle pitää asettaa selkeä euromääräinen minimituloraja, jolla Suomeen pääsee."

      Asiat pitää tietää ja ymmärtää, järjetön tollerointi ja öyhötys on tyhmää.

      Nauretaan huutonaurua:)

      • " Suomeen työn perässä tulevalle ihmiselle pitää asettaa selkeä euromääräinen minimituloraja, jolla Suomeen pääsee."
        Huhheijaa taas- siinä populisti Halla-aho huutelee pöljyyksiä ja ymmärtämätön kansa vieläpä hurraa pöljyydelle.

        Luetaan nyt vaikka yhdessä.
        https://migri.fi/toimeentuloedellytys
        "Kun haet oleskelulupaa kokoaikaiseen ansiotyöhön, palkkasi on oltava vähintään sen työehtosopimuksen mukainen, jota sinun työsuhteeseesi sovelletaan.
        Jos työehtosopimusta ei ole, bruttopalkkasi on oltava vuonna 2021 vähintään 1 252 euroa kuukaudessa (työttömyysturvalain työssäoloehdon mukainen päivärahaoikeus)."

        Tässä se on sanottu. Jos Jussi ei asiaa tiedä, lähetä viite myös Jussille. Jos Jussi taas tiesi, mutta silti huutelee, huutelu on mitä pahinta populismia jälleen kerran

        Ja taas teitä on viety kuin pässiä torilla.
        Huutonaurua vartti jos toinenkin. ;)

      • Moktar.Gubta kirjoitti:

        " Suomeen työn perässä tulevalle ihmiselle pitää asettaa selkeä euromääräinen minimituloraja, jolla Suomeen pääsee."

        PS.
        "...perussuomalaisilla on kylmiin faktoihin perustuva ratkaisuehdotus ongelmaan."
        Vai että ihan kylmiä faktoja taas.

        Voi elämän kevät.
        Lisää huutonaurua. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        " Suomeen työn perässä tulevalle ihmiselle pitää asettaa selkeä euromääräinen minimituloraja, jolla Suomeen pääsee."
        Huhheijaa taas- siinä populisti Halla-aho huutelee pöljyyksiä ja ymmärtämätön kansa vieläpä hurraa pöljyydelle.

        Luetaan nyt vaikka yhdessä.
        https://migri.fi/toimeentuloedellytys
        "Kun haet oleskelulupaa kokoaikaiseen ansiotyöhön, palkkasi on oltava vähintään sen työehtosopimuksen mukainen, jota sinun työsuhteeseesi sovelletaan.
        Jos työehtosopimusta ei ole, bruttopalkkasi on oltava vuonna 2021 vähintään 1 252 euroa kuukaudessa (työttömyysturvalain työssäoloehdon mukainen päivärahaoikeus)."

        Tässä se on sanottu. Jos Jussi ei asiaa tiedä, lähetä viite myös Jussille. Jos Jussi taas tiesi, mutta silti huutelee, huutelu on mitä pahinta populismia jälleen kerran

        Ja taas teitä on viety kuin pässiä torilla.
        Huutonaurua vartti jos toinenkin. ;)

        Heh, kuvitteletko, että 1200 euron bruttopalkalla ei saa mitään tukiaisia?

        Tästähän juuri on kysymys. Tuloraja on niin onnettoman pieni, että käytännössä nämä kamelikuskit ja vuohipaimenet elävät järjestään veronmaksajien piikkiin.

        Nyt on kyllä huutonaurettava vähintään aamunkajoon asti:)

        Älä nyt selittele asian vierestä. Jussi Halla-ahon väitti näin:
        " Suomeen työn perässä tulevalle ihmiselle pitää asettaa selkeä euromääräinen minimituloraja, jolla Suomeen pääsee."

        Euromääräinen tuloraja on jo asetettu ja Migri myös valvoo sitä. Jussi puhui silkkaa sontaa.

        Ei tämä selittelemällä muutu.
        Sitten nauretaan. ;)

        Tuliko taas liian kiperiä kysymyksiä, kun alkaa viestit poistumaan? 6 totuutta taas lähtenyt!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuliko taas liian kiperiä kysymyksiä, kun alkaa viestit poistumaan? 6 totuutta taas lähtenyt!

        Röyhkeä ja törkeä Gubta on Supon tarkkailuun sopiva? Jutut jihadistimyönteisiä.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Älä nyt selittele asian vierestä. Jussi Halla-ahon väitti näin:
        " Suomeen työn perässä tulevalle ihmiselle pitää asettaa selkeä euromääräinen minimituloraja, jolla Suomeen pääsee."

        Euromääräinen tuloraja on jo asetettu ja Migri myös valvoo sitä. Jussi puhui silkkaa sontaa.

        Ei tämä selittelemällä muutu.
        Sitten nauretaan. ;)

        Euromääräinen tuloraja on silkkaa sontaa.
        Halla-aho oli tässä aivan oikeassa: "Ongelma muodostuu nimenomaan Suomeen muuttavasta halpatyövoimasta." Kun minimituloraja on noin naurettavan pieni, tänne pääsee juuri sitä halpatyövoimaa, minkä elättäminen revitään veronmaksajien selkänahasta.

        Ärsyttääkö kuulla totuuksia?

        Ja taas nauretaan pää punaisena:)

        Tässä vielä lopullinen niitti öyhöttäjän jaskanpauhamiselle:

        – Työperäisen maahanmuuton ansiosta meillä siis kasvaa jatkuvasti tulonsiirroilla elävien ihmisten määrä, Ongelma olisi ratkaistavissa asettamalla vähimmäisansioraja työn perässä Suomeen tuleville ihmisille. Raja voisi olla esimerkiksi 3 000 euroa, Halla-aho sanoo.

        1200 euron vähimmäisansiorajalle voidaan tosiaankin nauraa pää punaisena, vai mitä, ystäni?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Röyhkeä ja törkeä Gubta on Supon tarkkailuun sopiva? Jutut jihadistimyönteisiä.

        Joo ja Jussin maalittaminensenkun jatkuu...............

    • Anonyymi

      suomen kannattais alakaa valamistamaa niitä mustia purkia ku nehä on tuelvaisuuesa kaikkien naisten muotijuttu ku kaikki niitä haluvaa.

      • Anonyymi

        siinähä tulis sitä tuotavuuttaki ja rahaa kaikile.

    • "1200 euron vähimmäisansiorajalle voidaan tosiaankin nauraa...".
      Kovin on yksisilmäinen tulkinta. Opetellaan yhdessä, jospa se siitä.

      Olisi toki rehellistä, jos heti kärkeen myöntäisit, että Jussi Halla-aho puhui sontaa, kun kerran todisteet siitä ovat nyt kaikkien nähtävillä. Eihän näin selkeitä faktoja kukaan voi puhumalla muuksi muuttaa. Pelkkä yrityskin on vain säälittävää rimpuilua.

      Katsotaan nyt yhdessä asiaa vielä tarkemmin. Migri siis edellyttää, että työperäisen oleskeluluvan saaja tulee Suomessa toimeen ansiotyöstä saamillaan tuloilla koko oleskeluluvan voimassaolon ajan. Minusta tämä on hyvä ja kannatettava periaate. Tämä vaatimus koskee siis kaikkia työn perusteella anottavia oleskelulupia.

      Jos oleskelulupaa haetaan ansiotyön perusteella, palkan on oltava vähintään sen työehtosopimuksen mukainen, jota kyseiseen työsuhteeseesi sovelletaan. Vaatimus on reilu. Näillä samoilla palkoilla on myös kantasuomalaisten työntekijöiden tultava Suomessa toimeen. Tämä on myös se pykälä, jota sovelletaan suurimpaan osaa hakijoista, koska ansiotyöhönhän tänne tullaa. Tullaan muurareiksi, bussikuskeiksi, sairaanhoitajiksi ja IT-viisaiksi, jolloin työhön tulijalla on selkeästi myös työnantaja.

      Viimeinen ehto on se, että jos työehtosopimusta ei ole, bruttopalkan on oltava 1252 euroa kuukaudessa. Mikä voisi olla tällainen työpaikka, en minä vaan tiedä. Lähes alalla kuin alalla on yleissitova työehtosopimus. Niin tai näin. Tämä palkkavaatimus on sama kuin alin ansiosidonnainen päiväraha. Sillä rahalla myös kantasuomalaisenkin on elettävä saamatta sossun tukea. Kaipa sillä maahanmuuttajakin elää.

      Mutta keskeinen asia onkin se, että meillä on selkeät ehdot työperäiselle maahanmuuttajalla siitä, että hänen on pystyttävä tulemaan toimeen Suomessa omilla tuloillaan.

      Jussi Halla-aho puhui sontaa ja vei teitä kuin pässiä naurussa - jälleen kerran.
      Eiköhän naureta tovi.;)

      • Anonyymi

        no jso et sää sitte kannata sitä musta purkkan tekoo nii voitasha me alakaa valamistamaa vaikka niitä kela-kortteja ! niitähä voitas tehä vaikka minkä värisiä ja jaettais niitä sitte ilimaseks ja mitä enemmä niitä käytettäs nii sitä enemmähä se ruttokansantuotoski nousee.

        mites tää ? sopisko sulle ?

        mää täsä innovoin ku kato me ollaa niinku vähä parempaa koulutusta ja väkee. mutta älä hätäile kylä me suaki kaveerataan. niin ku ihmisarvosena tasaarvosena. sitte.

      • Anonyymi

        "Sillä rahalla myös kantasuomalaisenkin on elettävä saamatta sossun tukea."

        Höpön höpö. 1200 euron bruttotuloinen saa satavarmasti ainakin asumistukea muista sossutuista puhumattakaan, sillä näillä matalapalkkamatuilla on lähes järjestään työtön puoliso ja iso kakaralauma elätettävinään, tai siis oikeammin veronmaksajathan nämä viime kädessä syöttävät ja juottavat.

        Pitäisi joku roti olla järjettömällä öyhötykselläkin. "Pässiä naurussa", todellakin.

        Nauretaan silti:)

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Tuota "totuutta" sitten pitää uskoa feikkiprofiilin ja karvahattukuvan ansioista?
        Ei jatkoon. Etköhän sinä ollut se pässi, jota vietiin ja viedään tästedeskin.
        Pääsetkö hyvillekin palkoille agitaattorina ja provoilijana?

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Sillä rahalla myös kantasuomalaisenkin on elettävä saamatta sossun tukea."

        Höpön höpö. 1200 euron bruttotuloinen saa satavarmasti ainakin asumistukea muista sossutuista puhumattakaan, sillä näillä matalapalkkamatuilla on lähes järjestään työtön puoliso ja iso kakaralauma elätettävinään, tai siis oikeammin veronmaksajathan nämä viime kädessä syöttävät ja juottavat.

        Pitäisi joku roti olla järjettömällä öyhötykselläkin. "Pässiä naurussa", todellakin.

        Nauretaan silti:)

        "Höpön höpö. 1200 euron bruttotuloinen saa satavarmasti ainakin asumistukea muista sossutuista puhumattakaan,"
        Sinähän et tiedä tästä yhteiskunnasta yhtään mitään.

        Miellä on suuri joukko tulonsiirtoja. Ne kuulivat jokaiselle tulonsiirtoon oikeutetulle eikä niitä katsotaan erityisesti "sossutueksi". Yleinen asumistuki ja eläkkeensaajan asumistuki ovat tyypillisiä tulonsiirtoja, lasten päivähoidon tuloperusteiset maksuluokat myös tulonsiirtoa. Myös progressiivista verotusta voidaan tarkastella tulonsiirtona. Tietysti myös suora sosiaalituki on tulonsiirtoa siinä kuin muutkin tulonsiirrot.

        Yhteiskunnan toimivuus ja oikeudenmukaisuus perustuvat osaltaan myös siihen, että hyvätuloiset rahoittavat yhteiskunnan toimintaa enemmän ja huonotuloisemmat vähemmän. Suomalainen keskiansio on noin 3500 EUR/kk. Periaatteessa kaikki keskiansiota vähemmän ansaitsevat nauttivat täällä tulonsiirrosta tai sossutuesta, jos käytämme sinun ilmaisuasi.

        Työssä käyvä kantasuomalainen bussikuski, joka asuu vuokralla pääkaupunkiseudulla, saa varsin todennäköisesti asumistukea ja nauttii alimmasta päivähoidon maksuluokasta.

        Tämä on Suomi. On reilua ja oikeudenmukaista, että työperäisen maahanmuuttajan on tultava täällä toimeen ihan samoilla ehdoilla kuin kantaperussuomalaisenkin duunarinkin.

        Näin se on. Sinua on viety ja viedään kuin pässiä narussa. Jussi puhui sontaa ja sinä tietämätön uskot.

        Kyllähän se sonnanpuhuja olet itse.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän se sonnanpuhuja olet itse.

        Koeta nyt keksiä edes yksi asia-argumentti mielipiteeksi tueksi.

        Eiköhän naureta. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Koeta nyt keksiä edes yksi asia-argumentti mielipiteeksi tueksi.

        Eiköhän naureta. ;)

        Maalittamisen keinoja ovat muun muassa mustamaalaaminen, yksityisluonteisten tietojen levittäminen tai uhkaaminen. Tavoitteena on vaikuttaa ihmisiin tai instituutioihin sekä niitä kohtaan tunnettuun luottamukseen. Maalittamisen kohteina ovat olleet esimerkiksi poliitikot, virkamiehet, poliisit, syyttäjät ja tuomarit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Sillä rahalla myös kantasuomalaisenkin on elettävä saamatta sossun tukea."

        Höpön höpö. 1200 euron bruttotuloinen saa satavarmasti ainakin asumistukea muista sossutuista puhumattakaan, sillä näillä matalapalkkamatuilla on lähes järjestään työtön puoliso ja iso kakaralauma elätettävinään, tai siis oikeammin veronmaksajathan nämä viime kädessä syöttävät ja juottavat.

        Pitäisi joku roti olla järjettömällä öyhötykselläkin. "Pässiä naurussa", todellakin.

        Nauretaan silti:)

        Nyt on kysyttävää; ensin taustatiedot: entinen pienyrittäjä sesonkialalta eli puolen vuotta töitä tai ainakin valmiutta lähteä tarvittaessa , maksettu eläkemaksut tulojen mukaan, yrittäjä - ja kansaneläke yhteensä tonnin ja neljä euroa päälle miinus vero , käteen 950,-
        Mistä ja miten saisin sen 196 egee lisää että maksaisivat asuntotukea , kaukolämpölasku on läpi vuoden keskimäärin kympin/päivä eli tuntuu kuin olisin jäänyt "mopen osalle"?

    • Anonyymi

      No ihan sama mitä palsta ”Islamisti” länkyttää!
      Suomeen tuleva kehitysmaataustaisten Islamin palvojien haittamaahanmuutto pitää saada loppumaan Tanskan malliin!
      Suomen talous ei tule kestämään sitä enää!
      Yhteiskuntarauhan menetyksestä nyt puhumattakaan!

    • Anonyymi

      sen suomen kannattais kylä tehä jotaki semmosta mistä se sais rahaa ja sitte vois vaikka antaa sitä ihmisoikeusksille. ruttotuote kasvais vähä mahottomasti!

    • Anonyymi

      Miks näitä vielä kahtellaan suomessssa

      Muhammed teki selväksi, että hänen vihollisillaan oli kaksi vaihtoehtoa: alistuminen hänen tahtoonsa tai ikuinen taistelu hänen itsemurhataistelijoitaan vastaan. Ihmisten uhkailu kuolemalla, elleivät he alistu, ei tietysti ollut uusi keksintö Muhammedinkaan aikana.

      • Anonyymi

        Siis miksi

      • Anonyymi

        Oma valtaisuus on näillä elämänsä edellytys, elikkä vain näitten tyylit on näille oikeitä
        - herääs nyt jo viimeinkin suomalainen

      • Anonyymi

        Toisin sanoen, islamin tulee hallita koko maailmaa ja ne, jotka vastustavat tätä, syyllistyvät muslimien sortoon, vaikka nämä eivät olisi hyökänneet muslimeita vastaan.

        Sanat ovat voimakkaita. Sanat määrittelevät ajatteluamme, joten vääristelevät sanat voivat muuttaa tapaa, jolla ihmiset ajattelevat. Huomaa, että jos vastustat sharia-lain tuomista yhteiskuntaasi, sinun katsotaan sortavan muslimeja, mikä tekee heille lailliseksi hyökätä sinua vastaan.

    • Tuo pitää valitettavan hyvin paikkansa. Muistaakseni entinen persukka, sittemmin sininen, Sampo Terho kehuskeli ennen viime eduskuntavaaleja, että he saivat kaikki haluamansa ulkomaalaisrajoitukset läpi Sipilän hallituksessa.

      • Anonyymi

        Sehän piti paikkansa.

        Edes Halla-aho ei tajunnut erikseen mainita maahanmuutto-ohjelmassaan, kuinka EU:n lanseeraamiin kansainvaelluksiin pitäisi suhtautua.

      • Anonyymi

        Ei pitäisi yrittää valehdella, koska siitä yleensä jää kiinni.

        Perussuomalaisten maahanmuuttovastaiset kansanedustajat ovat puolestaan jo aiemmin vaatineet turvapaikkaohjelman tiukempaa noudattamista. Tämän vuoden maaliskuussa yhdeksän kansanedustajaa penäsi hallitusta kiirehtimään 80-kohtaisen ohjelman täytäntöönpanoa. Näiden yhdeksän kansanedustajan joukossa olivat muun muassa tuoreet puolueen varapuheenjohtajat Laura Huhtasaari, Juho Eerola ja Teuvo Hakkarainen.

        Tässä linkki:

        https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000007450940.html

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei pitäisi yrittää valehdella, koska siitä yleensä jää kiinni.

        Perussuomalaisten maahanmuuttovastaiset kansanedustajat ovat puolestaan jo aiemmin vaatineet turvapaikkaohjelman tiukempaa noudattamista. Tämän vuoden maaliskuussa yhdeksän kansanedustajaa penäsi hallitusta kiirehtimään 80-kohtaisen ohjelman täytäntöönpanoa. Näiden yhdeksän kansanedustajan joukossa olivat muun muassa tuoreet puolueen varapuheenjohtajat Laura Huhtasaari, Juho Eerola ja Teuvo Hakkarainen.

        Kuten olen aiemmin todennut, persukat ovat uhka isänmaalle. Me tarvitsemme tänne lisää ihmisiä.

    • Kannattaa huomata, että pelkkä maahanmuutto ei riitä. Tarvitaan myös kotoutusta ja koulutusta maahanmuuttajille. Molemmat asioita, joita haittaisänmaalliset vastustavat.

      Perusidiootti suomalainen ei ymmärrä, että rahan kuluttaminen voi lisätä käytettävissä olevaa rahaa. Varsinkin talousmallissa, jossa raha ei oikeasti kulu, vaan kiertää. Raha vaan pitäisi kuluttaa sellaisiin kohteisiin, joissa siitä on tutkitusti hyötyä. Koulutus, maahanmuutto, terveydenhuolto, ...

      • Anonyymi

        Aivopiere sinä vaan.

        Tänne tulee lähes pelkästään sossutuilla eläviä kamelikuskeja muslimaista. He eivät kotoudu, koska se on heidän uskontosa vastaista, piste.

      • Työperäisessä maahanmuutossa on sekin ilo, että työantaja kouluttaa ja työpaikka kotouttaa. Jos työntekijän mukana muuttaa myös perhe, tarvitaan tietysti myös yhteiskunnan taholta tukitoimia.

        "..rahan kuluttaminen voi lisätä käytettävissä olevaa rahaa. "
        Tämän pitäisi olla ihan tuttu asia jokaiselle peruskantasuomalaiselle pubi-petterille. Kuuden pitkän jälkeen velatkin muuttuvat saataviksi.

        Ja sitten nauretaan. ;)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aivopiere sinä vaan.

        Tänne tulee lähes pelkästään sossutuilla eläviä kamelikuskeja muslimaista. He eivät kotoudu, koska se on heidän uskontosa vastaista, piste.

        Eivät varmaan tuolla asenteella kotoudukaan. Onneksi suurimmalla osalla maahantulijoista on ihan toisenlainen asenne (ja minulle oli suuri yllätys, että Venäjä ja Viro ovat muslimimaita)...

      • "M-G avaa ja komppaa itseään kunnes mukaan liitty..."
        Ei sentään. Onhan minulla täällä keskustelutovereinani jalkaväkijoukkueen suuruinen anonyymien puskastakivittäjien muodostama kuoro, joka toistuvasti ja onnistumatta yrittää laulaa minua suohon.

        Nauretaan yhdessä. ;)

        PS. liitty -> liittyi
        Sinäkö se posket vienosti punoittaen yrität täällä huudella dysleksiasta? ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Työperäisessä maahanmuutossa on sekin ilo, että työantaja kouluttaa ja työpaikka kotouttaa. Jos työntekijän mukana muuttaa myös perhe, tarvitaan tietysti myös yhteiskunnan taholta tukitoimia.

        "..rahan kuluttaminen voi lisätä käytettävissä olevaa rahaa. "
        Tämän pitäisi olla ihan tuttu asia jokaiselle peruskantasuomalaiselle pubi-petterille. Kuuden pitkän jälkeen velatkin muuttuvat saataviksi.

        Ja sitten nauretaan. ;)

        Käsidesiputelin kumoamisen jälkeen karvareuhka muuttuu kruunuksi ja omat öyhötykset tuhannen ja yhden yön satujen veroisiksi.

        Ja totta toki nauretaan:)

      • Anonyymi

        Tutkitusti on todettu mm. Ruotsissa, että kotouttamiseen suunnatut valtavat summat ovat yhtä tyhjän kanssa. Erään kulttuurin edustajat eivät ole kotoutuneet vielä kolmannessakaan polvessa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tutkitusti on todettu mm. Ruotsissa, että kotouttamiseen suunnatut valtavat summat ovat yhtä tyhjän kanssa. Erään kulttuurin edustajat eivät ole kotoutuneet vielä kolmannessakaan polvessa.

        Ruotsissa itse asiassa on todettu, että kotouttamiseen käytettyjen varojen raskas leikkaaminen samalla kun kotoutettavien määrä on kasvanut, on ollut huomattava virhe. Ongelmat ennen sitä olivat minimaaliset...

        Ei tehdä täällä Ruotsin virheitä.

      • TheRat kirjoitti:

        Ei taida nämä palstan aateveljet kovin paljoa ymmärtää asiasta. ;)

      • Anonyymi
        TheRat kirjoitti:

        Ruotsissa itse asiassa on todettu, että kotouttamiseen käytettyjen varojen raskas leikkaaminen samalla kun kotoutettavien määrä on kasvanut, on ollut huomattava virhe. Ongelmat ennen sitä olivat minimaaliset...

        Ei tehdä täällä Ruotsin virheitä.

        Jos kunta on konkurssissa, niin se tarkoittaa, ettei verorahaa ole käytettävissä hyvinvointiyhteiskunnan pyörittämiseen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos kunta on konkurssissa, niin se tarkoittaa, ettei verorahaa ole käytettävissä hyvinvointiyhteiskunnan pyörittämiseen.

        Mikä kunta on konkurssissa?

        Kotouttamiseen saa muuten rahaa valtiolta. Kunnille esim. pakolaiset ovat alkuvaiheessa aika nollakustannus (ehkä vähän plussalla, riippuen siitä ostetaanko palveluita kuntalaisilta vai ulkopuolelta). Myöhemmin toki merkittävästi positiivisia, mikäli heidät saadaan pysymään kunnassa...

        Hei eiköhän se 3 vuotta valtio maksa kulut plus miinus nolla, sitten kunta hoitaa. Että plussaa??

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "M-G avaa ja komppaa itseään kunnes mukaan liitty..."
        Ei sentään. Onhan minulla täällä keskustelutovereinani jalkaväkijoukkueen suuruinen anonyymien puskastakivittäjien muodostama kuoro, joka toistuvasti ja onnistumatta yrittää laulaa minua suohon.

        Nauretaan yhdessä. ;)

        PS. liitty -> liittyi
        Sinäkö se posket vienosti punoittaen yrität täällä huudella dysleksiasta? ;)

        Turhaan yrität tehdä tikusta asiaa omasta dysleksiastasi kysellen "sinäkö se" jatkuvasti.
        ET osaa, etkä opi. Se on vajaakuntoisen juopon kohtalo. ;)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hei eiköhän se 3 vuotta valtio maksa kulut plus miinus nolla, sitten kunta hoitaa. Että plussaa??

        Niin. Katsos kun tuo:
        1. Työllistää ihmisiä (= verorahoja kunnalle, mikäli ovat kunnan asukkaita)
        2. Lisää kulutusta kunnassa (= verorahoja kunnalle, mikäli ovat kunnan asukkaita)
        3. Lisää tilatarvetta kunnassa (= verorahoja kunnalle, mikäli tilat vuokrataan kunnan asukkaalta)

        Ja tietysti aika suuri osa noista, jos Suomessa vielä kolmen vuoden jälkeen ovat, hakeutuu töihin, mikä on aina iso bonus. Hakeutuisivat varmaan nopeamminkin, mutta kun lainsäädäntö estää ja kotoutustoimet (ja kielenopetus) ovat aika kevyesti hoidettu...

      • Anonyymi

        Miksi Tanska hylkää maahanmuuton-mitä tapahtui? kerro muitakin totuukisa

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi Tanska hylkää maahanmuuton-mitä tapahtui? kerro muitakin totuukisa

        Miten ihmeessä tanskan (osittain perutut ja oikeustoimiin johtaneet) maahanmuuttopäätökset liittyvät Ruotsin virheisiin?

      • Anonyymi
        TheRat kirjoitti:

        Mikä kunta on konkurssissa?

        Kotouttamiseen saa muuten rahaa valtiolta. Kunnille esim. pakolaiset ovat alkuvaiheessa aika nollakustannus (ehkä vähän plussalla, riippuen siitä ostetaanko palveluita kuntalaisilta vai ulkopuolelta). Myöhemmin toki merkittävästi positiivisia, mikäli heidät saadaan pysymään kunnassa...

        Esimerkkinä käytettiin Ruotsia ja juuri Ruotsissa Filipstadin kunta on valtavissa taloudellisissa vaikeuksissa maahanmuuton vuoksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Esimerkkinä käytettiin Ruotsia ja juuri Ruotsissa Filipstadin kunta on valtavissa taloudellisissa vaikeuksissa maahanmuuton vuoksi.

        En tiedä, miten Ruotsissa kunnat saavat rahaa valtiolta. Mutta tiedän, että Suomessa maahanmuuttajat ovat kunnillekin voimavara, eivät ongelma.

    • Anonyymi

      Suomi romahtaa siihen, että maa täyttyy loisivista musuista.

    • Anonyymi

      Naurettavaa väittää ettei lähes puolesta miljoonasta kortistossa olevasta ole töihin kelpaavia vaan tuontielätettäviä pitäis saada kun eivät edes haluais tehdä töitä

      • "...lähes puolesta miljoonasta kortistossa olevasta ole töihin kelpaavia..."
        Tätä minä olen täällä jankuttanut itsekin.

        Mutta onhan se toisaalta niin, että työhaluton venkula ei oikein kelpaa työnantajalle ja senkin asenteen minä ymmärrän. Jos lieksalainen vähäpoika siirtyisi uunin pankolta makailemasta makailemaan työnantajan järjestämään lämpimään taukotilaan, niin ottaisihan se työantajaa pattiin.

        Mutta eihän se vähäpoika töihin vaivaudu, onhan sillä järki päässä. Äit'muori keittää puuron, pesee vaatteet ja ostaa bensaa bemuun, Kelakorvaus jää lyhentämättömänä käytettäväksi keppanaan ja armoaan. Mikäpä siinä on loisiessa. Näitä peruskoulun jälkeen loisimaan jääviä vähäpoikia on vuosi vuodelta enemmän.

        Tarttis varmaanki tehrä jotaki, sano Manu.
        Eiköhän naureta. ;).

      • Muisteliko se pappa nyt Armiroa, kun hän noin repesi nillittämään nimestä?

        Nauretaan vaan.;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Muisteliko se pappa nyt Armiroa, kun hän noin repesi nillittämään nimestä?

        Nauretaan vaan.;)

        Mitäs täällä itseltäsi kyselet, eihän se meille muille kuulu:)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "...lähes puolesta miljoonasta kortistossa olevasta ole töihin kelpaavia..."
        Tätä minä olen täällä jankuttanut itsekin.

        Mutta onhan se toisaalta niin, että työhaluton venkula ei oikein kelpaa työnantajalle ja senkin asenteen minä ymmärrän. Jos lieksalainen vähäpoika siirtyisi uunin pankolta makailemasta makailemaan työnantajan järjestämään lämpimään taukotilaan, niin ottaisihan se työantajaa pattiin.

        Mutta eihän se vähäpoika töihin vaivaudu, onhan sillä järki päässä. Äit'muori keittää puuron, pesee vaatteet ja ostaa bensaa bemuun, Kelakorvaus jää lyhentämättömänä käytettäväksi keppanaan ja armoaan. Mikäpä siinä on loisiessa. Näitä peruskoulun jälkeen loisimaan jääviä vähäpoikia on vuosi vuodelta enemmän.

        Tarttis varmaanki tehrä jotaki, sano Manu.
        Eiköhän naureta. ;).

        Kas, ällöpidon mielestä lieksalaisista vähäpojista saa palstalla öyhöttää, mutta vähäpoikamatuista ei sanaakaan, sillä sehän olisi kamalaa rasismia.

        Huutonaurun paikka:)

    • Anonyymi

      Niin... Poliisien hälyytysten lisääntyminen tulisi näkymään BKT:n kasvuna. Maahanmuuton keinoin tätä BKT:ta ei kannata kasvattaa.

    • Anonyymi

      Se maahanmuutto, mitä tarvitaan, ei ole samaa, mitä mokkakorva haluaa.

    • Anonyymi

      ...Kunnille esim. pakolaiset ovat alkuvaiheessa aika nollakustannus (ehkä vähän plussalla, riippuen siitä ostetaanko palveluita kuntalaisilta vai ulkopuolelta). Myöhemmin toki merkittävästi positiivisia, mikäli heidät saadaan pysymään kunnassa...

      Huhtikuun ensimmäinen päivä on vielä kaukana.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      "Uskon kylä, että hyvän katkaisuhoidon avulla vähäpoikakin voisi riittävästi raitistua ymmärtämään järkipuhetta. Kognitiivinen psykoterapian ja siihen liitetyn siedätyshoidon avulla voidaan vähäpoikaa totuttaa siihen, että oppiminen tai opiskelu ei ole vaarallista. Kun hoitoon saadaan liitettyä vielä tukihenkilö, voi joskus tulla sekin päivä, että vähäpoikia valmistuu työllisyyskurssilta
      varastoammattihenkilöksi."

      Tämä ohje sopiikin vallan hyvin itsellesi toteutettavaksi.
      Jäisi se turha palstatilan tärveleminen pois kontoltasi.

      Pitäisi sitä sentään miehen omia ohjeitaan kyetä noudattamaan, joten otahan omasta neuvostasi vaari, kun miehistä niin tykkäät.

      • Anonyymi

        Minulle tuo neuvo ei sovi, en satu olemaan Moktarin kaltainen vähäpoika. Muuten hieno kirjoitus, kiitos.

      • Anonyymi

        Ei se ymmärrä omaa mädännäisyyttään. Se näkyy joka helskutin jutussaan suoropäisenä änkytyksenään.

    • Anonyymi

      Suomi romahtaa Saksaksi tai Venäjäksi? Siellä ne hapankaalit suunnilleen ahmitaan, kiinalainen tavara saa arvonlisäveroa tilatessa, ehkäpä. Seppo Räty kertoi oman mielipiteensä Saksasta, Moktar sentään rakastaa omaa Venäjäänsä ja Kremliä, työnantajaansa. Eilen tuli stasilaisistakin elokuva, siinä DDR-moktaarit singahtelivat.

      • "Siellä ne hapankaalit suunnilleen ahmitaan..."
        Suunnilleen ei ole vielä koko totuus.

        Unohdat Kaukoidän varsin eksoottisen ruokakulttuurin. Koreassa jokaisella aterialla on tarjolla kimchiä. Se on varsin mausteista hapankaalia. Uskoisin, että peruskorealainen aikuinen henkilö syö vuodessa lähes 100 kg kimchiä. Korealainen sananlasku sanookin, että kimchissä tuntuu aina äidin peukalon maku.

        Minä satun tietämään tällaiset asiat, kun olen muutakin nähnyt kuin vain Kuortaneen kirkon.
        Eiköhän naureta. ;)oka,

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Siellä ne hapankaalit suunnilleen ahmitaan..."

        Et sitten lukenut tekstiä, olethan varsinainen hupiukko.
        "kiinalainen tavara saa arvonlisäveroa tilatessa, ehkäpä."

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Siellä ne hapankaalit suunnilleen ahmitaan..."
        Suunnilleen ei ole vielä koko totuus.

        Unohdat Kaukoidän varsin eksoottisen ruokakulttuurin. Koreassa jokaisella aterialla on tarjolla kimchiä. Se on varsin mausteista hapankaalia. Uskoisin, että peruskorealainen aikuinen henkilö syö vuodessa lähes 100 kg kimchiä. Korealainen sananlasku sanookin, että kimchissä tuntuu aina äidin peukalon maku.

        Minä satun tietämään tällaiset asiat, kun olen muutakin nähnyt kuin vain Kuortaneen kirkon.
        Eiköhän naureta. ;)oka,

        Moktar.Gubta
        11.02.2021 11:20
        UUSI

        Medialukutaitoa et omaa yhtään, vaan oma turinointinsa piti lisätä ollakseen niin kimchiä että...

        Tuossa kerrottu Kiinan osuudesta, eihän se perseilijälle taaskaan riitä
        "Suomi romahtaa Saksaksi tai Venäjäksi? Siellä ne hapankaalit suunnilleen ahmitaan, kiinalainen tavara saa arvonlisäveroa tilatessa, ehkäpä. "

        Wikipedia on aina Moktarilla auki, jotta pääsee viisastelemaan.
        Tosin ei ukko asioita ulkoa osaa, aina on hakukoneita auki varalla jotta öyhötyksensä saa nopeasti lykättyä palstalle.
        Sviddu mikä kyylänkyrsä taas.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Siellä ne hapankaalit suunnilleen ahmitaan..."
        Suunnilleen ei ole vielä koko totuus.

        Unohdat Kaukoidän varsin eksoottisen ruokakulttuurin. Koreassa jokaisella aterialla on tarjolla kimchiä. Se on varsin mausteista hapankaalia. Uskoisin, että peruskorealainen aikuinen henkilö syö vuodessa lähes 100 kg kimchiä. Korealainen sananlasku sanookin, että kimchissä tuntuu aina äidin peukalon maku.

        Minä satun tietämään tällaiset asiat, kun olen muutakin nähnyt kuin vain Kuortaneen kirkon.
        Eiköhän naureta. ;)oka,

        Nyt valehtelet. 18kg on keskimäärin oikea luku kimchin syönnissä/ korealainen.

        100kg. ? Nauretaan yhdessä satusedälle.
        https://kotiliesi.fi/ruoka/ideoita-ruoanlaittoon/kimchi-korealainen-hapatettu-herkku-hellii-myos-suolistoa/
        "Kimchi on Korean kansallisruoka ja sitä on tarjolla lähes jokaisella korealaisella aterialla. Kimchiä syödään muiden ruokien lisukkeena ja monista perinteisistä ruoista tehdään myös kimchillä höystettyjä versioita. Tilasitpa korealaisessa ravintolassa melkeinpä mitä tahansa, hapatettua, chilillä maustettua kiinankaalia tuodaan aina kulhollinen pöytään. Ei siis ihme, että Koreassa kimchiä syödään vuodessa noin 18 kg henkeä kohti."

      • Moktar.Gubta
        Anonyymi kirjoitti:

        Moktar.Gubta
        11.02.2021 11:20
        UUSI

        "Siellä ne hapankaalit suunnilleen ahmitaan..."
        Suunnilleen ei ole vielä koko totuus.

        Unohdat Kaukoidän varsin eksoottisen ruokakulttuurin. Koreassa jokaisella aterialla on tarjolla kimchiä. Se on varsin mausteista hapankaalia. Uskoisin, että peruskorealainen aikuinen henkilö syö vuodessa lähes 100 kg kimchiä. Korealainen sananlasku sanookin, että kimchissä tuntuu aina äidin peukalon maku.

        Minä satun tietämään tällaiset asiat, kun olen muutakin nähnyt kuin vain Kuortaneen kirkon.
        Eiköhän naureta. ;)oka,

        Medialukutaitoa et omaa yhtään, vaan oma turinointinsa piti lisätä ollakseen niin kimchiä että...

        Tuossa kerrottu Kiinan osuudesta, eihän se perseilijälle taaskaan riitä
        "Suomi romahtaa Saksaksi tai Venäjäksi? Siellä ne hapankaalit suunnilleen ahmitaan, kiinalainen tavara saa arvonlisäveroa tilatessa, ehkäpä. "

        "...kiinalainen tavara saa arvonlisäveroa tilatessa, ehkäpä. "
        Ehkäpä.

        Ei sitä kimchiä Kiinassa syödä, eikä sitä edes saa Kiinasta. Minä tiedän tämänkin asian. kun Kiinassa olen itse kuukausia ollut työhommeleissa. Maahanmuuttokriittinen homsanderi ei ole muuta kiinalaista nähnytkään kuin papatteja rasian.

        Eiköhän naureta. ;)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nyt valehtelet. 18kg on keskimäärin oikea luku kimchin syönnissä/ korealainen.

        100kg. ? Nauretaan yhdessä satusedälle.
        https://kotiliesi.fi/ruoka/ideoita-ruoanlaittoon/kimchi-korealainen-hapatettu-herkku-hellii-myos-suolistoa/
        "Kimchi on Korean kansallisruoka ja sitä on tarjolla lähes jokaisella korealaisella aterialla. Kimchiä syödään muiden ruokien lisukkeena ja monista perinteisistä ruoista tehdään myös kimchillä höystettyjä versioita. Tilasitpa korealaisessa ravintolassa melkeinpä mitä tahansa, hapatettua, chilillä maustettua kiinankaalia tuodaan aina kulhollinen pöytään. Ei siis ihme, että Koreassa kimchiä syödään vuodessa noin 18 kg henkeä kohti."

        "Ei siis ihme, että Koreassa kimchiä syödään vuodessa noin 18 kg henkeä kohti."
        No jopa nyt taas nillitys nousi moisesta asiasta. Minä laskin kulutuksen aikuista kohden.

        Arvioni oli, että aikuinen henkilö syö 200g -300g kichmiä päivässä, jolloin vuosikulutus 100 kg luokkaa. Aika pätevästi arvioin.

        Pojat ne ratsastaa Kotilieden tiedoilla. Minä taas olen käynyt itse Koreassa.
        Onhan siinä eroa miehellä ja pojilla.
        Ja sitten nauretaan. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "...kiinalainen tavara saa arvonlisäveroa tilatessa, ehkäpä. "
        Ehkäpä.

        Ei sitä kimchiä Kiinassa syödä, eikä sitä edes saa Kiinasta. Minä tiedän tämänkin asian. kun Kiinassa olen itse kuukausia ollut työhommeleissa. Maahanmuuttokriittinen homsanderi ei ole muuta kiinalaista nähnytkään kuin papatteja rasian.

        Eiköhän naureta. ;)

        Koreassa ja Kiinassa kuuukausia työhommeleissa?
        Sinä?
        Nauretaan sillekin. Kohta olet jokaisessa kaupungissa duunarien legenda?
        Kukaan ei ole sanonutkaan, että kimchiä kiinassa syötäisiin, vaan kyse on ollut hapankaalista, mikä tulee ilmi luettaessa. Mutta eihän sitä karvahatun alta osata lukea.
        Luulen että tuo "homsanderi" on äitisi antama hellyttelynimitys pikku pallerolleen.
        Kun et ymmärrä valheellisten väittämiesi keskellä edes hävetä huijauksiasi, niin ole vaiti.
        "-Siellä ne hapankaalit suunnilleen ahmitaan, kiinalainen tavara saa arvonlisäveroa tilatessa, ehkäpä."

        Älä soosaa ja sotke, älä sekoile.

        Ihmeellistä miten paljon voi ihminen valehdella ihan kaikesta sinisen nimimerkin takaa ja nauraa kaikelle vielä...

    • Anonyymi

      "Minä satun tietämään tällaiset asiat, kun olen muutakin nähnyt kuin vain Kuortaneen kirkon.
      Eiköhän naureta. ;)oka,"

      Et sinä missään ole ollet, etkä tiedä mistään mitään.

      • - ollet?
        Oletko kehittänyt ihan tavan taivuttaa olla-verbiä? Sinäkö se huutelit dysleksiasta?

        Voi elämän kevät.
        Huutonaurua vartti. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        - ollet?
        Oletko kehittänyt ihan tavan taivuttaa olla-verbiä? Sinäkö se huutelit dysleksiasta?

        Voi elämän kevät.
        Huutonaurua vartti. ;)

        En huudellut, mutta voin nyt sanoa sinua dysleksiavajukiksi, sehän vain on tosi.
        Olethan heikko ja arka kikkareeksikin, ja jos ei oman vajavuutesi mainitseminen ole mieleesi, haistappa hanuria. Ihan sama kenen.

    • Anonyymi

      Mehän olemme jo kaalivaltio!!!
      Palkkataso hurjan kaukana kaikista pohjoismaista....
      Ero senkun kasvaa......

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ei ne jutut maailmanmatin ajoista miksikään muuttuneet
      "Minä satun tietämään tällaiset asiat, kun olen muutakin nähnyt kuin vain Kuortaneen kirkon.
      Eiköhän naureta. ;)oka,"

      Minäminäminä, ei muut. ÖYH.

      • Eihän se ole minun vikani, jos en ole istunutkaan kotimökin uunin pankolla odottamassa Kela-päivää, vaan olen etsinyt leipäni maailmalta.

        Se tekee, joka osaa. Se kulkee, jota ei maailma pelota.
        Nauretaan yhdessä. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Eihän se ole minun vikani, jos en ole istunutkaan kotimökin uunin pankolla odottamassa Kela-päivää, vaan olen etsinyt leipäni maailmalta.

        Se tekee, joka osaa. Se kulkee, jota ei maailma pelota.
        Nauretaan yhdessä. ;)

        "olen etsinyt leipäni maailmalta."

        Aliravitsemus ja kuidun puute aiheuttaa mm. parantumatonta dysfasiaa.

        Todisteet tästä ovat kaikkien nähtävillä.

        Huurtonauretaan taas;)

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Katelkaas tuon lauseen ympäriltä lisää mieteitä mihin valloitajamme pyrkivät
      - SUOMALAINEN TAJUA NÄITTEN TOSIAIKEET

      Luettuasi näin pitkälle sinä luultavasti ymmärrät, että tämä sota (jihad) ei ole päättynyt. Sen sijaan se jatkuu hienovaraisemmassa muodossa (ainakin länsimaissa). Jos voimme ennustaa jotain islamin historiasta, nykytilanne voi olla esimakua tulevasta täysimittaisesta sodasta, jihadista, joka ei vielä ole mahdollinen länsimaisten valtioiden sisällä.

    • Anonyymi

      "Arvioni oli, että aikuinen henkilö syö 200g -300g kichmiä päivässä, jolloin vuosikulutus 100 kg luokkaa. Aika pätevästi arvioin.

      Pojat ne ratsastaa Kotilieden tiedoilla. Minä taas olen käynyt itse Koreassa.
      Onhan siinä eroa miehellä ja pojilla.
      Ja sitten nauretaan. ;)"

      Yle vastaan MG...

      https://areena.yle.fi/1-4355963

      Onko väärää tietoa Ylellä?

    • Anonyymi

      "Minä taas olen käynyt itse Koreassa."
      Tottakai, niinkuin sadassa muussakin maassa ja suurkaupungissa. Olethan niistä kirjoitellutkin vuodesta 2017 lähtien erittäin ahkerasti.

      Kyllä jokainen uskoo juttuihisi. NOT.

    • Anonyymi

      Kimchi ei ole kuitenkaan varsinaista hapankaalia. Se siitä ja sadasta kilosta Korealaista (jossa joku urpo on käynyt) ateriaa, jota syödään 18 kg henkeä kohti Koreassa.
      Hapankaalivertaus on heikko puuhevonen / olkiukko koko aiheeseen.
      Saksa on mitä on oman maahanmuuttopolitiikkansa vuoksi, kiitos Merkelin vähemmän viisaat ratkaisut. Saksa on jo mennyttä, kuten Ruotsikin ja tuota tietä aloittaja haluaa Suomenkin seuraavan. Kas kun lienee oma lehmä ojassa, ja Kirjakin sanoo sitä sun tätä.

      • Anonyymi

        Sääli että näin sitä nostetaan trollin saamien kommenttien lukumäärää, hyvin jujutti MG taas.
        Voi nenä!

      • "Kimchi ei ole kuitenkaan varsinaista hapankaalia. "
        Äläpä nyt höpötä tyhjää.

        Kimchin raaka-aine on aina kaali, usein kiinankaali. Se hapatetaan perinteisesti lämpimässä paikassa ruukussa. Kimchin säilyvyys perustuu juuri hapatukseen. Kimchi on ärhäkästi maustettu, mutta se ei mitenkään korvaa hapatusta tai muuten lisää säilyvyyttä. Hapatus on se a ja o.

        Minä olen itse nähnyt kimchin valmistusta Koreassa, te olette nähneet Kotiliesi-lehden. Se ero meidän tiedoissamme on.

        Eiköhän naureta. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Kimchi ei ole kuitenkaan varsinaista hapankaalia. "

        Yle tietää. Kaleva tietää. Kotiliesi tietää. Sinä valehtelet. Ihan seurasit hapatusajankin kimchin valmistumista Koreassa?
        Hapankaali on hapankaalia, kimchi on kimchiä.
        Älä selittele omiasi. Jos väität olleesi Koreassa, todista se tai vaikene.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Kimchi ei ole kuitenkaan varsinaista hapankaalia. "
        Äläpä nyt höpötä tyhjää.

        Kimchin raaka-aine on aina kaali, usein kiinankaali. Se hapatetaan perinteisesti lämpimässä paikassa ruukussa. Kimchin säilyvyys perustuu juuri hapatukseen. Kimchi on ärhäkästi maustettu, mutta se ei mitenkään korvaa hapatusta tai muuten lisää säilyvyyttä. Hapatus on se a ja o.

        Minä olen itse nähnyt kimchin valmistusta Koreassa, te olette nähneet Kotiliesi-lehden. Se ero meidän tiedoissamme on.

        Eiköhän naureta. ;)

        Ei kaikki kimchiä, mikä hapankaalia.

        Nojatuolimatkailija MaailmanMoktar valehtelee ja saivartelee kaiken suurkaupungeissa käymisistään ja kulinarismistaan, silkan valehtelemisen ilosta.
        Syö varmaan itse sen 100kg kimchiään koneellaan istuessaan eikä mahdu maastopukuunsa. Oikea sankari. :)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Kimchi ei ole kuitenkaan varsinaista hapankaalia. "
        Äläpä nyt höpötä tyhjää.

        Kimchin raaka-aine on aina kaali, usein kiinankaali. Se hapatetaan perinteisesti lämpimässä paikassa ruukussa. Kimchin säilyvyys perustuu juuri hapatukseen. Kimchi on ärhäkästi maustettu, mutta se ei mitenkään korvaa hapatusta tai muuten lisää säilyvyyttä. Hapatus on se a ja o.

        Minä olen itse nähnyt kimchin valmistusta Koreassa, te olette nähneet Kotiliesi-lehden. Se ero meidän tiedoissamme on.

        Eiköhän naureta. ;)

        Ei tunne gubbah hapankaalin ja kimchin eroa,
        samaksi roinaksi kalakastikesontansa mieltää.
        Ei tule kokkia gubbesta, paistinkääntäjäksi itseään kehuneesta. Läskisoosistakin aikoinaan väitti gourmet-ruokaa taikovansa.
        Michelin-tähdet pian plakkarissaan.
        Että ei hirveemmin kannata uskoa mytomaanin
        matkakertomuksiin. Meillä sentään siihen hommaan on tarjolla luotettavampi ja kunnon mies Folke West.

    • Anonyymi

      Kerroppa Moktar tuota paskaskeidaasi vaikka elisen uutisen nuorelle naiselle, jonka matu ryöstäessään hakkasi aivovaurioiseksi!

      24 vuotias rikollinen voi selvitä vähällä, Vaasan hovioikeus jo huojensi käräjäoikeuden tuomiota puolella vuodella ja jos on ensikerta, pääsee puolella siitäkin?

      Sen sijaan uhri, nuori nainen, joka sattui olemaan lenkillä väärään aikaan saa kärsiä elinkautista aivovammastaan.

      Mokuttamisen hinta on jo lukemattomia kertoja osoittautunut tässäkin maassa järkyttäväksi ja myös rahallisessa mielessä:(

    • Anonyymi

      Miksi asut Suomessa ja haluat olla suomalainen, kun et yhtään arvosta Suomea!?

      • Anonyymi

        Alden, Michigan.

    • Anonyymi

      Arvaapas, mihin maailna väestökasvu johtaa.
      Et varmaan arvaa, enkä minä kerro, vaan saat arvata.

      • Anonyymi

        Eräs dysfasian oire on sanojen vaikea hahmottaminen ja joutavanpäiväinen kysely yksinkertaisimmistakin asioista.

        Nauretaan yhdessä;)

    • Anonyymi

      Moktarin sukulainen töissä Facebookin sensuuriosastolla!:)
      "Näiden alkutestien aikana tutkimme erilaisia ​​tapoja luokitella poliittinen sisältö ihmisten syötteissä käyttämällä erilaisia ​​signaaleja ja sitten päätämme lähestymistavoista, joita jatkossa käytämme yleisesti”, Facebookin tuotejohtaja Aastha Gupta kertoi."

      • Veljen tyttö, kaunis ja älykäs. Suvun ylpeys.

        Eiköhän naureta. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Veljen tyttö, kaunis ja älykäs. Suvun ylpeys.

        Eiköhän naureta. ;)

        Niin, siellä Nurmeksessahan kaikki ovat jotain sukua toisilleen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin, siellä Nurmeksessahan kaikki ovat jotain sukua toisilleen.

        On se kummallinen asia: meidän suvussa kaikki ovat tosiaankin sukua toisilleen.

        Miten se näin onkaan?
        Nauretaanpa tovi. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        On se kummallinen asia: meidän suvussa kaikki ovat tosiaankin sukua toisilleen.

        Miten se näin onkaan?
        Nauretaanpa tovi. ;)

        Öyhön suku on totta tosiaan levinnyt koko pitäjään. Lähin vieraan suvun edustaja asustelee kertoman mukaan Valtimolla.

        Huutonaurua:)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Öyhön suku on totta tosiaan levinnyt koko pitäjään. Lähin vieraan suvun edustaja asustelee kertoman mukaan Valtimolla.

        Huutonaurua:)

        Öyhöillä on paljon opittavaa hipstereistä. Kalliossa (hesa) purettiin vastaanottokeskus ja tilalle nousee uusia asuntoja hipstereille.

        Hipsterit osaavat hankkiutua eroon asuinalueensa ei-toivotusta aineksesta. Osaako Halla-ahon klaani?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Öyhön suku on totta tosiaan levinnyt koko pitäjään. Lähin vieraan suvun edustaja asustelee kertoman mukaan Valtimolla.

        Huutonaurua:)

        Maantieto on pielessä, mutta muuten arviosi on ihan oikea. Sukuni on tosiaan laaja, arvostusta nauttiva ja hyvin menestynyt liike-elämässä. Tämä tietysti selittyy pelkästään suvun yleisellä älykkyydellä.

        Nauretaan vaan. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Maantieto on pielessä, mutta muuten arviosi on ihan oikea. Sukuni on tosiaan laaja, arvostusta nauttiva ja hyvin menestynyt liike-elämässä. Tämä tietysti selittyy pelkästään suvun yleisellä älykkyydellä.

        Nauretaan vaan. ;)

        "hyvin menestynyt liike-elämässä"

        Jep. Kukapa nyt ei ostaisi lenkkimakkaraa ja keppanaa oman sukulaisen pitämästä Alepasta, varsinkin kun seuraava puoti sijaitsee parin sadan kilometrin päässä.

        Kyllä siinä kaupan ovi käy tiuhaan ja samalla voi vaihtaa kuulumiset sukulaisten kanssa, eräskin serkku oli kuulemma viime viikolla saanut taas uuden kiljuerän aikaiseksi;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Veljen tyttö, kaunis ja älykäs. Suvun ylpeys.

        Eiköhän naureta. ;)

        Suvun käytössä läpeensä läpikäyty.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Maantieto on pielessä, mutta muuten arviosi on ihan oikea. Sukuni on tosiaan laaja, arvostusta nauttiva ja hyvin menestynyt liike-elämässä. Tämä tietysti selittyy pelkästään suvun yleisellä älykkyydellä.

        Nauretaan vaan. ;)

        Tuo on paskapuhettasi jälleen.

    • Anonyymi

      Muistakaapa arvon öyhöt, että islam ei ole vakava mielenterveyden häiriö tai väkivaltainen perversiokultti.

    • Anonyymi

      Määrän lisäksi tulee keskittyä laatuun. Kanada ja Australia ovat esimerkkejä, miten homma hoidetaan oikein.

      • Anonyymi

        No ei nyt ihan...
        Joskin Australia näytti mallia siinä, että lähettää turvapaikanhakijat Nauru-saarelle odottamaan päätöstä. Myös Suomen pitäisi lähettää turvapaikanhakijat jonnekin muualle odottamaan päätöstä.

        Oikeastaan Suomeen ei pitäisi voida tulla turvapaikanhakijoita muualta kuin lentokentältä ja rahtilaivoilta. Jos joku tulee Suomen naapurimaiden kautta, niin silloin ei ole turvapaikan tarpeessa, koska saapuu turvallisen maan kautta.

        Joo affenemaa olis sopiva...........

    • Anonyymi

      Kumpi parmpi hapankaali vai kalifaatti. Kummassakin tapetaan surutta !!

      • Oletatko sinä tosiaan, että palstan hapankaalimiehet saisivat vastaisivat kysymykseesi rehellisesti? Kreml ei ikinä antaisi lupaa moiseen rehellisyyteen. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Oletatko sinä tosiaan, että palstan hapankaalimiehet saisivat vastaisivat kysymykseesi rehellisesti? Kreml ei ikinä antaisi lupaa moiseen rehellisyyteen. ;)

        Et saa työnantajaltasi lupaa siihen. MuIkku.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et saa työnantajaltasi lupaa siihen. MuIkku.

        Eihän minun tarvitse keneltäkään lupia kysellä vaan noiden hapankaalimiesten.

        Nauretaan toki. ;)

      • Anonyymi

        Oudot fantasiat öyhöllä muista keskustelijoista. Pekan sukulaissielu.

        Huutonaurua :)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oudot fantasiat öyhöllä muista keskustelijoista. Pekan sukulaissielu.

        Huutonaurua :)

        Älä nyt minua syytä, itsehän sinä otit asian puheeksi. ;)

    • Anonyymi

      Ruotsilla on historian saatossa kertynyttä perusvarallisuutta mutta ei sekään nykymenolla riitä loputtomiin.
      Norja porskuttaa öljyvaroilla.

      Suomen pelastus olisi pakoloisten pikainen palauttaminen lähtömaihinsa ja keventää nykyistä tolkutonta byrokratiaa niiden suhteen jotka haluavat tulla Suomeen työhön.
      Yksikertaista,perusteltua ja tehokasta mutta nykyisin johdossa olevat poliitikot ovat joko tyhmiä, asennevammaisia tai maanpettureita.

    • Anonyymi

      Matut ei kotiudu koskaan kui elätiksi, esim mustalaiset jo satoja vuosia olleet

    • Anonyymi

      Norja ei ole EU:n jäsenmaa ja Ruotsi ei ole rahaliiton jäsen. Näitä perustekijöitä ei pidä unohtaa.
      Ruotsin islamisoituminen tulee tasottamaan tuota eroa jos Suomi välttyy samalta katastrofilta.
      Miten uutteria työntekijöitä muslimit ovatkaan omissa maissaan?
      Mistä mahtaa johtua monen muslimimaan sisäinen kaaosa ja keskinäiset sodat?
      Mitä hyötyä me kuvittelemme maamme saavan tuosta porukasta?

    • Anonyymi

      Suomalaisia ja muita ahkeria ihmisiä on muuttanut Ruotsiin ja Norjaan. Klaanimuslimeista ei ole yhdellekään maalle hyötyä. Tämä on pelkkää faktaa.

    • Anonyymi

      Miksi tuo Gulliohta ei muuta takaisin kotimaahansa? Parempi työttömyysturvako sitä tänne sitoo? Itsekin voi vastata.

    • Jokohan ne pojat ovat lukeneet tämän aamuisen Kotiliesi-lehden?

      Huutonaurua kaksi varttia. ;)

      • Anonyymi

        Sehän on naisten lehti. Ei miehet lue Kotiliesi-lehteä. Ei edes pojat.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Miksi tämä sankari sitten jakaa täällä Kotiliesi-lehteä viitteenään.

        Kas näin:
        "Oikeat luvut karvahattuvalemedian sijasta....
        https://kotiliesi.fi/ruoka/ideoita-ruoanlaittoon/kimchi-korealainen-hapatettu-herkku-hellii-myos-suolistoa/
        "
        Älä minulle itke, vaan ojenna tätä Kotiliesi-lehden mainosmiestä.
        Ja sitten huutonaurua. ;)

        Olet jäänyt jälleen kiinni valheestasi ja lieventelet selittelemällä Kotiliedestä sekavia.
        Jos et tiedä hapankaalin ja kimchin eroa, älä tuputa öyhötyksiäsi. Ai niin, kommenttien keruu menossa.:)

    • Anonyymi

      Maahanmuuttajia on eniten pääkaupunkiseudulla. Maahanmuutto on nostanut pääkaupunkiseudun kukoistukseen, josta muu Suomi on kateellinen. Itä- ja Pohjoissuomella menee taloudellisesti hiukan huonommin. Näille alueille kannattaa rekrytoida lisää maahanmuuttoa, jotta talous saadaan nopeaan nousuun. Maahanmuuttajat perustavat yrityksiä, joihin voidaan palkata hyvin koulutettua suomalaista työvoimaa, jota löytyy jokaisen paikkakunnan kortistosta. Suomen väkiluvun lasku on ollut ongelma, joka poistuu lisäämällä maahanmuuttoa, sillä maahanmuuttajat ovat hyvin lisääntymiskykyisiä ja halukkaita. Tehdään nopeasti oikeita päätöksiä, niin Suomi on kymmenen vuoden kuluttua pohjolan Ruotsi.

      • Anonyymi

        "maahanmuuttajia on eniten.." on huomattu , kiitos vain..ja "nostanut kukoistukseen ."..
        Kävisit , onneton , ulkona joskus..Ja "Pohjolan Ruotsi "...partalasten ja afrikkalaistaustaisten jengien temmellyskenttää jossa paloautot ja ambulanssit tarvitsevat poliisisaattueen, poliisi ei uskalla yhdellä autolla lähiöihin... Tätäkö tänne halutaan , silmät ummessa , "suvakkien " mantroja kritiikittömästi toistellen ?

    • Anonyymi

      Aloittajalle: Paljonkos niitä työttömiä maassamme taas olikaan? Siitäkö se talouskasvu syntyy, että suomalaiset ovat kortistossa nauttimassa erilaisista verorahoilla kustannettavista tuista ja samaan aikaan tuotetaan ulkomailta halpatyövoimaa tekemään ne työt. Missä tällaista ekonomiaa opetetaan.

      • "Siitäkö se talouskasvu syntyy, että suomalaiset ovat kortistossa nauttimassa erilaisista verorahoilla kustannettavista tuista..."
        Kortistossa lusmuilevat retaleet on saatava töihin, se on ihan selvää.

        Kainuulaisen kirvesmiehen työttömyys sattuu kummallisen sopivasti aina silloin, kun on metsästys- tai marja-aika tai naapurin ukon kesämökkiä pitää remontoija ja niitä ansiosidonnaisen päiviäkin on sopivasti jäljellä. Vastaavasti kun ansiosidonnaisen päivät alkavat loppua, kainuulainen kirvesmies löytää kyllä äkkiä työpaikan Oulusta kerrostalotyömaalta. Tällainen työttömyysturvalla keinottelu on saatava loppumaan, sanoipa SAK ja PS mitä tahansa.

        Täysin toinen ongelma on se, että meillä on iso joukko työttömiä, joilta puuttuvat sekä ammattitaito että työhalut. Tämän joukon suuruus on jo 100.000. Tosin tässä joukossa on toki paljon myös osatyökykyisiä tai ikääntyneitä, jotka eivät enää edes kelpaa työnantajille. Tässä on kyllä kivinen pelto kynnettäväksi. Pelkät työttömien tukitoimet, motivointipuheet ja älyvapaat työllisyyskurssit eivät enää riitä tämän ongelman ratkaisemiseen, tarvitaan myös keppiä.

        Niin tai näin. Meidän kotoperäiset työttömät eivät yksinkertaisesti riitä mihinkään, kun pitää täyttää tulevaisuuden työvoimatarpeet.
        https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007797680.html
        Pelkästään kuntatyöntekijöistä eläköityy seuraavan kymmenen vuoden aikana 180.000 työntekijää. Noin ensi alkuun voit itsekin yrittää etsiä nykyistä työttömistä vaikkapa 10 työtöntä sairaanhoitajaa.

        Tämmöistä ekonomiaa tämä on. Yritä nyt välillä itsekin ajatella.
        Eiköhän naureta. ;)

    • Anonyymi

      "Etkös vieläkään ymmärtänyt tätä: Mikäpä velvollisuus minulla olisi todistaa anonyymille puskasta huutelijalle yhtään mitään.

      Tule vaan reilusti kysymään asiaa omalla nimelläsi. Minuun saat yhteyden Suom24-palvelun sähköpostiosoitteen kautta.

      Eiköhän naureta yhdessä. ;)"

      Todisteita Koreassa työskentelystään ei vain tahdo löytyä. Kyllähän se asia niin on, jos huutelee julkisesti tehneensä sitä sun tätä, kyllä mieheltä pitää todisteet löytyä huutelulleen. Naurettavaa tuollainen sähköpostiehdottelu, salassa supisemaan. Olen samaa mieltä skeptisen kanssakeskustelijasi kanssa, todisteet tai keksittyä rehentelyä taas.

    • Anonyymi

      "Minultakin meni ainakin ensimmäiset puoli vuotta siihen, että opin"

      Heh, vaikeatahan se kotisohvalla on kumarrella, silloinkin jos ylös röhnöttelyltään pääsee hattumies, niin aina toiselle pyllistää kun toiselle kumartaa.
      Ei se juttu noin mene, älä nyt aliarvioi lukijoiden älykkyyttä koettamalla syöttää liirumlaarumia koko ajan.

    • Anonyymi

      "Tule vaan reilusti kysymään asiaa omalla nimelläsi. Minuun saat yhteyden Suom24-palvelun sähköpostiosoitteen kautta."

      Ei saa. Eikä kannata tuonne mitään kirjoitella, fiktiohahmon sähköpostiin muutenkaan, ei ole omalla nimellään missään itse.
      Kannattaa aloittajan vaan muuttaa tapojaan ja olla rehellinen kerrankin elämässään.
      Sait tästä ilmaisen neuvon.

      • "Eikä kannata tuonne mitään kirjoitella..."
        Tämä on valintojen maailma. Kun ei rohkeus riitä, älä myöskään kirjoita. Valintahan on täysin sinun.

        Mutta nauretaan toki yhdessä. ;)

      • Anonyymi

        Sinähän se varpusena piilossasi änkytät.
        Etkä muuhun sieltä uskalla liikkuakaan, puskastasi.
        Jos nyt joku roti kakaramaisuudellasikin olisi, se kelpaisi.

      • Voisithan sinä kirjoittaa tuostakin aiheesta, siis siitä, että koet tekstini uhoavaksi.
        Keskustelemalla tällaiset pienet erimielisyydet parhaiten ratkeavat.

        Minun sähköpostiosoitteeni sinä jo tiedätkin.
        Mutta nauretaan ensin yhdessä, jooko? ;)

      • Anonyymi

        Ei osaakaan.

    • Anonyymi

      Ei voi lakata ihmettelemästä sitä, kuinka keskustelun aloittaja tulee aina uudestaan ja uudestaan tälle palstalle nolamaan itsensä.
      Ja se vielä, että ei itse ymmärrä tätä asiaa.

      • Totuus ei pala tulessaan, sanoo suomalainen sananlasku.

        Kiitos kun kysyit, terveisin Moktar. ;)

      • Anonyymi

        Kirjoittamasi kommentti on totuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoittamasi kommentti on totuus.

        Suomi voisi ottaa Etelä-afrikan sorrettuja valkoisia köyhiä, jotka on rasistisesti työnnetty asumaan aaltopeltihökkeleihin.

    • Mukavaa teidän kanssanne on keskustella. Tämäkin kaalimaata koskeva avaukseni keräsi hetkessä 250 kommenttia.

      Toki tiesin jo etukäteen, että hapankaali on se sana, joka aiheuttaa lämpimän läikähdyksen jokaisen maahanmuuttokammoisen kantaperussuomalaisen sydämessä. Hapankaalissa tuoksahtaa ulkoministeri Lavrovin lämmin olemus, Pietarin trollitehtaan aatteellinen tuki Suomen persujen taistelulle, toverin antamat resuiset ruplat setelit ja sivareiden vuosisatainen perinne; isänmaa evvk.

      Nii tai näin. Erinomainen kirjoitus ja erinomainen suosio. Ammattityötä, vaikka itse sanonkin.

      Nauretaan yhdessä. ;)

    • Anonyymi

      Se kylläkin johtuu omasta valuutasta ja siitä että maat ovat aina olleet vauraampia kun Suomi. Hyvä oikea typeräinen maahanmuutto toki on hyväksi. Mutta näitä ei ole paatilla väkisin laumoina toisten maihin rantautuvat äijälaumat...

      • Ei sentään, veli hyvä. Voit itse käydä katsomassa, ovatko ruplat lisänneet vaurautta. Voimme myös yhdessä taivastella sitä, että sikavahvan Saksan markan muuttuminen euroksi ei sitten romahduttanut Saksan taloutta.

        Sitten voimme vielä yhdessä pohtia tovin, kuinka vauraita ovatkaan Bulgaria, Kroatia, Tšekki, Unkari, Puola tai Romania.

        Rattoisaa pohtimista sinulle, terveisin Moktar. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Ei sentään, veli hyvä. Voit itse käydä katsomassa, ovatko ruplat lisänneet vaurautta. Voimme myös yhdessä taivastella sitä, että sikavahvan Saksan markan muuttuminen euroksi ei sitten romahduttanut Saksan taloutta.

        Sitten voimme vielä yhdessä pohtia tovin, kuinka vauraita ovatkaan Bulgaria, Kroatia, Tšekki, Unkari, Puola tai Romania.

        Rattoisaa pohtimista sinulle, terveisin Moktar. ;)

        "Saksan markan muuttuminen euroksi ei sitten romahduttanut Saksan taloutta."

        Saksa on hyötynyt eurosta eniten, ja muut maat, Suomi mukaan lukien on maksanut koko lystin.

        https://www.mandatumlife.fi/life-magazine/2017/saksa-vie-ja-toiset-vikisevat/

        Asiat pitää tietää, eikä turha ja järjetön öyhötys parta vaahdossa ole viisasta.

        Nauretaan yhdessä:)

        "Saksa on hyötynyt eurosta eniten..."
        Nyt olet oikeilla jäljillä.

        Euroon siirryttäessä tapahtui todellakin niin, että suuri talous (Saksa) hyötyi paljon valuuttaunionista ja pieni talous (Suomi) sitten vähemmän, mutta kummatkin hyötyivät.

        Tässäkin olet oikeassa: "Asiat pitää tietää..."
        Ja sitten nauretaan. ;)

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      SE OLI TÄYSIN VÄÄRIN, KUN SUOMEEN ALETTIIN OTTAMAAN ELÄTETTÄVIÄ IHMISOLENTOJA !
      Niitä on aivan hirvee määrä ja taloutemme on romahtanut sen takia.
      Monet suomalaiset ei halua tehdä enää töitäkään, koska rahat annetaan ulkomaalaisille.
      Suomalaisten määrä on vähentynyt tuon kamalan ongelman takia.

      Se ei kyllä haittaisi mitään jos suomen väkiluku olisi pudonnut vaikka 3 miljoonaan, koska nykyään on maailmassa aivan mielettömästi liikaa ihmisiä.

      Eurooppaan liittymisetkin olivat täysin järjettömiä.
      Jokaisen maan olisi pitänyt säilyä omana maana ja hoitaa ITSE kaikki asiansa kuntoon.
      SUOMI ON KOHTA TÄYSIN MENETETTY !

    • Anonyymi

      Tämä on Koraanin uskonnollinen osa, joka sisältää raamatullisia tarinoita ja uskonnollisia aiheita. Muhammed käytti näitä tarinoita taitavasti vastatakseen kysymyksiin, joita hänen kriitikkonsa esittivät.

      • No kerro nyt vaikka yksi tarina meille muille malliksi.

        Eiköhän naureta. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        No kerro nyt vaikka yksi tarina meille muille malliksi.

        Eiköhän naureta. ;)

        miksi nostat kokoajan juttusi eteen?

    • Anonyymi

      mihin tuo hapankaali viittaa?

      • Se viittaa kaikkiin niihin maihin, joissa hapankaali muodostaa keskeisen osan ravinnosta.

        Terveisin Moktar. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Se viittaa kaikkiin niihin maihin, joissa hapankaali muodostaa keskeisen osan ravinnosta.

        Terveisin Moktar. ;)

        Komerosi lattialla mätänevät kerät eivät ole oikeaa hapankaalia, vaikka saatkin niistä viikon ripulin.

      • Anonyymi

        No, eipä tuosta aiheesta saa revityksi mitenkään sen suloisempia säkeitä.
        Moukka on moukka, kuvaili sitä kuka tahansa:)

      • Anonyymi

        Moktar.Gubta kirjoitti:
        Kyllä se on kuule ihan täysin sinun omalla vastuullasi se, että et kompastu omiin suksiisi.
        Mitä sinä minulle itket, jos et osaa käyttää edes Iltiksen verokonetta.

        Mitä tulee taas siihen, kenet olisi saatava palstalta pois tai mistä syystä ylipäätään voidaan voidaan joku potki pois keskustelusta, jätä sinä vaan se asia palstan ylläpidon pohdittavaksi.

        Me vaan kirjoitamme, puhumme ja teemme nettivideoita. Sananvapaus kuuluu myös niille, jotka esittävät kriittisiä mielipiteitä, kuten Jussi meitä tässä taannoin opetti.

        Terveisin Moktar. ;)

        Lue lisää
        Tuossa. Klikkaa maakunta : "kaikki"
        Klikkaa kohtaan " veronpalautus"
        Selaa niin kauaan kun summa 6468 löytyy ainoana.
        Siellä se löytyy.
        https://www.is.fi/verotiedot/

    • Anonyymi

      Paljonkos noita syömäåorukkaa jo on harteillamme vereeetävinä huutajia ja melskaajia paIKOJEN HAJOTAJIA POLTTAJIA
      - JOO JA AKKALLA LISÄÄNTYMISILLÄ PYRKIVÄT SUOMEN PISTÄMÄÄN POSKIISA JA ALISTAMAAN MEIJÄT jonsei toimiin nyt pikaisesti ryhytä

    • Anonyymi

      Historia toistaa aina itseään ja meitä odottaa tätä menoa sama kohtalo, kuin Amerikan alkuperäiskansoja. Me tosin emme pääse niin vähällä, koska meidän reservaatit tulevat olemaan keskitysleirejä.

      • Sinullahan on nyt varsinainen ilmestyskirja käytössäsi.

        Et viitsisi katsoa, josko niistä pedon tuntomerkeistä olisi tarkempaan selitystä?
        Terveisin Moktar. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Sinullahan on nyt varsinainen ilmestyskirja käytössäsi.

        Et viitsisi katsoa, josko niistä pedon tuntomerkeistä olisi tarkempaan selitystä?
        Terveisin Moktar. ;)

        Ennen pitkää suomalaiset jäävät vähemmistöksi omassa maassaan, mutta Ruotsi näyttää meille ensin esimerkkiä, ja ehkä jotain on vielä tehtävissä. Historia kun toistaa itseään ja historia opettaa meille sen, että historia ei opeta meille mitään.

        Mutta ehkä tapahtuu jokin ihme. Keksitään vaikka tapa nostaa keinotekoisesti ihmisen älykkyyttä, koska älykkäät ihmiset osaavat yleensä elää sovussa muiden kanssa.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Sinullahan on nyt varsinainen ilmestyskirja käytössäsi.

        Et viitsisi katsoa, josko niistä pedon tuntomerkeistä olisi tarkempaan selitystä?
        Terveisin Moktar. ;)

        Ei ole tarkempaan selitystä, ei:)

        "Keksitään vaikka tapa nostaa keinotekoisesti ihmisen älykkyyttä..."
        Tuota noin, Kun meitä älykkäitä ihmisiä on luonnostaankin jo tietty osuus väestöstä, niin eihän tässä mitään ihmetemppuja tarvita. Kysytte sitten vaikka minulta neuvoa, miten elää sovussa ja Herran nuhteessa.

        Terveisin Moktra. ;)

        Moktra -> Moktar
        Jihuu dysleksiapelle, äkkiä nyt tänne huutelemaan! ;)

      • Anonyymi

        Inkkareilla oli kakiosainen kohtalo. Väli- ja Etelä-Amerikan inkkarit orjuutettiin ja siinä sivussa suurin osa tuhoutui.
        Pohjois-Amerikan inkkarit tuhottiin ja harvat henkiin jääneet eristettiin.

        Islamin eräs periaate on, että muut kuin muslimit orjuutetaan oikeudettomiksi palvelojoiksi joiden olemassaolon oikeutus on ainoastaan muslimien palveleminen.

        Voitko moktari väittää, etteikö tuo ole pelkistettynä eräs osa koraanin sisällöstä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ennen pitkää suomalaiset jäävät vähemmistöksi omassa maassaan, mutta Ruotsi näyttää meille ensin esimerkkiä, ja ehkä jotain on vielä tehtävissä. Historia kun toistaa itseään ja historia opettaa meille sen, että historia ei opeta meille mitään.

        Mutta ehkä tapahtuu jokin ihme. Keksitään vaikka tapa nostaa keinotekoisesti ihmisen älykkyyttä, koska älykkäät ihmiset osaavat yleensä elää sovussa muiden kanssa.

        Natsi-Saksan korkeimmat johtajat saivat erittäin korkeita älykkyysosamäärätuloksia heille liittoutuneiden vankilassa tekemissä älykkyystesteissä.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Sinullahan on nyt varsinainen ilmestyskirja käytössäsi.

        Et viitsisi katsoa, josko niistä pedon tuntomerkeistä olisi tarkempaan selitystä?
        Terveisin Moktar. ;)

        hapankaali?

    • Anonyymi

      Niin suomen kuin ruotsinkin päätäjät liriin -kun tuhoavat maansa elikkä
      - kulttuurimme ja asuinsiamme hömpillä lepsuiluillaan ja huuhaillen keräten kaikenmailman ulkolaiset suomalaisen rasitteeksi elätetäviksi.

      • Anonyymi

        Päättäjien ja rikkaisen pitäs asua pari vuotta jossain mamughetossa, niin ehkä hekin oppisivat jotain, mutta kun ei.

      • Anonyymi

        "Arabiansulkahirssi on luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella. Haitallisia vieraslajeja ei saa päästää ympäristöön eikä tuoda EU:n alueelle, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa. [...] Kuivuuden ja siihen usein liittyvän tulen sieto, enimpien eläinten ravinnoksi kelpaamattomuus, ns. C4-yhteyttämiseen liittyvä nopeakasvuisuus ja tiukka mätästävyys sekä ilmeisen hyvät jyvätuotto ja jyvistä leviäminen tekevät arabiansulkahirssistä aggressiivisen valtaajan"

        "Afrikanvesihäntä on luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella. Haitallisia vieraslajeja ei saa päästää ympäristöön eikä tuoda EU:n alueelle, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa. [...] voi muodostaa laajoja yhden lajin kasvustoja, jotka vievät tilaa alkuperäiseltä"

        Tämä , jos mikä , tulisi ehdottomasti lisätä peruskoulun oppimäärään..

    • Anonyymi

      Ensiksi en usko faktoja joita yle ja ap tarjoilee. Saattaapi olla ns. tarkoitushakuisia. Maahanmuuttajia on meillä liikaakin, muttei oikeita työperäisiä tarpeeksi. Näillä muilla romahdamme kehitysmaan kaltaiseksi ja talouskasvu menee haittojen kompensointiin. Tällaisen maahanmuuton puolestahan ap kamppailee.

    • Anonyymi

      Ei se nyt sitä tarkoita, vaan Suomen tuottavuutta kokonaisvaltaisesti.
      Tuottavuus on heikko, eikä sitä pystytä työntekijöiden määrällä nostamaan, vaan laskemaan entisestään ja jouten olevien määrää lisäämällä.
      Kaikkihan pajattavat ja tietävät, että kallista on......ha.....haaaaa......

    • Anonyymi

      Niin kyllähän se niin on, että turhaan siellä kassalla istuu, jos maksajia ei ole, eli ostajia, ei ne nyt kovin mahdottomasti velaksi pysty maksamaan.

    • Anonyymi

      onko asiat hyvin ylikansoitetuissa islam maissa?

      ei ole

      sellaiseksi suomi ei halua

    • Kolmesataa kommenttia meni rikki niin että kilahti. No kilahti tietysti kassakin, mutta kunnia on aina parempi kannustin kuin pelkkä mainen mammona.

      Tokihan tiesin jo etukäteen, että maahanmuuttovastaisissa on monta hapankaalin ystävää, mutta siltikin suosion suuruus hieman yllätti. Perussuomalaisten maolaissiipi tosin nillitti Mika Niikkoa tukeakseen pää punaisena myös kimchistä, mutta se laskettakoon hapankaalipuolueen ruokalajiksi myös.

      Ulkoministeri Lavrov on teistä tosi ylpeä.
      Terveisin Moktar. ;)

      • Anonyymi

        Pohjoismaissa, erityisesti Suomessa ja Ruotsissa, oli aikoinaan 1970-1980-luvuilla maolaisuus poikkeuksellisen suosittua muuhun Eurooppaan verrattuna. Yliopistojen professoreilta lienee peräisin kansan ja kulttuurin itsetuhoideologiat, jotka nykyään ovat vallanneet alaa.

        Kiinahan ei asiaa myönnä mutta maolaisuus olisi kyllä Kiinassa takuulla kiellettyä nykyään. Oman kansallisen identiteetin lokaaminen todettiin Kiinassa empirian kautta hulluudeksi ja suureksi virheeksi.

        Samasta virheestä soisi otettavan oppia myös täällä Pohjoismaissa, jossa valitettavasti on omanarvontunto sekä terve järki kadonnut. Ihmiset ovat unohtaneet perustavanlaatuisen totuuden, että perinteinen aitosuomalaisuus on maailman arvokkain kulttuuri.

        Moktari on pelkkä vitsi. Huono sellainen.
        Putinin juoksupoikana kusettaa jokaista lukijaa, se kommenttien lukumäärän perua isäpappansa puolueen ajoilta, jolloin määrä korvasi laadun. Isäpappansa palveli Karhumäellä, piippalakki uljaasti heiluen yritti kaataa suomalaisia. Niin siinä kävi jotta ei osunut kuin kerran, sekin viihdytysjoukkojen matamin haaruksiin. Tuosta vahingonlaukauksensa seurauksesta olemmekin saaneet nauttia palstalla nelisen vuotta, satoina eri nimimerkkeinä esiintyessään.
        Isänsä poika.

        "Lukumäärä on...
        heiluen, "

        Kohdat fiksattu pieruämgeetä varten.
        Ja sitten nillittäjämoktar vastaa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Lukumäärä on...
        heiluen, "

        Kohdat fiksattu pieruämgeetä varten.
        Ja sitten nillittäjämoktar vastaa?

        Mikäpä minä olen lyömään lyötyä. Hyvä lapsi piiskaa itse itsensä.

        Terveisin Moktar. ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Lukumäärä on...
        heiluen, "

        Kohdat fiksattu pieruämgeetä varten.
        Ja sitten nillittäjämoktar vastaa?

        Ajatteleva ihminen arvostaa tuota kirjoitusta pikku- ja pilkkuvirheineenkin. Siinä suhteessa MG ei liene isänsä poika, koska on jäänyt ilman pesää, totaalisesti. ( MG siis on saamaton. :) )

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Mikäpä minä olen lyömään lyötyä. Hyvä lapsi piiskaa itse itsensä.

        Terveisin Moktar. ;)

        Ja karvahattu katselee vieressä, hyväksyvästi hyräillen...

    • Anonyymi

      "Mikäpä minä olen lyömään lyötyä. Hyvä lapsi piiskaa itse itsensä.

      Terveisin Moktar. ;)"

      Tuo on julma kommentti ja melko sairaskin, lapsen itsensä piiskamista lienee katsellut hurmiossaan sananlaskuautomaatti.

      • "Tuo on julma kommentti ja melko sairaskin...."
        Suomen kansan sanalaskut ovat usein inhorealistisia ja joskus julmiakin. Mutta niinhän se on myös itse elämäkin.
        Terveisin Moktar. ;)

    • Anonyymi

      "Mikäpä minä olen lyömään lyötyä. Hyvä lapsi piiskaa itse itsensä.

      Terveisin Moktar. ;)"

      Tuo on julma kommentti ja melko sairaskin, lapsen itsensä piiskamista lienee katsellut hurmiossaan sananlaskuautomaatti.

      M.O.T.

      • Tämäpä taisikin jotenkin soitella sinun sielusi herkimpiä kieliä, kun olet noin kiinnostunut asiasta?
        Äläpä nyt viitsi enempää hehkutella asiaa, iso mies. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Tämäpä taisikin jotenkin soitella sinun sielusi herkimpiä kieliä, kun olet noin kiinnostunut asiasta?
        Äläpä nyt viitsi enempää hehkutella asiaa, iso mies. ;)

        Uusi potilas iltakirjoituksia tekemässä? nimmarin takaa

      • Anonyymi

        Sama hattupää naureskelee kuolleille suomalaisnaisille. Paatunut heppu.

      • Etkös vieläkään ymmärrä:
        Vaikka asia tuntuukin säväyttävä sinua, älä turhaan hehkuttele, iso mies.
        Sinun sairaat fantasiasi eivät kiinnosta minua.

        Terveisin Moktar. ;)

        PS. "Saatana kun sais tuon kiinni."
        Ei pitäisi uhota yhtään enempää kuin vain sen, mihin kyvyt riittävät. ;)

    • Anonyymi

      Mieluummin hapankaalivaltio kuin kamelinpaskavaltio.

      • Anonyymi

        Hesan seutu on jo purkukunnos noitten tauveista missä ovat majoituneet,
        - kaik saapi polttaa, niihin on pesiytynyt monenmoista tuontitautii ja syöpäläistää

      • Jospa pitäisimme kuitenkin Suomen ennallaan, pitäisimme meidän sinisen taivaan ja kirkkaat vedet.

        Jokainenhan voi niin halutessaan siirtyä sinne hapankaalivaltioon, jos se tuntuu paremmalta vaihtoehdolta.
        Terveisin Moktar.

      • Ymmärrän kyllä tarpeesi, mutta harvoin yhteiskunta sentään laajentaa terveyspalveluita vain yhden henkilön tarpeita varten.

        Koeta nyt vaan jotenkin jaksaa jatkaa eteenpäin.
        Terveisin Moktar. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Jospa pitäisimme kuitenkin Suomen ennallaan, pitäisimme meidän sinisen taivaan ja kirkkaat vedet.

        Jokainenhan voi niin halutessaan siirtyä sinne hapankaalivaltioon, jos se tuntuu paremmalta vaihtoehdolta.
        Terveisin Moktar.

        "Jokainenhan voi niin halutessaan siirtyä sinne hapankaalivaltioon, jos se tuntuu paremmalta vaihtoehdolta."

        Saksa on hapankaalistaan tunnettu jossa tuo ruoka on perinne jo aikamme alusta.
        RKP:n ja viherpunikkien ihanteena on aina ollut hapansilakkavaltio Ruotsi jossa sitä kansallisruokaa kutsutaan nimellä sursrömming ja muistan miten toverimme on kehunut tuon herkun tuoksuja. Tietysti maanpuolustukseen hapansilakka olisikin oivallinen sillä jopa pipopäiset naapurimme pelästyisivät tuota löyhkää ja pötkisivät kauas pensaikkoon.
        Tuosta tulikin mieleenni, kun toverimme on pykännyt tontilleen vanhaan olkikattoiseen perunakuoppaan pomminkestävän korsun on hän tilannut suoraan Ruotsista sinne tuhat
        purkkia hapansilakkaa turhanpäivän varalle.
        Terveisin toverisi Bolivitsis

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Ymmärrän kyllä tarpeesi, mutta harvoin yhteiskunta sentään laajentaa terveyspalveluita vain yhden henkilön tarpeita varten.

        Koeta nyt vaan jotenkin jaksaa jatkaa eteenpäin.
        Terveisin Moktar. ;)

        Sinua tarpeiksesi voinee yhteiskunta joustaa asian suhteen, lämpimästi ajatellen.
        Onhan sinulla vankka historia ja kokemus useimmista laitoksistamme sekä Lauerman kirjoittama diagnoosi tervehtymisohjelmaasi varten. Kyllä se siitä paranemisesi alkaa, kunhan riisut ensin suojakilpenä käyttämäsi karvahatun ja alat elelemään ihmisiksi.

    • https://yle.fi/uutiset/3-7753485
      Tuli vaan mieleeni, kun palstalla on niin monta hapankaalimaan edustajaa, että onkos teillä vielä tallessa niitä lapsuutenne leluja?

      Kaalimaan kakaroilla voi tämä päivänä tehdä tiliä.
      Terveisin Moktar. ;)

      • Anonyymi

        Että yksiössäsi on niinkin monta nettiyhteytesi käyttäjää, polvillaan propagandaasi suoltamassa?

      • Anonyymi

        "Tuli vaan mieleeni, kun palstalla on niin monta hapankaalimaan edustajaa, että onkos teillä vielä tallessa niitä lapsuutenne leluja?"

        Minä en ainakaan edusta sen kummemmin Saksaa enkä liioin Ruotsiakaan niin hapankaalit ja hapansilakat jäävät itse viherpunikeille.
        Vanhat leikkikalut alkavat olla hinnoissaan niinpä tuokin toverin mainitsema nukkekin on harvinaisuus jota keräilijät himoitsevat.

      • Anonyymi

        Mitä olivatkaan lapsuuden leluja kamelinpaskamaan lapsilla? Serkkutyttö kenties?

        Kamelinpaskamaiden hienoin piirre on, että niissä mies omistaa naisen samaan tapaan kuin vaikkapa kamelin. Ja voi kohdella naista halutessaan kuin kamelia. Se on sitä intersektionaalista ihanuutta!

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Tuli vaan mieleeni, kun palstalla on niin monta hapankaalimaan edustajaa, että onkos teillä vielä tallessa niitä lapsuutenne leluja?"

        Minä en ainakaan edusta sen kummemmin Saksaa enkä liioin Ruotsiakaan niin hapankaalit ja hapansilakat jäävät itse viherpunikeille.
        Vanhat leikkikalut alkavat olla hinnoissaan niinpä tuokin toverin mainitsema nukkekin on harvinaisuus jota keräilijät himoitsevat.

        Nukke olisi oiva lahja monelle tämänkin päivän hapankaalimaan edustajalle.

        Tosin hapankaalimaassa arvostetaan enemmän varastettua tai muuten vain koijattua omaisuutta kuin rehellisesti ansaittua, kuten hyvin tiedämme. Mutta jos saatte jostakin varastettua tuon nuken, niin hyvä lahja siitä sitten tulee,

        Terveisin Moktar, ;)

        Tässä vielä kysyisin toverilta miten sitä hapansilakkaa on syönyt sen Börjen kansa ja mitä juomia he sen kansa yleensä ovat naukkaileet ? Toverilla on tapana käydä vierailemassa usein hapansillakkavaltiossa ja sielä kait ne sitten kyytiläiseksi naukkaavat sitä sellutehtaan huuhtevesistä tislattua akvaviittia.
        Toverin kertomuksien mukaan hän on reisulta palattuaan aina paskonut viikon housuihinsa ja maanut lattialla pystymättä kirjoittelemaan palstoille Lieksalaisista vähäpojista yhtä lausettakaan.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Nukke olisi oiva lahja monelle tämänkin päivän hapankaalimaan edustajalle.

        Tosin hapankaalimaassa arvostetaan enemmän varastettua tai muuten vain koijattua omaisuutta kuin rehellisesti ansaittua, kuten hyvin tiedämme. Mutta jos saatte jostakin varastettua tuon nuken, niin hyvä lahja siitä sitten tulee,

        Terveisin Moktar, ;)

        "Tosin hapankaalimaassa arvostetaan enemmän varastettua tai muuten vain koijattua omaisuutta kuin rehellisesti ansaittua, kuten hyvin tiedämme."

        Saksassa on rikollisuus lisääntynyt huimasti ja hyvin ymmärrän toverin huolestumisen, kun tänne meillekin on näitä rikastuttajia tullut enimikseen Ruotsista ja tuo kyseinen maa on jo täysin rikollisten miehittämä. Siitä en ole tietoinen arvostavatko Ruotsiin tunkeutuneet hapansilakkaa, mutta paljon sinne on haalittu sivistyksensä ja kulttuurinsa tuojia.
        Koronan eristäjäksi hapansilakasta ei näyttäisi olevat, koska Ruotsi on koronaan kuolleitten huippumaa, eikä punikkijohto ole enää kansan suosiossa.
        Nauretaan vartti tai kaksi sillä nauru pidentää taivalta

    • Anonyymi

      Kalpanaani on uusi panaani.

    • Anonyymi

      Hapankaali on terveellistä.

    • Anonyymi

      Suomi tarvitsee osaajia, jotka sopeutuvat yhteiskuntaamme. Niitä osaajia ei kuitenkaan maailma ole pullollaan. Afrikassa tai arabimaissa niitä ei pahemmin ole. Jos olisi, niin niiden valtiot olisivat sivistyksen, koulutuksen tai tieteen osalta maailman kärkeä. Ihmisiä on toki paljon näissä maissa, mutta mikäli osaajia olisi, niin ei ne niin tyhmiä ole, että Suomeen hakeutuisivat, muuten kuin isolla rahalla ja eduilla, joita ei tavallinen suomalainen osaa kuvitellakaan.

    • Anonyymi

      "Ketjusta on poistettu 81 sääntöjenvastaista viestiä."

      Ompa on ollut viherpunikkien suosiossa tämäkin aloitus

      • Maltillisilla kirjoituksillani on usein kannatusta myös vihreän liikkeen ja vasemmistoliiton piirissä.
        Terveisin Moktar. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Maltillisilla kirjoituksillani on usein kannatusta myös vihreän liikkeen ja vasemmistoliiton piirissä.
        Terveisin Moktar. ;)

        Jep, sieltähän ne muutkin hörhöt löytyvät.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jep, sieltähän ne muutkin hörhöt löytyvät.

        En osaa ottaa kantaa siihen, mistä löytyy hörhöjä. Sinä varmaan tunnet tämän asian omakohtaisesti paremmin kuin minä. Kuten Kirja opettaa; kyllä aasi tietää, millä laitumella muut aasit laiduntavat.

        Mitä taas tulee kirjoituksiini, niin viisaat ja syvästi inhimilliset mielipiteeni saavat kannatusta puoluerajoja katsomatta. Myöskään faktat eivät ole riippuvaisia puoluerajoista.

        Terveisin Moktar. ;)

    • Anonyymi

      Moktari on persujen provokaattori. Suoltaa sellaisia kommentteja, että niiden älyttömyys sataa suosiona persujen laariin.

      • Väitteessäsi on totta se, että persut todellakin suosivat älyttömyyksiä.

        Kumma juttu?
        Terveisin Moktar. ;)

    • Anonyymi

      Ainesta viljellään pellolla. Pukki on olennainen osa koko vitsiä.

    • Anonyymi

      Sorretun osaa näytelijät kaikki pois suomesta, turha noita läpytelijöitä suomalaisen on elättää

    • Anonyymi

      Yhtälö on täysin mahdoton, se edellyttää, että ulkomailla on valtaisa reservi pitkälle koulutettuja osaajia, jotka vain odottavat pääsevänsä Suomeen töihin. Iditootinkin pitäisi tajuta, että näin ei suinkaan ole, vaan tänne on tulossa vain loisivia matuja. Ilmasto ja korkea verotus vielä varmistavat sen, että tänne ei juurikaan osaajia tule.

      Aloittaja elää aivan omissa fantasioissaan, eikä ymmärrä maailmasta hölkäsen pöläystäkään.

      • Jos nyt tarkastellaan vaikka intialaista Rajeev Suria, niin häntä ei voi kutsua loisivaksi matuksi, ei edes vilkkaan perussuomalisen mielikuvituksen voimalla.

        Parhain terveisin, Moktar. ;)

      • Moktar.Gubta kirjoitti:

        Jos nyt tarkastellaan vaikka intialaista Rajeev Suria, niin häntä ei voi kutsua loisivaksi matuksi, ei edes vilkkaan perussuomalisen mielikuvituksen voimalla.

        Parhain terveisin, Moktar. ;)

        perussuomalisen -> perussuomalaisen
        Ihme tyyppi, ei vieläkään ole herännyt nillittämään. ;)

      • Älä taas vaihda puheenaihetta. Kirjoittajan väite kuului näin: "... vaan tänne on tulossa vain loisivia matuja...". Kirjoittaja luokitteli kaikki maahanmuuttajat loisiviksi matuiksi.

        Jos erikseen haluat puhua haittamaahanmuuttajista, keskustellaan niistä sitten ihan erikseen.

        Terveisin Moktar. ;)

        .

      • Moktar.Gubta kirjoitti:

        perussuomalisen -> perussuomalaisen
        Ihme tyyppi, ei vieläkään ole herännyt nillittämään. ;)

        Anteeksi nyt, ihme tyyppi. Olit sinä sentään jo herännyt. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Jos nyt tarkastellaan vaikka intialaista Rajeev Suria, niin häntä ei voi kutsua loisivaksi matuksi, ei edes vilkkaan perussuomalisen mielikuvituksen voimalla.

        Parhain terveisin, Moktar. ;)

        ...eiköhän tuossa ole kysymys ihan samasta älyttömästä ulkomaalaisuuden ihailusta kuin herra Stephen Elopin tapauksessa jonka tulokset tiedämme...tämän Surin touhut lienevät vielä hieman kesken , osakekurssi ei vielä ole saanut koko yhtiötä myyntikuntoon..

    • Kahden sanan kaheli tätäkin on nostellut, mutta avaus on kylläkin hyvä.

      Lähes kolmesataa kommenttia jo. Kyllä hapankaali kiinnostaa montaa ihmistä. Vanhat stalinistikommarit vei hauta, mutta persut ovat jo korvanneet sen, minkä stallareissa menetettiin.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2db7ee43-1abe-410e-8859-08517425277d
      Onhan se toisaalta kovin koomista. Stalinistinuoret viettivät kesät pioneerileirillä. Persunuoret ampuivat kesäleirillä ilmakiväärillä ministereiden kasvokuvia. Ihan samanlaisia sotaisia leireilijöitä nämä ääripään öyhöt ovat,

      Että sotahulluja sivareita kaikki tyyni.
      Huutonaurua ainakin kaksi varttia. ;)

      • Anonyymi

        "Persunuoret ampuivat kesäleirillä ilmakiväärillä ministereiden kasvokuvia."

        Tuosta paperikuvien ampumisesta huolimatta persut on suosituin puolue ja viherpunikit on menossa samaan 4% puolueeksi mitä on kannatus Ruotsissa.
        Oikeasti viherpunikit kuuluvat ääripäähän, punikikeilla on ollut tapana syyttää kansalaisiamme rasisteiksi ja jopa natsitella jos ihmiset esiintyy suomalaisina.

        "Stalinistinuoret viettivät kesät pioneerileirillä. "

        Mitä tuossa on erikoista samanlaisilla leireillä on varmasti olleet viherpunikit myös.

        "Tuosta paperikuvien ampumisesta huolimatta persut on suosituin puolue..."
        Näitä paperikuvien ampujia, wanna-be-sivarisotureita ja" öyhötä ensin-ajattele myöhemmin"-porukkaa on suomessa noin 20% väestöstä, se on aivan totta.

        Kai meidän on syytettävä vain normaalijakautumaa siitä, että väestön heikoin viidennes on aina ja ikuisesti tuo sama 20%.

        Terveisin Moktar. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Tuosta paperikuvien ampumisesta huolimatta persut on suosituin puolue..."
        Näitä paperikuvien ampujia, wanna-be-sivarisotureita ja" öyhötä ensin-ajattele myöhemmin"-porukkaa on suomessa noin 20% väestöstä, se on aivan totta.

        Kai meidän on syytettävä vain normaalijakautumaa siitä, että väestön heikoin viidennes on aina ja ikuisesti tuo sama 20%.

        Terveisin Moktar. ;)

        Sehän se on ollut demareiden kannatus vuositolkulla muutamaa notkahdusta lukuunottamatta.

        Huutonaurua;)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sehän se on ollut demareiden kannatus vuositolkulla muutamaa notkahdusta lukuunottamatta.

        Huutonaurua;)

        Onkos lainkaan tullut mieleesi se, että normaalijakautuma on symmetrinen keskiarvon suhteen. Niinpä lahjakkaiden osuus väestöstä on sama kuin lahjattomien osuus.

        https://peda.net/iitti/lukio/oppiaineet/matematiikka/lyhyt-matematiikka/mtjt2/3n
        Jos et ymmärrä selitystä, tässä on myös kuva asiasta.

        Terveisin Moktar. ;)

        .

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Onkos lainkaan tullut mieleesi se, että normaalijakautuma on symmetrinen keskiarvon suhteen. Niinpä lahjakkaiden osuus väestöstä on sama kuin lahjattomien osuus.

        https://peda.net/iitti/lukio/oppiaineet/matematiikka/lyhyt-matematiikka/mtjt2/3n
        Jos et ymmärrä selitystä, tässä on myös kuva asiasta.

        Terveisin Moktar. ;)

        .

        No, eihän tuo netistä kopioitu knoppitieto liity mitenkään aiheeseen, mutta siihenhän on totuttu, ettei öyhö osaa muuta kuin sotkea ja soosata.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No, eihän tuo netistä kopioitu knoppitieto liity mitenkään aiheeseen, mutta siihenhän on totuttu, ettei öyhö osaa muuta kuin sotkea ja soosata.

        "...liity mitenkään aiheeseen..."
        Et tainnut vaan ymmärtää asiaa.

        Älä ole huolissasi, tuo on jo lukiotasoinen asia, jos tiedät ja ymmärrät normaalijakautumasta jotakin.

        Terveisin Moktar. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Tuosta paperikuvien ampumisesta huolimatta persut on suosituin puolue..."
        Näitä paperikuvien ampujia, wanna-be-sivarisotureita ja" öyhötä ensin-ajattele myöhemmin"-porukkaa on suomessa noin 20% väestöstä, se on aivan totta.

        Kai meidän on syytettävä vain normaalijakautumaa siitä, että väestön heikoin viidennes on aina ja ikuisesti tuo sama 20%.

        Terveisin Moktar. ;)

        Viherpunikit eivät ole pitkään edes tuon 4% puolue ja loppu lähestyy vääjäämättä.

    • Anonyymi

      Mailman tuhoojat euroopakin on jo kauhuissaan noista

      Saksan liittovaltion rikospoliisi varoittaa islammilaissesta terrro-rismistä

    • Anonyymi

      Aloitus vetää mutkat suoriksi ja löytää siten idioottimaisen väitteen.
      Yhtä hyvällä perusteella voi väittää yksipuolue diktatuurin ehkäisevän allergiaa!
      Todettu asia. Jo neukkulan aikaan todettiin itäkarjalaisten allergioiden olevan noin 10% siitä mitä vastaavalla alueella rajan Suomen puolella oli.
      Tietenkin esiintyvyys / henkilö.

      Ruotsiin historian saatossa kertynyt varallisuus ei siis merkitse mitään?
      Eikä Ruotsin säästyminen sodista. Viimeinen rähinä mihin Ruotsi osallistui muodollisesti oli 1814 pienen svedujen joukko-osaston luumuiluun reservissä liittolaisten puolella Napoleonia vastassa.
      Toisessa maailmansodassa Ruotsi löi rahoiksi myymällä Saksaan rautamalmia, SKF:n laakereita ja muita teollisuustuotteita. Eipä ollut siirtolaisten asuttamista eikä jälleen rakentamista. Jne.

      Norjan öljyllähän ei tietenkään ole mitään yhteyttä Norjan vaurauteen!

      Ruotsin talous tulee menemään kuralle muutamassa vuosikymmenessä massiivisen matuhyysäyksen johdosta.
      Norjalaiset osoittavat jo järkiintymisen merkkejä.
      Tanskan järkiintymisen johdosta sitä ei aloituksessa mainitakaan.

      Tietenkin on turhaa reagoida alotuksen kaltaiseen göbbelismiin. Mistä asiasta tahansa voi vääntää vaikka miten sairaita väitteitä!

      • Anonyymi

        Aloittaja elää ihan omissa fantasisoissaan ja kuvittelee, että ulkomailla on valtava reservi pitkälle koulutettuja ihmisiä, jotka haluavat tänne töihin. On lisäksi vielä moraalitonta viedä muilta mailta niiden osaajat.

        Mitä sieltä on oikein tulossa?

        Kelapummeja sun muita loisia ja mahdollisesti vielä rikollisiakin.

        "Kelapummeja sun muita loisia ja mahdollisesti vielä rikollisiakin."

        Onko sieltä koskaan tullutkaan muita kuin tuossa yllä mainittuja ?
        Moni valtio pitää ne osaajat ja muslimit saavat jatkaa matkaa muualle.

    • Anonyymi

      Onko Stalinistit tosiaan kaikki kuolleet Suomessa?
      Milloin Hassi, Hautala, Tennilä, Laakso, Kontula...jne... ovat kuolleet?
      Oliko korona syynä?
      Ihme ettei lehdissä ole ollut mitään...

    • Anonyymi

      Eikö Vihreän liiton ja Vasemmistoliiton perustaneet nämä Neuvostoliiton ihailijat,Stalinistit!
      Niiden unelman Neuvostoliiton kaaduttua!
      Nyt niillä on uusi unelma kommunismin tilalla joka on ihan yhtä sairas, eli Islam!

    • Anonyymi

      varmaan tummaihoisen kommentti - eiköhän saada hommat kuntoon kun karkoitetaan ns sos tuilla elävät maahanmuuttajat - Vuhreät haluaisi lisää jotta saataisiin lisää elätettäviä

    • Anonyymi

      Niin mihin ne Stalinistit on kuolleet kun lehdissä ei ole ollut mitään?

    • Anonyymi

      Mihin ne vihervasemmistolaiset Stalinistit on kuolleet, kun lehdissä ei ole ollut mitään mainintaa moisesta?

    • Anonyymi

      Moktarin surkimus purkaa tänne nettiin ahdistustaan, täytyy vaan ymmärtää...

      • Kiitos kun ymmärsit.

        Yhdessähän meidän on tätä kaunista Suomea rakennettava. Pois turha kina, pois vastakkainasettelu ja pois Jussi.
        Terveisin Moktar. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Kiitos kun ymmärsit.

        Yhdessähän meidän on tätä kaunista Suomea rakennettava. Pois turha kina, pois vastakkainasettelu ja pois Jussi.
        Terveisin Moktar. ;)

        Sun SDP haluaa nyt mamurikolliset pois maasta

        onko se vaalihelinää Heinäluoma?

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Kiitos kun ymmärsit.

        Yhdessähän meidän on tätä kaunista Suomea rakennettava. Pois turha kina, pois vastakkainasettelu ja pois Jussi.
        Terveisin Moktar. ;)

        "Pois turha kina, pois vastakkainasettelu ja pois Jussi. "

        Jussi on yleinen nimi maassamme ja en ymmärrä sitä, miksi Jussin mikä hän sitten lienekkin pitäisi lähteä pois ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Pois turha kina, pois vastakkainasettelu ja pois Jussi. "

        Jussi on yleinen nimi maassamme ja en ymmärrä sitä, miksi Jussin mikä hän sitten lienekkin pitäisi lähteä pois ?

        Jussi on tässä vain yleisnimi sille kaikelle ahdasmielisyydelle, yksisilmäisyydelle, oman edun tavoittelulle, isänmaan ja yhteisen edun hylkimiselle ja käpykaartilaisuudelle, mitä maassamme myös esiintyy.

        Älä ota sitä liian henkilökohtaisesti.
        Terveisin Moktar. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Jussi on tässä vain yleisnimi sille kaikelle ahdasmielisyydelle, yksisilmäisyydelle, oman edun tavoittelulle, isänmaan ja yhteisen edun hylkimiselle ja käpykaartilaisuudelle, mitä maassamme myös esiintyy.

        Älä ota sitä liian henkilökohtaisesti.
        Terveisin Moktar. ;)

        Hienoa, Moktar!
        Aika tiukkaa settiä opetusministeristä, mutta pitänee pääosin hyvin kutinsa.

        Huutonaurua:)

    • Anonyymi

      Kerroppa älypää Moktar, miten me saadaan tänne niitä osaajia muualta maailmasta?

      Mulla asuu seinänaapurissa muslimipariskunta, n, 30-vuotiaita ja elämänsä kunnossa, mutta ei niitäkään ole töihin täällä saatu. Elävät vissiin yhteiskunnan tuilla, ja ehkä jopa pientä "sivubisnestä" tekevät, eli en ihmettelis, vaikka kaveri möis huumeita. Poliisitkin on jo ehtineet heidän luonaan vierailla.

      Tämä on katos sitä todellisuutta,, mistä sinä tollo et tiedä mitään. Asut siellä lintukodossasi ja leikit suurtakin viisasta. Suurin tollo olet enemmänkin, en toiseen noin tolloon ole täällä netissä törmännyt.

      • Taasko sinä kyselet samaa? Johan minä jo kerran kerroin, että Mönninselän aallot ne vaan tuossa liplattelloo. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Taasko sinä kyselet samaa? Johan minä jo kerran kerroin, että Mönninselän aallot ne vaan tuossa liplattelloo. ;)

        Missä helvetissä on Mönninselkä?

      • Anonyymi

        En tiedä, mutta sen tiedän että kaukana mamuista, vaikka on sillä vissiin jopa oikea afrikkalainen naapurikin, ei tosin somali, vaan joku muu.

    • Anonyymi

      Siis Lieksassako?

      • Mitteepä tuota liikoo siimaa antoo, kukin kahtoo itte mitä puuttunee vai puuttuneeko mittää.
        Että terveisiä vaan Moktar. ;)

    • Anonyymi

      Siis siellä mistä vastikkeetomalla ikuisenelatuksen statuksella loisivat Somalit tunkevat tänne pääkaupunkiseudulle ja vievät ne vähätkin kohtuuhintaiset kaupungin asunnot kantasuomalaisilta!

    • "Samaan aikaan Halla-aho veti hyvää settiä..."
      Tämä hyvä setti vei meidän Jussin oikeuteen, jossa hänelle kopsahti tuomio uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

      Oikeusvaltiossa rikolliseen toimintaan syyllistymisen ei pitäisi olla mitenkään mairitteleva ansio. Tosin samalla on tiedostettava, että perussuomaliset ovat Suomen rikollisin puolue. Sitä puheenjohtaja mitä puoluekin, vai oliko se toisin päin?

      Terveisin Moktar. ;)

      • Anonyymi

        Forssan expertti vain jatkaa persujen maalitusta !!

    • Anonyymi

      Luojan luomaa sana asettelua

    • Anonyymi

      Ei tartte nauraa, hapankaalihan on hyvin terveellistä, eikä sen hankkiminen on helppoa ja halpaa!

      • Anonyymi

        Kun kaali on syksyisin halpaa ostan parikymmentä kiloa ja tarkoitukseen valmistetulla, tylppäpäisellä, pesismailan tyyppisellä nuijalla hakkaan siivutetut kaalit muhimiskuntoon reilun 20 litran pönttöön.
        Pöntön pohjalle asetan muhimaan valokoidun kaalin pään josta saa keittämättä joustavia lehtiä kaalikääryleiden valmistamiseen.
        Saksassa, Puolassa ja Unkarissa syön mielelläni tarjolla olevia hapankaaliherkkuja.

    • Anonyymi

      Älkää menkö halpaan! Aloittaja on persujen pussiin kirjoitteleva provokaattori.
      Tuollaiset, läpinäkyvät kirjoitelmat voivat vain ajaa maltillisia ihmisiä persujen kannattajiksi!
      Miettikää kahdesti!

      • Anonyymi

        Eli olet sitä mieltä että se on pelkästään teidän vihervassareiden yksinoikeus ajaa Suomi tuhon partaalle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli olet sitä mieltä että se on pelkästään teidän vihervassareiden yksinoikeus ajaa Suomi tuhon partaalle?

        Ennakkoasenteesi saattoi sinut ymmärtämään hengentuotteeni täysin päin vastoin.
        M-G:n jutut ovat niin ääliömäisiä, että ne aiheuttavat väkisinkin vastareaktion joka toimii M-G:n näennäistä tarkoitusta vastaan.

    • Anonyymi

      Panaanin hapetus kehitys on vähän kesken kaiken vielä.

    • Anonyymi

      Tämä hallitus ja loisten tuonti kaataa Suomen talouden. Vihervasemmisto tekee parhaansa suomalaisten tylyttämisessä

    • Anonyymi

      Miten vastikkeeton verorahojen jakaminen uusille elätettäville lisää talouskasvua ja mistä ne tarvittavat verorahat revitään?

      • Anonyymi

        "ja mistä ne tarvittavat verorahat revitään?"

        Autoilijat joutuvat maksamaan lisääntyvinä polttoaiden hintoina ja muina veroina.
        Pitää huomioida autoilusta kerätyillä veroilla valtio ei kunnosta tiestöä vaan kaikki tuo raha menee maahamme viherpunikkien toimesta haalituille terroristeille.
        Ministerinä toimii paskanheittäjän tunnetuksi tullut Harakka joka useimmiten viettää aikaansa kapakoissa, eikä välitä kansan toimeentulosta yhtään mitään.
        Kaikki nauraa hölmöläisille

    • Anonyymi

      Etumatka muodostui silloin, kun oli työperäistä maahanmuuttoa. Nythän se on kääntymässä tappiolliseksi. Lisäksi tuollaiset vaatii tarkempaa analyysiä kaikista vaikuttavista tekijöistä, ei vain yhdestä. Mitä otsikkoon tulee, niin mieluimmin hapankaali joka on terveellistä kuin isla mist inen valtio. Paremmin aina pärjää ilman is la miste ja. Se on taivaan tosi.

      • Anonyymi

        Aloittaja Moktarimme ei ymmärrä yhtään mitään rinnakkaisyhteiskunnasta, joka on jo täälläkin muodostumassa kovaa vauhtia. Ranskassa ja Ruotsissa kehitys on jo pidemmällä ja meidän tulisi ottaa siitä opiksemme. Moktar yrittää aina kääntää keskustelun pois näistä maista, mikä todistaa sen, että ei hän voi olla niin tyhmä, etteikö ymmärrä mitä näissä maissa on tapahtunut.

    • Anonyymi

      käsittämätöntä tekstiä

      • Anonyymi

        idiootti, mikä idiootti, vaikka hyödyllinen sellainen onkin.

        Ei maailma ole täynnä hyötymaahanmuuttajia, jotka suorastaan hinkuvat tänne Suomeen töihin. Ilmastomme ja korkea verotus pitävät siitä myös huolen.

    • Anonyymi

      M-G:n hengentuotteet ovat niin typerän provokatiivisia, että jäljet johtavat persujen aivoriihitehtaaseen.

    • Anonyymi

      Ruotsin taloudella menee kieltämättä kovaa, mutta siihen ei kyllä auta kehitysmaalaisten maahanmuutto vaan sen vaikutus on päinvastainen. Ruotsin taloudella menisi vieläkin paremmin ilman kehitysmaalaisten "panostusta".

    • Anonyymi

      Moktar se vaan jaksaa Keijotella. Mutta yhtä hyvin Moktar voisi kirjoittaa ihan täyttä totta tarkoittaen, on mahdoton erottaa pahkasikailua enää todellisuudesta.

    • Anonyymi

      Suomi romahtaa hapankaalivaltioksi, jos maahanmuuttoa ei saada KURIIN !!

    • Anonyymi

      Todella harva viitsii näitä moktan höpötyksiä lukea turha näillä ketjuilla on mainostaa ..

    • Anonyymi

      Niin sano myös juhana Vartiainen kokoomus

      pormestaritentti aamulla

    • Anonyymi

      väittämä oikein

    • Anonyymi

      Myös täällä toisessa pohjoismaassa (Norjassa) pelätään "hapankaalivaltioksi" romahtamista. Pakolaisten palautus on pohjoismaisittain ennätyksellistä. Vuodesta 2003 on kaikkien maahanmuuttajien sosiaalietuudet vähentyneet tasan 41%. 12.8 kilahti pankkitililleni DNB - pankkiin bonus, kun onnistuin Suomesta rekrytoimaan (ruotsinkieliseltä alueelta) firmaan sellaisen työntekijän, joka tulopäivästään alkaen aloitti veronmaksun. Itse aloitin veronmaksun noin kaksi tuntia maahantulostani. Pakolaiset suomessa, pistäkääs paremmaksi, jos munaa on (tehän olette 88 prosenttisesti miehiä).
      Täkäläiset PerSut, eli FRP:läiset (johtajanaan Sylvi Listhaug) ovat pääkallooni lyöneet lähtemättömästi yhden totuuden: En ole "mamu", vaan yksi heistä.
      Ja tämä kirjoitukseni Ei perustu luettuun. Se perustuu kokemukseen "katutasolta".

      Siis: KOKEMUKSEEN! TÄÄLLÄ HAMMRFEST FINNMARK JÄÄMERI!!!

    • Anonyymi

      ollah on suuri ja raiskuulla suomi kuntoon?

    • Anonyymi

      Sama ihminen eri hahmo ap:llä.

    • Anonyymi

      Tiedätkö mitä Moktar: ihan sama millaiseksi romahtaa, kunhan vain saamme takaisin sen maan, joka meillä oli ennen vieraiden tuloa.

      Suomeksi sanottuna: vieraiden on aika poistua. On tässä jo hyysättykin aivan tarpeeksi kauan.

      Mutta jos ihminen tulee kunniallisissa aikeissa töihin, opiskelemaan tai rakkautensa tuomana, niin tervetuloa.

      Muut voivat poistua, sillä kaloilla ja vierailla on edelleenkin se yksi yhteinen ominaisuus: kolmen päivän jälkeen ne alkavat haista.

      Ja nyt on jo mennyt lukematon määrä kolmen päivän jaksoja. Mahtanevatko jo alkaa mädäntyä? Toivottavasti.

    • Anonyymi

      Jos vähän mediaa seuraisit tai persujen mielipiteitä, niin tietäisit enemmän etkä öyhöttaisi tietämättömuuttasi julki...
      Naureskellaan sun tyhmyydelle..

    • Anonyymi

      kivaa

    • Anonyymi

      Moktar on siis sitä mieltä että STOP MUSLIMIMUUTTAJILLE ja tervetuloa ammattimaiset työntekijät jotka ahkeroivat maamme hyvinvoinnin eteen. Moktar on ominut perussuomalaisia ideoita. Hyvä Moktar.

    • Anonyymi

      hyvää kaalia ilman lampaanlihaa

    • Anonyymi

      ahdasmielisyys halutaan suomeen?

    • Anonyymi

      hapankaali..

    • Anonyymi

      onneksi ei hiekkamaaksi

    • Anonyymi

      millainen on hapankaaliValtio?

    • Anonyymi

      Eihän tämä ole enää mikään mielipide vaan ihan kivikovaa faktaa. Se lukee, jota asia kiinnostaa, muut saavat öyhöttää pää punaisena, jos se jotenkin helpottaa oloa.

      minä sanon

    • Anonyymi

      hapankaali?

      • Anonyymi

        Tuossa vierellä on hapansilakkavaltio ja hajut sen mukaisia.

    • Anonyymi

      hapankaali?

    • Anonyymi

      Jokainen voi tykönään miettiä näitä kahta vaihtoehtoa, muita mahdollisuuksia ei ole olemassakaan. Työperäinen maahanmuutto, siis tekevien käsien lisääminen voi olla ainoa mahdollinen ratkaisu.

    • Anonyymi

      suomen mustamaalaaja

    • Anonyymi

      Lopeta nyt tuo aina saman asian jauhaminen.Suomi laittaa lopultakin kaikki ylimääräiset porukat täältä pois,dinutkin!

    • Anonyymi

      Väärin. Suomi romahtaa jollei kortistossa majailevia ihmisiä saada töihin!!
      Mikään maa ei voi osaa kansalaisistaan jatkuvasti elättää kortistossa ja hankkia samaan aikaan ulkomailta työntekijöitä.

    • Anonyymi

      Se romahtaa banaanivaltioksi enivei kun haitallista maahanmuuttoa ei haluta kuriin.

    • Anonyymi

      tosi kuin vesi jos ei oteta Tanskasta oppia

    • Anonyymi

      Kovasti keksitään valheellista paskaa jostain "työvoimapulasta", kun Suomessa on noin puoli miljoonaa työtöntä ja Suomen työllisyysaste on surkea. Siis miten on mahdollista, että Suomessa on valtavat määrät työttömiä, jotka elävät köyhyydessä ja on muka "työvoimapula".

      Jos kerran on joillakin aloilla työvoimapula niin ensisijaisesti pitää etsiä työpaikkaan sopivia ihmisiä kotimaasta ja vaikka etsiä sopivia koulutettavia työttömistä. Vasta sen jälkeen voi edes harkita työvoiman ottamista.

      Kannattaa muistaa että elinkeinoelämä koostuu lähinnä sosiopaattisista valehtelevista huijareista joita kiinnostaa vain ja ainoastaan rahan haaliminen itselle. Mitään "työvoimapulaa" ei ole koskaan ollutkaan, tuo on vain vale jonka avulla saadaan halpatyövoimaa yrityksille ja tehdään rahaa itselle. Yritysten johtajat paskat piittaavat työntekijöidensä hyvinvoinnista tai Suomesta ylipäätään, ainoa mikä heitä kiinnostaa on voitot, mitä he saavat tililleen. Jos he voisivat teettää orjatyötä, he taatusti tekisivät niin. Ja osittain näin onkin, koska osa olettaa ihmisten tekevän työtä ilmaiseksi työajan ulkopuolella, mikä on orjuutta.

      Ja työperäinen maahanmuutto on juuri ja juuri perusteltavissa, jos ensin on hakenut työvoimaa kotimaasta. Sen sijaan, jos pakolaisella ei ole työpaikkaa jo valmiiksi Suomeen tullessaan niin automaattinen passitus takaisin kotimaahansa. Jokaisen Suomeen tulevan aikuisen pitää olla työvoimassa ensimmäisestä päivästä lähtien tai sitten karkoitetaan takaisin kotimaahansa. Joutuu työttömäksi niin sitten ei ole enää suomalainen ja paluu takaisin, näin yksinkertaista se on.

    • Anonyymi

      Mun aloitukset on asiaa

    • Anonyymi

      hapankaali?

    • Anonyymi

      hapankaali rakkautta

    • Anonyymi

      millainen on kyseinen valtio?

    • Anonyymi

      hapankaali? ei ummarra?

    • Anonyymi

      hapankaali?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Voidaan vain kuvitella miten hyvin Ruotsi pärjäisi ilman afrikan paskasakkia

      • Anonyymi

        Ruotsi alkaa kuseentua nyt nopeasti. Eläkejärjestelmään on tulossa uudistus jossa takuueläkkeen ikärajaa ollaan nostamassa 66 ikävuoteen. Alinta mahdollista eläeikää ollaan nostamassa 63 vuoteen. Siinäpä sitä on haastetta kerrakseen, miten pitää ählyt töissä, kun valtaosalla kehitysmaa-taustaisia integroituminen ruotsalaisen yhteiskuntaan tapahtuu vasta 20-25 vuotta maahantulon jälkeen, eli noin 45-50 ikävuoden paikkeilla. Työkokemus lähellä nollaa, ei ammattia, josta olisi paperit. Synnytyskoneet on lojuneet vuokrakasarmeissa 20-25 vuotta. Kielitaidossa löytyy bessarabia eikä muuta. Eläkeikään 16-18 vuotta, luku-, lasku- ja laulutaito heikkoa. Ei varsinaista ammattia, eikä muuta osaamista kuin, noh, synnytyskoneena toimiminen.

        Uutta tulijaa saapuu 100k vuosivauhdilla ja medioissa mylvitään kuin Ruotsin on talous on aivan priimaa. Kulloinkin istuvat pääministerit lupaavat vaikka kuun taivaalta. Saanto on sitten toinen asia. Löven lupasi poistaa kehareiden perseilyt jo 3 vuotta takaperin ja sen jälkeen yhteiskunnassa on menty turvallisuuden suhteen vain yhä huonompaan suuntaan. Mikä on eläkejärjestelmän tilanne 10 vuoden kuluttua? Varmuudella voi sanoa etteä vielä huonompi kuin tänä pänä. Ruotsista on tullut Irakin, Syyrian ja Agfanistanin siirtomaa. Paluu kivikaudelle etenee vääjäämättä, eikä meneillään olevaa yhteiskunnallista taantumusta voi pysäyttää. Ruotsaliste politikot opvat halunneet ja vaatineet kehitysmaalaisia ja nyt joka viidennellä ruotsalaisella on kehitysmaatausta.

    • Anonyymi

      Mitä vittua kansalaisia hyöbyttää pakolaiset ja maahanmuuttajat, hehän vain syövät köyhän leivän.
      Luuletteko että lummisuomalaisille mitään apua antaavat.
      Kaikki kallistuvat ei teillä ole varaa edes kuolta.

    • Anonyymi

      Suomi romahtaa kun koko ajan otetaan mamuja lisää jotka ei koskaan työllisty. Liian hyvät sossutuet. Oletteko nähneet laihaa mamua.

    • Anonyymi

      Ilman maahanmuuttajia ei suomalainen yhteiskunta pysty edes pyörimään ja hoitamaan esim. vanhusväestöään.
      Ja tätä kannattavat perussuomalaiset ja persumainen Harkimo.

      • Anonyymi

        Ketkä oikeasti menevät Suomen vanhuksia hoitamaan ja ketkä heitä hoitavat tällä hetkellä. Jos ihmisiä pakkokoulutetaan vanhustenhoitoon, mutta he eivät todellisuudessa mene hoitamaan vanhuksia, niin tämä on turhaa työtä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ennemmin KUOLEN, kuin joku kielitaidoton valemaahanmuuttaja pakolainen hoitaisi minua, minun viimeisinä aikoina.

    • Anonyymi

      Aloittaja on taas aloittanut nauramisen. Joka kommentissaan nauraa. Se kertoo vaan siitä, ettei ole taaskaan tosissaan noiden juttujensa kanssa.
      Mutta jos asiasta vähän mainitsisi, hän siis pelkää että muutumme hapankaalivaltioksi ilman maahanmuuttoa.
      Minkähänlainen ja minkäniminen valtio tästä sitten tulee siinä toisessa vaihtoehdossa.
      Eipä uskalla sitä arvioida tai arvailla.
      Mutta ei se mitään, se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa.

      • Anonyymi

        SUOMI TAKAISIN OMALLE KANSALLEEN!
        Mamut ja matut takaisin rakentamaan omia maitaan!

        Ei ole Suomen asia elättää muiden maiden ihmisiä ja vaub mielenvikaiset asuttavat muita kansoja omaan maahansa!

        Korjaus: vain

    • Anonyymi

      Suomesta on tehty kaikkien kehareiden sosiaali-, terveys- ja työvoima, sekä pakolaisten reservaatti ja rikollisten paratiisi!

      Hallitus on tuhonnut kansallisvaltiomme, sillä vain mielenvikaiset asuttavat muita kansakuntia omaan maahansa.

      • Anonyymi

        Ja tuossa akkatlaumas sitä mielenvikaa riittää

        NÄMÄHÄN PYRKIVÄT SUOMEN TÄYSIN HELVETÖIMÄÄN NÄILLÄ UUSRÄIVILLÄ

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tuossa akkatlaumas sitä mielenvikaa riittää

        NÄMÄHÄN PYRKIVÄT SUOMEN TÄYSIN HELVETÖIMÄÄN NÄILLÄ UUSRÄIVILLÄ

        googlaa= Puola pakolaiset

    • Anonyymi

      voiko hapankaalia kaataa moottorisahalla?

    • Anonyymi

      hapan kaali?

    • Anonyymi

      hapankaali?

    • Anonyymi

      hapankaali? kiusaamista?
      leimaako Saksaa vai?

    • Anonyymi

      hapankaalivaltioksi?

      Nyt tarvitaan Erkki Tuomiojan ja Löfenin apua?

    • Anonyymi

      pilkkaa hapankaalivaltioita? rasismia avointa

      • Anonyymi

        Hapankaali on Saksalaisten kansallista ruokaa ja hapasilakka on Ruotsin kansallinen ylpeys.
        Suomi ei pysty omimaan kumpaakaan ruokaa, mutta voimme silti molempia herkkuja maistellä samoin mitä toveri Moktar.
        Tuossa oikeaa tietoa toverille.

    • Anonyymi

      Kiitos moktarin hölötykset riittää jo......Ylläpito !!

      • Joko ylläpito on vastannut sinulle? ;)

    • Anonyymi

      Löfen maa?

    • Anonyymi

      siis ruotsi?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Minä paras

    • Anonyymi

      Mulla ihana nauru

    • Anonyymi

      saksa?

    • Anonyymi

      hapankaali?

    • Anonyymi

      miksi minua ei oteta totesta?

    • Anonyymi

      hapankaali?

    • Anonyymi

      mikä siis on kirjoituksen tavoite?

    • Anonyymi

      hapankaali....

    • Anonyymi

      Itä-Aasialaiset ovat ainoita tervetulleita.

    • Anonyymi

      hapankaali?

      • Anonyymi

        Toveri Moktar on varastoinut kellariinsa 500 purnukkaa hapakaalia ja toisen lystin hapansilakkaa.
        Kaikki tuo varustelu johtuu nykyisestä pakolaisten ryntäyksestä tuolla Puolan rajoilla ja Moktar tietää hyvin mitä seuraa jos tuo mieslauma lähtee valumaan tänne hölmöläämme.

        Toveri on laskenut, että tuolla määrällä mitä hänellä on varastoissa herkkuja hän pärjää Assyyrian kalenterin mukaa 360 päivää.

    • Anonyymi

      Ei ymmärrä äärivihreiden ajattelua talouskasvusta laisinkaan. Jatkuva talouskasvu on luonnon tuho. Ei taida pölkkypäiden päähän mahtua mikään. Linkola oli aikoinaan kaikessa oikeassa.

    • Anonyymi

      Eikös Mosse Mkktar ole huomannut että Suomihan on jo hapankaalivaltiö. Ei vielä islamilainen mutta kohta on

    • Anonyymi

      "Ketjusta on poistettu 139 sääntöjenvastaista viestiä."

      Mikä oli noin vaikeaa, vaikka totuuksia kirjoittaa niin silti menee poistoon ?

      Hapankaali on Saksan kansallista herkkua ja hapansilakka on Ruotsalaisten herku.
      Suomi ei saa omistella kumpaakaan noista herkuista, mutta esimerkiksi toveri Moktar saa käyttää niitä hätävarana, kun suuri invaasio alkaa vyörymään maahamme.

      Huono itsetunto aiheuttaa tuon poistelun, mikä on paha ongelma punikeilla.

      • Voi sentään. Sinulle on kyllä kerrottu, mutta taidat unohdella asioita:
        Ei vanhan tarvitse, vanha osaa kirjoittaa. ;)

    • Anonyymi

      hapankaali?

    • Anonyymi

      Ite olet vellihousu joka morkkaa aina
      vain Suomen kansaa.
      Tänne ei enää tarvita yhtään loiseläjää lisää.
      Nykyisetkin pitää alkaa palauttaa kotimaihinsa ja sinä olet ensimmäisenä saamassa postimerkin ahteriisi!

    • Anonyymi

      Klo on jo 10?

      missä Moktar Ryhmä?

    • Anonyymi

      Kattokaapas puolueet sivuja

      extyökkäri samat kirjoittajat kuin Mokta Piste Gupta?

    • Anonyymi

      hapankaali?

    • Anonyymi

      Erityinen suomalainen ongelma on vielä sekin, että meidän maahanmuuttovastainen äärioikeistomme on tehnyt parhaansa sotkeakseen kaiken maahanmuuton samaan säkkiin. Vaaditaan rajoja kiinni, rautaa rajalle, kulkulupia, viisumeita ja passeja olipa kyseessä sitten pakolainen tai työperäinen maahanmuuttaja. Eihän tässä ole enää järjen hiventäkään.

      Mitäpä jos tunnustettaisiin edes se tosiasia, että tällä menolla Suomi tulee romahtamaan hapankaalivaltioksi ihan Venäjän tapaan.

      moktar haastaa jo Venäjänkin?

    • Anonyymi

      Valtio juuri puhuu asian torjumisesta...

      Moktar Guptaa puhuu Pietarin suulla vai millä?

    • Anonyymi

      Ihan venäjän tapaan?

      Moktar haastaa tosiaan kaikki...

    • Anonyymi

      hapankaalivaltioksi ihan Venäjän tapaan.

      • Anonyymi

        Saksalaisten perinneruokaa tuo hapankaali on.

    • Anonyymi

      Erityinen suomalainen ongelma on vielä sekin, että meidän maahanmuuttovastainen äärioikeistomme on tehnyt parhaansa sotkeakseen kaiken maahanmuuton samaan säkkiin. Vaaditaan rajoja kiinni, rautaa rajalle, kulkulupia, viisumeita ja passeja olipa kyseessä sitten pakolainen tai työperäinen maahanmuuttaja. Eihän tässä ole enää järjen hiventäkään.

      Mitäpä jos tunnustettaisiin edes se tosiasia, että tällä menolla Suomi tulee romahtamaan hapankaalivaltioksi ihan Venäjän tapaan.

      Eiköhän naureta tovi. ;)

      eipä naurata Moktar Gupta ei

      • Anonyymi

        Tämä hölmölämme menee vieläkin huonommaksi mitä tuo yllä mainittu hapakaalivaltioksi on.
        Viherpunikit saavat hölmöilyillään hölmölästä tehtyä jonkun olkimaja kulttuurisen peräkylän jossa islamistit riehuvat ympäriinsä ja paskahaisee .

    • Anonyymi

      Öyhkä puhuu asiaa .hienoa.

    • Nämä lähi-idästä ja afrikasta tuleet kuluttavat enemmän kuin tuottavat se on totuus.
      Ruotsilla on laaja-alainen teollisuus jonka tuotoilla se pystyy elättämään arviolta yli miljoonan menevän maahanmuuttajataustaisen loiseläjä joukon. Myös energian osalta Ruotsi on omavarainen toisinkuin Suomi. Norja ja sen öljyyn perustuvaa talouskuntoa ei tarvitse perustella, myös se on energian osalta omavarainen.

      • Anonyymi

        Hapankaakivaltio sanoo moktar gupta

    • Anonyymi

      Höpö, Höpö!

    • Anonyymi

      Moktarin venäjä vastaisuus vaikka SDP kaasuputkitrauma...

    • Anonyymi

      Suomi romahtaa hapankaalivaltioksi, jos maahanmuuttoa ei saada lisättyä
      Moktar.Gubta
      09.02.2021 10:14

      https://yle.fi/uutiset/3-11776306
      "Suomen talouskasvu jäämässä puoleen naapureista – suurempi maahanmuutto selittää Ruotsin ja Norjan etumatkaa"
      Eihän tämä ole enää mikään mielipide vaan ihan kivikovaa faktaa. Se lukee, jota asia kiinnostaa, muut saavat öyhöttää pää punaisena, jos se jotenkin helpottaa oloa.

      No mitä ollaan saatu Moktarseijaahratt?
      raiskattu maa? Jengit,sortoa jne?

    • Anonyymi

      Jokainen voi tykönään miettiä näitä kahta vaihtoehtoa, muita mahdollisuuksia ei ole olemassakaan. Työperäinen maahanmuutto, siis tekevien käsien lisääminen voi olla ainoa mahdollinen ratkaisu.

      oliko lähi-itä hyvä vaihtoehto? kepposia osaavat ja raiskata?

    • Anonyymi

      Mitäpä jos tunnustettaisiin edes se tosiasia, että tällä menolla Suomi tulee romahtamaan hapankaalivaltioksi ihan Venäjän tapaan.

      Eiköhän naureta tovi. ;)

      kohta nauramme venäjän kanssa yhdessä moktar? olet hölösuu

    • Anonyymi

      Suomi romahtaa pikemminkin hapankaalivaltioksi haittamaahanmuuton vuoksi. Valepakolaisia ja elintasosurffareita ei tänne kaivata.

    • Anonyymi

      Joko on Moktar noteerattu Kremlissä?

      • "Joko on Moktar noteerattu Kremlissä?"
        Kysyy nimimerkki "yks ruplavetoinen käkikello vaan".

        Huutonaurua kaksi varttia . ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Joko on Moktar noteerattu Kremlissä?"
        Kysyy nimimerkki "yks ruplavetoinen käkikello vaan".

        Huutonaurua kaksi varttia . ;)

        Moskovassa omien sanojesi mukaan kymmeniä, ellet satoja kertoja vuoden 1983 jälkeen käyneenä lienet hyvinkin tunnettu Kremlissä. Ettet vaan olisi putlerin bestis?

    • Pojille ei taida maistua hapankaali vähään aikaan. Veti Putin monelta maton alta.

      Eiköhän naureta yhdessä. ;)

      • Anonyymi

        Hullu sinä olet, tuo ikuinen naurusi kertoo skitsofreniasi olevan parantumatonta laatua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hullu sinä olet, tuo ikuinen naurusi kertoo skitsofreniasi olevan parantumatonta laatua.

        vetoaako siihen jos oikeuteen joutuu?

    • Anonyymi

      vihakirjoitus venäläisiä kohtaan?

    • Anonyymi
      • Kirjoitetaan Gubta.

        Ei meinaa. Ukrainalaisilla on luja maanpuolustustahto.

        Terveisin Moktar. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Kirjoitetaan Gubta.

        Ei meinaa. Ukrainalaisilla on luja maanpuolustustahto.

        Terveisin Moktar. ;)

        selitä nyt se pilkkuhomma kaikille

      • Anonyymi kirjoitti:

        selitä nyt se pilkkuhomma kaikille

        pilkkuhomma?

        Veditkös eilen illalla kaksi käsin ihan pilkkuun saakka?
        Ihmettelee, Moktar.;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        pilkkuhomma?

        Veditkös eilen illalla kaksi käsin ihan pilkkuun saakka?
        Ihmettelee, Moktar.;)

        "kaksi käsin"

        Ei osaa trolli kirjoittaa.
        Ihme nysverö kun on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "kaksi käsin"

        Ei osaa trolli kirjoittaa.
        Ihme nysverö kun on.

        Asia kun alkoi Moktaria hämmentää, siksi oli hänen pakko itseänsä kämmentää.
        Siinä minimuna sai kyytiä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Jokainen voi tykönään miettiä näitä kahta vaihtoehtoa, muita mahdollisuuksia ei ole olemassakaan. Työperäinen maahanmuutto, siis tekevien käsien lisääminen voi olla ainoa mahdollinen ratkaisu.
      että noinko?

      Mm Sipilän innoittamana noita meinaa tulla satojatuhansia juu-hybridimuuttoa kun totaalitäärivaltiot painostaa...

      Suomikin vois pukata mm somalit väkisin venäjälle eikö? eikö ne sitä kautta tulleet aikanaan?

    • Anonyymi

      Suomesta saattaa tulla hyvinkin "hapankaalivaltio" jos Putin niin päättää.
      Epäilen ettei ainakaan tämä akkahallitus tule siinä puuhassa pärjäämään.

    • "Mitäpä jos tunnustettaisiin edes se tosiasia, että tällä menolla Suomi tulee romahtamaan hapankaalivaltioksi ihan Venäjän tapaan."

      Venäjä on nyt kirjaimellisesti matkalla hapankaalivaltioksi. Taisinpa lausua oraakkelimaisen ennustuksen. Suomen matka hapatetun kaalin kannattajajäseneksi päättyi samalla kuin seinään. Kotimaiset kaaliruuan ystävät kääntävät nyt kilpakiireellä takkejaan.

      Käännä takkisi, auta Ukrainaan - samalla autat myös itseäsi.
      Parhain terveisin, Moktar. ;)

      • Anonyymi

        mihin sun syyria ja irak into lopahti?

        taijat olla yhtä yksinäinen ajattelija kuin Paavo Väyrynen

        kukaan ymmärrä

      • Anonyymi kirjoitti:

        mihin sun syyria ja irak into lopahti?

        taijat olla yhtä yksinäinen ajattelija kuin Paavo Väyrynen

        kukaan ymmärrä

        Älä minusta huolehdi. Yritä nyt vaan vääntää takkisi toisin päin.

        Nauretaan yhdessä. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Älä minusta huolehdi. Yritä nyt vaan vääntää takkisi toisin päin.

        Nauretaan yhdessä. ;)

        Niinhän Paavokin sanoo että muut ei ummarra

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän Paavokin sanoo että muut ei ummarra

        Älä sinä Paavosta huolehdi. Väännä nyt vaan kiltisti takkiasi nurinpäin.

        Nauretaan yhdessä. ;)

    • Noin hieman asian vierestä tiedoksi tämä.

      Avaukseni on jälleen kerran pelkkää rautaista asiaa, minkä todistaa myös lähes 500 saamaani kommenttia.

      Joka mussuttaa muuta, voi yrittää samaa perässä- niin jos luulee osaavansa.

      Parhain terveisin, Moktar. ;)

      • Anonyymi

        hih

    • Anonyymi

      Muslimimaahanmuuton lopettaminen ja maahan tulleidenkin kotimaahansa palauttaminen palauttaisi Suomen taas hyvinvoinnin tielle.

    • Anonyymi

      Mitäpä jos tunnustettaisiin edes se tosiasia, että tällä menolla Suomi tulee romahtamaan hapankaalivaltioksi ihan Venäjän tapaan.

      Eiköhän naureta tovi. ;)

      tehokas trolli sakki-huomenna taas puhuu toista

    • Anonyymi

      Parempi olla hapankaalivaltio kuin kamelinpaskavaltio tai apinanpaskavaltio.

    • Anonyymi

      hapankaali?= hapankaali

    • Anonyymi

      iskanderin kutsu aloitus?

    • Anonyymi

      Nyt saammekin sitä hyödyllistä maahanmuuttoa eikä vain mokkakorvan haluamaa haittamaahanmuuttoa.

    • Anonyymi

      Maalaissedän kannattaisi mennä näin kevään koittaessa ja lumien sulaessa tutustumaan vaikka Kaisaniemen puistoon. Ihastelemaan ihan oikeaa elämään tässä typerässä, sinisilmäisten ja kusetettujen päättäjien pilaamassa kaupungissa. Tänne täysihoitoon haalittu ihmissaasta mölyää, roskaa, kusee, paskantaa, ahdistelee ihmisiä, tappelee keskenään, myy huumeita rikastaen tätä hapankaalivaltiota. Muutama muualta tullut itsensä ja valtaisan perheensä elättävä harvinaisuus ei tätä normi suomalaisia kuvottavaa tilannetta paranna, eikä takuulla Suomea milläänlailla rikasta. Joten moinen suoranainen paskaan jauhanta ja valehtelu jääköön omaan arvoonsa.

    • Anonyymi

      Virossa vuonna 2019 julkistettu laaja kyselytutkimus virolaisten halusta puolustaa maataan antaa asiasta kuitenkin hiukan pessimistisemmän kuvan, sillä sen mukaan puolet parhaassa maanpuolustusiässä olevista eli 20-29-vuotiaista virolaisista puolet häipyisi Virosta, jos maa joutuisi sotaan. Se merkitsisi mittavaa pakolaisaaltoa Virosta esimerkiksi Suomeen. Siitäkin Virossa on viritelty yhteiskunnallista keskustelua, että miten Suomessa töissä olevat tuhannet tai jopa kymmenet tuhannet virolaismiehet saataisiin sodan koittaessa nopeasti kotiin Viroa puolustamaan.

    • Ehkä meidän ei kannattaisi olla niin kovin huolissamme virolaisten tahdosta puolustaa omaa maataan. Virolaisen tahto olla itsenäisiä kesti Neuvostoliiton raskaat vuodetkin, ehkä tosipaikan tullessa kestää edelleenkin.

      https://ruotuvaki.fi/-/mts-n-tutkimus-suomalaisten-maanpuolustustahto-kasvanut-viime-vuodesta
      Suomalaisten maanpuolustustahto on säilynyt perinteisen lujana. ”Viime vuonna 65 prosenttia suomalaisista oli sitä mieltä, että Suomen olisi puolustauduttava aseellisesti mikäli Suomeen hyökättäisiin…”. Uskon, että Ukrainan sota on edelleen lujittanut meidän tahtoamme puolustaa tätä Suomea.

      Vuonna 2019 kutsuntaikäisten ikäluokasta asepalveluksen suoritti n. 75% . Noin 20% kutsuntaikäisistä ei eri syistä kelvannut palvelukseen ja 1,5% halusi sivareiksi. Tämä luku 75% on erinomainen.

      Tämä ei kuitenkaan ole ihan koko kuva. Osa nuoristamme on niitä ”mulle kaikki” -tyyppiä. Varusmiespalvelu kylläkin suoritetaan, koska se tarvitaan CV:tä varten. Varusmiespalveluksen jälkeen kipaistaan ilmoittautumassa siviilipalvelukseen. Se tieto ei näy CV:ssä. Perusteluna on, että eihän meikäläisen työuran aikana ehditä hyppäämään kaiken maailman kertausharjoituksissa. Tosin tämä perustelu on sikäli valheellinen, että Ukrainan sodan alkaessa noin 1.500 suomalaista reserviläistä ryntäsi hakemaan siviilipalvelukseen. Pelko ajoi ”minä ensin” – tyypit liikkeelle

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005315597.html
      Ei Suomea sentään vallata muutamassa päivässä kuten ei Ukrainaakaan. Tosin Laura Huhtasaari halusi jostakin kummallisesta syystä lietsoa tällaista mielialaa Suomessa. Laittakaamme tällaiset puheen nuoruuden ja tyhmyyden piikkiin.

      Parhain terveisin, Moktar. ;)

      • Anonyymi

        paasaa kuin Kapi puolueet sivuilla-ei noita kukaan jaksa lukea pösilö

      • Anonyymi kirjoitti:

        paasaa kuin Kapi puolueet sivuilla-ei noita kukaan jaksa lukea pösilö

        Jos et jaksa lukea, hyppää yli.

        Miksi kuitenkin haluat kommentoida ihan joka kerta? ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Jos et jaksa lukea, hyppää yli.

        Miksi kuitenkin haluat kommentoida ihan joka kerta? ;)

        sulla on niin venäjään viittaavia touhuja

    • Anonyymi

      Hapakaalin kanssa voi syödä hapansilakkaa jota saa ruotsista

      • Ja ottaa iltasella sitten lisää hapanta. ;)

    • Anonyymi

      Tuleeko Suomesta hapankaalivaltio Ukrainalaisten takia?

      • Toivotaan, että snäkäriltä saisi pikapuoliin Kiewin kanaa ja kunnon seljankaan. Olenpa itsekin niitä aikoinaan Kiovassa syönyt ja hyvää oli.

        Terveisin, Moktar. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Toivotaan, että snäkäriltä saisi pikapuoliin Kiewin kanaa ja kunnon seljankaan. Olenpa itsekin niitä aikoinaan Kiovassa syönyt ja hyvää oli.

        Terveisin, Moktar. ;)

        Niin että ”snägärillä” Kiewin kanaa ja Seljakaa…

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin että ”snägärillä” Kiewin kanaa ja Seljakaa…

        Kiovassa seljankaa oli lounasaikaan tarjolla ihan jokaisessa kuppilassa. Se oli vallan maukas ja täyttävä lounas; lihakeitto, jossa oli lisukkeena pari lusikallista smetanaa, leipää ja kaljaa. Sillä pärjäsi mainiosti.

        Kiewin kana olisi sitten jo päivällisruoka kunnon ravintolassa. Kyllä neukkuaikaankin Kiovassa sai kunnon ruokaa.

        Parhain terveisin, Moktar. ;)

    • Anonyymi

      hapan kaali???? kirjoittajalla?

    Ketjusta on poistettu 213 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      68
      1733
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      163
      1421
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1232
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1204
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1116
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      70
      879
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      835
    8. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      204
      806
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      99
      775
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      664
    Aihe