Kahtia jakautunut Patmos Lähetyssäätiö

"Eikös Patmos ole lähetysjärjestö eikä poliittinen puolue?"

Tuo sama kysymys on tuoreimman Juha Ahvion kirjoituksen alla.
Varsinkin Ahvion ja Mellerin kirjoitusten alla Patmoksen kuulijat jakautuvat täysin kahteen riitelevään leiriin.

Viimeisimmästä poliittisesta kirjoituksestaan Ahvio joutui varsinaiseen ryöpytykseen ja toiset puolustivat.
Joku oli myös älynnyt tarkistaa Ahvion ilmoittamat lähteet, jotka Ahvio oli tietenkin väärentänyt blogikirjoitukseensa.

Myös Johtoporras rakoilee Patmoksessa mm koronarokotteen ja ilmaston muutoksen osalta.

Patmoksen talouskin on huonontunut viimeiset vuodet ja maksava kannattajakunta vähenee ja alkaa olla aika iäkästä, joka on johtanut rahankeräyksen muuttuvan aggressiiviseksi ja uhkailevaksi.
Ei köyhillä vanhuksilla riitä pitkään rahat maksamaan joillekin arkkipiispa-tason palkkaa.

73

1536

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onhan tuo surullista kun patmoksen poistuessa on yksi puheenaihe palstalla vähemmän.

      • Tämä on ihan totta. Onneksi se kukkuu vielä muutaman vuoden, kunnes tulee loppu. ⬇️🔚🔜✝️☑️

      • No ei se mitään. Jäähän siinä sitten enemmän tilaa ... tiedät kyllä mille keskustelulle...

    • ”Joku oli myös älynnyt tarkistaa Ahvion ilmoittamat lähteet, jotka Ahvio oli tietenkin väärentänyt blogikirjoitukseensa.”

      En kyllä löytänyt sellaista kohtaa, lieko Ahvio poistanut ne?

      Tätä epäilin, koska toistuvasti Ahvio on vääristellyt lähteitä, eli kun alkuperäisen lukee, siellä onkin jotain aivan muuta.

      • Anonyymi

        Ahvio käyttää vain tieteentekijöiden lähteitä! Täytyy tiedostaa että jumalattomat trollaajat ovat myös Patmosta kommentoimassa kuten täälläkin!

      • Nimimerkki J-P on siellä vastauksessaan oikonut Ahvion satuja lähteistä.
        Kopion hänen vastauksen tuohon alle:
        (Itse en ole tarkistellut hvion lähteitä)

        "Mites kun tuota.. melkein tekisi mieleni sanoa että sinä kerrot (termiä lainatakseni) Vaihtoehtoisia totuuksia.
        Uskoisin, että Sinä kumminkin osaat englantia riittävästi ymmärtääksesi että on ero ilmaisuilla “on päättänyt taannehtivasti ottaa käsittelyyn” vs. Examinerin artikkelissa olevalle “The Supreme Court on Friday listed several high-profile election lawsuits for consideration” ilmaisulle.
        Jälkimmäisessä siis sanotaan suomeksi, että oikeus HARKITSEE mahdollisesti asioiden käsittelyä. Ei ole päättänyt.
        Asia vahvistetaan vielä artikkelin viimeisessä lauseessa:
        “If the Supreme Court accepts any of the election lawsuits, it is likely that they won’t be heard until October.”
        ts. JOS oikeus hyväksyy edes joitain näisä haasteista…
        En tiedä, onko Sinulla, Juha, jokin erityinen tarve tälläiseen vääristelyyn mutta toivoisin joka tapauksessa tarkkuutta. Tämä ei auta asiaa vähääkään."

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ahvio käyttää vain tieteentekijöiden lähteitä! Täytyy tiedostaa että jumalattomat trollaajat ovat myös Patmosta kommentoimassa kuten täälläkin!

        "Ahvio käyttää vain tieteentekijöiden lähteitä". Ei käytä

      • dikduk kirjoitti:

        "Ahvio käyttää vain tieteentekijöiden lähteitä". Ei käytä

        Korkkarille tieteentekijä on automaattisesti jokainen, jota Juhis käyttää lähteenään. 😏

      • Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Korkkarille tieteentekijä on automaattisesti jokainen, jota Juhis käyttää lähteenään. 😏

        Ilmeisesti niin, se mitä Ahvio käyttää, muuttuu tieteelliseksi lähteeksi.

      • Anonyymi
        dikduk kirjoitti:

        "Ahvio käyttää vain tieteentekijöiden lähteitä". Ei käytä

        Ahvio on tiedemies ja siksi käyttää tieteen tuloksia hyväkseen!

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Korkkarille tieteentekijä on automaattisesti jokainen, jota Juhis käyttää lähteenään. 😏

        Juuei näin - Ahvio piintyneenä tiedemiehenä käyttää tieteen tuloksia vain artikkeleissaan pääsääntöisesti!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ahvio on tiedemies ja siksi käyttää tieteen tuloksia hyväkseen!

        Juhis ei väitöskirjansa jälkeen ole tehnyt tiedettä kovinkaan monta päivää, jos on ollenkaan.

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Nimimerkki J-P on siellä vastauksessaan oikonut Ahvion satuja lähteistä.
        Kopion hänen vastauksen tuohon alle:
        (Itse en ole tarkistellut hvion lähteitä)

        "Mites kun tuota.. melkein tekisi mieleni sanoa että sinä kerrot (termiä lainatakseni) Vaihtoehtoisia totuuksia.
        Uskoisin, että Sinä kumminkin osaat englantia riittävästi ymmärtääksesi että on ero ilmaisuilla “on päättänyt taannehtivasti ottaa käsittelyyn” vs. Examinerin artikkelissa olevalle “The Supreme Court on Friday listed several high-profile election lawsuits for consideration” ilmaisulle.
        Jälkimmäisessä siis sanotaan suomeksi, että oikeus HARKITSEE mahdollisesti asioiden käsittelyä. Ei ole päättänyt.
        Asia vahvistetaan vielä artikkelin viimeisessä lauseessa:
        “If the Supreme Court accepts any of the election lawsuits, it is likely that they won’t be heard until October.”
        ts. JOS oikeus hyväksyy edes joitain näisä haasteista…
        En tiedä, onko Sinulla, Juha, jokin erityinen tarve tälläiseen vääristelyyn mutta toivoisin joka tapauksessa tarkkuutta. Tämä ei auta asiaa vähääkään."

        Tuo nyt on sanoilla Pe.kuilua. Oletko itse tuo nimimerkki J-P?

        Harkitseminen on käsittelyä, mutta se ei tarkoita varsinaisen oikeusprosessin käynnistämistä. Kun siis korkein oikeus harkitsee, se tutustuu materiaaliin ja tekee sen perusteella päätöksen mahdollisista jatkotoimenpiteistä. Vaihtoehtoisesti oikeus voisi todeta, ettei tee asialle mitään.

      • Anonyymi

        Voitko laittaa pari esimerkki lähteiden vääristelystä tänne ja itselleen Ahviolle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ahvio käyttää vain tieteentekijöiden lähteitä! Täytyy tiedostaa että jumalattomat trollaajat ovat myös Patmosta kommentoimassa kuten täälläkin!

        Ahvio on lainannut ERITTÄIN USEIN lähteitä väärin. Ilmeisesti luottaa siihen, etteivät fanit oli perehtyneet alkuperäisiin.

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Nimimerkki J-P on siellä vastauksessaan oikonut Ahvion satuja lähteistä.
        Kopion hänen vastauksen tuohon alle:
        (Itse en ole tarkistellut hvion lähteitä)

        "Mites kun tuota.. melkein tekisi mieleni sanoa että sinä kerrot (termiä lainatakseni) Vaihtoehtoisia totuuksia.
        Uskoisin, että Sinä kumminkin osaat englantia riittävästi ymmärtääksesi että on ero ilmaisuilla “on päättänyt taannehtivasti ottaa käsittelyyn” vs. Examinerin artikkelissa olevalle “The Supreme Court on Friday listed several high-profile election lawsuits for consideration” ilmaisulle.
        Jälkimmäisessä siis sanotaan suomeksi, että oikeus HARKITSEE mahdollisesti asioiden käsittelyä. Ei ole päättänyt.
        Asia vahvistetaan vielä artikkelin viimeisessä lauseessa:
        “If the Supreme Court accepts any of the election lawsuits, it is likely that they won’t be heard until October.”
        ts. JOS oikeus hyväksyy edes joitain näisä haasteista…
        En tiedä, onko Sinulla, Juha, jokin erityinen tarve tälläiseen vääristelyyn mutta toivoisin joka tapauksessa tarkkuutta. Tämä ei auta asiaa vähääkään."

        Tyypillistä. Ahvio lainaa usein väärin englanninkielisiä lähteitä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ahvio on lainannut ERITTÄIN USEIN lähteitä väärin. Ilmeisesti luottaa siihen, etteivät fanit oli perehtyneet alkuperäisiin.

        Tämän olen todennut perehtyessäni aika monen Ahvion kirjoitukseen.

    • Anonyymi

      Jumalattomia trollaajia näköjään löytyy kommentoijien keskuudessa! Patmos on avustus- ja evankelioimisjärjestö!

      • Ei ny sentään ihan monikossa trollaajia löydy vaan yksi, ellet itseäsi laske toiseksi.

        Avaustani sentään pidät asiallisena.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Ei ny sentään ihan monikossa trollaajia löydy vaan yksi, ellet itseäsi laske toiseksi.

        Avaustani sentään pidät asiallisena.

        >Avaustani sentään pidät asiallisena.

        Lipsahdus, joka johtunee Korkkiruuvin äskeisestä vakavasta sairastelusta.

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Ei ny sentään ihan monikossa trollaajia löydy vaan yksi, ellet itseäsi laske toiseksi.

        Avaustani sentään pidät asiallisena.

        Myös Ahvion sivustoilla käy paljon trollaajia ja jumalattomia tuomassa mielikuvaa että uskovat riitelee!! Jumalattomien ihmisten normaalia taktiikkaa ja mielikuvapropagandaa.

      • Anonyymi

        Kannattaisi sitten keskittyä ydintoimintoihin, eikä sotkea politiikkaa mukaan. Ahvio lainaa jatkuvasti dokumentteja väärin pyrkiessään edistämään omaa kantaansa. Hän on vääristellyt törkeästi mm. YK:n päätöslauselmien sisältöjä. Ihan kuin mies ei osaisi englantia.

    • Anonyymi

      Ps.149:3-4 Ylistäkää häntä, aurinko ja kuu, ylistäkää häntä, kaikki kirkaat tähdet. Yistäkää häntä, te taivasten taivaat, ja vedet taivasten päällä. Ps.149:7 Yistäkää Herraa maasta, te merieläimet ja kaikki syvyydet,

    • Anonyymi

      Ps.148:7 Biblia (1776) Kiittäkäät Herraa maan päällä, te valaskalat ja kaikki syvyydet.

    • Anonyymi

      Patmos blogi. Raha on minulle pyhä (Näitä minä muistelen #28) Leo Meller 10.2.2021.

      • Anonyymi

        Raha on pyhä, kun se erotetaan Jumalan työhön.

    • Anonyymi

      Pekulla on taas hätä Patmoksen menestymisestä, 😂

    • Anonyymi

      Miten se johtoporras rakoilee?
      Saako siellä jokainen olla omaa mieltään?

    • Anonyymi

      Patmoksen blogi: Leo Meller 2.11.2013 "Joka tuntee minut ja talouskäsitykseni, tietää, että raha on minulle suuresti pyhä"

      • Anonyymi

        Raha on pyhä kun se erotetaan Jumalan työhön.

    • Anonyymi

      Mark.12:40 Biblia (1776) Jotka syövät leskein huoneet, ja muodoksi pitävät pitkät rukoukset. Nänät saavat sitä raskaamman kadotuksen. Luuk.20:47 Biblia. Jotka syövät leskein huoneet, ja muodoksi pitävät pitkät rukoukset: heidän pitää saaman sitä raskaamman tuomion.

      • Jep, nuo Raamatun sanat ovat hyvänä varoituksena Patmoksen johtoköörille.

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Jep, nuo Raamatun sanat ovat hyvänä varoituksena Patmoksen johtoköörille.

        Pitäisiköhän tuo peruskatkera trolli, Pe.ku, joka rienaa kaikkia todellisia uskovia, viedä hoitoon?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisiköhän tuo peruskatkera trolli, Pe.ku, joka rienaa kaikkia todellisia uskovia, viedä hoitoon?

        Minultako kysyit?
        Uskovaisista ainakin mummomuoria tuo trolli on rienannut vuosikausia.
        Ainakin hän on hoidon tarpeessa.

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Minultako kysyit?
        Uskovaisista ainakin mummomuoria tuo trolli on rienannut vuosikausia.
        Ainakin hän on hoidon tarpeessa.

        Mummo muori ei ole uskova, siksi puolustat häntä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mummo muori ei ole uskova, siksi puolustat häntä.

        Ja kuka sinä luulet olevasi määrittelemään kuka on uskova ja kuka ei?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mummo muori ei ole uskova, siksi puolustat häntä.

        Sinä jostain syystä haluat kieltää sen minulta, mutta ei onnistu.

    • Anonyymi

      Ja sitten kanssavalehtelijat rientäneet komppaamaan palstan suurinta valehtelijaa pekua. Mitään kahtiajakoa ei ole Ahvion keskustelijoissa muuta kuin jumalattomat räksyttää ja riitelee uskovien kanssa kuten täällä. Taitaa selvästi olla myös ite peku siellä kirjoittamassa kun hoksasi, miten blogin keskusteluihin kirjoittaa. Neuvosta. Kun valitteli ettei sinne voi kirjoittaa.

      Palstan aihe ei ole Patmoksen blogin keskustelijat.

    • Anonyymi

      5Moos.4:27-28 Ja Herra hajottaa teidät kansojen sekaan, ja ainoastaan vähäinen joukko teitä on jäävä niinden pakanakansojen keskelle, joiden tykö Herra teidät kuljettaa. Ja siellä te palvelette jumalia, jotka ovat ihmiskätten tekoa, puuta ja kiveä, jotka eivät näe eivätkä kuule, eivät syö eivätkä hajua tunne. Ps.115:3-8. 135:15-18. Hes.39:28 Ja he tulevat tietämään, että minä, Herra, olen heidän Jumalansa, kun minä, vietyäni heidät pakkosiirtolaisuuteen pakanakansojen luokse, kokoan heidät omaan maahansa enkä jätä sinne jäljelle ainoatakaan.

    • Anonyymi

      Hes.36:16-19 Ja minulle tuli tämä Herran sana: Ihmislapsi, kun Israelin heimo asui maassansa, he saastuttivat se vaelluksellaan ja teoillaan. Niinkuin kuukautistilan saastaisuus oli minun edessäni heidän vaelluksensa. Miin minä vuodatin kiivauteni heidän yltsensä veren tähden, jota he olivat vuodattaneet maassa, ja heidän kivijumalainsa tähden, joilla he olivat sen saastuttaneet. Ja minä hajotin heidät pakanakansojen sekaan, ja heidät siroteltiin muihin maihin. Vaelluksensa ja tekojensa mukaan minä heidät tuomitsin. Ps.62:13 Ja sinun, Herra, on armo; sillä sinä maksat kullekin hänen tekojensa mukaan.

      • Toivotaan Patmoksen johdon lukevan nuo jumalansanat etteivät joutuisi hiiliä lapioimaan.

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Toivotaan Patmoksen johdon lukevan nuo jumalansanat etteivät joutuisi hiiliä lapioimaan.

        Pidä sinä huoli vain omasta kohtalostasi!

    • Anonyymi

      Patmos pitää rotuhygieniaa yllä. Ylistää niitä jotka kiroaa Jesuksen ja ovat uskottomia.
      Tämä jakaa koko kristikunnan ja eksyttää totuudesta, Hänestä joka on tie, totuus ja elämä.

    • Anonyymi

      Patmos hyväksyy uuden temppelin rakentamisen, jolla häpäistään Kristuksen kertakaikkinen sovitustyö ristillä. Näin näkyvästi ollaan isä saatanan asialla.

      Joh: 8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.

      Rukoilkaa heille kääntymystä Kristuksen puoleen.

    • Anonyymi

      Sana Patmoksesta:

      Lähtekää pois porttokirkosta, erotkaa siitä, ettette joutuisi osallistumaan heidän synteihinsä ja kärsimään heidän vitsauksistansa.

      • Anonyymi

        Patmos alkaa olla tiensä päässä.
        Parin vuoden kuluttua ei ole enää Patmosta, eikä se johdu Jeesuksen tulemisesta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Patmos alkaa olla tiensä päässä.
        Parin vuoden kuluttua ei ole enää Patmosta, eikä se johdu Jeesuksen tulemisesta.

        No, se jää nähtäväksi. Voihan olla että amerikasta tulee rahaa tai tukijoukkoja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Patmos alkaa olla tiensä päässä.
        Parin vuoden kuluttua ei ole enää Patmosta, eikä se johdu Jeesuksen tulemisesta.

        Noinhan on väitetty jo kymmeniä vuosia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Patmos alkaa olla tiensä päässä.
        Parin vuoden kuluttua ei ole enää Patmosta, eikä se johdu Jeesuksen tulemisesta.

        Nyt on lokakuu 2023 joten ennustuksesi meni pahasti pieleen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt on lokakuu 2023 joten ennustuksesi meni pahasti pieleen

        Ei vaan nyt on lokakuu 2025

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaan nyt on lokakuu 2025

        Ennustus tehtiin vuonna 2021 ja todettiin pieleen menneeksi vuonna 2023

    • Anonyymi

      Kaksivuotias Eveliina, jolla on diagnosoitu sekä tuberkuloosi että AIDS, saapui yhtenä päivänä Patmoksen kummityön piirissä olevaan tubisairaalaan äitinsä kanssa. Äiti kuitenkin karkasi sairaalasta saman tien ja jätti tyttärensä sinne yksin saamaan hoitoa.

      Eveliinasta ja hänen neljästä sisaruksestaan on huolehtinut heidän eläkkeellä oleva isoäitinsä, joka käy säännöllisesti katsomassa Eveliinaa sairaalassa.

      Lasten äiti on narkomaani, eikä hän asu perheensä kanssa. Silloin tällöin hän kuitenkin käy kotonaan lähinnä varastaakseen jotakin, esimerkiksi äidiltään kanamunia, jotka hän sitten vaihtaa alkoholiin ja huumeisiin.

      Yhdellä tällaisella käynnillään äiti oli ottanut vakavasti sairaan Eveliinan mukaansa ja toimittanut hänet sairaalaan.

      Lasten isä elää anoppinsa ja lastensa kanssa, mutta hän on loukannut tapaturmaisesti selkänsä, eikä kykene työhön. Hän joutui selkäleikkaukseen, jonka lasten isoäiti rahoitti ottamalla mittavan lainan.

      Isoäiti oli saanut eräällä sairaalakäynnillään Raamatun. Hän ja lasten isä olivat alkaneet lukea sitä.

      Molemmat tulivat uskoon Jeesukseen. Isoäiti on alkanut käydä paikallisessa seurakunnassa ja rukoilee ahkerasti tyttärensä ja lastenlastensa puolesta. Isäkin on toiveikas, että hän parantuu ja pystyy taas kävelemään.

      Perhe elää edelleen huutavassa puutteessa. Ihan kaikesta on pulaa.

      Isoäiti kerää roskiksista pahvia ja puuta, jotta pystyisi jotenkin lämmittämään kotiaan. Rahaa ei ole. Lasten onneksi päiväkodissa ja koulussa tarjotaan edes yksi lämmin ateria.

      Tässä on esimerkki perheistä, joita Patmoksen lastenavun kautta autamme. Autettavien perheiden määrä Moldovassa on kuitenkin koko ajan kasvussa, joten uusia kummejakin tarvitaan kipeästi!

      Tukesi ja esirukouksesi ovat tarpeellisempia kuin saatat ymmärtääkään.

      Kertalahjoituksella Patmoksen lastenavulle (lyhytviite 74007) autat Eveliinan kaltaisia lapsia ja annat heille toivon uudesta tulevaisuudesta.

      ANDRES KOSKELAINEN
      Patmoksen idäntyön koordinaattori

      Näitä viestejä Patmos lähettää ja vaatii lisää rahaa!
      Mikä määrä rahasta menee perille ja mikä määrä menee "toiminnan kuluihin" ?

      • "Näitä viestejä Patmos lähettää ja vaatii lisää rahaa!
        Mikä määrä rahasta menee perille ja mikä määrä menee "toiminnan kuluihin" ?"

        Niin, tunteisiin vetoaminen on yksi tapa markkinioda.
        Mutta avoimuutta ei tunnu olevan noiden rahankäytön suhteen. Eiköhän näilläkin mene se aivan sama summa toiminnan kuluihin, kuin kaikilla muillakin.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        "Näitä viestejä Patmos lähettää ja vaatii lisää rahaa!
        Mikä määrä rahasta menee perille ja mikä määrä menee "toiminnan kuluihin" ?"

        Niin, tunteisiin vetoaminen on yksi tapa markkinioda.
        Mutta avoimuutta ei tunnu olevan noiden rahankäytön suhteen. Eiköhän näilläkin mene se aivan sama summa toiminnan kuluihin, kuin kaikilla muillakin.

        Ei Patmos tue mitään sairaaloita.

        Patmoksella ei löydy kirjanpidosta mitään tukea sairaaloille.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei Patmos tue mitään sairaaloita.

        Patmoksella ei löydy kirjanpidosta mitään tukea sairaaloille.

        Tuota, missäs niin väitettiin??

      • Anonyymi

        Mellerin taskuun?

    • Anonyymi

      Sananl.21:13 Joka tukitsee korvansa köyhän huudolta, hänen pitää myös huutaman, ja ei kuultaman. Biblia (1776)

    • Anonyymi

      Joskus vuosi sitten pistin merkille, että Patmoksen sivuilta ei enää löytynyt lyhyitä opetuspuheita nimellä "Viikon Ahvio". Kuuntelin niitä ennen, mutta ne poistettiin äkkiä. Pistin sinne sähköpostia ja kysyin, missä puheet ovat. Patmos ei suvainnut vastata mitään. Silloin tajusin: on tapahtunut välirikko.

    • Anonyymi

      Matt.25:13 Valvokaat sentähden, sillä ette tiedä päivää eikä hetkeä jona Ihmisen Poika tulee. Biblia (1776)

    • Anonyymi

      Mark.13:35 Niin valvokaat siis: (sillä ette tiedä, koska huoneen Herra tuleva on, ehtoona, taikka puoliyönä, eli kukon laulaissa, eli aamulla:) Biblia (1776)

    • Anonyymi
    • "Eikös Patmos ole lähetysjärjestö eikä poliittinen puolue?"

      Hyvä kysymys edelleen. Ehkä ne, joita politiikka ei kiinnosta, eivät enää Patmoksessa halua toimia.

      • Anonyymi

        Tuo taitaa olla mummonmuorin toiveuni!

        Mutta Patmoksen toiminta jatkuu vilkkaana. Se lähettää avustusta Ukrainaan, Romaniaan, Israeliin ym.
        Se osoittaa rakkautta käytännössä eikä teoriassa kuten lut kirkko.

        :D Kyllä vain eri kirkot tekevät aivan samaa työtä, ehkä vain suuremmassa mittakaavassa.

        Tiedän että PaTmos tekee emojärjestönsä kautta omaa työtään. Heidän osuus toki on pienimuotoisempaa mutta tärkeää etenkin Ukrainassa.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      82
      4374
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2888
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      26
      2815
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      114
      2537
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2489
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      112
      2228
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      101
      2180
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      638
      2058
    9. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      34
      1998
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1985
    Aihe