Hallituspuolueista monet on ottaneet tavan toimia oman ideologiansa pohjalta, kansan tahdolle viitataan kintaalla ja sit ihmettelevät kun jopa uhkaillaan. Jospa kuuntelisitte mitä kansa tahtoo ettekä tekis politiikkaa ideologianne pohjalta. Suurinpana hörhönä vihreet, toisena demarit jne. Kun kansa kärsii kärsii siitä ei hyvää jatkossa seuraa. Voisin olla nuori ja puhuu lämpimäkseni mutta ikää on jo yli 50v ja elämää nähty monen hallituksen aikana. Kekkosen presidentti kausina kansan tahtoa kuuneltiin ja toimittiin, ei enää pitkään aikaan.
Suurin ongelma yhteiskunnassamme
Anonyymi
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.