Suomen BKT ei ole kasvanut 15 vuoden aikana yhtään

Samaan aikaan väestö kasvanut 5%:lla ja velka räjähtänyt pilviin. Ei kyllä mene hyvin. Ja kaikki puolueet ovat olleet hallituksessa sotkemassa asioita, eikö niin?
27126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Mielipuolisen ilmastopolitiikan seurausta. Siihen vielä mielipuolisen raskas verotus, mielettömän kalliit elinkustannukset ja muutkin hinnat, osin verotuksen vuoksi, mutta myös liike-elämän sikamaisen ahneuden takia, ja matalat palkat, jälleen osittain verotuksen takia, mutta myös sikamaisen työelämän palkanmaksuhaluttomuuden vuoksi.
Tämä ei ole ollut normaali länsimainen maa enää 1990-luvun lamasta lähtien, pikkuhiljaa siitä lähtien on tullut koko ajan pelkkiä heikennyksiä tavallisen ihmisen kannalta ja koko ajan menee entistäkin huonompaan suuntaan.
En välitä enää tämän kusettajien paratiisimaan kohtalosta paskan vertaa, sama vaikka menisi venäjän haltuun...

Äänestä
  • Suurin osa mamuistamme tulee Itä-Euroopasta, josta seuraa, että Suomi muuttuu vähin erin osaksi Itä-Eurooppaa. Poliittisesti valumme koko ajan enemmän ja enemmän oikealle, taloudellisesti olemme euron vanki.

    En tiedä, suojaako EU muka Suomea Venäjältä, ainakaan se suojaa Suomea venäläistymiseltä eikä siltä suojaa virolaistuminenkaan, sillä he ovat lähes kaikissa suhteissa samanlaisia kuin venäläiset, vaikka vihaavat venäläisiä kuin ruttoa. Nämä väestöryhmät ovat tuoneet maahamme paitsi omat ongelmansa, myös keskinäisen vihansa.

    Suomalaiset ovat tapansa mukaan "sinisilmäisiä" idiootteja noille ihmisille siinä kuin ulkomaisille investoijillekin. "Sinisilmäisyys" helpottaa elämää keskenämme, mutta muut käyttävät sitä häikäilemättä hyväkseen. Meidän tulisi hyväksyä tänne olemaan vain yhtä "sinisilmäisiä" ihmisiä kuin itse olemme ja tehdä bisnestä vain sellaisten kanssa, jotka ovat yhtä "sinisilmäisiä" kuin me.

    Äänestä

Kokoomus Kataisen hallitus oli vasemmistoenemmistöinen sekä hallituksessa että eduskunnassa koska vasemmistopuolueet demarit, vasemmistoja vihreät tekivät kokoomuksenvastaista vasemmistolaista talouspolitiikkaa ja siitä lähtien bruttokansantuote on vähentänyt asukaslukua.

Äänestä

Julkiset palkat ovat kuitenkin nousseet tasaisesti koko ajan.

Äänestä
  • Julkisen sektorin palkat ovat nousseet kaikkein eniten. Yksityisellä puolella pikemminkin laskeneet kaikenmaailman kiky-kusetusten seurauksena.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Julkisen sektorin palkat ovat nousseet kaikkein eniten. Yksityisellä puolella pikemminkin laskeneet kaikenmaailman kiky-kusetusten seurauksena.

    kiky vei enemmän julkiselta, lomarahaleikkaukset työajan pidentämisen lisäksi.

    Äänestä

Omalla kelluvalla valuutalla maamme olisi toipunut koska valuutta olisi joustanut. Kiinteä euro ei anna sen tapahtua.

Äänestä

Taisi olla Matti Vanhasen hallituksen aikana jolloin lyhennettin valtion velkaakin älyttömästi, Seuraavan kerran kun Sipilä nosti talouttamme jopa valtion velkaankin vähän lyhennettiin.

Oliko puolue jonka nimi alkaa K-kirjaimella, ei PS-lyhenteellä vai muistanko väärin, muistanko ?

Äänestä
  • Vanhasen aikana velka alkoi kasvaa, viimeksi Valtion budjetti on ollut ylijäämäinen Paavo Lipposen hallituksen aikana. Sipilä oli vahingollinen Suomelle, pilasi hyvän nousukauden.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vanhasen aikana velka alkoi kasvaa, viimeksi Valtion budjetti on ollut ylijäämäinen Paavo Lipposen hallituksen aikana. Sipilä oli vahingollinen Suomelle, pilasi hyvän nousukauden.

    Toinen+Vanhasen+1+hallituksen+aikana+oli+valtion+velkaa+supistettu+ollessa+2008+28+%+bkt+kun+2015+velka+oli+47+%+bkt.Vanhasen+toisen+hallitus+kauden+toinen+puoli+oli+onneton+finassikriisi+iski+jonka+selätti+Sipilän+hallitus+ja+velkaa+jopa+lyhennettiin,+2019+uusi+hallitus+pääsi+aloittaa+kohtuu+hyvällä+taloudella,+Marin+hallitus+työllisyyaste+vuosi+sitten+73,4+%+Sipilän+lopettaessa+vajaa+72+%.Keskusta+ja+Lipponen+ovat+onnistujia,+mitä+persut+tehneet+vuosikymmenten+aikana++90+-luvulta+lähtien,+ei+mitään+vaan+päinvastoin,+eikä+kokoomuskaan+juuri+mitään+30+vuoden+aikana.

    Persutko ! Persut aiheuttavat pelkästään kuluja valtiolle, lisäksi se mitä äärioikeisto uusnatsismi aiheuttaa rasismiin tms. sellaseen on erittäin negatiivista toimintaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toinen+Vanhasen+1+hallituksen+aikana+oli+valtion+velkaa+supistettu+ollessa+2008+28+%+bkt+kun+2015+velka+oli+47+%+bkt.Vanhasen+toisen+hallitus+kauden+toinen+puoli+oli+onneton+finassikriisi+iski+jonka+selätti+Sipilän+hallitus+ja+velkaa+jopa+lyhennettiin,+2019+uusi+hallitus+pääsi+aloittaa+kohtuu+hyvällä+taloudella,+Marin+hallitus+työllisyyaste+vuosi+sitten+73,4+%+Sipilän+lopettaessa+vajaa+72+%.Keskusta+ja+Lipponen+ovat+onnistujia,+mitä+persut+tehneet+vuosikymmenten+aikana++90+-luvulta+lähtien,+ei+mitään+vaan+päinvastoin,+eikä+kokoomuskaan+juuri+mitään+30+vuoden+aikana.

    Roskaa. Sipilän hallitus ei lyhentänyt yhtään mitään, vaan otti velkaa kuten aiemmatkin hallitukset.

    Sipilä on pelkkä median ap*na. Media koostuu ihmisistä, joiden ei pitäisi olla elossa, sillä he ovat silkkaa ulostetta, moraalisesti täysin selkärangattomia luikeroita. Jos he voivat saada niin paljon valtaa kuin joku Ailuksen tapaus osoitti, on maan tulevaisuus silkka katastrofi.

    Jos ihmisiä voi valita tehtäviinsä tai potkia heitä niistä pois pelkällä trollaamisella netissä ja sitäkin enemmän iltapäivälehdissä, kuten Hesarissa, on turha odottaa velan vähenemistä ja minkään asian paranemista millään tavalla.

    Eurooppalaiset ovat hulluja. On turha valittaa suomalaisista virkamiehistä tai lainsäädännöstä, sillä EU:n byrokratia on suorastaan sairasta. Eurooppalaiset ap*nat ovat aikojen kuluessa tappaneet toisiaan ja aidanneet leireihin ja harrastaneet kaikkea muutakin eurooppalaista. Vain aivottomat typerykset tuntevat ylpeyttä kuulumisesta euurooppalaisiin. Tai indoeurooppalaisiin. He ovat kaikki sairaita, kokonaiset kansakunnat ovat silkkoja idiootteja, joiden ei pitäisi antaa vapaana kulkea.

    Maahanmuuttopolitiikkansa seurauksena he eivät kovin kauan vapaana kuljekaan.

    Sipilä joutui kokoomus hallituksen jälkeen ottamaan velkaa, loppupelissä lyhensi velkaa että tarkista tietokantasi.
    2018 Sipilä hehkutti lyhensimme valtionvelkaa ensimmäisen kerran sitten 2008 miljardin, kansa kiittää keskuta suomen pelastaja, ja Vanhanen ottaa nyt velkaa kun on pakko.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Roskaa. Sipilän hallitus ei lyhentänyt yhtään mitään, vaan otti velkaa kuten aiemmatkin hallitukset.

    Sipilä on pelkkä median ap*na. Media koostuu ihmisistä, joiden ei pitäisi olla elossa, sillä he ovat silkkaa ulostetta, moraalisesti täysin selkärangattomia luikeroita. Jos he voivat saada niin paljon valtaa kuin joku Ailuksen tapaus osoitti, on maan tulevaisuus silkka katastrofi.

    Jos ihmisiä voi valita tehtäviinsä tai potkia heitä niistä pois pelkällä trollaamisella netissä ja sitäkin enemmän iltapäivälehdissä, kuten Hesarissa, on turha odottaa velan vähenemistä ja minkään asian paranemista millään tavalla.

    Eurooppalaiset ovat hulluja. On turha valittaa suomalaisista virkamiehistä tai lainsäädännöstä, sillä EU:n byrokratia on suorastaan sairasta. Eurooppalaiset ap*nat ovat aikojen kuluessa tappaneet toisiaan ja aidanneet leireihin ja harrastaneet kaikkea muutakin eurooppalaista. Vain aivottomat typerykset tuntevat ylpeyttä kuulumisesta euurooppalaisiin. Tai indoeurooppalaisiin. He ovat kaikki sairaita, kokonaiset kansakunnat ovat silkkoja idiootteja, joiden ei pitäisi antaa vapaana kulkea.

    Maahanmuuttopolitiikkansa seurauksena he eivät kovin kauan vapaana kuljekaan.

    Haittamaahanmuutto on käytännössä loppunut, enään ei massat liiku euroopan halki 2015 malliin.
    Persu voi keskittyä niin mihin kun ei EU elvytyspaketin estäminen ei onnistu, teiltä loppuu kohta keinot, teitä haluta hallitukseen - lopulta kansa kyllästyy mölimiseen matu matu matu.

    Äänestä

Tempputyöllisyys huuhaa töihin ei kannata.

Äänestä
  • Kristillinen Kataisen hallitus oli temppuporvaritytöläisten vasemmistoenemmistöinen sekä hallituksessa että eduskunnassa koska apupuolue krisitilliset ja vasemmistopuolueet demarit, vasemmisto ja vihreät tekivät kokoomuksenvastaista vasemmistolaista talouspolitiikkaa ja porvaripersu ei tee työtä.

    Äänestä

Suomalaiset ovat tänään köyhempiä kuin 2007

Äänestä

Joko valuutta tai palkat joustavat. Tässä tapauksessa palkkojen pitäisi joustaa koska valuutta ei jousta. Laskekaa palkkojanne jos haluatte eurossa olla.

Äänestä

Muistakaapa+että+bkt-laskelmassa+ei+edes+huomioida+velanosuutta.+Mikäli+siitä+vähennettäisiin+lisävelkaa+oli+netto-bkt+rajusti+miinuksella+koko+2000-luvun+aivan+muutamaa+vuotta+lukuunottamatta.+Väitän+että+vuosien+2006-2020+lukemista+pitää+ottaa+pois+10%+jotta+totuus+avautuu+näkösälle.+Siis+elintaso+asukasta+kohde+ilman+velanottoa+pudonnut+-+15%.Kylmää+kyytiä+luvassa.+1980-luvulla+tilanne+oli+parempi,+ainakin+ennen+rahamarkkinoiden+avautumista.+Silloin+jokaiselle+opetettiin+kantapään+kautta+että+velan+kanssa+ei+ole+leikkimistä.+Asuntolainan+takaisinmaksuaika+yleensä+10+v.

Äänestä
  • Minkä asuntolainan nykyään voi maksaa 10vuodessa?

    Äänestä

  • Näin reaganilais-thatcheriläinen talous toimii. Raha kertyy harvojen käsiin, josta voi tulla kiertoon vain velkana. Ainoa keino pitää yllä edes jonkinlaista kysyntää on valtion ja muun yhteiskunnan ottama velka, joka jaetaan kulutukseen. Kaikki se raha valuu aivan samoihin käsiin kuin kaikki aiempikin.

    Samalla periaatteella toimii koko EU. Koko läntinen maailma on kulkenut samaa tietä. Japania ja Saksaa myöden maat ovat velkaantunee tähtitieteellisesti, Britannian ja USA:n antaman esimerkin mukaan.

    Indoeurooppalaiset ovat idiootteja, joita ei pitäisi olla olemassakaan. He onneksi itse pitävät huolen siitä, että 200 vuoden sisällä heitä ei enää kovin paljon olekaan. Virolaiset joutuvat turvautumaan somalialaisiin joukkoihin tutistessaan venäläisten edessä.

    Äänestä

Suurin+yksittäinen+syy+tähän+on+BKT:n+romahtaminen+vuosina+2008-2009.Tuolloin+tapahtui+Lehman+Brothers+finanssikriisi+ja+se+on+erinomainen+esimerkki+siitä,+miten+nykyaikaisessa+taloudessa+kaikki+on+kytköksissä+kaikkeen.+Lehman+Brothersista+olisi+ollut+helppo+sanoa+"mitä+se+meille+kuuluu".+Finanssikornserni+oli+USA:lainen,+ei+toiminut+EU:ssa+eikä+euroalueella.+Mitä+väliä+siis+sillä+kaatuuko+joku+Lehman+Brothers+ja+muutama+muu+pankki+asuntoluottokeinotteluun+USA:ssa?Sillä+kuitenkin+oli+väliä.+Suomelle+ja+EU:lle+mitenkään+kuulumaton+kriisi+aiheutti+sen,+että+vuonna+2009+Britannian+BKT+laski+(USD-määräisesti)+10%,+Saksan+BKT+laski+liki+13%,+Ruotsin+16%+ja+Suomen+18%.+Eikä+Suomen+BKT+ole+noussut+vuoden+2008+tasolle+vieläkään.Tämä+kannattaa+muistaa,+kun+populistiesesti+kysytään,+mitä+se+meille+kuuluu+miten+euro-alueen+toisella+laidalla+menee?+Kokemusten+valossa+se+näyttää+kuuluvan+ja+tuntuvan.

Äänestä

Jos taloutemme huononee on lohtuna EU netto satavuus, maksamme vielä hyvinvointimme takia. Syrjäisen maa EUn laidalla ruotsi ja norja kannattaako aina verrata maihin joilla erillaiset edellytykset.

Äänestä

Järjissään olevia hallituksia täällä olisi tarvittu . Jos ainoa tavoite on hyvän viran saaminen eu sta ei siitä hyvää seuraa.

Äänestä

USAssa ei ole keskiluokan tulot nousseet 20 vuoteen tästä johtuu Trumpin menestys vaaleissa 2024

Sampo teki hyvän tuloksen mutta lähetin Jokisen porukalle tiedotteen:

Hyvä Ylen ajankohtaistoimitus

Jouko Jokisen Ylen viherpunikkiset eivät tiedä mitään pörssistä vaan pelottelevat skurkit tuulipukukansaa
joka veroissa maksaa Yle-hömpän. KEHTAATTEKIN PUNAVIHREÄT LÄSSYTTÄJÄT MATUJEN JA MARININ HYYSÄRIT

Allaoleva Hesarin STT-uutisointi on KOROSTUKSENA AIVAN VÄÄRÄ JA HUIJAUKSEN OMAINEN

Sammon tulos romahti Nordea-omistusten arvonalennuksen jälkeen – ei vaikutusta osingonmaksuun

Äänestä
  • "USAssa ei ole keskiluokan tulot nousseet 20 vuoteen"

    Paskapuhetta usan keskiluokka muuttunut vanhuksiksi tuona aikana niillä velattomat asunnot ja paaaaljon muuta omaisuutta. Nuoremmat keskiluokkaiset saa saman palkan kuin niiden vanhemmatkin? aivan kohta vanhempiensa koko maallisen omaisuuden?
    eli kyllä niiden tulot on nousseet reilusti?

    Äänestä

Katsoin Britannian ja Suomen bkt-ostovoima vertailua ja Britannia pudonnut jopa Suomen kyydistä sitten 1990-luvun joten ei muillakaan erityisen hyvin mene. Alkaako tästä nyt se Suomen romahdus joka johtaa FIXIT:iin?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Samaan aikaan väestö kasvanut 5%:lla ja velka räjähtänyt pilviin. Ei kyllä mene hyvin. Ja kaikki puolueet ovat olleet hallituksessa sotkemassa asioita, eikö niin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu