Portugalin veropakolaiset hakeutuvat Suomeen hoitoon

Suomesta on lähtenyt kymmeniätuhansia eläkeläisiä Portugaliin veroja pakoon.
No nyt on Portugalissa tehohoitopaikat täynnä ja apua sinne on saatu jopa Saksasta, mutta vain saksalaisille veropakolaisille.
Suomalaiset veropakolaiset tulevatkin nyt joukolla sairastamaan koronaansa Suomeen, sillä täällä on tehohoitoa tarjolla myös maanpettureille ja veronsa muualle maksaneille!
3100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Laillisesti toimivat ja tottakai EU-jäsenmaksulle, jota hekin maksavat, on oikeus saada vastine.
Lisäksi on erittäin kunnioitettavaa, että eivät ole maksaneet verojaan Suomeen ja sitä kautta tukeneet terrorismia ja ylikansallista elintasosurffailua.

Äänestä

Melko huima heitto tuo kymmeniä tuhansia. Sen verran on ollut Espanjan aurinkorannikolla asuvien suomalaisten määrä talvi kuukausina ennen Koronaa. Myös heistä monilla muuton kannustimena oli sen aikainen mahdollisuus pienempään veroon tai täyteen verovapauteen. Uutisia enemmän seuranneille on selvää että Suomi on verottanut ihan kaikki maksamansa eläkkeet jo vuodesta 2018 lähtien, eikä ns. vero-pakolaisuus enää ole ollut mahdollista.
Tietoja kannattaisi hieman tarkistaa ennen kuin kirjoittaa ja tässä todellista tietoa.
Suomalaisia muutti Portugaliin kaikkiaan noin 800 henkilöä niiden 4-5 vuoden aikana aikana 
mitä verovapaus oli mahdollinen saada. Osa muutti avioliiton osa työpaikan vuoksi tai muuten vaan työikäisenä ja he maksoivat veronsa joko Suomeen tai Portugaliin. Eläkeikäisistä noin puolet muutti joko Espanjasta, Ranskasta tai muista maista missä olivat jo olleet asumassa eläkkeellä tai missä olivat työskennelleet kunnes jäivät eläkkeelle. Läheskään kaikki eivät olleet oikeutettuja verovapauteen, koska heidän eläkkeensä olivat kertyneet työstä julkisella puolella. Näistä henkilöistä suurin osa asuu edelleen jossain muualla kuin Suomessa ja tuskin koskaan palaavat. Niistä jotka muuttivat suoraan Suomesta, noin 2/3 on palannut takaisin jo vuosien 2018 - 2020 aikana. Vuoden 2017 lopussa sellaisia Suomalaisia joilla oli mahdollisuus verovapauteen oli Portugalissa kirjoilla 200 henkilöä. Vuoden 2018 alusta lähtien 0 henkilöä, koska Suomi irtisanoi vanhan verosopimuksen. Nyt kun hallitus on jo vuosia sitten hoitanut tuon asian kuntoon niin kannattaisi alkaa seuraavaksi puuttumaan myös siihen miten Suomessa huijataan asumisen -ja toimeentulon tukien sekä päivähoitomaksujen ja verotuksen matkakulu vähennysten kanssa. 
Aika moni perhe nostaa kaikki mahdolliset etuudet vaikka todellisesti eivät olisi yhteenkään niistä oikeutettuja. He eivät ole muuttaneet ulkomaille, mutta heillä on unohtunut tehdä molempien vanhempien osalta muuttoilmoitus osoitteeseen missä yhdessä asuvat. Moni tällainen perhe 
nostaa väärin perustein saatuja etuuksia jopa 12000 euroa vuodessa, monelle Portugaliin
tai Espanjaan muuttaneelle eläkeläiselle verovapaus toi noin 3000-5000€ vuosittaisen hyödyn, joka siihen saakka oli kaikkien lakien mukaan rehellisellä verosuunnittelulla saavutettu etu, 
eikä heidän tarvinnut nostaa tukia, joihin monet olisivat Suomessa asuessaan olleet oikeutettuja.

Äänestä

NE on selvästi vihreiden kannattajia. Luihustelevat karkuun kaikkea vastuullisuutta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomesta on lähtenyt kymmeniätuhansia eläkeläisiä Portugaliin veroja pakoon.
No nyt on Portugalissa tehohoitopaikat täynnä ja apua sinne on saatu jopa Saksasta, mutta vain saksalaisille veropakolaisille.
Suomalaiset veropakolaiset tulevatkin nyt joukolla sairastamaan koronaansa Suomeen, sillä täällä on tehohoitoa tarjolla myös maanpettureille ja veronsa muualle maksaneille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu