Sipilän hallitus yritti alentaa hoitajien määrää

Vanhusten hoivapalvelut puhuttivat eduskunnan kyselytunnilla. Erityisesti kokoomus tivasi hallitukselta, miksi hallitus ei ole hoitanut vanhuspalveluja kuntoon. Lyhyt näyttää olevan kokoomuksen muisti — ainakin ennen kuntavaali.
Me muistamme miten kokoomus-kepu-persut porvarihallitus yritti LEIKATA
HOITAJAMITOITUSTA entisestään.

Sipilän hallitus yritti alentaa vanhainkotien ympärivuorokautisessa hoidossa hoitajien määrää niin, että vähimmäismitoitus laskee 0,5:stä 0,4:ään hoitajaan vanhusta kohden. Sipilän hallituksen (kepu-kok-persut) hoitajamitoituksen leikkaamista vastusti erityisen kovasti SDP.

Nyt nämä kokoomuslaiset esittivät kuorossa Marinin hallitukselle, joka on saanut korotetun hoitajamitoituksen lakisääteiseksi, että vanhuspalveluja ei olisi korjattu.

Nykyhallitus on tehnyt arvokkaan ja ison työn hoitajamitoituksen lisäyksessä ympärivuorokautisessa hoidossa. Hallitus valmistelee lisäksi samanlaista lisäystä myös kotona asuvien vanhusten hoitoon. Lisäksi omaishoitajien asemaa parannetaan osana nykyhallituksen vanhuspalvelujen kokonaisuudistusta.

Häpeällistä vanhusten hoidolla politikointia nähtiin "tuutin täydeltä" eduskunnan kyselytunnilla, kun kokoomuslaiset vanhusten palvelujen leikkauksia suunnitelleet kävivät joukolla vanhusten palveluja parantavan Marinin hallituksen kimppuun.

Kokoomuslaiset kansanedustajat, olisiko viime hallituskaudella esittämänne hoitajamitoituksen leikkaus tuonut parempaa hoivaa kuin nykyhallituksen hoitajajamäärän lisäys? Kokoomus, onko se hyvää vanhushoivaa, jos naapurin poika vie mummon tanssiin?
877
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eikös Marin äänestänyt Tampereella pörriäisten puolesta?
Onko hän kääntänyt takkinsa?

Äänestä
  • Täällä keskustellaan "Suomi24 hallitus".
    "Suomi24 Tampere" on tamperelaisten some-keskusteluja varten. Ehkä siellä kiinnostaa pörriäisistä äänestäminen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täällä keskustellaan "Suomi24 hallitus".
    "Suomi24 Tampere" on tamperelaisten some-keskusteluja varten. Ehkä siellä kiinnostaa pörriäisistä äänestäminen.

    Onhan sillä suuri merkitys, jos meidän pääministerimme puhuu yhtä ja tekee toista.

    Äänestä

Kyllä niin oli. 20 vuotta on "tiedetty" suurten ikäluokkien vanheneminen ja siitä on ollut puhetta ja onhan tähän väliin mahtunut muutama hallituskin. Tosiaan, Sipilän hallitus vähensi työntekijöitä ja suurensi ryhmiä mm päiväkodeissa. On se makiaa, kun voi syyttää hallitusta, joka on pandemian kimpussa jossa yksikään hallitus meidän elinaikanamme ei ole ollut. Kaiken lisäksi tämä hallitus yrittää pitää työpaikat ja järjestää elämää eteenpäin.

Äänestä
  • Kuitenkin Sipilän hallituksen aikana työttömyys laski ja velkoja maksettiin pois.
    Ehkä terve yhteiskunta tarvitsee tehokkuutta eikä ihmisten lukumäärä ainakaan takaa sitä.

    Äänestä

Täyttä teatteria pitää sama porukka kun lappaa samaanaikaan rahaa kiireellä päämääriä enempiä tutkimatta , ollaan upporikasta ja rutiköyhää....

Äänestä

SIPILÄ ja muut oikeistopuolueet leikkasivat kaikkea mahdollista. Työpaikkoja, palkkoja, lomia, sosiaaliavustuksia. Ihan kaikkea perskeko leikkasi ja siirsi saadut varat hyvätuloisille.

Äänestä

Työttömyyden lasku Sipilän hallituksen aikana ei suinkaan ollut silloisen hallituksen ansiota, vaan globaalin nousukauden seurausta!

Sensijaan Sipilän hallitus teki kaikkensa tuloerojen kasvattamiseksi ja koulutuksen alasajamiseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vanhusten hoivapalvelut puhuttivat eduskunnan kyselytunnilla. Erityisesti kokoomus tivasi hallitukselta, miksi hallitus ei ole hoitanut vanhuspalveluja kuntoon. Lyhyt näyttää olevan kokoomuksen muisti — ainakin ennen kuntavaali.
Me muistamme miten kokoomus-kepu-persut porvarihallitus yritti LEIKATA
HOITAJAMITOITUSTA entisestään.

Sipilän hallitus yritti alentaa vanhainkotien ympärivuorokautisessa hoidossa hoitajien määrää niin, että vähimmäismitoitus laskee 0,5:stä 0,4:ään hoitajaan vanhusta kohden. Sipilän hallituksen (kepu-kok-persut) hoitajamitoituksen leikkaamista vastusti erityisen kovasti SDP.

Nyt nämä kokoomuslaiset esittivät kuorossa Marinin hallitukselle, joka on saanut korotetun hoitajamitoituksen lakisääteiseksi, että vanhuspalveluja ei olisi korjattu.

Nykyhallitus on tehnyt arvokkaan ja ison työn hoitajamitoituksen lisäyksessä ympärivuorokautisessa hoidossa. Hallitus valmistelee lisäksi samanlaista lisäystä myös kotona asuvien vanhusten hoitoon. Lisäksi omaishoitajien asemaa parannetaan osana nykyhallituksen vanhuspalvelujen kokonaisuudistusta.

Häpeällistä vanhusten hoidolla politikointia nähtiin "tuutin täydeltä" eduskunnan kyselytunnilla, kun kokoomuslaiset vanhusten palvelujen leikkauksia suunnitelleet kävivät joukolla vanhusten palveluja parantavan Marinin hallituksen kimppuun.

Kokoomuslaiset kansanedustajat, olisiko viime hallituskaudella esittämänne hoitajamitoituksen leikkaus tuonut parempaa hoivaa kuin nykyhallituksen hoitajajamäärän lisäys? Kokoomus, onko se hyvää vanhushoivaa, jos naapurin poika vie mummon tanssiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu