Pysäköinti

Parkkipaikoilla näkee usein miten törkeästi pysähdytään invapaikalle tai lapsiperheille tarkoitettuihin ruutuihin vaikka ei olisi siihen oikeutettu. Miksi kaupoilla ei voisi olla lupaa sakottaa rikkojaa?

On kurja nähdä kun lapsia kannetaan turvaistuimissa pidemmältä kaupaan kun pitäisi ja takaisin tullessa on vielä kauppakasseja ties kuinka monta lapsen lisäksi. On ilkeää myös katsoa miten selkeästi inapaikkaa tarvitseva odottelee vuoroaan että ruutu vapautuu sitä oikeasti tarvitsevalle?

Minusta tähän pitäisi tulla muutos että rikkojaa rangaistaan joka ei jaksa kävellä kolmeakymmentä metriä pidemmältä sinne kauppaan. Ei riitä että paikallinen parkki-pirkko on toisella puolella kaupunkia eikä muutoinkaan koskaan käy kauppojen parkkipaikkoja katselemassa, paitsi niitä joissa koko alueella on 2h pysäköinti, silloin miellään siellä kärkkyvät.

Kaupoilla olisi olla oikeus sakottaa paikan viejää jolla ei ole lupaa siihen parkkeerata.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Miksi Prisman pihalla on 8 invapaikkaa, vaikka niistä on käytössä vain 1 ja jouluruuhkassa korkeintaan kaksi. Parkkihallissa niitä invapaikkoja on vielä useita lisää. Miksi tavalliset ihmiset eivät saa parkkeerata ovien ja hissien lähelle ?

Äänestä

Invapaikat ymmärtää, mutta lapsiperheparkkeja ei. Ne pitäisi laittaa täysin eripaikaan kuin muut, sillä siellä ovet paukkuu naapurin kylkiin ja muuta vahinkoa tapahtuu ja jos ne olisi kauempana, niin ne pikku terroristit jätettäisiin helpommin kotiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Parkkipaikoilla näkee usein miten törkeästi pysähdytään invapaikalle tai lapsiperheille tarkoitettuihin ruutuihin vaikka ei olisi siihen oikeutettu. Miksi kaupoilla ei voisi olla lupaa sakottaa rikkojaa?

On kurja nähdä kun lapsia kannetaan turvaistuimissa pidemmältä kaupaan kun pitäisi ja takaisin tullessa on vielä kauppakasseja ties kuinka monta lapsen lisäksi. On ilkeää myös katsoa miten selkeästi inapaikkaa tarvitseva odottelee vuoroaan että ruutu vapautuu sitä oikeasti tarvitsevalle?

Minusta tähän pitäisi tulla muutos että rikkojaa rangaistaan joka ei jaksa kävellä kolmeakymmentä metriä pidemmältä sinne kauppaan. Ei riitä että paikallinen parkki-pirkko on toisella puolella kaupunkia eikä muutoinkaan koskaan käy kauppojen parkkipaikkoja katselemassa, paitsi niitä joissa koko alueella on 2h pysäköinti, silloin miellään siellä kärkkyvät.

Kaupoilla olisi olla oikeus sakottaa paikan viejää jolla ei ole lupaa siihen parkkeerata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu