60% Suomalaisista jo huolisaan EU:n suunnasta

YLE kertoi aamulla että jo 60% suomalaisista on huolissaan EU:n suunnasta. Nyt kannattaa todellakin olla maan ainoa EU kriittinen ja kansallismielinen puolue. Perussuomalaiset
1255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Samassa jutussa: ''Silti suomalaiset kertovat pitävänsä maansa EU-jäsenyyttä yleisesti ottaen hyvänä asiana. 69 prosenttia arvioi, että kaiken kaikkiaan Suomi on hyötynyt EU-jäsenyydestä.''

1Äänestä
  • Tuki se uppoaa, kun pommitetaan oikein Cambridgen yliopiston tekemällä tulkinnallakin, että Suomi on hyötynyt, suomalaiset ovat hyötyneet EU;sta taloudellisesti, mitään faktaa siitäkään tarinasta ei löytynt, vain ja ainostaan arvioita, tulkintaa ja oeltuksia.

    Sellaisella aivopesulla on pakko kyselyssä, jonka kysymyksistä ei ole tietoa, vastattava ettei EU ole kovinkaan pahalta vaikuttanut, vaikka itseasiassa monen elämään se ei ole vaikuttanut mitenkään, eikä vaikuttanut ennen EU;takaan. Siksi 69prosenttia arvioi, joka muuten on myös "kyselyn tekijän" esittämä ja rakentama "arvio". Alkuperäinen EU, oli minukin mielestäni hyvä ajatus, nyt ollaan ja mennään syvemmälle siihen, jota meille myytiin, EU;hun mentäessä - jollaista ei koskaan pitänyt tulla missään nimessä - liittovaltiota ja yhteisvastuullisuutta. No - mites on omasta mielestäsi mennyt ? Olisiko kohtuullista sanoa, että meille on valehdeltu pitkin matkaa ? Suorastaan kusetettu, ja ajettu itsenäisyyttä ja omaa päätöksentekoa alas.

    Äänestä

  • AdDicte kirjoitti:

    Tuki se uppoaa, kun pommitetaan oikein Cambridgen yliopiston tekemällä tulkinnallakin, että Suomi on hyötynyt, suomalaiset ovat hyötyneet EU;sta taloudellisesti, mitään faktaa siitäkään tarinasta ei löytynt, vain ja ainostaan arvioita, tulkintaa ja oeltuksia.

    Onneksi sinä olet niin fiksu että ymmärrät asian niin kuin pitää.
    Ei muuten pysty pyörittämään seitsemää firmaa jotka takoo huipputulosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onneksi sinä olet niin fiksu että ymmärrät asian niin kuin pitää.
    Ei muuten pysty pyörittämään seitsemää firmaa jotka takoo huipputulosta.

    Alkaa näköjään "keppu" kaatumaan, asiaanhan onkin vaikea kommentoida, mutta tämä lapsekkuus onkin ainoa vahvuutesi.

    Äänestä

  • AdDicte kirjoitti:

    Tuki se uppoaa, kun pommitetaan oikein Cambridgen yliopiston tekemällä tulkinnallakin, että Suomi on hyötynyt, suomalaiset ovat hyötyneet EU;sta taloudellisesti, mitään faktaa siitäkään tarinasta ei löytynt, vain ja ainostaan arvioita, tulkintaa ja oeltuksia.

    Sellaisella aivopesulla on pakko kyselyssä, jonka kysymyksistä ei ole tietoa, vastattava ettei EU ole kovinkaan pahalta vaikuttanut, vaikka itseasiassa monen elämään se ei ole vaikuttanut mitenkään, eikä vaikuttanut ennen EU;takaan. Siksi 69prosenttia arvioi, joka muuten on myös "kyselyn tekijän" esittämä ja rakentama "arvio". Alkuperäinen EU, oli minukin mielestäni hyvä ajatus, nyt ollaan ja mennään syvemmälle siihen, jota meille myytiin, EU;hun mentäessä - jollaista ei koskaan pitänyt tulla missään nimessä - liittovaltiota ja yhteisvastuullisuutta. No - mites on omasta mielestäsi mennyt ? Olisiko kohtuullista sanoa, että meille on valehdeltu pitkin matkaa ? Suorastaan kusetettu, ja ajettu itsenäisyyttä ja omaa päätöksentekoa alas.

    Onhan tämä ihmeellistä tukea täysin holtittomasti talouttaan hoitavia maita, nyt "korona elvytystä". italialle ja espanjalle yli 300 miljardia ! Tämä tuki 158 miljardia/ laina 153 miljardia ei koronalla selity. Keskustan kansanedustajakin Hannu Hoskonen toteaa "kannattaisi kertoa totuus tämän maan kansalaisille".
    Turha Sannan selittää että EU tuet jää tähän ja neuvottelutulos oli hyvä.
    Viro SAA 6 miljardia kun Suomi maksaa 4 miljardia - Uusi suomi uutisoi että viro ohittaa Suomen kaikilla mittareilla v.2025

    Äänestä

Kovaääninen EU-kriittisyys – etenkin hallituksen suunnalta – olisi todennäköisesti kaatanut Kemin tehdasinvestoinnin. Suurpääoma ei epävarmuudesta tykkää, ja juuri epäluottamuksen lietsominen on Mestarin johtamien persujen agendan ytimessä.

Ei tosin ihan kaikilla, ja siksi aina jaksaakin hämmästyttää että Sakke Puisto yhä persuissa viihtyy. Toki hänen suhteellinen arvonsa on persuissa paljon suurempi kuin se kokoomuksessa olisi.

1Äänestä
  • Persut sahaa Suomen oksaa ja siinä samalla omaansa.
    No, onneksi persuja ei ota vakavissaan kuin toinen persu.

    t q

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut sahaa Suomen oksaa ja siinä samalla omaansa.
    No, onneksi persuja ei ota vakavissaan kuin toinen persu.

    t q

    Jos ja kun tämä tukipaketti menee läpi se kyllä jakaa tämän kansakunnan kahtia,itse en ole tavannut yhtäkään joka kannattaa tätä tukipakettia.Täytyy olla tosiääliö jollei ymmärrä mitä mieltä ollaan kun lukee noita kommentteja lehtien palstoilla, ei tätä tukipakettia kovin moni kannata.

    >itse en ole tavannut yhtäkään joka kannattaa tätä tukipakettia.

    Moni helluntailainenkaan ei ole aikoihin puhunut uskonasioista kenenkään kanssa joka ei olisi helluntailainen.

    Siitä ettei kannata täysillä tukipakettia on vielä pitkä matka siihen että kannattaisi persuilua loorineen ja hakkaraisineen. En minäkään tukipakettia varsinaisesti kannata, mutta tilanne nyt vain on se että kivoja vaihtoehtoja ei ole tarjolla.

    Voisin muuten lyödä vetoa, että jos Suomi todella olisi kaatanut tukipaketin, Kemin jätti-investoinnista ei siinä sekasorrossa olisi ollut enää puhettakaan. Toki paketti teoriassa voi yhä kaatua, mutta ei Suomen syystä.

    1Äänestä

  • Nykyisestäö EU;sta on todellakin vaikeaa löytää mitään positiivista. EU on vain hajoittanut ja jakanut, niin maailmaa kuin Eurooppaakin.

    "Alkuperäinen EU, oli minukin mielestäni hyvä ajatus, nyt ollaan ja mennään syvemmälle siihen, jota meille myytiin, EU;hun mentäessä - jollaista ei koskaan pitänyt tulla missään nimessä - liittovaltiota ja yhteisvastuullisuutta. No - mites on omasta mielestäsi mennyt ? Olisiko kohtuullista sanoa, että meille on valehdeltu pitkin matkaa ? Suorastaan kusetettu, ja ajettu itsenäisyyttä ja omaa päätöksentekoa alas."

    1Äänestä

Aivan kuten Venäjäkin on valmis katkaisemaan siteet unioniin, myös persut haluavat samaa. Yllättäen.

Äänestä

Vaihtoehtoina EU-tukipakettia tukevat hallituspuolueet ja EU-tukipakettiin kriittisesti suhtautuvat oppositiopuolueet.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

YLE kertoi aamulla että jo 60% suomalaisista on huolissaan EU:n suunnasta. Nyt kannattaa todellakin olla maan ainoa EU kriittinen ja kansallismielinen puolue. Perussuomalaiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu