Ei sitten opittu mitään Vilja Eerikan tapuksesta

Koskelassa murhattu ei saanut apua vaikka vanhemmat sitä pyysivät.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

TapAuksesta

Äänestä

Vilja Eerikan tapauksessa syyttäjä nosti 11 syytettä virkavelvollisuuden rikkomisesta Helsingin kaupungin lastensuojelun ja terveydenhuollon työntekijöitä vastaan. Yksi sai 25 päiväsakkoa, muiden syytteet hylättiin. Sakkoja saanut tyytyi, eikä valittanut hoviin.

Äänestä
  • Vähällä pääsivät. Se siitä vastuusta.
    Olihan se johtaja jäävi mitään asiaan sanomaan asiaan kerran poikansa oli laaman kanssa Vilja-Eerikaa vaatimassa. No, eipä ole nyt hällä sitä lapsenlasta elossa kerran salli ventovieraan, oudon valehtelijan olla lapsenlapsen seurassa. Olisi voinut vaatia laamaa todistamaan kuka oikeasti on. Outoa että tiedettiin ettei sellaista ämmää ole olemassakaan mitä sairailija väitti.
    Miksi ei mitään piitattu uhasta, todellisesta vaarasta vaan käskettiin lapsi sellaiseen paikkaan missä valenimellä esiinnytään? Vastuutonta!

    Äänestä

Poika oli kuin Jumalan poika.

Äänestä

Tämä on yksi karmeimmista tapauksista mitä tässä maassa on tapahtunut.

Äänestä

Pojan vielä vaikeampi saada apua kun lähes kaikki opettajat sossutantat naisia. Poliisikin tutki ryöstön puhelimessa ja hautasi ö-mappiin.

Äänestä
  • Vilja Eerikaa rääkkäsi psykopaatti nainen, siksi siihenkään ei puututtu. Isän sijassa äitiä ei olisi edes tuomittu, koska hänkin saman psykon uhri, eikä naisia tuomita vaikka ovat yllyttäjinä ja ja tasavertaisina osallistujina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vilja Eerikaa rääkkäsi psykopaatti nainen, siksi siihenkään ei puututtu. Isän sijassa äitiä ei olisi edes tuomittu, koska hänkin saman psykon uhri, eikä naisia tuomita vaikka ovat yllyttäjinä ja ja tasavertaisina osallistujina.

    Se on rikollinen joka hullun tuo lastaan vaarantamaan.

    Äänestä

Nämä asiat vaativat rajuja toimenpiteitä eikä mitään uusia nuoriso kahviloita.

Äänestä

Aluksi voitaisiin kohdentaa raha paremmin, eli lakkauttaa lapsiasiainvaltuutetun virka muutkin vastaavat turhakkeet ja panna rahat koululaitokseen.

Äänestä

Peukalonpyörittäjiä on pilvin pimein kaikki virastot täynnä, mutta oikeita auttajia ei juuri lainkaan. Kyllä on sairas maailma kun tällaisia tapauksia tapahtuu ja kuinkahan paljon tapahtuukaan laiminlyöntejä sillä tavalla, että eivät tule koskaan julkisuuteen.

Äänestä

Suomen sossutoiminta on huono vitsi....kukaan ei oikeasti osaa mitään. Tässä nähdään että mikään korkeakoulu ei anna eväitä hoitaa asioita edes välttävästi.

Äänestä
Anonyymi00013

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Koskelassa murhattu ei saanut apua vaikka vanhemmat sitä pyysivät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu