Kulttuurilliset eroavaisuudet Hollannin ja Amerikan välillä!

Pysykäämme tiukasti otsikon aiheessa ja välttäkäämme rönsyilyä!

Hollantilaiset suuttuvat, jos heitä kutsuu hollantilaisiksi, koska Hollanti on vain Hollannin eteläinen maakunta. Käyttäkäämme siis sen oikeaa nimeä.

Amerikkaliset suuttuvat, jos heitä kutsuu amerikkalaisiksi, sillä Amerikka on kahdesta maanosasta muodostuva, pääosin köyhä ja korruptoitunut kaistale.

1. Hollantilaiset suunnittelevat asioita pitkälle tulevaisuuteen ja esimerkiksi kaveritapaaminen tai intiimi kanssakäyminen merkitään kalenteriin, aikaisintaan kahden viikon päähän. Amerikkalaiset saattavat soittaa ovikelloa yllättäen ja tulla kutsumatta kylään.

2.Amerikassa syntymäpäiväonnittelu osoitetaan suoraan päivänsankarille. Hollannissa onnitellaan päivänsankarin lisäksi hänen kaikkia sukulaisiaan.

3. Amerikassa on yksi lomapäivä jouluna ja pääsiäisenä - Hollannissa tuplalomapäivät. Lisäksi Hollannissa on kuninkaan syntymäpäivä palkallinen lomapäivä.

4. Amerikassa voi äänensä antaa vain kahdelle puolueelle, jos haluaa, että sillä on merkitystäkin. Hollannissa on lukuisa määrä eri puolueita.

5. Amerikassa ostetaan yhdestä kaupasta kaikki tarvittavat - vauvasta vaariin. Hollannissa kaikille tuotteille on oma kauppansa (vaatteet, kosmetiikka, elintarvikkeet etc.). Amerikassa ravintoloiden annoskoot ovat tuplat Hollantiin verrattuna ja hinta osimoilleen sama (tosin tippaus 10% (kertojan huomautus)).

6. Hollannissa pääsee junalla ja bussilla mihinkä vaan - Amerikassa ei mihinkään.

7. Amerikassa kaikilta vedetään pois viisaudenhampaat, koska hammaslääkärit tekevät bisnestä - Hollannissa toimenpide suoritetaan vain tarvittaessa.

Jos olet havainnut jonkin muun, kuin edellämainitun eroavaisuuden, niin kerro se meille.
8202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Alankomaita käynnissä oleva ilmastonmuutosvaihe ei erikoisesti suosi.
Jokainen mahdollinen lisä sentti merenpinnan nousussa on huono €:n sadasosa heille.
Met täällä Suomenniemellä olemma paremmassa asemassa sanotaan vaikka jo v. 2121. Notta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tähän merenpinnan nousuun on ratkaisu. Se on merenpohjan ruoppaus. Murjaanien hauta on syvempi, mitä korkein vuori on korkea. Merenpohjan ruoppauksen johdosta vesi ei nousisi kuivalle maalle.

    Merenpohjasta ottavalle maalle olisi useita mahdollisia käyttömuotoja; esim. rakennettaisiin keinotekoisia vuoria laskettelua varten, kuten Seinäjoella on tehty.

    Paras ratkaisu olisi kuitenkin, että se maa käytettäisiin keinotekoisten saarien muodostamiseksi mereen. Sitä voisi myös kasata rantaviivan ulottamiseksi edemmäksi merelle päin.

    Voitaisiin järjestää vaikka joku kilpailu; esim. kuka saa eniten pisteitä kesäolympialaisissa, saisi Suomen kokoisen alueen maata, itse valitsemaansa kohtaan mereen.
    Tai sitten kaikki maailman maat saisivat osallistua euroviisuihin ja voittaja saisi saman palkinnon, kuin ylempänä kuvailin. Sitten olisi hyvätasoiset viisut; Amerikka lähettäisi Elviksen, Britannia Beatleksen, Ruotsi ABBA:n. Italia Pavarottin ja Suomi Anita Hirvosen.

    Äänestä

  • roskapostirobotti1 kirjoitti:

    Merenpohja romahtaa. Alappa ruopata itämeren pohjaa niin seo lis ympäristökatastrofi. itse suosin rantamökkiii joten ei haittaa mutta potuttaishan se.

    Äänestä

Ravintolassa huomauttivat minulle että ovat nederlandista, eikä hollandista.🤥

Äänestä
  • Aloittaja

    Roteva ruumiinrakenne, jykevä leuka, luiska otsa, puhe on erilaisia äännähdyksiä - juurikin hollantilaisia.

    Äänestä

no..
1. Amerikan uudisasukkaat valtasivat Amerikan maan. Hollantilaiset valtasivat merta kuivaksi maaksi.

2. Jos Hollannissa murtaa padon ovat seuraukset todellakin katastrofaaliset. Amerikassa jos pato murretaan se on melko pikkujuttu siihen nähden.

Äänestä
  • Aloittaja

    Hoover Damn ei ole pikkujuttu!

    Äänestä

  • roskapostirobotti1 kirjoitti:

    Hoover Damn ei ole pikkujuttu!

    God damn!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

roskapostirobotti1 kirjoitti:

Pysykäämme tiukasti otsikon aiheessa ja välttäkäämme rönsyilyä!

Hollantilaiset suuttuvat, jos heitä kutsuu hollantilaisiksi, koska Hollanti on vain Hollannin eteläinen maakunta. Käyttäkäämme siis sen oikeaa nimeä.

Amerikkaliset suuttuvat, jos heitä kutsuu amerikkalaisiksi, sillä Amerikka on kahdesta maanosasta muodostuva, pääosin köyhä ja korruptoitunut kaistale.

1. Hollantilaiset suunnittelevat asioita pitkälle tulevaisuuteen ja esimerkiksi kaveritapaaminen tai intiimi kanssakäyminen merkitään kalenteriin, aikaisintaan kahden viikon päähän. Amerikkalaiset saattavat soittaa ovikelloa yllättäen ja tulla kutsumatta kylään.

2.Amerikassa syntymäpäiväonnittelu osoitetaan suoraan päivänsankarille. Hollannissa onnitellaan päivänsankarin lisäksi hänen kaikkia sukulaisiaan.

3. Amerikassa on yksi lomapäivä jouluna ja pääsiäisenä - Hollannissa tuplalomapäivät. Lisäksi Hollannissa on kuninkaan syntymäpäivä palkallinen lomapäivä.

4. Amerikassa voi äänensä antaa vain kahdelle puolueelle, jos haluaa, että sillä on merkitystäkin. Hollannissa on lukuisa määrä eri puolueita.

5. Amerikassa ostetaan yhdestä kaupasta kaikki tarvittavat - vauvasta vaariin. Hollannissa kaikille tuotteille on oma kauppansa (vaatteet, kosmetiikka, elintarvikkeet etc.). Amerikassa ravintoloiden annoskoot ovat tuplat Hollantiin verrattuna ja hinta osimoilleen sama (tosin tippaus 10% (kertojan huomautus)).

6. Hollannissa pääsee junalla ja bussilla mihinkä vaan - Amerikassa ei mihinkään.

7. Amerikassa kaikilta vedetään pois viisaudenhampaat, koska hammaslääkärit tekevät bisnestä - Hollannissa toimenpide suoritetaan vain tarvittaessa.

Jos olet havainnut jonkin muun, kuin edellämainitun eroavaisuuden, niin kerro se meille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu