Yksi persu-valtuutettu kypsyi jo tilanteeseen ja siirtyi demareihin. Tästä hyvästä hän tulee tietenkin saamaan tappouhkauksia.
Syy loikkaukseen oli se, kun kuluneella valtuustokaudella persuryhmä ei ole pystynyt yhdessäkään aisassa olemaan yhtä mieltä. Asia kuin asia menee persuilla sisäiseksi riitelyksi Kauhavalla, kertoo persujen valtuustoryhmän johtaja.
Tulee väkisinkin mieleen, että mitenkähän mestari Halla-ahon haaveilema yksipuolue-järjestelmä sitten toimisi? Suomeen saataisiin varmasti uusi sisällissota aivan ameriikan malliin.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Ääriryhmässä tulee aina tappeluita ja poistumaan ei päästetä kärsimättä.
Ei ole Kauhava ainoa kunta, jossa persut riitelee keskenään. En missään nimessä aio äänestää persuja! Enkä suosittele muillekaan. Sen verran olen seurannut meidän kunnan persujen käytöstä valtuustossa. Riitelevät keskenään ja kaikkien muiden kanssa. Lisäksi haukkuvat kaikkia, pääasiassa selän takana. Ei ole miestä tulla kasvotusten sanomaan!
Vittu sinä mitään seurannut ole.
Samanlaisen havainnon olen tehnyt. Kovia ovat haukkumaan ja jopa uhkailemaan selän takana. Ei ole mikään ihme jos persujen ryhmistä karkaa valtuutettuja.
Nythän populismin aallolla voi ratsastaa valtuustoon kun menee persujen ehdokkaaksi. Mutta vaalien jälkeen sitten heti jätetään persuryhmä, ja vaihdetaan johonkin yhteistyökykyiseen ryhmään. Tai sitten perustetaan oma ryhmä.
On kyllä riitaisaa sakkia nämä toisiaan hakkaavat persut.
Vitut sinä mitään tuollaisia havaintoja ole tehnyt.
Pelottaako noin paljon😂
Tapellahanko Kauhavalla oikeen kauhavalaaset käsis?
no kun kyseessä ovat persut niin enämpi käytetähän vasaroota!
Ei ne on niitä halapakauppojen muovipäisiä puukkoja.
Kaikissa puolueissa on myyräntyötä tekeviä, niin demareissakin.
Uutisissa näky video jossa mustamies raivosi sekopäisenä valkoselle, onko sama tapaus?