Susia vaaditaan lopetettaviksi koska ne aiheuttavat kuulemma vaaraa. Joskus osin jopa totta, rampautetut ja haavoitetut sudet joutuvat henkensä pitimiksi syömään jopa pihoista koiria. Todellisuudessa susipelot ovat syynä noille susien lopettamisvaatimuksille. Ihmisille ovat kuitenkin aseen omistavat susia pelkäävät ja vihaavat paljon vaarallisempia. Joka vuosi useat ihmiset haavoittuvat tai menehtyvät näiden ns. metsästäjien toimesta jotka peloissaan ampuvat kaikkea mikä liikkuu, perheriitojen yhteydessä jopa omat perheensä.
Ihmisten turvallisuuden vuoksi on aseet kerättävä pois vaaraa aiheuttamasta, näin säästämme oikeasti ihmishenkiä.
Susia vaaditaan lopetettaviksi vaaran aiheuttamisesta
5
108
Vastaukset
- Anonyymi
Siinäpä sinulle eli susianalyytikolle työsarkaa loppusi ajaksi, poistaessasi huumeet ja pimeät aseet, sillä asekammoinen passaa tehtävään erinomaisesti!
Niillähän ne raadot tehdään jotka ainiaan sinua psykoottisesti vetävät riekkumaan suolilla ja vahvistamaan aseharhaista olemustasi.
Kuinka Vihreiden kansanedustajana mahtaisit tuon toteuttaa, sillä vihreät tahtovat muuttaa maailmaa huumemyönteiseksi, vai aiotko loikata johonkin toiseen puolueeseen?- Anonyymi
Niinpä. Vai olisiko vaihtoehtona se, että te asehullut alkaisitte noudattaa lakeja ja lopettaisitte esim. ihmisten, kotieläinten ja suojeltujen eläinten ampumisen ja infran vahingoittamisen? Teidän känniläisten edesottamuksia on seurattu jo tarpeeksi kauan.
Ei taida teiltä onnistua. kun pelkuruuttanne ammutte heti kaikkea mikä liikkuu kohteesta selvää ottamatta tai sitten ammutte kaukaa autojen ikkunoista näkyviä rauhoitettuja eläimiä. - Anonyymi
Tiesitkö, että susianaalilyytistä on paljastunut eläinseksifanaatikko?
Hän unelmoi ja fantasioi lampaiden hässimisistä ja yrittää toisessa keskustelussa tyrkyttää sairaita tapojaan toisillekin.
Ja sitten, kun tarinaan hieman lisätään vauhtia, hän muka pöyristyy.
Mikä tekopyhyys, voivoi! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiesitkö, että susianaalilyytistä on paljastunut eläinseksifanaatikko?
Hän unelmoi ja fantasioi lampaiden hässimisistä ja yrittää toisessa keskustelussa tyrkyttää sairaita tapojaan toisillekin.
Ja sitten, kun tarinaan hieman lisätään vauhtia, hän muka pöyristyy.
Mikä tekopyhyys, voivoi!Tarkoitat varmaan häntä joka paljasti sinun hässivän lampaita koska et naistakaan ole saanut etkä tule saamaan. Jäit kiinni joten kärsi nahoissasi :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitat varmaan häntä joka paljasti sinun hässivän lampaita koska et naistakaan ole saanut etkä tule saamaan. Jäit kiinni joten kärsi nahoissasi :)
Siitä puhe, mistä puute, sanoo sananlasku.
Sinä olet se "keskustelun" osapuoli, joka otti puheeksi lampaiden hässimisen.
Häpeäisit edes!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837111Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267063Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1096168Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845238Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635205Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405108Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274595Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv173477Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003390