Lasten ympärileikkaus voimassa yhä uudessa liitossa?

Helluntaiopin mukaan Jeesus ei tullut kumoamaan lakia vaan vahvistamaan sen ja sen takia Jumalan Mooseksen kirjoissa antama lainkäsky on edelleen voimassa ja kristittyjen tulisi noudattaa niitä kaikkia säädöksiä täydellisesti tai joutuu tuliseen kadotukseen. Miksi siis helluntailaiset eivät ympärileikkaa lapsiiaan terävällä piikivillä ja poista esinahkaa veriylkän edessä kuten Jumala Raamatussa käskee Aabrahamin ja Mooseksen läsnäollessa omaa kansaansa tekemään?
22<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Kuka on niin sanonut ja mistä voisin lukea että juuri niin ovat opettaneet?

Äänestä
  • Matt. 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
    18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
    19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.
    20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan."

    Äänestä

Mooseksen laissa ei ole käskyä ympärileikata ulkomailla asuvia pakanauskovia, minkä takia apostolien kokous ei vaatinut Kreikassa asuvilta pakanauskovilta ympärileikkausta.

Ympärileikkaus on liiton merkki Abrahamin jälkeläisille ja heidän perheensä jäsenille, koska heille on luvattu paljon jälkeläisiä ja Israelin maa omaksi. Tämä on edelleen voimassa uuden liiton aikana, mutta koskee Abrahamin sukua ja heidän perheensä jäseniä.

1 Moos 17:
7 Minä pidän voimassa liiton sinun ja myös sinun jälkeläistesi kanssa, ikuisen liiton sukupolvesta toiseen, ja minä olen oleva sinun Jumalasi ja sinun jälkeläistesi Jumala.
8 Minä annan sinulle ja jälkeläisillesi pysyväksi perintömaaksi koko Kanaaninmaan, jossa nyt asut muukalaisena, ja minä olen myös sinun jälkeläistesi Jumala."
9 Jumala puhui edelleen Abrahamille: "Pysykää uskollisesti tässä liitossa, sinä ja sinun jälkeläisesi sukupolvesta toiseen.
10 Tämä ehto teidän on täytettävä siinä liitossa, jonka olen tehnyt sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa: teidän tulee ympärileikata jokainen mies ja poikalapsi.
11 Leikkauttakaa pois esinahkanne. Tämä on merkkinä liitosta, joka on meidän välillämme, minun ja teidän.

Äänestä
  • Tämän takia ympärileikkaamattomat pakanauskovat voivat täyttää Mooseksen lain.

    Room 2:27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämän takia ympärileikkaamattomat pakanauskovat voivat täyttää Mooseksen lain.

    Room 2:27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.

    Mutta laki ei koske ympärileikkaamattomia, se annettiin ainoastaan ympärileikatuille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta laki ei koske ympärileikkaamattomia, se annettiin ainoastaan ympärileikatuille.

    Puhut paksua valetta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta laki ei koske ympärileikkaamattomia, se annettiin ainoastaan ympärileikatuille.

    Puhut roskaa. Laki on annettu myös pakanauskoville. Jeesus käski opettaa lain kaikille kansoille, jotta he noudattaisivat sitä.

    Paavali kirjoitti, ettei Jumala tee tämän asian suhteen eroa pakanoiden ja juutalaisten välille. Kaikki tuomitaan Mooseksen lain mukaan, joka myös käskee uskomaan Kristusta. Pakanoiden on velvollista noudattaa mm. sapattia ja ruokasäädöksiä jne., mutta laissa ei ole käskyä ympärileikata ulkomailla asuvia pakanoita. Sen takia Paavali kirjoittaa, että Mooseksen lakia noudattavat ympärileikkaamaton pakan tuomitsee viimeisenä päivänä ne, jotka eivät lakia noudattaneet.

    Room 2:9 Tuska ja ahdistus tulee jokaisen osaksi, joka tekee pahaa, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen.
    10 Kirkkaus, kunnia ja rauha taas tulee jokaisen osaksi, joka tekee hyvää, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen,
    11 sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä. [Ap. t. 10:34 ]
    12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla.
    13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

    Ap.t 10:34 Pietari rupesi puhumaan. Hän sanoi: "Nyt minä todella käsitän, ettei Jumala erottele ihmisiä.
    35 Hän hyväksyy jokaisen, joka pelkää häntä ja noudattaa hänen tahtoaan, kuului tämä mihin kansaan tahansa.

    Heb 10:26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
    27 vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
    28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:

    Jos haluat kivittää ihmisiä, niin liity Messiaaniseen seurakuntaan. Siellä on kivityskäskyt voimassa.

    Äänestä

Kyllä, Mooseksen lakia tulee noudattaa sen jokaista käskyä myöten jos haluaa pelastua ja tehdä niin kuin on Jumalan silmissä oikein. Esim sapattina ei saa kerätä polttopuita tai nostaa maasta mitään muutakaan esinettä sillä silloin tekee sapattina töitä mikä on vastoin Jumalan antamaa sapattilakia ja Jumala rankaisee siitä kuolemalla.

Äänestä

1Moos.17:12 Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne kahdeksan päivänä vanhana, niin hyvin kotona syntynyt palvelija kuin muukalaiselta, kenltä tahansa, rahalla ostettu, joka ei ole sinun jälkeläisesi. Hes.44:6-7. Hes.44:9 Näin sanoo Herra, Herra: ei yksikään muukalainen, sydämeltään ja ruumiltaan ympärileikkaamaton, saa tulla minun pyhäkkööni, olkoon se kuka tahansa muukalainen, joka israelilaisten keskuudessa on.

Äänestä
  • Aikoinaan Israel karkoitettiin kansojen keskuuteen ja heidän siemenensä levisi jälkipollvesta jälkipolveen kaikkialle maailmaan. Näin maailma tuli Israelin keskuuteen.

    Äänestä

Jeesus oli uskonnoltaan ja vakaumukseltaa juutalainen, ei mikään kaatuileva helluntailainen.

Äänestä
  • Siitä kirkosta, johon on lapsena kastettu, ei pidä myöhemmin luopua, eikä uudestikastattaa itseään uskonnoliseen yhdyskuntaan sen lahkokasteella. Jeeuskin pysyi lapsuuden kirkossaan jäsenenä.

    Luuk. 4:16

    Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siitä kirkosta, johon on lapsena kastettu, ei pidä myöhemmin luopua, eikä uudestikastattaa itseään uskonnoliseen yhdyskuntaan sen lahkokasteella. Jeeuskin pysyi lapsuuden kirkossaan jäsenenä.

    Luuk. 4:16

    Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan

    Luther käski kirjassaan tappaa juutalaiset.
    Hän kirjoitti, että Jeesus ei ollut juutalainen. Hänen oppejaan Hitler noudatti myöhemmin.

    Äänestä

Jeesus on lain loppu. Jos vielä ympärileikataan, on Jeesuksen veriuhri turha.
Ihmisteoilla ei pelastuta.

Äänestä
  • Tuo on väärä käännös. Jeesus on lain päämäärä. Mooseksen laki profetoi Messiaasta, joka Jeesus oli.

    Paavali ympärileikkasi kreikkalaisen Timoteuksen, jotta hänestä tuli Israelin kansalainen. Tämä ympärileikkaus ei tehnyt Jeesuksen uhrista turhaa, koska sitä ei tehty käntyäkseen vanhan liiton juutalaisuuteen. Paavali ja Timoteus olivat uuden liiton juutalaisia, jotka uskoivat Kristukseen. Timoteus oli pakana, mutta hän liittyi Israelin kansaan.

    Ap.t 16:1 Paavali saapui sitten Derbeen ja Lystraan. Lystrassa oli Timoteus-niminen opetuslapsi, jonka äiti oli kristitty juutalainen mutta isä kreikkalainen.
    2 Hän oli hyvässä maineessa Lystran ja Ikonionin veljien keskuudessa.
    3 Paavali halusi ottaa Timoteuksen matkalle mukaan, ja siksi hän ympärileikkasi tämän. Näin hän teki niiden seutujen juutalaisten tähden, sillä kaikki tiesivät, että Timoteuksen isä oli kreikkalainen.

    Jes 14:1 Herra armahtaa Jaakobia ja ottaa jälleen Israelin omaksi kansakseen, ja se saa rauhassa asua omassa maassaan. Siihen maahan asettuneet muukalaiset liittyvät Jaakobin jälkeläisiin ja sulautuvat heihin.

    Äänestä

  • >>>Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo." - Roomalaiskirje 10:4<<<

    Tässä kohtaa Raamatussa on vakava käännösvirhe.

    Kreikkalainen sana TELOS ei tarkoita tässä asiayhteydessä lain loppua vaan päämäärää tai lopputulosta. Jeesus oli lain Messias profetoiden päämäärä tai lopputulos, eikä tietenkään lopettanut lakia. Jeesus täytti laissa olevat Messias profetiat, eikä tietenkään lakkauttanut profetioita. Jeesus itse sanoi, ettei tullut kumoamaan lakia vaan noudattamaan sitä, joten lakia ei ole lopetettu.

    TELOS esiintyy myös jakeessa 1 Tim 1:5 ja 1 Piet 1:9, joissa sana on käännetty ihan oikein päämäärä. Ei kai käskyn tarkoitus ole rakkauden lopettaminen. Ei tietenkään, vaan käskyn päämäärä on rakkaus. Ei kai uskon loppuminen johda pelastukseen. Ei tietenkään, vaan uskon päämäärä on pelastus.

    "Kehotuksemme päämääränä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä, hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta." (1 Tim 1:5)

    "sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen." (1 Piet 1:9)

    Uusi liitto ei lopettanut lakia vaan se sisältää vaatimuksen noudattaa lakia.

    "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi." (Matt 5:17-19)

    Uuden liiton aikana lain rikkominen on edelleen syntiä, joten laki ei ole mihinkään loppunut eikä päättynyt.

    "Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista...

    Lapseni, älkää antako kenenkään johtaa itseänne harhaan. Joka tekee Jumalan tahdon, on vanhurskas, niin kuin Kristus on vanhurskas. Joka tekee syntiä, on Paholaisesta, sillä Paholainen on tehnyt syntiä alusta asti. Juuri sitä varten Jumalan Poika tuli maailmaan, että hän tekisi tyhjäksi Paholaisen teot. Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta. Tästä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan, ketkä Paholaisen lapsia: se, joka ei tee Jumalan tahtoa, ei ole Jumalasta, ei siis myöskään se, joka ei rakasta veljeään" (1 Joh 3:4, 7-10)

    Äänestä

2:16 Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
2:17 jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.
2:18 Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
2:19 eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
2:20 Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:
2:21 "Älä tartu, älä maista, älä koske!"
2:22 - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta - ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
2:23 Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.

Äänestä
  • Ei harhaoppinen usko Raamatun sanaan. Jos se ei ole hänelle mieluisaa tekstiä, hän sanoo sen olevan käännösvirhe. Niin siitä ikävästä tekstiä päästään eroon.

    Äänestä

Jezebel, kymmenyksesiäsi ei näy missään.

Äänestä

Laki on edelleen voimassa.
Myös ympärileikkaus.
Mutta se tulee tulkita hengellisesti.
Sydän tulee ympärileikata ja poistaa sisimmästä kaikkinainen pahuus ja synti.

Paavali selittää hyvin oikean ympärileikkauskäskyn tulkinnan:

Rm2:29. Oikea juutalainen on se, joka on juutalainen sisimmässään, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus, jota ei saa aikaan laki, vaan Henki. Tällainen juutalainen saa kiitoksen Jumalalta, ei ihmisiltä.

Äänestä
  • Tuonkin on pakko olla käännösvirhe. Ei se noin voi olla että ettei ole lakia, vaan Henki.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Helluntaiopin mukaan Jeesus ei tullut kumoamaan lakia vaan vahvistamaan sen ja sen takia Jumalan Mooseksen kirjoissa antama lainkäsky on edelleen voimassa ja kristittyjen tulisi noudattaa niitä kaikkia säädöksiä täydellisesti tai joutuu tuliseen kadotukseen. Miksi siis helluntailaiset eivät ympärileikkaa lapsiiaan terävällä piikivillä ja poista esinahkaa veriylkän edessä kuten Jumala Raamatussa käskee Aabrahamin ja Mooseksen läsnäollessa omaa kansaansa tekemään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu