EU on epäluotettava kumppani koska EU rikkoo toistuvasti omia sääntöjään.
Niinpä EU on epäluotettava kumppani myös Suomelle.
Niinpä EU on epäluotettava kumppani myös Suomelle.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Vallanhimoinen pa*kiainen
EU, Venäjä, USA, Kiina, Pohjois-Korea... Siinä pahimmat tuholaiset.
Kyllä näistä viidestä pahimpia on Pohjois-Korea ja korruptoitunut EU
Suomea on talutettu kuin pässiä narussa. Seuraavana italialaisten verojen maksaminen, he kun eivät ole imperialisteina tottuneet verojen maksuun vaan keräämiseen, kuten eräs poliitikko tokaisi.
Haavistolla ei ollut yhtään omaa ajatusta. Vierailulla piti latoa alusta lähtien Nato-maiden suuhunpanemia solvauksia. Onko suomenkansan rooli elää koirana hamaan tulevaisuuteen. Vanhempi sukupolvi muistaa vielä itsenäisyyden ajan ja kuinka luottamuksellisella yhteistyöllä nostettiin maa kansojen eturiviin.
Suurin on EU,joka tulee Suomelle todella KALLIIKSI!!!
Täällä kommarihallitus jo varmaan suunnittelee lisää verorahoilla niille avustuksia ....anteeksi ..ottavat lisää lainaa ,että voivat antaa SAATANA!!!!!
"Suurin+on+EU,joka+tulee+Suomelle+todella+KALLIIKSI!!!"
Suomen+teollisuuden+ja+viennin+nettohyöty+EU-jäsenyydestä+kaikkien+menojen+jälkeen+on+2-3+miljardia+euroa.+Nettohyöty+voisi+olla+paljon+suurempikin.
Ongelma+ei+ole+EU:n+450+miljoonan+ihmisen+sisämarkkinat,+vaan+se,+että+esimerkiksi+suomalainen+elintarviketeollisuus+ei+osaa+hyödyntää+markkinoita.+Me+emme+osaa+markkinoida+ja+brändätä+tuotteitamme+niin,+että+ne+myisivät.+Kyse+on+myös+laadusta+ja+hinta-laatusuhteesta,+jotka+kotimaisissa+tuotteissamme+ovat+heikkoja.+
Ero+EU:sta+ja+lähtö+sisämarkkinoilta+ei+ole+ratkaisu+Suomen+talouden+ongelmiin,+koska+se+ei+tee+valmistamistamme+tuotteista+yhtään+paremmin+myyviä.+Aika,+jolloin+Neuvostoliittoon+kelpasi+mikä+vain,+on+kaukana+takanapäin.+Ainoa+vaihtoehto+on,+että+opimme+tuottamaan+parempia+tuotteita+ja+markkinoimaan+niitä+tehokkaammin.+Suomalaisista+tuotteista+pitää+tehdä+haluttavia.+EU+ei+ole+syy+sille,+miksi+me+teemme+paskoja+tuotteita+kalliilla+hinnalla,+emmekä+osaa+myydä+niitä,+vaikka+meillä+on+maailman+suurimmat+sisämarkkinat.+
On+siis+aika+katsoa+peiliin:+Miksi+me+emme+osaa+hyödyntää+Euroopan+unionin+antamia+mahdollisuuksia.+
Ero+EU:sta+heikentäisi+suomalaista+vientiä+entisestään.+Venäläisten+ostovoima+on+keskimäärin+heikko+-+ja+ne+venäläiset,+joilla+on+ostovoimaa+käyttävät+rahansa+laatuun+ja+merkkituotteisiin.+Suomen+viennistä+yli+60+%+menee+EU-+ja+ETA-maihin.+Suomen+tuonnista+suurin+osa+tulee+EU-+ja+ETA-maista.+Venäjältä+saamme+raakapuuta,+hiilivetyjä+ja+aseita,..+mutta+kulutustavaroita,+vaatteita,+elintarvikkeita+ja+elektroniikkaa+Venäjä+ei+juuri+vie.+Bilateraalikaupan+aikana+Suomi+dumppasi+Neuvostoliittoon+tavaraa,+mikä+ei+kelvannut+miinekään+muualle.+
Sen+sijaan,+että+syytetään+EU:ta+isoäidin+peräpukamista+ja+kaikesta+maan+ja+taivaan+välillä,+opetellaan+hyödyntämään+niitä+mahdollisuuksia,+joita+450+miljoonan+ihmisen+avoimet+sisämarkkinat+antavat.
Voihan tiltu.
Epäluotettava on nimenomaan diktatuurivaltio Venäjä, jossa totuus on edelleen yhtä vieras käsite,kuin oli siellä edelleen ihannoidussa NL:ssa.
Suomi on onneksi demokraattisen EU:n jäsen ja mukana muissakin läntisissä yhteisöissä. Siksi olemme turvassa Venäjältä.
”Pimeys, pahuus ja valheet eivät kestä ikuisesti” Ei kestänyt Neuvostoliitto eikä kestä EU.
Väärin veikattu!
EU ei ole mitenkään rinnasteinen NL:on. Se oli väkivaltaan perustuva diktatuuri, EU-vihaajien ihannevaltio, kuten nykyinen Venäjäkin.
EU on demokraattisten jäsenmaiden vapaaehtoinen valtioliitto. EU:n kestävyyden todistaa mm. yhteinen elvytysoperaatio,joka on jo alkanut samantahtisilla rokotuksilla.
Suomi antaa vapaaehtoisesti eulle tukea 7,5 miljardia, vapaaehtoisesti tietysti🤣😂😂😅😆
EI OLE VAPAAEHTOINEN!!!!!! EN SAATANA HALUNNUT SITÄ! PAINA SE TYHMÄÄN PIENEEN KALLOOSI!!!!!!!!!!!
Toivottavasti EU;n paska kaatuu pian......
Kommarit ois v.1918 pitänyt ampua kaikki ...
Olet oikeassa monet keski-euroopan valtioiden johtajista ovat kertoneet että unioni on pahoin velkaantunut,ja etenkin Britannian ero vei unionilta sen taloudeklisen pohjan selvitä tulevissa kriiseissä.
Hölynpölyä.
EU on ottanut suuren elvytyslainan yhteispäätöksellä. Ei muuta.
Britannian ero on lopultakin helpotus,kun pahin pullikoija on poissa häiritsemästä.
Suomenkin pitää erota tästä PASKALIITOSTA HETI!!!
Nostan hattua korkealle suoraselkäisille briteille!
Kuitenkin britit uskoivat valekampanjaan ja riittävä määrä äänesti eron puolesta.
Kalliiksi tuli.
JUURI NÄIN!!! Suomen pitää erota tästä rikollisjärjestöstä HETI! Oli SUURI virhe mennä eu,n Itsenäisyys SUOMELLE takaisin ja markka takaisin ....
Muuta venäjälle heti äkkiä. Vielä kerkiät. Huhuu, Eu tulee, EU tappaa!!!!!! Khii kjäh kjäh !!!!
Kuka on Lavronon ?
Äkkiä eroon EU;STA ! Suomen itsenäisyys takaisin PISTE!!!
Itsenäisen Suomen on hyvä olla EU:ssa muiden itsenäisten maiden joukossa.
EU-vihaajat haluavat Suomen Venäjän vaikutusvaltaan.
Kyllähän euroopan unionin sääntöjen rikkominen on ollut jo pitkään tiedossa,mutta siihen ei edes suurien jäsenmaien osalta ole haluttu puuttua.Euroopan unioni on kykenemätön toimimaan jäsenmaiden kansalaisten parhaaksi,
Perussopimusta rikkovat lähinnä Puola ja Unkari.
Siihen on puututtu.
Jäsenmaat huolehtivat kansalaisistaan EU:n insituutioiden tuella ja sovittuja sääntöjä noudattaen.