Vieläkö kirkossa opetetaan näin vai joko tästä opetuksesta on luovuttu? Ainakin 80- ja 90- luvulla saarnoissa opetettiin että runsas jouluvalaistus jossa räystäät, ikkunat ja puut koristellaan kirkkain ja värikkäin valoin ei ole raamatullista ja johtaa lopulta kadotukseen. Minne tämä opetus on tänä päivänä kadonnut jolloin se on vain yhä ajankohtaisempi?
"Jouluvalot ikkunassa vievät kristityt Helvettiin"
Anonyymi
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Se oli sitä aikaa, kun olimme konservatiivisempia.
Palvoimme kokoomuksen mustaa, eikä naispappeja sallittu.
Sähkölaskihelvetti on todellinen ja luottokortista alkaa velkakierre.
Varsinkin kun pok täällä pirkanmaalla on vapauttanut palkatta S-Ikaalisissa työntekijöitä kiristääkseen heitä eroamaan kirkosta ettei evlutkirkko saa mitään rahaa. Anonyymi kone sammuttaa valot, niin viimestä ei tarvi. Ei Joulu.
Tätäkin aloitusta kun lukee, niin ei voi kun surulla todeta miten joidenkin energia ja tarmo kuluu tällaisissa mielikuvitusjuttujen sepittämisessä. Minkälaista tyhjää pitää oman elämän olla että alkaa kuluttaa aikaansa noin?