Miten keskusta antaa pilata Venäjä suhteet ?

Lavrovia nauratti kun suomesta lähetettiin homppeli
Pekka rukka, luulee itsestään suuria. Vetvät höpläst, mikä on lasku?

Suomen ulkoministeri kävi omalla ideologisella matkalla aktivoimassa venäjän virallista hallintoa vastaan, tästä tullaan vielä saamaan tietoa Haaviston toilailusta, joka aiheutti vahinkoa suomen suhteille naapuri Venäjää kohtaan.

Lavrovia nauratti kun suomesta lähetettiin homppeli neuvottelemaan! :))

Haavisto joutuu jälleen kerran selittelemään sooloiluaan eduskunnan edessä. Tällä kertaa ei luottamusta tule ja ulkoministeri vaihtuu. Voi olla että vihreät lähtee hallituksesta. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Olette saaneet todeta ... SUOMALAINEN MEDIA VAIKENEE TÄYSIN homppelipekan riidankylvömatkasta Pietariin.
164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Pekkaa ei olisi saanut päästää Pietariin

Tuli matkasta enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Nyt Pekan takia, johon vedotaan, laitetaan lisää vankilaan Pekan tapaamia kansalaisaktivisteja, olisi pitänyt pysyä erossa heidän valtataistelustaan, se ei meitä edistä lainkaan. Kuten ennen matkaansa sanoin, he ei tykästä homoista, että se tulee vielä esille jotenkin. Homon ammatti on vaarallinen, siinä jo monet saaneet surmansa maissa joissa he kiellettyjä. Venäjä on maa jossa ei kansainvälistä lakia ole, jo 1917 marraskussa Stalin kävi SDP puoluekokouksessa yllyttämässä aseelliseen kapinaan tovereita, joka alkoikin siten tammikuun 27 pv.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Lavrovia nauratti kun suomesta lähetettiin homppeli
Pekka rukka, luulee itsestään suuria. Vetvät höpläst, mikä on lasku?

Suomen ulkoministeri kävi omalla ideologisella matkalla aktivoimassa venäjän virallista hallintoa vastaan, tästä tullaan vielä saamaan tietoa Haaviston toilailusta, joka aiheutti vahinkoa suomen suhteille naapuri Venäjää kohtaan.

Lavrovia nauratti kun suomesta lähetettiin homppeli neuvottelemaan! :))

Haavisto joutuu jälleen kerran selittelemään sooloiluaan eduskunnan edessä. Tällä kertaa ei luottamusta tule ja ulkoministeri vaihtuu. Voi olla että vihreät lähtee hallituksesta. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Olette saaneet todeta ... SUOMALAINEN MEDIA VAIKENEE TÄYSIN homppelipekan riidankylvömatkasta Pietariin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu