Säilykeliha

Anonyymi

Miksi Suomessa ei enää osata tehdä kunnon säilykelihaa? Kaikki maistuvat kuin teurasjätteistä tehdyiltä.
Muistan lapsuus ajalta purkkilihan jota laitettiin leivän päälle tai äiti teki siitä lihakeittoa. Maukasta lihaa oli ilman mitään retkaleita ja kamalaa rasvan määrää. Kuka vielä osaisi valmistaa saman moista?

48

2598

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aivan näin...alkoi jo 80-luvulla maistua omassa suussa lähes kalalta. Ja Lidlistäkin katosi se mehevä sianlihasäilykepurkki takavuosina.,........:/

      • Anonyymi

        Niin teki ja kaikkihan nuo muutkin kertovat, kalatkin ovat alkaneen maistumaa oudolta maulta, hylkeeltä, aivan, kuin söisi hylkeen paskaa. Ja kun keitonkin keittää kalasta, niin ihan niinkuin jossakin hylkeiden kusessa keitettyä. Ei niitä millää voi syödä.
        Ilmankos ne ovat kalastuksen kieltäneetkin.
        Sama oli bioenergian kohdalla, kun turpeella lämmittivät energia laitoksia, lämpö haisi aivan kamalalle turpeelle, ei siinä lämmössä voinut asua. Niimpä vihreiden Ville Niinistö,Heidi Hautala, Satu Hassi kielsivät kokonaan turpeenpolton ja noston. Nyt ei sitten ole turpeesta tullut sitä kamalaa hajua.
        No sitten itse asiaan, siihen lihaan ja kun ennen oli tosiaan sitä oikein hyvää purkkilihaa. Muistan kuinka äiti, sitä osti aina kilonpurkeissa, oli todella hyvää.
        No en kertoisi siitä miksi se nykyään on syömäkelvotonta, sen sijaan sen, kuika jälleen kerran ja vihret, samat henkilöt ova kieltämässä kokonaan huonon lhan syönnin.
        No mitäpä muutakaan jotopäätöstä tästä voisi vetää, kuin, että kun ei saa syödä, saa suolla raittiissa suoilmassa, katsella, kuinka biomassat mätänevät ja nousvat kaasuina korkeuksiin 80-90 % .sesti. Ei näy karjaa, mailla ei halmeilla. Se on sitä vihreää taloutta ilman päästöjä. Nolla päästöt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huh-huh, nyt on kyllä lääkkeet jäänyt ottamatta.

    • Anonyymi

      Nykyisin kaikki hyvät mausteaineet on kiellettyjä joten mikään ei maistu enää miltään.

    • Anonyymi

      Kaikkea te olette maistelleetkin - teurasjätteitä, hylkeen paskaa ja kusta.
      Miksi pitää yrittää säilykkeillä kun nyt saa kaikkea tuoreena, lihaa ja kalaa.
      Käyttäkää niitä ja maustakaa mieleiseksi itse.
      Ei ne tuoreena ole sen kalliimpia eikä nykyisin kukaan ole syömäköyhä.

      • Anonyymi

        Lohi on halpaa, alle 20e kilo.

    • Anonyymi

      Ei vanhanajan Nötkötiä saa enään mistään.

    • Anonyymi

      Minäkin toissapäivänä avasin säilykelihapurkin, leivän päälle sitä ajattelin laittaa, eipä ollut kaksista, puoli purkillista siitä söin, toisen puolen söi varikset, ne eivät valittaneet sen laadusta, hyvin kelpas.

    • Anonyymi

      Nötkötti eli nötköt sisälsi alunperin VAIN naudanlihaa ja sitähän syötiin raakana suoraan purkista jolloin se oli h...tin hyvää. Armeijassa elin tällä nötkötillä monta päivää metsässä. Nykyään on tarjolla vain tuota sianlihalla pilattua versiota, jota ei syö erkkikään.

    • Teurasjätteitä ne ovatkin Vähänkään paremmat lihat menevät sellaisenaan myyntitiskille tai pakataan valmisannoksiksi myyntiin.

      • Anonyymi

        Ei kunnollista saa kaupantiskiltäkään, ainakaan pienemmissä kylissä.
        Taitaa laatu mennä vain ministerien ja miljonäärien pöytään.

    • Anonyymi

      Sikanautaa tölkissä, se on vieläkin helvetin hyvä hätävara! Kankkusessa maistuu muutenkin, sopivan rasvaista ja suolaista. Perunamuusin ja suolakurkkujen kanssa erinomaista, huomenna varmaan maistuu keltaisen Jaffan kanssa.

      • Anonyymi

        Sikanauta purkki avataan, purkin koko sisältö syvään lautaseen ja pariksi minuutiksi mikroon. Liemi kaadetaan lämpimän perunamuusin päälle ja sekoitetaan, lisukkeena suolakurkkua, on muuten helvetin hyvää kankkuseen!

    • Anonyymi

      Kunnon sianlihaa ei enää löydä, Islamin vaikutusvalta näkyy jo.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös se ole Tanskalaista.

        Tanskalaista, he osaavat tehdä laadukkaita lihasäilykkeitä. Hyvää myös leivänpäällä, aina on kotona vähintään pari purkkia hätävarana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulip on ihan hyvää. Kannattaa ostaa säilykenautaa, mitä kalliimpaa sen parempaa, näin on nötkötit.

        Pitää kokeilla tuota

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulip on ihan hyvää. Kannattaa ostaa säilykenautaa, mitä kalliimpaa sen parempaa, näin on nötkötit.

        Missä sitä myydään. Ei ollut meidän marketeissa.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tanskalaista, he osaavat tehdä laadukkaita lihasäilykkeitä. Hyvää myös leivänpäällä, aina on kotona vähintään pari purkkia hätävarana.

        Euroopan puolella panostetaan laatuun koska asiakkaat käy päälle jos myydään samanlaista kelvotonta kuin Suomessa.
        Täällä kiltit orjat syö mitä annetaan.

        Sitä paitsi juurihan meidän piti lahjoittaa miljardeja etelän valtioille joissa kesä on pitkä ja kasvaa laadukkaita hedelmiä. Eihän raakileiden pohjolalle voida jättää rahoja elämiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä sitä myydään. Ei ollut meidän marketeissa.

        Muuta pois sieltä erämaasta. . . .

    • Anonyymi

      Aloittajalle: Koska Suomi on eurooppalaistunut, kaikki maistuu ja haisee ja on eurooppalaista. Thatcheriläinen säästäminen köyhimpien elintasosta jatkuu ja muuttuu pahemmaksi sitä mukaa kuin opimme elämään eurossa, joka suomalaiselle vähän sama asia kuin käyminen Mekassa muslimille: se vaan on tehtävä, maksoi mitä maksoi.

      • Anonyymi

        Olet niin oikeassa. Suomessa myytävistä elintarvikkeista sekä makeisista on kadonnut maku. Kaikki on yhtä ja samaa eu-mössöä. Voi kuinka kaipaan entistä aikaa ja oikeasta syystä. Silloin kaikki oli laadukkaampaa ja parempaa.

    • Anonyymi

      Enpä ole säilykenötköttiä aukaissut sitten vuoden 93 jolloin valtio pakotti sitä syömään kuukauden jossakin korpikuusenkannonalla.😫🐷

      • Anonyymi

        Se oli jo silloin pilattu liialla sianrasvalla.

    • Anonyymi

      Suomalaisethan ovat jo Eu.n jätettä niin ruoka sen mukaisesti.

    • Anonyymi

      Ei se kyllä pahemmin lihaa muistuta. Sellainen ihme klöntti.

    • Anonyymi

      Suomalainen naudanliha ja -valmisteet ovat vanhaa lypsylehmää ja sen vuoksi huonoja.

    • Anonyymi

      kuluttajat vaatimaan valion tuottamaan aitoja tuotteita ilman E-koodia.
      rasvaa ei saa poistaa on parasosa maitotuotteessa .
      4 %yleensä se kyllä kestää olla tuotteessa .

      lopettakaa se kurrin ja värjätynmaidon tekeminen.

    • Anonyymi

      Syökää kanaa!
      T: Sika.

      • Anonyymi

        Broileri ja hot wingsejä on tulossa uunissa, kohta syömään, vähän salaattia päälle

    • Anonyymi

      Siksi että nykymuoti Suomessa on myydä kelvotonta , pilaantunutta, vanhaa, homeista, raakaa, kitkerää, haisevaa..... mitä tahansa kunhan voittoa tulee petoksesta.

      Siinä kelvottomuudessa on ainoa toivo ettei matulaumat saavu Suomeen. Ovathan he tottuneet saamaan etelässä maukasta, makeaa, kypsää , tuoretta, tuoksuvaa ruokaa.

      • Anonyymi

        Jännä että tähänkin saatiin sotkettua maahanmuuttajat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jännä että tähänkin saatiin sotkettua maahanmuuttajat.

        Siis, oletin että etelästä tulleet syövät sitä etelässä kasvanutta kypsää, tuoretta, jne

        Joten ei niille kelpaa raaka ja kirpeä hedelmä. Vai oletko nähnyt niitä paljonkin keräämässä kirpeitä kovia omenia?

        Oletko niin herkkä matujen suhteen ettei heistä saa missään yhteydessä puhua? Edes silloin kun heillä on laatutajua?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Taidankin tämän keskustelun siivittämänä hakea tölkin nötköttiä

    • Anonyymi

      Luulen sen olevan liimalihaa katso googlesta (liimaliha)

      • Anonyymi

        Leikkeleet ovat liimalihaa, siksi niitäkään ei näy matujen ostoskorissa.

    • Anonyymi

      Ennen laitettiin kunnon lihaa säilyvyyden vuoksi myös purkkiin. Nykyisin syödään hyvä liha sellaisenaan, ja kaikki moska laitetaan purkkiin.

      • Anonyymi

        Suomalaista asiakasta on ihana pettää. Mutta heille tulee tuomio petoksista.

    • Anonyymi

      Koettakaa nyt uskoa viimeinkin että olemme reuna-aluetta, kelpaamme tuottamaan jotain lihaa hienoille herroille eurooppaan yms ja leikkuujätteet ja vastaavat prässätään massaksi ja kuskataan tänne purkitettavaksi ja muuhun tuotantoon, jota sitten itse saamme kalliilla hinnalla ostaa ja yrittää syödä.
      Ei täällä myynnissä olevaa ruokaa pysty selvin päin syömään, niin että ei pitäis ihmetellä alkoholi-ongelmaakaan enää.

    • Anonyymi

      Ostakaa Rantalan lihan tekemää säilykettä niin saatte kunnon tavara

      • Anonyymi

        Samaa mieltä. Kärkkäinen myy.

      • Anonyymi

        Rantalan Liha 400 g naudan täyslihasäilyke
        Suomalaisesta lihasta valmistettu täyslihasäilyke 400 g · Ainesosat: · Naudanliha 95,5%, perunajauho, suola 1,5%, stabilointiaineet(E1422, E451), mausteet (valkopippuri, korianteri, maustepippuri, sinapinsiemen), soijaproteiinivalmiste, hapettumisenestoaine (E300), säilöntäaine (E250). · E-koodit: · E1422, E451, E300, E250 · Alkuperämaa: Suomi · Ravintosisältö per 100g: · Energia: 212 kcal 883 kj · Rasva: 14,3 g · josta tyydyttynyttä: 5,4 g · Hiilihydraatit: 3,3 g · josta sokeria: 0,3 g · Ravintokuitu: - · Proteiini: 17,5 g · Suola: 1,5 g · Laktoosi: - · Tarkista tuotetiedot aina myös tuotteen
        Hinta: 7,99 €

        Sit jos kelpaa on purkkilihan kilohinta kaksinkertainen

        Pitkän säilyvyyden mahdollistava tuotantoprosessi nostaa hintaa.

    • Anonyymi

      no siitähän se on tehty ijät ajat

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      2545
    2. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      203
      1190
    3. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      113
      1101
    4. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      389
      940
    5. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      299
      923
    6. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      101
      912
    7. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      66
      878
    8. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      62
      855
    9. Kyllä me vaan

      Tykätään toisistamme ❤️ siinä ei ole mitään väärää kenellekään
      Ikävä
      53
      851
    10. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      46
      849
    Aihe