Äidin suru

Isä kuoli yllättäen. He kaksi olivat aina yhdessä, tekivät kaiken yhdessä. Yli 50 vuotta he yhdessä olivat ja kokivat sekä elämän ilot että surut. Nyt äiti on Yksin. Näin hän ainakin tuntee. On erittäin masentunut. En tiedä miten äitiä voisi piristää...itsekin kaipaan rakasta isääni kovasti. Käyn töissä mutta on minullekin henkisesti vaikeaa nähdä äidin suru: Usko Jumalaan mennyt, kaikkeen yleensä. Mistään ei saa enää piristystä. Olen ollut äitini luona ja ei se aina ole ollut helppoa minullekaan, itkee usein ja sanoo ettei enää jaksa. En tiedä miten äitiäni auttaa kun kaikki ilo on mennyt. Vaikeata itse käydä töissä kun tietää että hän on siellä yksin miettimässä asioita. Olen ehdottanut että menisimme vaikka uimaan yhdessä tmv. mutta häntä ei kiinnosta. Jotain hän saa meidän yhteisistä shoppailureissuista mutta on raskasta kuulla joka päivä miten hän sanoo että mikään ei tunnu enää miltään. Hän on aina ollut herkkä mutta tavallaan voimakastahtoinen, sai ns. raivarit kun puhuin sururyhmästä ja ihmisistä jotka voisivat auttaa häntä surussansa. "Ei ne tajua yhtään mitään" hän miltein huusi minulle. Tämä on minullekin vaikeaa mutta hän vain sanoo että ei ole mitään verrattuna hänen suruunsa. Miten voi auttaa ihmistä kun ei halua ulkopuolisten apua, en pysty olemaan 24/t. hänen luonaan, minullakin on oma elämä. Minäkin olen menettänyt rakkaimpani mutta sekään ei kuulemma ole mitään verrattuna hänen suruunsa. Tämä on vaikeaa...