Noin kolmannes EU-alueen turvapaikkahakemuksista hyväksyttiin vuonna 2020.
Euroopan unionin jäsenmaihin sekä Norjaan ja Sveitsiin jätettyjen turvapaikkahakemusten määrä väheni lähes kolmanneksella vuonna 2020. Asiasta kertoi Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirasto EASO torstaina.
Hakemusten määrä, 461 300, oli alimmillaan kahdeksaan vuoteen. Tähän vaikuttivat erityisesti koronaviruspandemia sekä sen vuoksi määrätyt rajasulut ja matkustusrajoitukset.
Jo aiemmin on kerrottu, että myös Suomeen jätettyjen turvapaikkahakemusten määrä putosi viime vuonna noin 3 200 hakemukseen.
Korona iski voimalla turvapaikanhakuun 2020 – Maaliskuun puolivälin jälkeen rajan yli tuli vain 350 turvapaikanhakijaa.
Edellisvuosien tapaan noin kolmannes EU-alueen hakemuksista hyväksyttiin hakijoiden todellisen suojelun tarpeen nojalla. Neljä prosenttia hakemuksista tuli ilman huoltajia saapuneilta alaikäisiltä.
Eniten turvapaikanhakijoita EU-alueelle tuli Syyriasta, Afganistanista, Venezuelasta, Kolumbiasta ja Irakista. Vain Komorien, Valko-Venäjän, Kuuban ja Brasilian kansalaisten jättämät turvapaikkahakemukset lisääntyivät viime vuonna.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Siinä taas selvä todiste EU-vihaajien valehtelusta turvapaikan hakijoiden määristä.