"Kaikista aatteellisista ilmiöistä järjettömin on ihmisviha. Mikä saa maailman älykkäimmät olennot vihaamaan omaa lajiaan?Tällä vuosisadalla ihmisviha on nähdäkseni ottanut vihreät kasvot.
Päivittäin saa hieroa silmiään havaitessaan laatumedioissa kirjoituksia, joissa esitellään ihmisvastaisia aatteita ja syväekologisen komentovallan tarpeellisuutta. Korkeasta elintasostaan nauttivat ihmiset kuvataan luonnon riistäjiksi, jotka on syöstävä asemastaan vaikka pakkokeinoin.
Australialaisen globaaliekologi Corey Bradshaw’n mielestä ympäristökriisin ratkaisussa ”on ymmärrettävä, että aina demokraattinen lähestymistapa ei välttämättä riitä ” Ihanteellisen tehokkaaksi valtioksi hän arvioi Kiinan.
Helsingin Sanomien kirjallisuusesseessä puolestaan esitetään Richard Powersin romaanin Ikipuut johtopäätökseksi ”painava ajatus siitä, että ihmisen ainoa mahdollisuus jatkaa elämää maapallolla on luopua omasta erityisasemastaan .”
Epäselväksi jää, tarkoittaisiko Powersin ajama lajien tasa-arvo ihmisen paluuta esimerkiksi homo erectukseen ja savannivaiheeseen. Vai pitääkö meidän puolittaa aivomme ja peruuttaa nelinkontin puihin, ennen kuin eriarvoisuus saadaan poistetuksi.
Äärimmäinen luonnonpalvonta ja ekofasismi eivät selvästikään jääneet viime vuosisadan pakkovaltaisten aatteiden sivuoireiksi, vaan palasivat uuteen kukoistukseen ilmastonmuutokseen liitettyjen uhkakuvien myötä.
Vihreäksi vallankumoukselliseksi itsensä määritellyt Pentti Linkola kiteytti oppinsa lauseeseen ”ihminen on evoluution erehdys ”. Nyt tämä ihmisvastainen virhepäätelmä on alkanut kiertää aatteellista innoitusta etsivissä aivoissa kuin vaarallinen virus.
Tosiasiassahan luonnonevoluutio on pelkkää sopeutumista. Sillä ei ole päämääriä eikä erehdyksiä.
Kulttuurievoluutiolla sen sijaan on – ja sitä edistäessään ihminen on älykkyytensä ja sopeutuvuutensa vuoksi kehittynyt ylivoimaiseksi maailman valtiaaksi.
Minä iloitsen ja nautin ihmisen ylväästä erityisasemasta joka ainoa päivä, kun taidolla rakennetun talon lämmitetyistä sisätiloista tarkkailen talvimaisemaa, kiskon toimintavarmaa soutulaitetta ja hikoilen sata-asteisen saunan mukavanlämpöisillä lauteilla.
Ihminen on todellakin halunnut nousta luonnon yläpuolelle ja hyvin pitkälle jo hallitsee sitä neroudellaan.
Ottakaamme esimerkiksi pandemiat. Sata vuotta sitten espanjantautiin kuoltiin Suomessakin kymmenin tuhansin. Nyt koronan uhriluku jäänee tuhanteen. Viruksilla ei ole paljon mahdollisuuksia, kun ihmisen älykäs itseohjautuvuus, tieteellinen osaaminen ja rokotteiden kehittämistyö ovat näin tyrmäävällä tasolla.
Toinen esimerkki on kuuluisa ilmastonmuutos. Heti kun näyttö toimenpiteiden oikeellisuudesta vakuutti sivistyneen ihmiskunnan, alkoi valtaisa tieteellis-tekninen ja tuotannollinen sopeutuminen, jonka tarkoituksena on vähentää ilmaston lämpenemistä ja muutoksen tuomia haittoja.
Kolmas esimerkki on eettinen evoluutio. Ihmisyksilöiden koulutustaso ja harkintakyky ovat kasvaneet, mikä näkyy yhä useamman henkilökohtaisena valmiutena korjata vahingollista käytöstään.
Ihmisvihaajaan syntyyn tarvitaan pettymys ja kauna, joka etsii purkautumistietään. Kanavaksi löytyy ahdasmielinen uskonto tai poliittinen aate, jonka suojista voi – vaikkapa metsien puolesta – paheksua ylivoimaista ihmiskuntaa.
Vihreä vallankumousaate ei nähdäkseni saakaan vetovoimaansa tarpeesta suojella luontoa, vaan älyllisestä sekaannuksesta, jossa ihmisten vapautta turvaavaa mahdollisuuksien tasa-arvoa sovelletaan vapauden kykyä vailla oleviin eläimiin ja kasveihin. Tämä jos jokin on kulttuurievoluution erehdys.
Klassisille liberaalidemokraateille tasa-arvo tarkoittaa samoja perusoikeuksia ja -velvollisuuksia kaikille vapaille kansalaisille. Ranskan suuren vallankumouksen jyrkintä perintöä vaaliville vasemmistolaisille tämä ei riitä. Heille tasa-arvo on totaalinen päämäärä, johon pyritään poistamalla sosiaaliset, kulttuuriset ja nyttemmin myös luonnolliset arvoerot. Ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja kaikki jaetaan tasan.
Kun elämän joka soppeen tunkeva tasa-arvotyö ulottuu luontoon, vihreä utopia palaa messiaanisille alkulähteilleen Jesajan kirjaan, jossa ”pantteri laskeutuu levolle vohlan viereen” (Jes. 11:6). Epäilen vahvasti, että jos tähän päästään, vohla ei saa unta."
Jari Ehrnrooth

Vastaukset 15
Vanhimmat
Jari Ehrnrooth on oikeistolainen psykopaatti, evvk.
"Vihreä vallankumousaate ei nähdäkseni saakaan vetovoimaansa tarpeesta suojella luontoa, vaan älyllisestä sekaannuksesta, jossa ihmisten vapautta turvaavaa mahdollisuuksien tasa-arvoa sovelletaan vapauden kykyä vailla oleviin eläimiin ja kasveihin. Tämä jos jokin on kulttuurievoluution erehdys."
Pohjimmiltaan kyse on siitä että vihreät eivät enää tee eroa ihmisen ja eläimen välillä. Natsit olivat eläinrakkaita. Himmler vastusti jyrkästi metsästystä. Johtavilla natseilla oli romanttinen luontokäsitys kuten Helsingin cityvihreilläkin. He eivät elä luonnon keskellä kuten vaikkapa suuri osa Keskustapuolueen kannattajista.
Natsien luonnosuojelu pysyi tolkussa ja lisäksi he eivät olisi koskaan sallineet massamuuttoa muista maanosista Eurooppaan.
Tosin natsien aikaan tätä ongelmaa ei ollut koska Afrikassa oli n. 220 miljoonaa asukasta.
Kuka se on se aamutv:n viisaiden killtisetä, joka on kalju myös, mutta ei tuhma.
Miettikääs ny vakavasti missä muussa maassa työkyvyttömät työnhakijat ja sairaat vanhukset pistetään leipäjonoihin pakkaseen kun vihervasemmisto Suomessa?
Tuolla ei somalia näy tai vihervasemmiston ihmisoikeusjuristit nostaa sellaisen äläkän että koko maailma tietää kuinka täällä kohdellaan ihmisiä?
Ei somaleilla ole aikaa eikä tarvetta olla leipäjonossa sillä heidän aikansa kuluu vastuunalaisissa työtehtävissä kuten toimitusjohtaja, juristi, tiedemies yms. Jonkun täytyy tehdä myös nuo vastuunalaiset ja vaativat työtehtävät joten olkoot suomalaiset laiskurit siellä leipäjonoissa.
Maailman kehitys on aina perustunut eriarvoisuuteen. Se on ainoa luonnonvoima mikä pitää kehitystä käynnissä. Jos ihmiset olisivat lähtökohtaisesti kaikki samalla viivalla niin se pysäyttäisi kehityksen täydellisesti ja olisimme kuin varpusparvi.
Pitääkö sitä "kehitystä" tietoisin poliittisin päätöksin muka edistää vai? Ihmiset eriarvoisiksi vaikka väkisin jo peruskoulusta lähtien, rikkaille omansa, muille muut. Sellainen yhteiskunta on sairas eikä todellakaan saa ihmisten parhaita puolia ja mahdollista potentiaalia esiin, kaikkia rikastuttamaan, myös rikkaita entistä rikkaammiksi.
Aikovat jopa ajaa EU:ssa lain jossa metsänomistaja ei saa korjata kuin korkeintaan yhden lahopuun omaan käyttöönsä. Pian menee myös suomalainen jokamiehen oikeus. Kokoomus mielellään laittaisi luonnon, hapen ja veden markkinakilpailutukseen.
Elinympäristön tuhoaminen on suurinta ihmisvihaa.
Samoin nuorison moraalin tuhoaminen, ja huumeiden tarjoaminen heille, ja siten heidän räähkiminen äänestäjikseen, kuten myös Raamatun sanojen julkituomisen estäminen, vai mitä?
Vihreyskö on tasa-arvo keskustelu luokkamielessä. No kieltäkää tieteet ja koulut vaan rikkaille niin ihmiset pysyy tyhminä ja ongelma ratkaistu. Se on sitä parempaa kehitystä.
Ihmisvihaaja: Axel Olof Freudenthal oli merkittävimpiä suomenruotsalaisen kansallistunteen herättäjiä. Freudenthal harrasti rotuoppeja ja uskoi suomalaisten alempiarvoisuuteen.
Yle on freudenthalilaisten komennossa, siksi siellä suomalaisuutta halveksitaan, tehdään epä suomalaisia ohjelmia, nälväistään joka mutkassa. Ajatellaan ruotsiksi ja puhutaa suomeksi, tuhotaan kieli.
Ensimmäinen Uusliberalismin Milton Friedmanin oppien kokeilu tapahtui Augusto Pinochetin sotilasjuntan hallitsemassa Chilessä, jossa Friedman oppilaineen toimi konsulttina.
Nykyinen taloussysteemi edustaa sotilasjunttaa, Pinochetiä.
Aatun aate elää uusissa kuosissa. Rikollinen ajatustapa: tarkoitus pyhittää keinot , ei ole enää moraalia.
Aivot on puolitettu, sisäinen kovataa ulkoisella, peruutetaan nelinkontin puihin. Onneksi aivot korvaa rauta ja ajattelun algoritmit. Tämä on jo tapahtunut. Maailmankuva oli sata vuotta vanha. Ei ihme että eliitin ajattelu tökkii.
Vieraslajeja vihreät suojelevat kaikin tavoin mm. valkoposkihanhia, rohmuja, jotka aiheuttavat harmia maanviljelijöille ahmimalla heidän viljelyksensä ja sotkemalla ulosteillaan rantoja ja valtaamalla Suomen alkuperäislajistolta elintilaa.
Muissa maissa mm. Ruotsissa tuota lintua saa metsästää ja käsittääkseni sen liha on maukasta. Metsästetäänhän Suomessa sorsia ja monia metsälintuja, miksi ei sitten valkoposkihanhia? Vihreillä on kumma suojeluhalu ja kiihko muualta tulleita kohtaan joka asiassa.
Vihreät tekevät ääliömäisiä päätöksiä pinnallisesti ja aatteellisesti. Kokonaisvaltainen ajattelu ja toimien seuraukset jäävät heiltä kokonaan huomioimatta. Heidän luonnonsuojelutoimensa voivat kääntyä siten luonnonpilaamiseksi.