Valitettavasti keskusta, kokoomus ja demarit ovat JULKISEN sektorin kulutusjuhlien kannattaja. Laskelmat osottavat että vuosi vuodelta julkiset menot kasvavat ja henkilöstö määrä kasvaa.
Sastamalan kaupungin työntekijöiden/virkojen määrä on kasvanut vaikka kaupungin asukasmäärä vähenee. .
Kaupungin palkkakustannukset olivat 2018 noin 55.5 miljoonaa
ja vuonna 2019 JO 56.2 miljoonaa. Miettikää!
2018 henkilöstöä oli kaikkiaan 1599 ja vuonna 2020 heitä oli jo 1721 henkeä!
Palvelut vain huononee kun rahat menee turhiin virkoihin.
Eli kun Sastamalassa on asukkaita noin 24,000 niin viranhaltijoita/kaupungin työntekijöitä on 1721. Melkein 10% on Sastamalan kaupungin työntekijöitä.
Osa on varmasti suojatyöpaikkoja. Kokoomus, Keskusta ja Demarit kuluttaa näin veroja byrokratiaan kun asukkaiden hyväksi olisi lisätä palvelujen saatavuutta.
Sastamalan kaupungin työntekijöiden/virkojen määrä on kasvanut vaikka kaupungin asukasmäärä vähenee. .
Kaupungin palkkakustannukset olivat 2018 noin 55.5 miljoonaa
ja vuonna 2019 JO 56.2 miljoonaa. Miettikää!
2018 henkilöstöä oli kaikkiaan 1599 ja vuonna 2020 heitä oli jo 1721 henkeä!
Palvelut vain huononee kun rahat menee turhiin virkoihin.
Eli kun Sastamalassa on asukkaita noin 24,000 niin viranhaltijoita/kaupungin työntekijöitä on 1721. Melkein 10% on Sastamalan kaupungin työntekijöitä.
Osa on varmasti suojatyöpaikkoja. Kokoomus, Keskusta ja Demarit kuluttaa näin veroja byrokratiaan kun asukkaiden hyväksi olisi lisätä palvelujen saatavuutta.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Tätä nämä kuntaliitokset tekevät, kun aikaisempien kuntien työntekijät täytyy pitää kirjoilla, ettei tule työttömiä.
Ohoh! On siellä virastossa ämmiä että päät yhteen kolisee ja kukaan ei tiedä mistään mitään, ohjaavat aina toiselle.
Kuntalaiset maksaa korkeaa veröäyriä että suojatyöpaikkoja riittää.
Osaisitko kertoa miten kaupungin henkilökunta ja palkkakulut jakautuvat? Esim. vaikka opettajien, siistijöiden, lähihoitajien, lastenhoitajien, kirjastohenkilökunnan, maatalouslomittajien, toimistotyöntekijöiden, johtavassa asemassa olevien virkamiesten määrät ja palkkaosuudet noin alkuunsa. Ja paljonko on päällekkäisiä virkoja/työsuhteita? Missä ammattiryhmässä on ylikansoitusta? Mistä voidaan/mielestäsi pitäisi supistaa? Mikä on turha virka? Vähän konkretiaa kehiin. Kerro!
Erityisopettajia on liikaa tässä kaupungissa, muusta en tiedä. Tai no, varmaan Sylväälle palkattu psykiatrinen sairaanhoitajakin on turha kuluerä koulussa.
Muistakaa+jokainen+yrittäjä,+että+mitkä+puolueet+kaatoivat+paskan+teidän+niskaanne+2-4%+tartuntaosuuden+vuoksi.
SDP
Keskusta,+hallituksen+pönkkäpuolue
Vasemmisto
Vihreät
RKP
Populismia! Nythän yrittäjät tulevat saamaan taloudellista tukea sulkujen vuoksi.
Ja onneksi tulee tiukkoja rajoitustoimia. Eduskunta, hallitus ja presidentti ovat yksimielisiä poikkeusoloista.
"Että oikein paskan kaatoivat niskaan"? Raumalla kuitenkin jouduttiin kokonainen laivatelakka sulkeen ja 2000 työntekijää lomauttaan. Kun koronarajoituksia ei noudatettu. Jos ymmärrys yltää, siitä voi laskea, mitä ylimielisyys tuli maksaan. "Kyllä Säkkijärvenpolkka olis tullut halvemmaks". Kohtalokas samba!
Kaikki yritykset ja yrittäjät EIVÄT saa tukia. Hallitus määritteli ehdot väärin. Ensin LUPSIVAT että mikään yritys ei mene koronan takia konkurssiin.
Katso nyt lukuja. Helmikuussa jo 278 konkurssia!
Vihervasemmisto ajaa kaiken yrittämisen maasta pois tai konkurssiin.
Ei sellaista lupausta mikään hallitus eikä kukaan muukaan voi antaa, että mikään yritys ei konkurssiin. Ei edes yrittäjä itse. Lupaus koski sitä, että tammikuun loppuun asti, ei yritystä haeta konkurssiin. Nyt kun suoja-aika päättyi, niin tietenkin suma purkautui. Vähemmälläkin järjellä pitäisi ymmärtää. Eikä uskoa kaikkea mitä oikeiston valtamedia koittaa sumuttaa, nykyhallitusta mustamaalatessaan.
Paradoksaalista+on+se,+että+Keskusta+ei+niitä+maakuntahallinnon+paikkoja+ole+jakamassa+tai+saamassa,+kun+puolueen+kannatus+laskee+sinne+5%+tienoille.+Katsokaa+kuinka+Sastamalakin+on+velkaanutunut.+
Hallituksessa+Keskusta+on+se+puolue+joka+mahdollistaa+kansan+kurittamisen.+Vaikuttaa+suoraan+myös+kuntiin.+Ihmisillä+yhä+vähemmän+rahaa+kuluttaa+kun+kaikki+menee+veroihin+ja+pakolliseen.+Keskusta+kun+lähtisi+hallituksesta+niin+johan+kannatus+nousisi.+Mutta+ei,+hillotolpat+ovat+tärkeämpiä+kuin+kansa.
Onko ajatuksena tyhjätä loputkin asukkaat kehä 3 ulkopuolelta vai mikä tässä on pointtina Keskusta?
Tuo 68 sentin korotus bensan ja dieselin hintoihin näyttää pahimmillaan tulevan aiemmin puhutun 40 sentin korotuksen lisäksi, koska kyse on eri perusteesta.
Wow. Miten Keskusta'lla on enää edes nykyinen määrä kannattajia?
Nykyhallitus nosti kuntatalouden tasapainoon, johon kurimukseen porvarihallitus sen ajoi. Mukana Persut/sininen uni. Kiky leikkas kuntataloutta, jonka Persut siunas. Eläkeindeksi jäädytettiin, jonka Persut hyväksy! Tälläistä on Persujen Politikointi. Tulin näin ja koitin. Persut!
Nykyhallitus? Tasapainoon? Heh hee...tajuatko että jakoi velkarahaa kunnille jota kuntalaiset maksaa korotettuna veroina. Meidän lapsetkin maksaa ylimääräisiä veroja tämän vasemmistohallituksen takia.
Ketkäs muut hyväksy noi asiat...hmmm.aivan.
Kuntatalous tasapainottuu automaattisesti kun Sote tulee ja hoitaa kaiken kuntoon, mennen tullen. Siinä ei tarvitse kuntalaisten kuin ihailla elämän keveyttä ja helppoutta. Pieni varoitus kuitenkin. Älkää päästäkö Persuja pölhöileen valtaan, vaan ohjatkaa heidät pöntölleen, tarpeilleen.
Kuntataloudet on kai nyt juuri juuri plussalla, kun ylimääräistä valtion velkarahaa on sinne syydetty. Mutta miten muutaman vuoden päästä, kun Soten myötä osa kuntarahoituksesta meneekin jonnekin, minne lie.
Mutta+kun+kunnan+ei+tarvitse+sitten+kantaa+vastuuta+sosiaali+ja+terveysmenoista.+
Eli+noin+50%+lähtee+kunnanmenoista+pois.
Lisäksi+valtio+rahoittaa+alkuun+Sote+hyvinvointialueet+toiminnan.
Siinä+kuntavero+tippuu+meilläkin+johonkin+14%!
Mitä eroa on siinä verottaako kunta vai valtio? Jos valtio tukee kuntia niin valtio myös korottaa veroja, aivan kuin kunnatkin.
Eikö toopet käsitä ettei raha tyhjästä tule?
Ainoa pikkukupungin onni on se jos isommat kaupungit joutuvat ns maksamaan suurista tuloistaan tasinkoa pienille.
Tosin TAYS uusilla rakennuksillaan tekee kallista lystiä, sinne on nyt rakennettu ja korjattu ties mitä eikä loppua näy.
Olisiko sairaala kuitenkin pitänyt pitää Sastamalan keskustassa täysmittaisena toiminnassa, ei tarvitsisi suhata takseilla ja omalla kustannuksella TAYSn parkjeja maksamaan. Kohta tulee vielä ruuhkamaksut Tampereelle, joten kaupunki voisi mätkäistä kunnon mökkiveron ja tiemaksut ulkopuolisille Sastamalaan. Eli potut pottuina.
Pitkään ollut jo kuntien valtionosuudet, joilla tasattu kuntataloutta Suomessa.
Lisäksi valtiontuloveroa ei makseta pienemmistä palkoista, eikä eläkkeistä.
Eli on siinä eroa maksetaanko kuntaveroa tai valtiolle.
Veronmaksajan kannalta. Porvarit haluavat lisätä kulutusveroa ALV, joka on tasavero.
Porvarit ja vihervassarit kokoontuvat äijänkivellä
Persutko harjoittaa mustanpörssinkauppaa ja myy sinne lippuja?
Vaikka esiintymässä on ainoastaan jonkun puutarhasta karannutta kaksi kania.
Lisäksi sähköjänis kiitää riista-aidan vierustaa.