Tuolla alempana joku ehdotti, että selibaatin sijaan pappien kohdalla otettaisiin käyttöön kastroiminen, jotta nykyisiltä väärinkäytöksiltä vältyttäisiin. Minusta se on hyvä idea, ja sitä paitsi se on Raamatun mukainen.
Matteuksen evankeliumin 19 luvussa käsitellään avioliittoa, ja siinä yhteydessä kastrointia. Koska suomenkielisessä Raamatussa tämä asia on käännetty piiloon, selitän hieman tarkemmin.
10. jakeessa opetuslapset sanovat: Jos avioliitto merkitsee miehelle tätä, on parempi olla menemättä naimisiin". Jakeessa 11 Jeesus sanoo: "Se ratkaisu ei sovellu kaikille, ainoastaan niille, joille se osa on annettu".
Jae 12: "On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon."
Jakeen 12 sanat "avioliittoon kelpaamattomia" kuuluvat latinaksi "eunuchi", kreikaksi "eunoukhoi", eli molemmilla kirkon hyväksymillä kielillä puhutaan eunukeista.
Samoin "on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia" kuuluu latinaksi "sunt eunuchi, qui facti sunt ab hominibus", kreikaksi taas vastaava eunukkia tarkoittava sana, ja
"niitä, jotka itse ... ovat ottaneet osakseen naimattomuuden" kuuluu latinaksi "sunt eunuchi, qui seipsos castraverunt ...", samoin kreikaksi taas eunukkia ja itsensä kastroimista tarkoittavat sanat.
Toisin sanoen Matteuksen evankeliumissa todellakin puhutaan kastroimisesta, ja Jeesus vielä lopuksi sanoo eksplisiittisesti, että kuka voi niin tehdä, tehköön: "Qui potest capere, capiat", eli suomalaisen käännöksen mukaan "Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon."
Toisaalla Raamatussa kyllä sanotaan, että pappien (vai seurakunnan vanhimpien) pitäisi olla nuhteettomia yhden vaimon miehiä, niin että emme me varmaankaan voi mitään kastrointipakkoa ruveta ajamaan. On kuitenkin selvää, että niitä pappeja, jotka eivät pysy housuissaa, olisi lämpimästi ja veljellisesti kannustettava kastroimaan itsensä.
Matteuksen evankeliumin 19 luvussa käsitellään avioliittoa, ja siinä yhteydessä kastrointia. Koska suomenkielisessä Raamatussa tämä asia on käännetty piiloon, selitän hieman tarkemmin.
10. jakeessa opetuslapset sanovat: Jos avioliitto merkitsee miehelle tätä, on parempi olla menemättä naimisiin". Jakeessa 11 Jeesus sanoo: "Se ratkaisu ei sovellu kaikille, ainoastaan niille, joille se osa on annettu".
Jae 12: "On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon."
Jakeen 12 sanat "avioliittoon kelpaamattomia" kuuluvat latinaksi "eunuchi", kreikaksi "eunoukhoi", eli molemmilla kirkon hyväksymillä kielillä puhutaan eunukeista.
Samoin "on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia" kuuluu latinaksi "sunt eunuchi, qui facti sunt ab hominibus", kreikaksi taas vastaava eunukkia tarkoittava sana, ja
"niitä, jotka itse ... ovat ottaneet osakseen naimattomuuden" kuuluu latinaksi "sunt eunuchi, qui seipsos castraverunt ...", samoin kreikaksi taas eunukkia ja itsensä kastroimista tarkoittavat sanat.
Toisin sanoen Matteuksen evankeliumissa todellakin puhutaan kastroimisesta, ja Jeesus vielä lopuksi sanoo eksplisiittisesti, että kuka voi niin tehdä, tehköön: "Qui potest capere, capiat", eli suomalaisen käännöksen mukaan "Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon."
Toisaalla Raamatussa kyllä sanotaan, että pappien (vai seurakunnan vanhimpien) pitäisi olla nuhteettomia yhden vaimon miehiä, niin että emme me varmaankaan voi mitään kastrointipakkoa ruveta ajamaan. On kuitenkin selvää, että niitä pappeja, jotka eivät pysy housuissaa, olisi lämpimästi ja veljellisesti kannustettava kastroimaan itsensä.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Tuota jaetta on tulkittu mitä erilaisimmilla tavoilla, tämä lienee yksi tulkintamahdollisuus.
Osa-aikainen hereetikko Origenes antoi kastroida itsensä, mutta myöhemmin hän tuli ymmärtääkseni toisiin ajatuksiin. Silloin oli kuitenkin jo liian myöhäistä, kerran tehty, aina tehty.
Apostolit eivät kastroineet itseään. Ne, joille selibaatti ei sovellu, ei pitäisi papiksi ryhtyä / pappina pysyä.
Taitaisivat pappiskutsumukset käydä harvinaisiksi.
En usko, mutta eikö selibaatti toisaalta ole käytännössä vähän sama? En tiedä.
Kastroitaessa suskupuolivietti katoaa melkolailla kokonaan (ilmeisesti?), kun taas selibaatissa ei. Siinä mielessä "käytännössä" ne toki ovat sikäli sama asia, että sukupuoliyhteyttä ei ole.
ikään kuin naisen raskaus joko on raskaana tai ei ole. Sen enempää kuin raskauttakaan sukupuoliviettiä ei voi ajatuksillaan tukahduttaa. Ainoastaan ns. a-seksuaaliset voivat muuta väittää. Heteroilla kuten myös homoilla on toisenlainen kokemus.
Pelkällä kivesten poistolla muutoin normaalina pidettävä sukuvietti ei välttämättä täydellisesti katoa. Tämän johdosta mm. eunukeilta on poistettu tavallisemmin myös penis, jolloin kastroinnin voidaan katsoa olevan täydellinen.
Ainoastaan näin menetellen täyttyy alkukielisen Raamatun ohje. Kaikki muu on pidettävä pahimmanlaatuisena hurskasteluna, josta kaikki tiedämme mihin se lopulta johtaa.
Kaikella mahdollisella, kuten myös mahdottomalla rakkaudella! Todellisuudessa himot ovat hiirelläkin.
Turust
Itse pidän sanoinkuvaamattoman kauniina sitä, että tässä kaiken mahdollisen seksualisoivassa (länsimaisessa) maailmassa on vielä ihmisiä, jotka vapaaehtoisesti valitsevat selibaatin. He tuntevat samaa sukupuolista himoa kuin kaikki muutkin, mutta eivät toteuta tätä himoaan.
Se taas, jos sukupuoliviettiä ei syystä tai toisesta ole, muuttaa tässä suhteessa asian. Mitä suurempi kiusaus, sen arvokkaampaa on sen kestäminen.
Toisaalta Raamatussa sanotaan että on parempi naida kuin palaa himossa. Voi olla, että ihmisille on annettu sellainen fysiikka, kuin hänelle kuuluukin, ja määrä toimia sen mukaan. Siinä tapauksessa, että kovin voimakkaan sukupuolivietin saanut haluaisi omistautua kokonaan Jumalalle, varmaankin kastrointi olisi paras vaihtoehto.
vietti selibaatti on säälimätön ja lisäksi epäinhimillinen, kaikin tavoin ylivoimainen, mahdoton, on johtanut ja edelleen johtaa moniin äärimmäisen ikäviin tapahtumiin.
Ellei selibaatista voida luopua, olisi huomattavasti armeliaampaa ja inhimillisempää suosia kastraatiota.
Kastraation suosiminen saattaisi myös lisätä papiksi pyrkivien määrää. Tasapuolisuuden vuoksi kastraatio pitäisi kuitenkin ulottaa koskemaan myös ns. a-seksuaalista suuntausta.
Menettely itsessään parantaisi varmuudella myös mm. ripin laatua. On ymmärrettävää, ettei varsinkaan naisten ole läheskään helppoa ripittäytyä intiimeissä asioissa papille, josta selkeästi on havaittavissa tuskaisuutta.
Aisia on kaikkinensa äärimmäisen vakava ja kaiken lisäksi monille suunnattoman arkaluonteinen.
Omistautua voi ilman selibaattilupaustakin.
Katsopa mitä Paavali todella sanoo tuossa siteeraamassasi kohdassa:
1. Kor 7:8-9
Naimattomille ja leskille minä sanon, että heidän olisi hyvä pysyä yksin niin kuin minäkin. 9 Mutta elleivät he jaksa hillitä itseään, menkööt naimisiin, sillä on parempi mennä naimisiin kuin palaa himon tulessa.
"Sellaiselle, jolla on normaali vietti selibaatti on säälimätön ja lisäksi epäinhimillinen, kaikin tavoin ylivoimainen, mahdoton, on johtanut ja edelleen johtaa moniin äärimmäisen ikäviin tapahtumiin."
Itse tunnen useita, joille selibaatti on ollut luonnollinen valinta. Terve ihminen ei sairastu, eikä kuole seksin puutteesta.
mm. miehen eturauhas vaivoja. Po. vaivat aiheuttavat syövän kautta ennenaikaista kuolemaa.
Säännöllisen sukupuolielämän on todettu hillitsevän, jopa estämään kokonaan em. vaivojen syntymisen. Varsinkin meille jo vähän vanhemmille miehille hyvä kaikin tavoin toimiva parisuhde on äärettömän tärkeä ja kohentaa monin tavoin elämän laatua.
Fraasi "ei kuole" on äärettömän kevyt ja pinnallinen. Säännöllisin väliajoin saamme lukea asiaan liittyvistä erittäin ikävistä tapauksista.
Mitä arvelisit heidän ajattelevan "ei kuole" fraasista? Minusta on ikävää moinen asian "olan kohautuksella" ohittaminen.
Eikö lopultakin olisi aika paneutua asiaan hieman syvällisemmin? Eri tavoin sukupuolisesti suuntautuneet eivät näytä kerta kaikkiaan kykenevän tekemään ratkaisuja toistensa puolesta.
Katolista kirkkoa lähellä olevat lahkot ovat puheena olevissa kysymyksissä vielä viimevuosisatoina ajautuneet varsin kummallisiin ratkaisuihin.
Esimerkkinä tosikertomus puhtaat pojat ja taivaan tyttäret
Jooseppi meni Pietariin myymään viljaa ja palasi kotiin “tyhjänä poikana”. Seuraavat kuukaudet kuluivatkin sitten sairastellessa uuninpankolla. Joosepin vaimo, Mari, oli miehelleen kiukkuinen, sillä hän oli tehnyt tekosensa kertomatta asiasta etukäteen.
Tarina on peräisin Nina Lavosen tutkimustaan varten tekemistä haastatteluista. Parisataasivuinen kirja Inkerissä vaikuttaneesta uskonnollisesta “Leikkaajien” lahkosta on pian valmistumassa. Kuten nimikin viittaa, leikkaajat harjoittivat itsensä silpomista tavoitellessaan taivaskelpoisuutta.
Sukupuolisuus oli pahin mahdollinen synti, minkä vuoksi miehet antoivat kuohita itsensä ja naiset leikkauttivat rintansa. Leikkaajien mukaan Jumala loi ihmisen ilman sukupuolielimiä, jotka ilmestyivät vasta syntiinlankeemuksen jälkeen.
Kaikki maailman pahuus kätkeytyy pussissa riippuvaan kahteen palloon, minkä vuoksi niistä oli päästävä eroon. Naisten sisäisiin sukuelimiin ei yleensä kajottu, mutta häpykieli poistettiin samaan tapaan kuin joissakin muslimikulttuureissa yhä tehdään.
Erityisen autuas miehestä tuli, jos häneltä kivespussien lisäksi poistettiin koko penis. Näin “puhtaat pojat” joutuivat virtsatessaan käyttämään apuvälineenä lehmänsarvea.
Vain Venäjällä vaikuttaneen leikkaajien lahkon syntyhistoriasta on eri teorioita. Väitetään, että leikkaajat olisivat syntyneet vastareaktiona ns. hyppääjien lahkon vapaalle seksuaalisuudelle ja insestille. Hyppääjiksi kutsuttiin uskonnollista hurmosliikettä, jolle tyypillistä oli rytmikäs liikehdintä ja tanssi.
Virkavaltaa ja papistoa vastustavat hyppääjät eivät kunnioittaneet avioliittoa instituutiona, vaan pitivät parempana vapaata rakkautta. Hyppääjien l kokoukset päättyivät tavallisesti transsitilassa harjoitettuun ryhmäseksiin.
Aktin kohteena saattoi olla kuka tahansa ja pimeissä kokoustiloissa partneri voi olla myös äiti tai sisko, isä tai veli. Leikkaajat säilyttivät joitakin hyppääjien piirteitä, mm. tanssin ja liikehdinnän, mutta ajautuivat suhteessa seksuaalisuuteen toiseen ääripäähän.
Sekä hyppääjien että leikkaajien lahko sai jalansijaa Inkerinmaalla, erityisesti Keski- ja Länsi Inkerissä. Mm. Kupanitsan seudulla oli paljon hyppääjiä. Vaikka hurmosliikkeet mielletään 1800-luvun ilmiöiksi, ne olivat voimissaan yhä 1900-luvun alun vuosikymmeninä.
Myös Petroskoissa sodan jälkeisinä vuosina leikkaajat pitivät kokouksiaan Hiilisuolla. Lapsena kohdatut, leikatut sukulaiset herättivät itse asiassa Nina Lavosen mielenkiinnon tutkia asiaa nyt myöhemmin.
Itse leikkaaminen oli monessa suhteessa julmaa puuhaa. Alkeellisilla välineillä, kuten nahka- ja partaveitsellä ja kotioloissa, ilman kivun lievitystä suoritettuna, fyysisen tuskan määrä on ollut mittaamaton. Silminnäkijöiden kuvausten mukana naisten rinnat kurottiin narulla ja miehet hauduttivat kiveksiään kuumassa vedessä ennen irrottamista.
Arvet jäivät muistoiksi menetetyistä elimistä. Nina Lavonen muistaa, miten leikatut naiset häpesivät ruumistaan esimerkiksi yhteissaunoissa. Myös miehet saattoivat nähdä vuosienkin jälkeen seksuaalisia unia. Eräskin kuohittu mies rankaisi itseään unistaan istumalla seuraavana päivänä kylmässä vedessä.
Ai brutaalia? Kyllä, tiedän toki sen. Ehkä se auttaa ymmärtämään mistä ja kuinka turhasta selibaatissa on kysymys.
Kyllä itse kiitän hartaasti Jumalaani, mahdollisuudesta elää yhdessä puolisoni kanssa.
Rukoilen myös niiden pappien puolesta jotka eivät epäinhimillistä lupaustaan ole kyenneet täyttämään.
Turust.
Minulla ei ole viimeisimpiä tuloksia miesten eturauhasvaivojen ja ejakulaation toistuvuustiheyden välisistä korrelaatio- tai kausaalisuhteista. Sen takia "yleisesti tiedetään" -tyyppisillä argumenteilla ei ole minulle tässä kovinkaan paljoa painoarvoa. Se on kuitenkin varmaa, että naispuolisilla henkilöillä - vaikka he siis eläisivät selibaatissa - ei ole eturauhasvaivoja.
Meillä on yleensä tapana heijastaa omia tuntemuksiamme ja kokemuksiamme toisiin ihmisiin. Se, ettet sinä tai minä pystyisi elämään selibaatissa, ei tarkoita sitä, että kaikki muut ihmiset kokevat asian samalla tavoin. Toivottavasti voit keskustella jonkun selibaattilupauksen tehneen & sen pitäneen ihmisen kanssa. Se saattaisi avartaa myös sinun, ennakkoluulottoman keskustelijan näkemyksiä asiasta.
Tämä tästä osaltani. Toivottavasti aurinko paistaa siellä Aura-juuston alkulähteillä.
Naispuolisilla papeilla ei ole todettu eturauhasvaivoja. Mainitsemani asiasta voidaan sanoa "yleisesti tiedetään" varsinaisten lääketieteellisten julkaisujen lisäksi, asiasta on kerrottu mm. edellisessä apteekki lehdessä. Emme liioin voi olettaa ettei selibaatilla olisi yhteyksiä mielenterveydellisiin häiriöihin.
Kyllähän vastenmieliset uutiset joita yhä useammin joudumme näkemään tiedotusvälineissä heijastavat henkisen puolen vakavaa sairautta jolle meillä ei ole oikeutta ummistaa silmiämme.
Pöyristyttävää on, että joltakin ihmisryhmältä edelleen vaaditaan tällaista monenlaisia riskejä sisältävää käyttäytymistä. Kyllähän nyt on täysin kiistatonta, että harmoninen hyvä parisuhde monin tavoin rikastaa ihmisen elämää edistää terveyttä sekä yleisesti tasapainottaa yhteiskuntaa.
Katolisen kirkon siveysoppia tuen mielihyvin - oikein sovellettuna. Parhaillaan vallitseva kevytmielinen avioituminen ja siitä seuraavat avioerot rasittavat henkistä kehitystämme ja lopulta koko yhteiskuntaa.
Miksi suljemme yhden ihmisryhmän yhteiskunnan ulkopuolelle?
Turust
Et taida Turust olla ihan terve... ei se, että on selibaatissa tee ihmistä perverssiksi. Hyvä sinunkin tietää, jos et koskaan ole ollut ilman seksiä, että ei siitä todellakaan sairastu.
Joskus 1960-luvun lopulla tehdyt mielipidetiedustelut osoittivat, että selvä enemmistö katolisista papeista oli sitä mieltä, että selibaatin pitäisi olla vapaaehtoinen. Pakollisen selibaatin kannalla oli vain häviävän pieni vähemmistö. Tuskin katolisten pappien kanta on paljoakaan muuttunut tämän jälkeen. Kardinaalit näyttävät kuitenkin olevan pakollisen selibaatin kannalla. Tätä osoitti pakollisen selibaatin puolesta jyrkän kannan ottaneen saksalaisen kardinaalin valinta uudeksi paaviksi (Benedictus XVI). Eihän tämä ihme ole, sillä edellisetkin paavit Paavali VI ja Johannes Paavali II, joiden nimittämiä nykyiset kardinaalit ovat, olivat kumpikin jyrkästi selibaatin kannalla. Jos kaikki katoliset papit saisivat osallistua paavin valintaan, pakollisen selibaatin vastustaja valittaisiin paaviksi varmasti.
Ongelmana on se, että katoliset papit joutuvat tavallisesti jo 20-25 vuoden ikäisinä antamaan selibaattilupauksensa. Ilman tätä lupausta ei pappisvihkimystä saa. Miehen ja naisen avioliitto on kuitenkin aivan luonnollinen vietti, samoin tarve saada lapsia. Näiden luonnollisten tarpeiden tukahduttaminen väkivaltaisesti on monelle katoliselle papille ongelma.
Tuosta tutkimuksesta en tiedä sanoa mitään, kun en ole sitä nähnyt tai siitä kuullut.
Suurempi ongelma katolisten pappien selibaatti tuntuu olevan kaikille muille kuin katolisille papeille itselleen. Eiköhän 20-25-vuotias jo tiedä, mihin on sitoutumassa? Ja ainahan voi pappiskutsumuksensa jättää, jos sen kantaminen tuntuu mahdottomalta. Usein myös unohtuu, että pappeuden asteita on katolisessa kirkossa myös diakonin tehtävä, johon voidaan vihkiä myös (35-vuotta täyttäneitä) avioliitossa eläviä miehiä.
Miten määrittelisit "väkivaltaisen tukahduttamisen"? Onko ihminen sinusta jotenkin poikkeava, jos hän tekee vapaaehtoisen päätöksen elää ilman sukupuolista kanssakäymistä? Mitä "väkivaltaista" tässä on?
Monelle avioparille lapsettomuus on ongelma. Joskus parisen kymmentä vuotta sitten luin erään lehden lääkäripalstalta surullisen tarinan nuorelta naiselta, jonka mies ei suostu(nut) hankkimaan lapsia. Tämän nuoren naisen elimistö oli reagoinut toistuvilla masennuskohtauksilla siihen, että "hän joutui tukahduttamaan luonnolliset tarpeensa väkivaltaisesti" lehden psykologin mukaan. Samanlaisen ongelman eteen moni katolinen pappikin voi joutua. Kyseessä on siis henkinen väkivalta itseään kohtaan.
Ei papinviran jättäminen katolisessa kirkossa aivan yksinkertaista ole. Kun edellinen paavi Johannes Paavali II ilmaisi pian valintansa jälkeen säilyttävänsä selibaatin ennallaan, noin 2000 katolista pappia jätti pian eroanomuksen. Paavi kertoi noin puoli vuotta myöhemmin hylänneensä nämä anomuksen sanomalla, että papeus on ikuinen. Nämä papit olivat tulleet katumapäälle selibaattilupauksensa vuoksi. Eivät he ole tietenkään olleet mitenkään poikkeavia, he eivät ehkä ole ajatelleet vielä 20-25 vuoden iässä riittävästi, miten vaativa elinikäinen selibaattilupaus todellisuudessa on. Kutsumuksensa vuoksi ainakin useimmat heistä ovat ryhtyneet papeiksi mutta sitten todenneet, että selibaatti on sittenkin liian raskas vaatimus. Viisikymppiselle poikamiehelle tällainen lupaus on jo paljon helpompi.
"Samanlaisen ongelman eteen moni katolinen pappikin voi joutua. Kyseessä on siis henkinen väkivalta itseään kohtaan."
Varmaankin n. 400 000 papin joukkoon mahtuu varmasti tällaisiakin henkilöitä. Jotenkin vaan tuntuu, että katolisen kirkon selibaattisäännöstöä vastustavat henkilöt käsittelevät yskittäistapauksia aina yleistäen ne koko pappiskuntaan.
"Ei papinviran jättäminen katolisessa kirkossa aivan yksinkertaista ole."
Ei varmaankaan, mutta myös meillä Suomessa tiettävästi elelee entinen katolinen pappi, joka on päättänyt valita avioliiton pappeutensa sijasta. Oletko muuten koskaan miettinyt, kuinka moni näistä 400 000 papista on ollut yhtä vakuuttunut päätöksensä oikeellisuudesta kutsumuksensa lopussa, kuin sen alussa?
"Oletko muuten koskaan miettinyt, kuinka moni näistä 400 000 papista on ollut yhtä vakuuttunut päätöksensä oikeellisuudesta kutsumuksensa lopussa, kuin sen alussa?"
Uskoisin, että suurin osa. Mutta ainakin 1960-luvun lopulla selibaatista luopuneita katolisia pappeja oli satoja. Yksistään Hollannissa heitä oli toista sataa. Korkeintaan muutaman promillen luokkaahan se on (oli) katolisten pappien määrästä. Silloinen paavi Paavali VI puolusti selibaattia joulupuheessaan vuonna 1969. Aivan oikeutetusti hän totesi puheessaan, että valtaosa katolisista papeista pitää kiinni lupauksestaan. Vaikka näitä lupauksensa rikkoneita on vähän, he ovat (olivat) hänelle "orjantappurakruunu". Paavi kuitenkin varoitti puheessaan kuulijoitaan tuomitsemasta "näiden onnettomien ihmisten vaikeuksia".
Ei selibaatista luopuminen ollut varmasti kenellekään näistä sadoista katolisista papeista mikään helppo ratkaisu. Taisi se todennäköisesti 20-25 vuoden iässä tehty selibaattilupaus osoittautua sittenkin liian raskaaksi. Eivät he silloin tienneet, että tulevat myöhemmin kohtaamaan nuoren naimattoman naisen, johon sydämestään rakastuu. Edessä on nyt raskas valinta: rakkaimpansa hylkääminen tai selibaatista luopuminen. Luulen, että heistäkin, jotka tällaiseen tilanteeseen joutuvat, suurin osa kuitenkin päätyy pysymään selibaattilupauksessaan.
Toteaisin vielä, että alkuvuodesta 1970 Hollannin katolinen kirkolliskokous hyväksyi Vatikaanin vastustuksesta huolimatta selibaattipakkoa vastustavan päätöslauselman. Päätöslauselmaa kannatti yli puolet Hollannin katolisista papeista ja Hollannin silloiset piispatkin sanoivat: "Miksipäs ei?" Kokouksessa vain muutama osallistuja äänesti päätöslauselmaa vastaan. Myös muualla maailmassa silloin tehdyt mielipidetiedustelut osoittivat samaa. Katolisten pappien selvä enemmistö näytti oleva sitä mieltä, että "haluaisimme mennä naimisiin, mutta emme voi". Koska silloinen paavi oli jo 72-vuotias, hänen aikansa näytti olevan pian lopussa. Monet katoliset papit elättivät toivoa, että seuraava paavi sallisi heidän avioitua edes jonkinlaisin ehdoin. Näin ei kuitenkaan käynyt. Kun uusi paavi Johannes Paavali II ilmoitti pian virkaansa astumisen jälkeen säilyttävänsä selibaattipakon ennalla, keskustelu asiasta näytti vaimenneen. Muutosta ei ollut enää odotettavissa, ja nykyisistä kardinaaleista lähes kaikki ovat hänen nimittämiään. Uusi paavikin oli jo ennen valintaansa ilmoittanut vastustavansa kaikkia lievennyksiä selibaattipakkoon. Tuskin siihen tulee muutoksia hänenkään jälkeen, sillä hän nimittää kaikki uudet kardinaalit. Varmisti hän pitää huolen siitä, että uudetkin kardinaalit kannattavat selibaattia.
Olin viime viikonloppuna maalla vanhempieni aikoinaan hankkimalla kesämökillä. Siellä löysin sen vanhan Suomen Kuvalehden numeron 10.7.1970, jota olen käyttänyt edellisten viestieni lähteenä ulkomuististani. Numerossa oli aukeaman kokoinen kirjoitus katolisten pappien selibaattiongelmasta. Luenttuani sen uudelleen sain todeta, että selibaatti on paljon suurempi ongelma kuin mitä olen edellisissä viesteissäni antanut ymmärtää.
Kirjoituksessa kerrottiin, että Hollannissa oli viimeisten seitsemän vuoden aikana, siis vuosina 1963-70, vihitty noin 400 katolista pappia avioliittoon. Osa heistä oli saanut jatkaa tehtäväänsä tietyin rajoituksin, mm. ehtoollista he eivät ole enää saaneet jakaa. Amsterdamissa syntyi 1960-luvulla 70 katolisen papin aloitteesta ns. Septuaginta (=70) -liike, jonka jäsenmäärä oli vuoteen 1970 mennessä kasvanut 3000:ksi. Se alkoi mm. tukea niitä katolisia pappeja, jotka haluaisivat mennä naimisiin. Vastaavanlaisia liikkeitä oli syntynyt myös muihin katolisiin maihin, mutta ne eivät olleet kasvaneet yhtä suuriksi.
Korkeintaan muutaman promillen luokkaahan nämä 400 hollantilaista pappia o(li)vat katolisten pappien kokonaismäärästä. Silloinen paavi Paavali VI puolusti selibaattia joulupuheessaan vuonna 1969. Aivan oikeutetusti hän totesi puheessaan, että valtaosa katolisista papeista pitää kiinni lupauksestaan. Vaikka näitä lupauksensa rikkoneita (= selibaatista luopuneita) on vähän, he ovat (olivat) hänelle "orjantappurakruunu". Paavi kuitenkin varoitti puheessaan kuulijoitaan tuomitsemasta "näiden onnettomien ihmisten vaikeuksia, vaikka he ovat loukkaukseksi monelle".
Tammikuussa 1970 Hollannin katolinen pastoraalikokous hyväksyi äänin 89-6 päätöslauselman, jonka mukaan selibaattilupaus ei saisi olla ehdoton edellytys pappisvihimykselle.
Vain yksi edustaja vastusti ehdutusta, että naimisissa olevia voitaisiin vihkiä papeiksi.
Kirjoituksessa haastateltiin useita Septuaginta-liikkeen edustajia, joiden mukaan liikkeellä oli hyvät suhteet Hollannin silloisiin piispoihin. Joissakin katolisissa maissa tilanne oli päinvastainen vastaavanlaisten liikkeiden ja piispojen välillä.
En tiedä, miten näille liikkeille kuluneiden 35 vuoden aikana on käynyt. Toimivatko ne vielä vai kuivuivatko ne kokoon sen jälkeen, kun Paavali VI:n seuraaja Johannes Paavali II ilmoitti syksyllä 1978 säilyttävänsä selibaattipakon ennallaan? Samaa linjaa kannattaa myös uusi paavi Benedictus VI ja ilmeisesti myös selvä enemmistä kardinaaleista, joista valtaosa on Johannes Paavali II:n nimittämiä. Hyödytöntä tällaisten selibaattia vastustavien liikkeiden toiminta näyttää olevan.
Vastaus kysymykseesi "oletko muuten koskaan miettinyt, kuinka moni näistä 400 000 papista on ollut yhtä vakuuttunut päätöksensä oikeellisuudesta kutsumuksensa lopussa, kuin sen alussa?" ei näytä olevat aivan yksiselitteinen.
Katolinenkin voi tuntea kutsumusta papiksi vaikka haluaisikin mennä naimisiin. Helppoa selibaattilupauksen antaminen voi olla vielä 20-25 vuoden iässä. Mainitsemassani kirjoituksessa eräs Septuaginta-järjestöön kuuluva katolinen pappi sanoi, että "haluaisimme mennä naimisiin, mutta emme voi". Täytyy torjua nuori nainen, vaikka rakaistuisi hänen sydämestään. Selibaattipakoista muodostuu tällöin raskas ongelma molemmille osapuolille. Kuinkahan monella katolisella papilla mahtaakaan olla vanholla päivillään takanaan tällaisia kokemuksia?
"selibaatista ja kastroinnista"- keskustelunne kauhistuttavasta, kylmäävän absurdista luonteesta?
ja kokeneena valitsisin epäröimättä jälkimmäisen jolloin ensimmäinenkin toteutuisi ilman epäinhimillisiä ponnisteluja.
Voin puhua kokemuksen syvällä rinta äänellä, yli kuudenkymmenen vuoden elämääni mahtuu muutamia lyhyitä selibaatti jaksoja, pisimmillään aikuisiässä ehkä viikonkin verran kerrallaan. Näin voin vakuuttaa, että selibaatissa eläminen on hieman eriasia kuin elää seilipaatissa. Siitäkin minulla on kokemusta.
Koetapa sinäkin tarkastella asiaa niiden pappien näkökulmasta, jotka eritavoin ovat joutuneet julkisuuteen tuon epänormaalin selibaatti lupauksensa perusteella.
Hyvähän tällaisessa asiassa a-seksuaalisten on jeesustella. Siitä huolimatta asia on valitettavan monille, ehkä pahempi kuin kuoleman kysymys. Kokonaisuudessaan asia on äärimmäisen vakava.
Turust
ja siteerata muistinvaraisesti A. Kiven Seitsemää veljestä: "Niin täällä sinkoilee miehen aatos, ja taidatko sen tielle verkkoja laitella!"
Nyt on hyvä lähteä nukkumaan rakkaan vaimon viereen.
Turust
Sana eunukki tulee kreikankielisistä sanoista euno ochos (= vuoteen vartija). Itämaisia haaremeita vartioivat eunukit kastroitiin yleensä jo ennen murrosikää, jottei heille olisi kehittynyt lainkaan mielenkiintoa vastakkaista sukupuolta kohtaan. Myös siitin jää tällöin pieneksi. Vaikka se jonkinlaisen erektion saisikin, yhdynnästä ei tule mitään. Näin ollen lapsena kastroitu mies oli luotettava haaremin vartija. Mutta lapsen kastroiminenhan on erittäin räikeä ihmisoikeusloukkaus.
Aikuisen miehen kastrointi ei aina sammutta sukupuoliviettiä eikä välttämättä aiheuta edes impotenssiakaan, jos siitin säilyy erektiokykyisenä. Miehen sekundaariset sukupuoliominaisuudet säilytät; ainoastaan parrankasvu heikkenee. Näin ollen katolisten pappien kastroiminen ei siis ilman muuta poista väärinkäytöksiä. Vaikka testosteronin eritys loppuukin, sukupuolihalut voivat säilyä aikaisemmasta tottumuksesta.