Uuspersujen vaikutus Perussuomalaiseen puolueeseen

Perussuomalaiset ovat tehneet hyviä kaappauksia kuntavaaliehdokkaiksi. Näiden henkilöiden profiilit ja mielenkiinnon kohteet ovat kuitenkin hyvin erilaisia kuin peruspersuilla ja puolueen johdolla tähän asti. Ainakin osa uusista henkilöistä on rakennuspuolen konkareita, joita kiinnostaa erityisesti kaavoitus ja rakennushankkeet. Myös muiden osa-alueiden osaajia on saatu mukaan, ja näitä yhdistävä tekijä on se, etteivät he ole kovinkaan kiinnostuneita normipersun maahanmuuttoasioista tai EU-kriittisyydestä. Osa on jopa täysin vastakkaista mieltä eli kannattavat suurta työperäistä maahanmuuttoa ja kannattavat EU:ta ja euroa.

Miten nämä uudet henkilöt tulevat vaikuttamaan persujen politiikan painotuksiin ja minkälaisen paineen nämä uudet henkilöt tulevat asettamaan puoluejohdolle? Nämä uudet henkilöt tulevat vaatimaan puoluejohdolta täysin uudenlaista osaamista, eikä se tule hyväksymään tähän asti kuultuja, anteeksi suorapuheisuus, melko löysiä puheita vain maahanmuutosta. Oma veikkaukseni on, että parin vuoden sisällä lähtee joko nyt sisääntuleva porukka tai puoluejohto, koska yhteistä linjaa ei löydy.
54<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

"Käymään vaan tänne tullaan eikä olemaan"... persujen uusi tunnuslaulu

1Äänestä
  • muinaisvassarikin on oppinut peukuttamaan ;DDDD

    1Äänestä

  • Olet järkyttävästi ajastasi jäljessä ja muutenkin pahasti kujalla.

    Äänestä

Huh huh...Tuo sinun persujen stalkkaaminen on ollut jo kauan hyvin epäterveellä pohjalla?

Äänestä
  • näitä piisaa, mm kuntavaaliehdokkaiden taustoja selvittäviä "salapoliiseja". Pelottavia tyyppejä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    näitä piisaa, mm kuntavaaliehdokkaiden taustoja selvittäviä "salapoliiseja". Pelottavia tyyppejä

    Missä opetetaan tuo asioiden vääntelyn taito? Vai onko se sisäsyntyistä?

    Jos ihminen lähtee vapaaehtoisesti ehdokkaaksi ja vapaaehtoisesti ja julkisesti kertoo taustoistaan ja tavoitteistaan, ko. tiedon lukeminen onkin nyt stalkkausta! Mitä varten ehdokasesittelyt sitten ovat?

    Ei se nyt hirveästi salapoliisitaitoja vaatinut. Sen kun avasi paikallisen lehden etusivun, niin siellähän näiden uusien ehdokkaiden tiedot oli.

    Kannattaisi sinunkin joskus hankkia tietoja muualta kuin täältä suomi24-palstoilta ja ABC:n baarista. Voisit yllättyä, mitä kaikkea maailmassa oikein tapahtuukaan.

    Mitä tarkoitin edellisellä oli se, kuinka nämä edellämainitut sekopäät hakee ehdokkaista kaiken muunkin tiedon kuin mitä he itsestään esim. vaalikoneissa tms. antavat. Mikä sairainta näitä salapoliiseja jotka tekee omia selvityksiään ehdokkaiden taustoista yms. voi olla jopa ryhmä. Jätetään sana voi pois koska tiedän tällaisia ryhmittymiä olevan joiden toiminta on kaukana tervepäisten toiminnasta.

    Tarkoitatko ryhmällä paikallislehden toimittajia vai mitä yrität sanoa?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei se nyt hirveästi salapoliisitaitoja vaatinut. Sen kun avasi paikallisen lehden etusivun, niin siellähän näiden uusien ehdokkaiden tiedot oli.

    Kannattaisi sinunkin joskus hankkia tietoja muualta kuin täältä suomi24-palstoilta ja ABC:n baarista. Voisit yllättyä, mitä kaikkea maailmassa oikein tapahtuukaan.

    Kävisit sinäkin edes kerran siellä abcilla niin tiedä vaikka että joku sinulle kertoisi esim. kuinka persuilla ei ole mitään vastaan työperäistä maahanmuuttoa. Niin että mikä sinut saa aina uudestaan ja uudestaan tulemaan s24 palstalle tuomaan julki yksinkertaisuuttasi ja tietämättömyyttäsi?

    Olet niin puoleesi vetävä kaikessa yksinkertaisuudessasi ja tietämättömyydessäsi, että sinun kanssa on kiva tuntea ylemmyydentuntoa.

    Tyhjä tynnyri taas kolisee tyytyen vain toistamaan lukemaansa kun omassa päässä ei liiku kuin silmät. Sallin toki sinun osallistua ylemmyydentuntoni kohottamiseen kun et sinä piruparka omilla ansioiillasi siihen koskaan tule pääsemään. Jauhot suuhun ja luetun kopioimista miten meni niinku omasta mielestä?

    Hauska lukea noita kommenttejasi. Jatka samaan malliin, niin meidän ei tarvi katsoa muita komedioita.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kävisit sinäkin edes kerran siellä abcilla niin tiedä vaikka että joku sinulle kertoisi esim. kuinka persuilla ei ole mitään vastaan työperäistä maahanmuuttoa. Niin että mikä sinut saa aina uudestaan ja uudestaan tulemaan s24 palstalle tuomaan julki yksinkertaisuuttasi ja tietämättömyyttäsi?

    Jaa, puolueen johto kyllä puhuu työperäisestä maahanmuutosta vähän eri sävyyn halpatyövoimana. Pitäiskö puoluejohdonkin käydä ABC:llä?

    Äänestä

  • Naulan kantaan. Taidatkin olla fiksumpi kuin oletin. Mistä olet tuon viisautesi hankkinut?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kävisit sinäkin edes kerran siellä abcilla niin tiedä vaikka että joku sinulle kertoisi esim. kuinka persuilla ei ole mitään vastaan työperäistä maahanmuuttoa. Niin että mikä sinut saa aina uudestaan ja uudestaan tulemaan s24 palstalle tuomaan julki yksinkertaisuuttasi ja tietämättömyyttäsi?

    Emmä viitsi mennä ABC:lle. Siellä on vain persuja ja kaikenmaailman keltatakkeja. Tarttuu pian haju ja korona, jos menee liian lähelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jaa, puolueen johto kyllä puhuu työperäisestä maahanmuutosta vähän eri sävyyn halpatyövoimana. Pitäiskö puoluejohdonkin käydä ABC:llä?

    Ompa huono provo. Samaa mieltä me kaikki ollaan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Emmä viitsi mennä ABC:lle. Siellä on vain persuja ja kaikenmaailman keltatakkeja. Tarttuu pian haju ja korona, jos menee liian lähelle.

    parempi se on kun pysyt neljän seinän sisällä jatkossakin tiedä vaikka tippuu taivas niskaan jos ulos uskaltaudut?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    parempi se on kun pysyt neljän seinän sisällä jatkossakin tiedä vaikka tippuu taivas niskaan jos ulos uskaltaudut?

    Olen kyllä enemmänkin ulkoilmatyyppi. Saanen kuitenkin jatkaa sillä linjalla vai vaatiiko persu-mielipidepoliisi pysymään sisätiloissa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jaa, puolueen johto kyllä puhuu työperäisestä maahanmuutosta vähän eri sävyyn halpatyövoimana. Pitäiskö puoluejohdonkin käydä ABC:llä?

    "Perussuomalaiset kannattavat sellaista työperäistä maahanmuuttoa, jossa työntekijä elää palkallaan ilman tulonsiirtoja ja maksaa veroja. Euroopan ulkopuolelta Suomeen töihin tulevalta on vaadittava, että hän kykenee elättämään itsensä palkallaan ja hänellä on todennettava työhön vaadittava osaaminen."

    Siitä vaan halpatyövoimamarkkinat Suomeen jonka jälkeen vironpojat ja thaikut yms. tekee työn palkalla jolla kantaväestön edustajan ei kannata mennä töihin sen tarkoittaessa pahimmillaan tulomenetyksiä. Millä sinä palkka-alen jälkeen pidät hyvinvointivaltiota pystyssä jonka olemassaolo perustuu työväestön kuluttamiseen veroineen heikentäessäsi väestön ostovoimaa? Eikö meinaa aueta iso kuva? Ajetaanko vielä sosiaaliturvauudistus läpi halpatyövoimamarkkinoiden luomisen jälkeen jonka jälkeen Suomalaisen on pakko mennä töihin jonka palkka ei riitä edes peruselämiseen perusturvan laskun myötä jonka seurauksena syödäksesi joudut menemään leipäjonoon?

    "Tärkeä kysymys on se, tulevatko ihmiset toimeen palkallaan?"

    Arvaatko kenen esittämä kysymys?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Naulan kantaan. Taidatkin olla fiksumpi kuin oletin. Mistä olet tuon viisautesi hankkinut?

    Ei sitä hankita sitä joko on tai ei ole.

    tukien varassa loisijat ihan väärää osoitetta haukkuu kokoomuksen ja keskustan ollessa se, joka aina uudestaan ja uudestaan potkii duunaria, työtöntä ja tukien varaan pudonneita päähän. Voi ääni kellossa muuttua kun leipä loppuu sen myötä kun edelliset luo liike-elämän edustajina bisnespomoille paremmat tilipäivät tulonsiirroilla duunarin lompakosta pomojen taskuun jatkaen saman parissa leikkaamalla tuista jne? Edellyttäen ettei Halla tee Soineja eli hyppää aina kun hallituskumppanit käski esim. työmiesputkoset jotka piti työtöntä ja perustason duunaria käsistä kiinni kun kepu ja kokoomus veteli edellisiä korville. Linströmmi vieläkin anteeksi pyytelee äänen ollessa ihan toinen kun perseen alla oli ministerinsalkku.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen kyllä enemmänkin ulkoilmatyyppi. Saanen kuitenkin jatkaa sillä linjalla vai vaatiiko persu-mielipidepoliisi pysymään sisätiloissa?

    Eiköhän siitä päätä hoitolaitoksesi johtaja päästääkö hän sinua ulos yksin tai valvojien seurassa? Vaikka mitä sinä siellä ulkona kun olet valmiiksi "pihalla" ihan kaikesta?

    Äänestä

  • Joudun tunnustamaan, että viestiesi lukeminen ei kuulu top10:een elämässäni. Mutta onhan sitä mukava välillä istahtaa ja katsoa miten siellä alakvartaalissa elämä heittelee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Perussuomalaiset kannattavat sellaista työperäistä maahanmuuttoa, jossa työntekijä elää palkallaan ilman tulonsiirtoja ja maksaa veroja. Euroopan ulkopuolelta Suomeen töihin tulevalta on vaadittava, että hän kykenee elättämään itsensä palkallaan ja hänellä on todennettava työhön vaadittava osaaminen."

    Siitä vaan halpatyövoimamarkkinat Suomeen jonka jälkeen vironpojat ja thaikut yms. tekee työn palkalla jolla kantaväestön edustajan ei kannata mennä töihin sen tarkoittaessa pahimmillaan tulomenetyksiä. Millä sinä palkka-alen jälkeen pidät hyvinvointivaltiota pystyssä jonka olemassaolo perustuu työväestön kuluttamiseen veroineen heikentäessäsi väestön ostovoimaa? Eikö meinaa aueta iso kuva? Ajetaanko vielä sosiaaliturvauudistus läpi halpatyövoimamarkkinoiden luomisen jälkeen jonka jälkeen Suomalaisen on pakko mennä töihin jonka palkka ei riitä edes peruselämiseen perusturvan laskun myötä jonka seurauksena syödäksesi joudut menemään leipäjonoon?

    "Tärkeä kysymys on se, tulevatko ihmiset toimeen palkallaan?"

    Arvaatko kenen esittämä kysymys?

    Eli nostetaan halpatöiden palkat tuplaksi ja hups, miten kävikää:. perustarvikkeidenkin ostohinnat sattuivat tuplaantumaan.

    Mitäs jos ei mentäiskään tuohon vasemmistolaiseen palkkatasa-arvoon vaan tunnustettaisiin, että on töitä, joista ei enempää makseta. Sillä rahalla on vain tultava toimeen. Jos haaveilee autosta tai omasta asunnosta, niin pitää vaihtaa parempipalkkaiselle alalle. Kaikki eivät voi asua omakotitalossa, sanoo vanha oikeistolainen sananlasku.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    tukien varassa loisijat ihan väärää osoitetta haukkuu kokoomuksen ja keskustan ollessa se, joka aina uudestaan ja uudestaan potkii duunaria, työtöntä ja tukien varaan pudonneita päähän. Voi ääni kellossa muuttua kun leipä loppuu sen myötä kun edelliset luo liike-elämän edustajina bisnespomoille paremmat tilipäivät tulonsiirroilla duunarin lompakosta pomojen taskuun jatkaen saman parissa leikkaamalla tuista jne? Edellyttäen ettei Halla tee Soineja eli hyppää aina kun hallituskumppanit käski esim. työmiesputkoset jotka piti työtöntä ja perustason duunaria käsistä kiinni kun kepu ja kokoomus veteli edellisiä korville. Linströmmi vieläkin anteeksi pyytelee äänen ollessa ihan toinen kun perseen alla oli ministerinsalkku.

    Jaa, ne on tukien varassa syövät kommaritkin heränneet taas krapulauniltaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eiköhän siitä päätä hoitolaitoksesi johtaja päästääkö hän sinua ulos yksin tai valvojien seurassa? Vaikka mitä sinä siellä ulkona kun olet valmiiksi "pihalla" ihan kaikesta?

    Ei, mutta hallitus kyllä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kävisit sinäkin edes kerran siellä abcilla niin tiedä vaikka että joku sinulle kertoisi esim. kuinka persuilla ei ole mitään vastaan työperäistä maahanmuuttoa. Niin että mikä sinut saa aina uudestaan ja uudestaan tulemaan s24 palstalle tuomaan julki yksinkertaisuuttasi ja tietämättömyyttäsi?

    Olet emävalehtelija, oikein sopiva persuehdokkaaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Perussuomalaiset kannattavat sellaista työperäistä maahanmuuttoa, jossa työntekijä elää palkallaan ilman tulonsiirtoja ja maksaa veroja. Euroopan ulkopuolelta Suomeen töihin tulevalta on vaadittava, että hän kykenee elättämään itsensä palkallaan ja hänellä on todennettava työhön vaadittava osaaminen."

    Siitä vaan halpatyövoimamarkkinat Suomeen jonka jälkeen vironpojat ja thaikut yms. tekee työn palkalla jolla kantaväestön edustajan ei kannata mennä töihin sen tarkoittaessa pahimmillaan tulomenetyksiä. Millä sinä palkka-alen jälkeen pidät hyvinvointivaltiota pystyssä jonka olemassaolo perustuu työväestön kuluttamiseen veroineen heikentäessäsi väestön ostovoimaa? Eikö meinaa aueta iso kuva? Ajetaanko vielä sosiaaliturvauudistus läpi halpatyövoimamarkkinoiden luomisen jälkeen jonka jälkeen Suomalaisen on pakko mennä töihin jonka palkka ei riitä edes peruselämiseen perusturvan laskun myötä jonka seurauksena syödäksesi joudut menemään leipäjonoon?

    "Tärkeä kysymys on se, tulevatko ihmiset toimeen palkallaan?"

    Arvaatko kenen esittämä kysymys?

    On muuten tämä uusi persuporukka vähän eri mieltä halpatyövoimasta, kun niillä itselläkin on virolaisia ja filippiiniläisiä työntekijöitä minimipalkalla. Voi tulla pikkuviilausta tuohon linjaukseen uuspersujen päästessä vallan kahvaan puolueessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hauska lukea noita kommenttejasi. Jatka samaan malliin, niin meidän ei tarvi katsoa muita komedioita.

    Sivullisena sanoisin että lopeta, olet jo ilmiselvästi hävinnyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei sitä hankita sitä joko on tai ei ole.

    Sut se viisaus on tainnut kiertää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli nostetaan halpatöiden palkat tuplaksi ja hups, miten kävikää:. perustarvikkeidenkin ostohinnat sattuivat tuplaantumaan.

    Mitäs jos ei mentäiskään tuohon vasemmistolaiseen palkkatasa-arvoon vaan tunnustettaisiin, että on töitä, joista ei enempää makseta. Sillä rahalla on vain tultava toimeen. Jos haaveilee autosta tai omasta asunnosta, niin pitää vaihtaa parempipalkkaiselle alalle. Kaikki eivät voi asua omakotitalossa, sanoo vanha oikeistolainen sananlasku.

    Tuo ei pidä paikkaansa. Kyllä palkkoja voi ja pitää nostaa. Yrityksillä on varaa maksaa enemmän liksaa, jos on vain halua. Nyt niiltä vasuridirikoilta puuttuu tahto, mutta se löytyy, kun laitetaan pikku lakkoja pystyyn, jos ei ala homma muuttua!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On muuten tämä uusi persuporukka vähän eri mieltä halpatyövoimasta, kun niillä itselläkin on virolaisia ja filippiiniläisiä työntekijöitä minimipalkalla. Voi tulla pikkuviilausta tuohon linjaukseen uuspersujen päästessä vallan kahvaan puolueessa.

    Uloshan sellainen jengi pitää laittaa. Porvarit ulos persuista, me ollaan duunarijengi!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli nostetaan halpatöiden palkat tuplaksi ja hups, miten kävikää:. perustarvikkeidenkin ostohinnat sattuivat tuplaantumaan.

    Mitäs jos ei mentäiskään tuohon vasemmistolaiseen palkkatasa-arvoon vaan tunnustettaisiin, että on töitä, joista ei enempää makseta. Sillä rahalla on vain tultava toimeen. Jos haaveilee autosta tai omasta asunnosta, niin pitää vaihtaa parempipalkkaiselle alalle. Kaikki eivät voi asua omakotitalossa, sanoo vanha oikeistolainen sananlasku.

    Miksi peruselintarvikkeiden hinnat kaksinkertaistuisivat jos halpatöiden palkat tuplattaisiin? Elintarviketuotannon tuntemuksesi taitaa olla cityvihreän tasoa.

    Mitä vähemmän omakotitaloissa asutaan, sitä vähemmän niitä myös rakennetaan ja myydään ja sitä vähemmän niihin liittyvillä bisneksillä voi siis tienata.

    Itä-eurooppalaisen oikeiston sananlaskuja me emme täällä tarvitse, yhtä vähän kuin heidän ainoaa vientiartikkeliiaan, eli köyhiä orjiaan.

    Lukutaitosi on persua tasoa, en puhunut mitään elintarvikkeista. Mutta nyt kun puhut niistä, niin jos mansikanpoimijan palkka tuplataan, niin miten luulet yrittäjän rahoittavan tämän lisäkulun?

    Loput kommentistasi oli niin persua juttua, etten edes viitsi vastata siihen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Perussuomalaiset kannattavat sellaista työperäistä maahanmuuttoa, jossa työntekijä elää palkallaan ilman tulonsiirtoja ja maksaa veroja. Euroopan ulkopuolelta Suomeen töihin tulevalta on vaadittava, että hän kykenee elättämään itsensä palkallaan ja hänellä on todennettava työhön vaadittava osaaminen."

    Siitä vaan halpatyövoimamarkkinat Suomeen jonka jälkeen vironpojat ja thaikut yms. tekee työn palkalla jolla kantaväestön edustajan ei kannata mennä töihin sen tarkoittaessa pahimmillaan tulomenetyksiä. Millä sinä palkka-alen jälkeen pidät hyvinvointivaltiota pystyssä jonka olemassaolo perustuu työväestön kuluttamiseen veroineen heikentäessäsi väestön ostovoimaa? Eikö meinaa aueta iso kuva? Ajetaanko vielä sosiaaliturvauudistus läpi halpatyövoimamarkkinoiden luomisen jälkeen jonka jälkeen Suomalaisen on pakko mennä töihin jonka palkka ei riitä edes peruselämiseen perusturvan laskun myötä jonka seurauksena syödäksesi joudut menemään leipäjonoon?

    "Tärkeä kysymys on se, tulevatko ihmiset toimeen palkallaan?"

    Arvaatko kenen esittämä kysymys?

    Paljonko itse olisit valmis nostamaan kunnallisveroprosenttia, että saadaan nostettua sairaanhoitajien palkkoja?

    Äänestä

Aika kovan luokan vaikuttajia on puolueeseen tullut viime päivinä. Voipi Jussin posket vähän punottaa, kun nämä uudet persut alkavat laukoa Jussille totuuksia, mitä asioita puolueen pitää ajaa. Soinin tarun lopun alku oli, kun se päästi Jussin porukoineen puolueeseen. Taisi näiden kuntavaalien ehdokkaista tulla Jussin lopun alku. Uuden porukan osaaminen on nimittäin aivan eri tasolla kuin aiemman ja mukana on melko äkkivääriä tyyppejä, jotka kyllä tietävät, miten puoluekoneisto otetaan haltuun.

Äänestä
  • Provoja provojen perään taas tulee trollitehtaan liukuhihnalta ja kuten aina ennenkin vastaukset provoihin katoaa kun menee vaikeaksi tai käry käy (luotsi trollaa ja provosoi).

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Provoja provojen perään taas tulee trollitehtaan liukuhihnalta ja kuten aina ennenkin vastaukset provoihin katoaa kun menee vaikeaksi tai käry käy (luotsi trollaa ja provosoi).

    Hys-hys, ei saa puhua uuspersuista. Jussi suuttuu ja punastuu. Ollaan vaan hys-hys ja kumarretaan messiaalle.

    Äänestä

  • Yritätkö rajoittaa sananvapauttani?

    Oletko joku vihapuhemielipidepoliisi, joka kertoo joka kommentista, onko se oikein vai väärin?

    Mahdatko olla Jani Mäkelä itse?

    1Äänestä

Varmasti joku lähtee, näin on käynyt monesti ennenkin. Usein näyttää lähteneen ne, jotka ei jaksa isoja ja äänekkäitä egoja. Harva jaksaa lähteä vääntämään jonkun ylivertaisuushäiriöisen kanssa, joka ei kaihda mitään keinoja. Se voi pahimillaan käydä hengen päälle.

Jyväskylässä on mielenkiintoinen tapaus päällä.

Äänestä

Nuohan kuulostaa ihan normi kristillis-sosiaaliseen demokraattiseen perintöön ja laillisuuteen nojaavilta eli kunnon ihmisiltä mikä vimma on yrittää vääristellä

Äänestä

Eiköhän nämä loikkarit ole niitä oma etu ensin porukkaa! Katsovat saavansa rahallista hyötyä. Oma etu tai oman firman etu. Kun urakoita kunnassa jaetaan.

1Äänestä
  • Niinkö meinaat ettei ne olekkaan pyrkimässä politiikkaan sen takia että saisivat firmansa ajettua konkurssiin tms? Itsestäänselvyyksiä naurettavimman vastaantulleen tapauksen röyhkeydessään ollessa sellainen...etten kerro sitä edes ääneen muutoin kuin toteamalla kuinka hallitus valtuustoineen oli valjastettu puheenjohtajineen niissä ajamaan yhden kulisseista toimineen ULKOPUOLISEN ihmisen bisneksiä niiden tullessa kirjatuksi jopa suunnitelmaksi virallisena kunnan kärkihankkeena. Esimerki kautta muistele esim. keiden pillin mukaan hyppi Sipilän hallitus ja kene pillin mukaan hyppii nykyinen? Ainahan siellä on mm. liike-elämän edustajat rahoittamassa ehdokkaiden vaaleja saadakseen siten vastapalveluksia ehdokkaan tullessa valituksi. Yhtä kuin politiikkaa likaisempaa ja paskaisempaa "leikkikenttää" sinä et ihan heti löydä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinkö meinaat ettei ne olekkaan pyrkimässä politiikkaan sen takia että saisivat firmansa ajettua konkurssiin tms? Itsestäänselvyyksiä naurettavimman vastaantulleen tapauksen röyhkeydessään ollessa sellainen...etten kerro sitä edes ääneen muutoin kuin toteamalla kuinka hallitus valtuustoineen oli valjastettu puheenjohtajineen niissä ajamaan yhden kulisseista toimineen ULKOPUOLISEN ihmisen bisneksiä niiden tullessa kirjatuksi jopa suunnitelmaksi virallisena kunnan kärkihankkeena. Esimerki kautta muistele esim. keiden pillin mukaan hyppi Sipilän hallitus ja kene pillin mukaan hyppii nykyinen? Ainahan siellä on mm. liike-elämän edustajat rahoittamassa ehdokkaiden vaaleja saadakseen siten vastapalveluksia ehdokkaan tullessa valituksi. Yhtä kuin politiikkaa likaisempaa ja paskaisempaa "leikkikenttää" sinä et ihan heti löydä.

    ei jää bisnesmiehiin siellä kun esiintyy ideologisiakin ryhmittymiä tavoitteiden ajamisineen kuten nyt esim. nämä äärivasurimamuhalaajailmastoahdistuneet aikuisiksi kasvaneet kettutytöt

    Äänestä

Ties mitä vihollisen sabotöörejä ja myyriä nämä ovatkaan. Kyseenalaistavat persujen dogmat. Vasara heilumaan painavien vasaroiden yönä.

1Äänestä
  • Kepuleilla suuri hätä ja osa suunnittelee vaaliliittoja vasemmistoliiton kommunistien kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kepuleilla suuri hätä ja osa suunnittelee vaaliliittoja vasemmistoliiton kommunistien kanssa.

    Itse asiassa keskusta onkin nykyään vasemmistopuolueena köyhien kimpussa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kepuleilla suuri hätä ja osa suunnittelee vaaliliittoja vasemmistoliiton kommunistien kanssa.

    Demareiden johtaja Sanna Marinenka ei esikuvansa tapaan säästä ketään!!!

    Äänestä

Onneksi vasemmistolaisena ei tarvitse olla fiksu!!!

Äänestä

En luota yhtään tuollaisiin loikkareihin! Oma etu vain mielessä. Ja persuihin luotan vielä vähemmän! Pitäkää p@skanne! Ei kiinnosta mokomat hönöt.

Äänestä

KOkoomuksesta siirtyi tunnettu henkilö PS:ään JKL:ssä (rakennuskonsernin johtaja)

Äänestä

"Kaappaus" = kiukkuisen aloittajan sylkyä. Todellisuus: ehdokkaan oma valinta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Perussuomalaiset ovat tehneet hyviä kaappauksia kuntavaaliehdokkaiksi. Näiden henkilöiden profiilit ja mielenkiinnon kohteet ovat kuitenkin hyvin erilaisia kuin peruspersuilla ja puolueen johdolla tähän asti. Ainakin osa uusista henkilöistä on rakennuspuolen konkareita, joita kiinnostaa erityisesti kaavoitus ja rakennushankkeet. Myös muiden osa-alueiden osaajia on saatu mukaan, ja näitä yhdistävä tekijä on se, etteivät he ole kovinkaan kiinnostuneita normipersun maahanmuuttoasioista tai EU-kriittisyydestä. Osa on jopa täysin vastakkaista mieltä eli kannattavat suurta työperäistä maahanmuuttoa ja kannattavat EU:ta ja euroa.

Miten nämä uudet henkilöt tulevat vaikuttamaan persujen politiikan painotuksiin ja minkälaisen paineen nämä uudet henkilöt tulevat asettamaan puoluejohdolle? Nämä uudet henkilöt tulevat vaatimaan puoluejohdolta täysin uudenlaista osaamista, eikä se tule hyväksymään tähän asti kuultuja, anteeksi suorapuheisuus, melko löysiä puheita vain maahanmuutosta. Oma veikkaukseni on, että parin vuoden sisällä lähtee joko nyt sisääntuleva porukka tai puoluejohto, koska yhteistä linjaa ei löydy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu